maanantai 16. helmikuuta 2015

Johanna Holmström: Itämaa

itämaa pienikirjasto

Johanna Holmström: Itämaa
Käsikirjoituksesta suomentanut: Tuula Kojo
Sivut: 333, Otava 2013
Kannen suunnittelu: Safa Hovinen
Kannen valokuvat: Jorma Marstio
Ruotsinkielinen nimi: Asfaltsänglar


Johanna Holmströmin Itämaa on ollut lukulistallani julkaisustaan asti, mutta valikoitui luettavakseni nyt erästä koulutehtävää varten (ai muuten miten huippua, kun koulutehtävänä on lukea romaani!). Itämaa sopi koulutehtävään mainiosti, mutta oli muutenkin kiinnostavaa luettavaa. Tarina koukutti, kulki rivakasti ja samalla johdatti lukijan kuin huomaamatta pohtimaan kirjan aiheita ja teemoja. Kirja on helppo ja nopea lukea, mutta sillä on silti paljon sanottavaa.

Itämaa kertoo kahdesta suomalaisesta muslimitytöstä ja heidän ristiriitojen repimästä perheestään. Se on tyttöjen kipeä kasvutarina, jota värittää niin perheen kuin ulkomaailman oletukset ja odotukset. Heidän muslimiksi kääntynyt suomenruotsalainen äitinsä on kiihkouskovainen, joka yrittää pitää tyttärensä aisoissa ja perheensä koossa uskontoon turvautuen. Perheen isä on maahanmuuttaja, bussikuski ja maallistunut muslimi, jolla on oma sanottavansa siitä, mikä kaikki on tytöille sopivaa. Samira pakenee perhettään ja rakastuu skiniin, lopulta hän löytyy sairaalasängystä - koomassa. Hänen pikkusiskonsa Leila pukeutuu kuin pojat, ei suostu peittämään hiuksiaan huivilla, mutta vetää usein hupun päähänsä. Hän haluaa selvittää mitä hänen siskolleen on tapahtunut. Samalla hän yrittää selvitä hengissä yläasteesta sekä ulkomaailmassa, jossa skinit, väkivaltaiset tyttöjengit ja rasistiset vartijat pitävät vahtia.

Itämaa on tarina naiseksi kasvamisen vaikeudesta sekä rikkinäisestä perheestä. Se on tarina nuoruudesta, ryhmään kuulumisen tärkeydestä ja ikuisesta ulkopuolisuudesta. Se on tarina rasismista ja väkivallasta. Ja samaan aikaan se on rakkaustarina, joka vetää vertoja Romeolle ja Julialle.

Itämaa avaa montaa aihetta ja ottaa kantaa. Se nostaa esiin naisten aseman ja eriarvoisuuden, huolimatta uskonnosta tai kulttuurista ja toisaalta juuri niistä riippuen. Kirja herättää myös ajattelemaan mitä on suomalaisuus, kuka on suomalainen ja miten jo pelkän ulkonäön perusteella tehdään johtopäätöksiä. Bussipysäkillä tuntemattomat kyselevät, miten on viihtynyt Suomessa, kun iho tai tukka on erilainen kuin muilla. Miten ei edes anneta mahdollisuutta tuntea itseään koskaan täysin suomalaiseksi jos on jollain tavalla erilainen. Ja sitten on vielä rasistist, vihamielisyys ja uhkat, joita joutuu varomaan.

 
Pidin kirjailijan tavasta kirjoittaa. Pidin hienovaraisuudesta, jossa kaikkea ei tohdittu sanoa suoraan, mutta rivien välistä lukija pystyi aavistamaan paljon. Pidin siitä, kuinka hiuksilla on kirjassa iso rooli. Miten Leila on iholtaan: "-- valkoisempi kuin kaikki muut suomalaiset yhteensä", mutta tumma tukka ja ruskeat silmät paljastavat taustalta jotain muuta. Kirjassa kalju kuuluu skineille, rasisteille ja toisaalta järkensä menettäneille naisille. Ajatella miten jollain niin pienellä asialla kuin ihmisen hiuksilla on niin suuri merkitys siinä miten hän määrittelee itsensä ja muut.
 
Mielestäni kirjan parasta antia on sen aiheet sekä ajatukset, joita kirja herättää. Itse tarina tuntui olevan hieman yliampuva ja liian moneen ääripäähän taipuva. Toisaalta vaikka kirja tuntuu hieman liialliselta ja paikoin epäuskottavalta, se tarjoaa kuitenkin uusia ja tuoreita näkökulmia, joita ei välttämättä muuten tulisi ajatelleeksi. Rohkeat ja rouheat käänteet kirjassa takaavat lukijalle rohkeuden viedä omiakin ajatuksiaan pitkälle.

Ja se on hyvä. Pohdin nimittäin ennen kirjan lukemista, voiko suomalaisella naisella, joka itse ei ole maahanmuuttaja, olla jotain uutta sanottavaa näistä aiheista kirjalliseen keskusteluun. Vai onko kirja vain täynnä stereotypioita ja jo kymmeneen kertaan koluttuja näkemyksiä. Oli hieno huomata, että vaikka kirja ei ole mitenkään mullistavalla tavalla erilainen, kirjailija kuitenkin onnistui tarjoamaan ajatuksiaan tuoreessa asussa. Hän tuntui ylittävän rajoja ja kirja tuntuikin raikkaalta ja uudelta. Eikä tästä aiheesta voida kirjoittaa liikaa niin kauan, kuin joku joutuu kokemaan olonsa uhatuksi ja ulkopuoliseksi sukupuolensa, ulkonäkönsä tai uskontonsa vuoksi. Niin ja stereotypioista - onko maahanmuuttaja bussikuskina stereotypia vai vaan tosiasia?
 
Suosittelen kirjaa vanhempien lukijoiden lisäksi erityisesti hieman nuoremmille tytöille, jotka varmasti löytävät tästä samastumispintaa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.