lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

kate atkinson ihan tavallisena päivänä pienikirjasto

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Suomentanut: Kaisa Kattelus 
Sivut: 294, Schildts & Söderströms 2013
Alkuteos: Case Histories 2004

Tarkoituksenani on ollut antaa toinen mahdollisuus dekkareille sekä lukea lisää Kate Atkinsonia, joten tuntui lähinnä kohtalolta, kun tämä kirja nökötti tuttavani kirppispinon päällimäisenä. Pyysin sen tietenkin lainaksi. Kirja pääsikin lukuun heti, sillä olen kipeästi kaipaillut kevyempää luettavaa ja siksi, että kirja ehtisi vielä kirpparipöytään, mikäli en haluaisi lunastaa sitä itselleni.

Ihan tavallisena päivänä on Jackson Brodie -dekkarisarjan ensimmäinen osa. Kirjassa käsitellään kolme tapausta, joihin kaikkiin liittyy nuori tyttö tai nainen, jonkun katoaminen sekä perhe. Vuosikymmeniä sitten katoaa pieni tyttö, mutta tapaus tulee uudelleen tutkittavaksi erään tapahtuman jälkeen. Nuori nainen surmataan, eikä tappajaa löydetä, mutta naisen isä ei anna periksi ennen kuin surmaaja on saatu kiinni. Nuoren pariskunnan kotona tapahtuu hirveitä ja vuosia myöhemmin etsitään tapaukseen liittynyttä tyttöä, johon on kadotettu yhteys.

Kirja alkaa lupaavasti helteisestä kesästä, jossa tirskuu jännitteet. Atkinson kirjoittaa hyvin ja odotukset nousevat korkeiksi. Vaan karvaaseen pettymykseen päästään, kun kirjassa edetään lupaavan alun jälkeen kohti lässähdystä, jolloin tämän lukijan ote kirposi, kiinnostus lopahti ja totesin dekkareiden houkutuksen pysyvän yhä mysteerinä itselleni.

Juttu on niin, että Atkinson kirjoittaa hyvin ja houkuttelevasti. Tässä kirjassa oli kaikki onnistumisen merkit ensimmäisillä sivuilla ja alun jälkeen totesinkin tyytyväisenä kirjan olevan kivan kevyt, olematta silti tyhjänpäiväinen tai turha. Mutta mitä sitten tapahtui?

Ensinnäkin kirjan yksityisetsivä Brodie toi mieleeni Käen kutsun yksityisetsivän, ja se tympäisi heti alkuun kunnolla. Siitäkin huolimatta, että tämähän on toki kirjoitettu ennen Rowlingin teosta, mutta miten hitsissä molemmilla yksityisetsivillä on ongelmia ex-naisensa kanssa ja miksi molemmat kärsivät omituisista fyysisistä säryistä? Lisäksi yksityisetsivän "miehiset tarpeet" vahingoittaa entisen vaimonsa uutta miestä oli naurettavaa ja typerää.

Mielestäni kirjassa kaikki tapahtui ja ratkesi liian helposti. Ratkaisut olivat niin kömpelön oloisia, että niitä oli mahdotonta pitää uskottavina. (Tai sitten itse luotan liikaa virkavaltaan, enkä voi uskoa, että näin helpot ratkaisut olisivat jääneet aikoinaan poliiseilta keksimättä.) Osa jutuista myös ratkesi kuin itsestään. Voi höh, sanon minä!

Tavallaan pidin siitä, että kirja ei ollut minun tietämykseni mukaan aivan tyypillisin dekkari. Se oli enemmänkin lukuromaani, jossa oli dekkarin piirteitä. Toisaalta juuri se oli jutun ongelma. Dekkarimaisuus pilasi kirjan lukuromaanimaisuuden ja taas liika lukuromaanimaisuus pilasi kirjan dekkarimaisuuden. Odotin kirjan olevan selkeämmin dekkari ja petyin, kun kirja ei sitä ollutkaan. Ainakaan sillä tavoin, kuin minä dekkarin ymmärrän.

Purnauksestani huolimatta minä myös pidin kirjan lukemisesta. Kuten pariin kertaan olen todennut, Atkinson on taitava kirjoittaja ja hänen tekstiään lukee mielellään. Itse luin suomennoksen ja se toimi hyvin. Lisäksi kirja on kepeähkö ja viihdyttävä, joten sopi hyvin kevyemmän kirjan tarpeeseeni. Kirjasta ei kuitenkaan jää käteen sen enempää enkä tiedä tulenko lukemaan Atkinsonilta enempää dekkareita. Jos häneltä suomennetaan jotain muuta, niin sitten asia on eri. 

Atkinsonin dekkareita on suositeltu minulle usemman kerran, joten enemmän dekkareita lukeva saattaa pitää tästä minua enemmän.

2 kommenttia:

  1. Minun on jo jonkin aikaa pitänyt tutustua Atkinsonin dekkareihin. Dekkarien viehätys on minullekin hieman mysteeri. Usein ne ovat liian... no, karkeita minun makuuni. Parhaillaan kyllä minulla on kesken Silkkiäistoukka, joka on siis Käen kutsun jatko-osa ja huomaan ihan pitäväni siitä. Olen myös ajatellut, että Atkinsonien dekkarien lukuromaanimaisuus voisi tehdä dekkarikokemuksesta miellyttävän minun kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle dekkarit tuntuvat olevan vähän turhan suoraviivaisia ja ennalta-arvattavia. Mutta haluan uskoa, että en ole vain vielä oikein löytänyt omaa juttuani dekkareiden kanssa ;) Silkkiäistoukan minäkin saatan vielä lukea. Kannattaa kyllä kokeilla Atkinsonia, minusta hän kirjoittaa ainakin hyvin :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.