tiistai 24. maaliskuuta 2015

José Saramago: Oikukas kuolema

oikukas kuolema pienikirjasto

José Saramago: Oikukas kuolema
Suomentanut: Erkki Kirjalainen
Sivut: 244, Tammi 2008
Päällys: Timo Mänttäri
Alkuteos: As Intermitências da Morte 2005

Minun on pitänyt pienen ikuisuuden ajan lukea José Saramagon teos Kertomus sokeudesta, mutta vähemmän yllättäen se roikkuu edelleen loputtomalla lukulistallani satojen muiden kirjojen tavoin. Mutta haa, olenpas nyt kuitenkin tullut tutustuneeksi Nobelinkin napanneeseen Saramagoon lukupiirin ansiosta. Luettavaksemme valikoitui Oikukas kuolema, joka kirjailijan mukaan on jatkoa Kertomus näkevistä -teokselle ja joka jakoi ainakin meidän lukupiirissämme mielipiteitä hyvinkin railakkaasti.

"Seuraavana päivänä ei kukaan kuollut." Näillä sanoilla alkaa kertomus maasta, jossa yhtäkkiä ei enää kukaan kuole. Nopeasti ajatellen se tuntuu juhlimisen arvoiselta asialta - meiltä on peruttu kuolema! - vaan jo pian maa tuntu vajoavan epätoivoon ja sekasortoon, sillä vanhuus, sairaudet tai onnettomuudet eivät kuitenkaan häviä. Moni jää kituuttelemaan elämän ja kuoleman rajamaille. Kuolemattomuus aiheuttaa ongelmia myös kirkoille, uskonnoille, vakuutusyhtiöille, hautaustoimistoille ja muille tahoille, jossa kuolemalla on is rooli.

Koska kuolema toimii muissa maissa edelleen, ollaan suurten moraalisten kysymysten äärellä, kun aletaan pohtia sen suomia mahdollisuuksia ratkaista esimerkiksi kuormittuvat sairaalat, jotka ovat täynnä elämässä juuri ja juuri kituuttavia ihmisiä. Eihän niin voi missään nimessä tehdä, mutta toisaalta... Kuolemattomuus ei ole ainoa temppu, jonka kuolema tälle maalle tarjoaa, vaan maalla on edessään vielä muitekin kuoleman keksimiä oikkuja.

Kirjan tarina on jotain aivan erilaista, mitä muistan lukeneeni aiemmin. Tarinan idea on huikea ja vaikka kirja on lyhyt, siinä ehditään valottamaan hyvin maailmaa, jossa kukaan ei kuole ja kuolemattomuuden seurauksia. Kirjan satiirinen ote kujeilee, ilveilee ja jakelee auliisti teräviä piikkejään vähän joka puolelle. Pidin kertomusta raikkaan erilaisena. Tarinan puolesta luin kirjaa mielelläni ja pidin sen huvittavuudesta, mutta kuitenkin syvällistenkin aiheiden käsittelystä.

Mutta voi jessus tuota Saramagon kirjoitustyyliä! Ilmeisesti hänelle on tyypillistä kirjoittaa yli sivun mittaisia virkkeitä, käyttää pilkkuja kohdissa, joissa muut käyttäisivät pistettä ja leikitellä kielellä överiyteen asti. Ja vaikka - ihme kyllä - kirjoitustyyli ei haitannut minua niin paljon, kuin olisi voinut kuvitella, niin siitä huolimatta inhoan tuollaista turhan pitkälle vietyä kielellä kikkailua, jos sille ei näytä olevan selkeää syytä. Häviäisikö tästä tarinasta jotain, jos muutamat pilkut olisi korvattu pisteillä ja dialogi erottuisi kunnolla muun tekstin seasta? 

Kieli herättää tunteita ja keskustelua, jää mieleen ja puhututtaa, mutta jos joku jättää kirjan kesken kielen vuoksi, onko kielellä temppuilu viety liian pitkälle? Vai haluaako kirja tai kirjailija valikoida lukijansa tällä tavoin? Lukupiirissämme nimenomaan kieli tuntui olleen monelle ongelma, joka etäännytti tarinasta, herätti negatiivisia tuntemuksia ja sai jättämään kirjan kesken. Eikä minustakaan tosiaan kielen fani tullut.

Mutta kaiken päätteeksi voin sanoa pitäneeni kirjasta. Jos kieli ei olisi paikoitellen tökkinyt kikkailullaan ja junnailullaan, olisin pitänyt tästä enemmän ja mikäli en olisi arvannut loppua ennalta, olisi sekin nostanut pisteet korkeammalle. Nyt kirja jää positiiviseksi yllättäjäksi, joka jättää jälkeensä hieman ristiriitaiset ja varautuneet tunteet, joskin myös odottavat.

11 kommenttia:

  1. Saramagon tyyli kirjoittaa tuntuu melkeinpä joko ihastuttavan tai vihastuttavan. Minä pidin siitä Kertomus sokeudesta -kirjassa, mutta olen lukenut sen jo niin kauan aikaa sitten, että en tiedä, miten nykyään siihen suhtautuisin. Saramagoa onkin ollut tarkoitus lukea lisää, tämä ja Kertomus näkevistä kiinnostavat, joten senpä näkee sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli taitaa kyllä jakaa lukijoita vahvasti kahteen leiriin. Tosin oma suhtautumiseni on jotain siltä väliltä, sillä vaikka en todellakaan kieleen ihastunut, luin sitä kuitenkin yllättävän vaivattomasti. Saa nähdä muuttuvatko fiilikseni suuntaan tai toiseen Kertomus sokeudesta jälkeen, koska sen aion minäkin lukea.

