sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Alice Munro: Nuoruudenystävä

alice munro nuoruudenystävä pienikirjasto

Alice Munro: Nuoruudenystävä
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivut: 332, Tammi 2015
Päällys:  Markko Taina
Alkuteos: Friend of My Youth 1990

Koska olen nykyään Alice Munron jokseenkin vankkumaton fani, niin oli tietenkin sanomattakin selvää, että hänen uusin suomennoksensa täytyi hankkia omaksi heti sen ilmestyttyä ja malttamattomana luinkin kirjan saman tien. Nuoruudenystävä on uusin suomennos Munrolta, mutta teos itsessään ei ole uusi, vaan 25 vuotta vanha. Kirja on ilmestynyt englanniksi jo 1990. Toisin sanoen tässä on varsinainen herkku menneisyydestä ja miten iloinen olenkaan, että vanhempaakin Munroa suomennetaan. Nyt peukut ja varpaat pystyssä toivotaan, etteivät suomennokset jää tähän.

Nuoruudenystävä sisältää 10 novellia, joiden yksi keskeinen aihe on menneisyyden ihmiset, ne nuoruudenystävät, joita ei ehkä enää tapaa. Mitä kuuluukaa sille lapsuuden ystävälle, jonka kanssa kulki kaikki koulumatkat? Toteutuiko hänen haaveensa ja tuliko elämästä sellaista kuin piti? Ehkä häneen törmää jossain, kysyy kuulumiset ja voi hämmästyä, miten erilaista hänen elämänsä on kuin mitä joskus ajatteli. Tai ehkä häntä ei tapaa, mutta hänelle voi kuvitella elämän, tai muistella, ehkä jo ajan kultaamana, tätä menneisyyden hahmoa. 

Toinen aihe on avioliittojen ja ihmissuhteiden rajat. Petokset ja pettämiset. Ja toisaalta se, kuinka mielellämme kuvittelemme asiat, muutamme ne mielessämme mieleisiksemme ja kun todellisuus läjähtää kasvoille, se läjähtää lujaa. Rakastaja ei ehkä olekaan niin komea, ei ehkä niin auvoinen ja rakastettava kuin ensin ajatteli. Kuvitelmat sortuvat.

Nuoruudenystävä on kuudes Munrolta lukemani teos (alle vuoden sisällä!) ja olen pitänyt jokaisesta. Munron kerronnassa minua ilahduttaa se, kuinka pieneen sivumäärään ehtii mahtua kokonainen kirjo ihmisiä ja tapahtumia, puolikas maailma ja silti kaikki pysyy kasassa. Munro kirjoittaa usein arkisista asioista ja ihan tavallisesta elämästä, mutta hän tekee niistä kirjoissaan merkityksellisiä. Sillä mitä muuta meillä on kuin oma tavallinen ja arkinen ja silti niin ihmeellinen elämä? 

Munron novellit ovat tarkkanäköisi ja pisteliäitä. Hän kirjoittaa mielestäni realistisesti ja kaunistelematta, mutta antaen anteeksi. Ihmiset ovat oikukkaita ja heikkoja, mutta aika ihastuttavia ja sympaattisia kuitenkin. Munro antaa heille tilaa ja sijaa, paljastaa heidän salaisuutensa, mutta ei moralisoi. Lukija tosin saattaa moralisoida, mutta se on eri asia se.

Nuoruudenystävä oli hyvä ja taidokas novellikokoelma - mitä muutakaan voisi olettaa - mutta ei kuitenkaan noussut omaksi lempparikseni Munrolta. Novelleissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta koska olen lukenut Munrolta niin lyhyen sisän ajalla vahvempiakin novelleja, jäävät nämä niiden varjoon. Nyt kun lukemisesta on muutama päivä, huomaan, ettei novelleista jäänyt kovin vahvaa jälkeä. Osa on jo haalistunut mielestäni. Lisäksi novellit olivat ehkä hieman erilaisempia, kuin mitä olen Munrolta tottunut lukemaan. Ne eivät olleet niin suoraviivaisia ja helposti tulkittavia kuin yleensä Munro on. Toisaalta, en pitänyt niitä vaikeinakaan, erilaisina vain.