      Minusta tämä on lukemisen arvoinen, ja jos kieli ei töki, niin uskon tästä saavan paljon irti.

      Poista
  2. Mäkin inhoan turhanpäiväistä kielellä kikkailua mutta se, mikä sellaista on, tuntuu olevan yhtä lailla makuasia kuin kaikki muukin kirjoista pitämiseen tai pitämättömyyteen liittyvä! :D Saramagon teksti virtaa mun mielestäni niin luontevan tuntuisesti ettei vaikuta ollenkaan kikkailevalta vaan on on enemmänkin tosi nautinnollista luettavaa. Omalaatuistahan se kyllä kieltämättä on! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että lukijasta riippuu, millainen kieli iskee. Itse pidän ehkä enemmän melko simppelistä ja helposti luettavasta kielestä, ja jos sen osaa tehdä taidolla, niin hyvä. Olen allerginen tietynlaiselle runollisuudellekin kielessä, vaikka teksti muuten olisi simppeliä ja hyvää. Eli makuasia totta tosiaan!

      Meidänkin lukupiirissämme yksi piti kielestä, muuta sitten oikeastaan eivät. Mutta tämä oli ehdottomasti hyvä lukupiirikirja, koska jakoi mielipiteitä ja erityisesti kielestä pystyi puhumaan pidempäänkin. Kuten huomaa, se herättää keskustelua!

      Poista
  3. Minä kuulun Saramagon tyylistä tykkääviin, mutta toisaalta pidän sitä hirvittävän haastavana. Saramagon teokset eivät tosiaankaan ole niitä, joita voisi lukea muun tekemisen keskellä tai välipalana. Vaatii lukijalta melkoista keskittymis- ja tarkkaavaisuuskykyä ymmärtää asioiden väliset suhteet, mutta ainakin tässä tarjoillaan sitä lukijan haastamista, jos sellaista on vailla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotta pysyy kirjan tarinassa mukana, lukemiseen pitää kyllä paneutua ja keskittyä. En kuitenkaan kokenut kirjaa liian haastavana, vaan kunhan kieleen tottui, sitä luki yllättävän joutuisasti. Mutta ei minusta silti Saramagon tyylin fania tullut, koin sen hieman pointittomana tässä tapauksessa.

      Hauska kuitenkin huomata, miten paljon kieli puhututtaa ja jakaa ihmisiä!

      Poista
  4. Saramagon tyyli on taidokasta ja sisältää paljon enemmän kuin sanavyöryn. Pinnan alla kulkee paljon muuta kuin pelkkä teksti ja tajunnanvirtaan upotetut dialogit ja havainnot. Loputon selostus vaatii lukijalta tarkkaavaisuutta, josta jää viimein juuri tuo uskomaton tarina ja sarkastinen huumori mieleen. Alkukankeuden jälkeen olin Saramagon tekstistä aivan innoissani, enkä pidä sitä kikkailuna ollenkaan. Tämäkin oikukas tarina pitäisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuossa ylläkin jo sanoin, niin hauska huomata näissä kommenteissakin, miten tuo kieli puhututtaa ja jakaa ihmisiä!

      Saramagon kieli on haastavaa ja vaatii keskittymistä. Toisaalta itse koin, että kun kieleen pääsi kiinni, kirjaa kuitenkin luki melko rivakasti. Mutta lukupiirissäkin pohdittiin, että miten olisi vähemmän lukevien laita, saisiko ne tästä mitään irti?

      Sekin on makuasia, että mikä kielessä tuntuu kikkailulta ja mikä ei. Itse olen sen verran simppelin kielen ystävä, että tässä kirjassa kieli tuntui kikkailulta. Toisaalta kun pohdimme kielen merkitystä ja pointtia, se ei tuntunut enää ihan niin turhan pointittomalta, kuin lukiessa :D

      Jos tykkäät Saramagosta muuten, kannattaa tämä ehdottomasti lukea :)

      Poista
  5. No huh, listallani on kolme Saramagon kirjaa, enkä ole häneltä lukenut vielä mitään. Olen todella vaikea ihminen tuon kielellä kikkailun suhteen, joskus se pelastaa koko kirjan ja joskus ärsyttää ja tylsistyttää suunnattomasti. Mutta ehkäpä en valitse herran kirjoja johonkin kaikista hajamielisimpään ja väsyneimpään ajankohtaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, jään kyllä mielenkiinnolla odottamaan mitä pidät Saramagon tyylistä. Oikukas kuolema vaati keskittymistä, mutta oli kuitenkin nopeasti luettu, joten en pitäisi ihan mahdottoman vaikeanakaan kirjaa :)

      Poista
  6. Pidin tästä yllättävän paljon. Rakkaustarina oli hieno. Yllätyin, kuinka niukasti löysin linkkejä. Luin Elefantin matkan jokin aika sitten ja seuraavaksi yritän Lissabonin piirityksen kirjuria. Olen tottunut Saramagon tyyliin vuosien aikana, mutta tässä kirjassa minua häiritsi tai rasitti nämä rivit ihan erityisesti. Kun repliikkiviivat eivät tuo lepoa lukemiseen, mikään ei rytmitä tekstiä paloihin. Pelkään, että tuo kirjuri on raskaampi.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.