Olen huomannut, että pidän hieman enemmän Munron uudemmasta tuotannosta kuin näistä vanhemmista. En tiedä miksi, mutta ehkä ajan kanssa hahmotan syyn. Onko se ajankuvaus? Kirjoitustyyli? Jaa'a. Mutta Munro on aina Munro, paljon rakkautta ja sydämiä täynnä. Lisäksi täytyy vielä erikseen mainita ja kiittää Kristiina Rikmania loistavasta suomennoksesta. Munron suomennoksia lukiessani en ole koskaan ajatellut, että kaipaisin alkukielistä teosta. Ne ovat hyviä jo näin.

8 kommenttia:

  1. Kylläpä nyt kirjoitat Katri niin eläväisesti, että heti aloin miettiä vanhoja koulukavereita ja että mitäköhän heille kuuluukaan. Olen lukenut blogiaikanani vain yhden Munron eli The Lives of Girls and Women, jota ei ole suomennettu. Sen kohdalla oli niin, että monet jutut aukenivat vasta, kun kirjoitin ko. romaanista ja päinvastoin kuin sinulla tämän kokoelman kohdalla, jälkimaku oli erittäin vahva.

    Kirjoituksestasi tulee hyvin esiin Munron rakkaus ihmistä kohtaan, ymmärrys ja armollisuus. Kaiken kaikkiaan nautin suuresti tekstisi lukemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kiitos kivasta kommentistasi, tulipa siitä hyvä mieli!

      Minulle on jäänyt Munron teoksista yleensä hyvin vahva jälki, siitä syystä olenkin hänen teoksiaan ahminut. Mutta tämä teki nyt siinä poikkeuksen, eikä jokainen novelli jäänyt mieleeni niin vahvana. Mutta osa jäi toki, eli en pidä näitä mitenkään erityisen heikkoina, erilaisina vain.

      Sinun lukemasi Munro onkin ihan alkutuotantoa, hyvä kuulla, että pidit siitä. Itse olen mieltynyt Munron uusimpiin teoksiin, mutta ehkä sieltä vanhemmistakin löytyy vielä omat erityiset suosikit :)

      Poista
  2. Minulla on vielä kaksi viimeistä novellia tästä lukematta, mutta uskallan jo tulla kommentoimaan, että minulle tämä on kyllä nousemassa yhdeksi suosikeista. Ihan mielettömiä tarinoita taas: kuin ohimennen kahvikutsuilla kerrottuja kuulumisia ja samalla paikoin tosi synkkiä. Huikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, jos tästä tulee sinun lempparisi! Tässähän on tosi hyviä novelleja ja joistakin maalautui voimakas mielikuva, joka jäi jotenkin päälle. Harmi, että omalla kohdallani ihan jokainen ei uponnut niin, että olisi yltänyt omaksi suosikikseni. Mutta hyvä teos kuitenkin!

      Poista
  3. Voi, kyllä kirjoitit houkuttelevasti. Minulle kävi kuten Ompulle, eli aloin miettiä koulukavereitani. Munrolta haluaisin lukea vaikka mitä, mutta mitä suosittelisit Ketjäläistytön jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, siitä sitten soittelemaan koulukavereille :)
      Omia suosikkejani ovat Hyvän naisen rakkaus, Liian paljon onnea sekä Viha, ystävyys, rakkaus, niistä voisi joku olla hyvä seuraava kirja.

      Poista
  4. Itse pidän sekä alkupään Munrosta että uudemmastakin tuotannosta (olen lukenut kaikki Munron teokset, upea kirjailija). Tässä kokoelmassa minuun vetosi eniten nimikkonovelli, siinäpä vasta monimuotoinen ja kieroutunut kertomus.

    Kirjoitit hienosti, että Munro ei moralisoi. Tuntuu, että Munro suhtautuu henkilöihin lämmöllä - juuri hahmojen heikkoudet tekevät heistä inhimillisiä ja rakastettavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimikkonovelli oli hieno, itsekin pidin siitä paljon. Minä lämpenen hieman enemmän Munron uudemmalla tuotannolle, mutta toisaalta minusta Munron kaikki teokset ovat hienoja. Päihittää monet muut kirjailijat mennen tullen.

      Munron tapa kuvata henkilönsä on ihailtava. Hahmot ovat erikoisia ja erilaisia, silti aika tavallisia ja realistisia. Inhimillisiä ja rakastettavia nimenomaan :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.