maanantai 13. huhtikuuta 2015

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

joel haahtela pienikirjasto

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea
Sivut: 268, Otava 2013

Kansi: Päivi Puustinen


Ensimmäinen Haahtelani, kolmen euron heräteostos ruokakaupasta, tuntui ensimmäisistä sivuista lähtien hyvältä, sellaiselta omalta kirjalta, josta tietää heti pitävänsä. Ehdottomasti kolmen euron arvoinen (ja olisi voinut maksaa enemmänkin), sillä pidän kirjan enemmän kuin mielelläni omassa hyllyssäni osana laihahkoa kotimaisten kirjojen kokoelmaani.

Tähtikirkas, lumivalkea on tarina, joka on koottu erään miehen muistikirjojen merkinnöistä. Merkinnät alkavat vuoden 1889 Pariisista, jonne nuorimies on lähetetty kotimaastaan Suomesta traagisten tapahtumien jälkeen. Muistikirjassaan mies kuvailee näkemäänsä ja kokemaansa Pariisia, omaa elämäänsä, tapahtumia ja kohtaamiaan ihmisiä. Vuodet vierivät, aikoinaan lennätintoimistoon palkattu nuorukainen varttuu ja päätyy kirjeenvaihtakasi uutistoimistoon, ja Pariisista Berliiniin. Muistikirjoissa ei ole merkintää kaikilta vuosilta, vaan merkintöjen välissä saattaa olla useiden vuosien taukoja. Merkinnöistä syntyy kuitenkin yhtenäinen tarina, joka avaa myös tapahtumia ennen miehen Pariisin muuttoa sekä tapahtumia sen jälkeen, kun merkinnät muistikirjassa loppuvat. Silti hämärään jää jotain lukijan uteliaisuutta kutkuttelevaa.

Muistikirjojen merkinnät ovat kirjoitettu päiväkirjamaisesti ja kirjemäisestä hänelle, jota mies tuntuu kaikki vuodet kaipaavan. 

Joel Haahtelan kirja lumosi minut jo ensimmäisen sivun jälkeen. Ihastuin ja pakahduin kielestä, joka oli makuuni sopivan kaunista ja kekseliästä olematta silti konstailevaa. Kirja kuvaili tapahtumat elävästi ja tekstistä huokui heti vahva ja vangitseva tunnelma. Haahtela tuntui tehneen hyvää työtä jo sanavalinnoissa, ja kirjan kokonaisuus oli hiottu ja hallittu. Kirjassa ei tuntunut olevan mitään liikaa tai liian vähän, ei mitään kömpelöä tai hassua. 

Kun olin lukenut kirjaa hieman alle puoleen, huolestuin kuitenkin siitä, että onko kirja pelkkää kaunista kieltä. Yhden miehen sielunmaisenaa, yksityisiä ajatuksia ja melankoliaa? Vaikka nautin kirjan lukemisesta, sen maalaamista maisemista, tunnelmasta ja hienovaraisen salaperäisestä tarinasta, tiesin, ettei pelkkä kaunis kieli kantaisi kirjaa loppuun asti. Huoleni oli turha, sillä loppua kohden käy yhä selvemmäksi, ettei kaikki ollut vielä tässä. Loppu oli hyvällä tavalla hämmentävä, mutta täydensi tarinan aukot.

Kirja nousi kepeästi yhdeksi kotimaiseksi suosikikseni, eikä ole epäilystäkään, ettenkö lukisi Haahtelaa myöhemmin lisää. Suosittelen kauniin kielen, vahvan tunnelman ja Pariisin ystäville.


12 kommenttia:

  1. Oih, nyt pääset purkamaan lukukokemusihmetykseni tähän! Nimittäin itsekin kirjaa luin ja ihastuin ja sitten tuli stoppi, ilmeisesti lopussa olisi sinnittely palkittu mutta kun se stoppi tuli juuri tuosta syystä, että aloin kokea kirjan "vain" kauniiksi kieleksi ja motivaationi tyssäsi ihan yhtäkkiä! Harmittaa vieläkin ja kynnys Haahtelan lukemiseen on kaikkine kehuineenkin minulle nyt taas korkeammalla, höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, koska itse koin saman, mutta itseasiassa siitä puolen välin jälkeen kirjan tyyli alkoikin vähitellen muuttua ja loppuhan on sitten ihan omanlaisensa ja avaa koko kirjaa uudella tavalla. Kirja varmaan vaatisi kaksi lukukertaa, että tosiaan saisi kaiken irti.

      Minä tiedän lukevani lisää Haahtelaa, mutta minullakin on pientä kynnystä, koska pelkään muiden kirjojen olevan liiaksi sitä pelkkää kaunista kieltä (etenkin kun muutamia vähemmän ihastuneita arvioita lukenut). Mutta kokeilen ja katselen kuinka käy!

      Poista
  2. Samoin kuin sinä hurmaannuin tähän heti ensi sivuilla. Mikäs ihme tuo onkaan, kun Haahtela kuvaa "vanhaa" Pariisia. Ah. Tiedostan, että tässä teoksessa on useita puolia, joita en ensimmäisellä lukukerralla hahmottanut - osin juuri siksi, että olin niin Pariisin lumossa.

    Ostin tämän Hulluilta päiviltä ja mielessäni on käynyt, että Haahtelan teokset voisin pikkuhiljaa ostaa kaikki. Ne kun kestävät lukemista useampaankin kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha Pariisi oli tässä aivan upea ja itseasiassa olen kirjastolla mukana tekemässä yhtä nostoa, johon olemme valinneet menneen ajan Pariisiin sijoittuvia kirjoja, ja tämä pääsi heti mukaan! Ihana ihana Pariisi! Mutta totta, että kirja ehkä vaatisi kaksi lukukertaa, etä saisi kaiken irti.

      Minä aion lukea lisää Haahtelaa, mutta katsotaan kuinka siinä käy. Olen kuullut vähemmän maireita arvioita kirjailijan muista teoksista, joten vähän arveluttaa. Mutta tämä kirja kyllä lupaa hyvää!

      Poista
  3. Tämä oli ensimmäinen kirja jonka Haahtelalta luin ja ihastuin. Seuraava lukemani Lumipäiväkirja ei sitten taas ollutkaan mieleeni, mutta ehdottomasti luen lisää Haahtelaa kunhan ehdin. Kaksi lukematonta (Katoamispiste ja Traumbach) odottavat hyllyssä lukuvuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on sellainen mielikuva, että osaa kirjoista kehuttu ja osaa ei. Saattaa olla, että kaikki ei minuunkaan iske. Minulla löytyy hyllystä omana Naiset katsovat vastavaloon, jonka varmaan luen seuraavaksi kun Haahtelan parissa jatkan.

      Poista
  4. Kiva kun tykkäsit! Tämä on yksi Haahtela-suosikeistani, vaikka Katoamispiste taitaakin nousta vähän edelle ;). Pitäisikin pitkästä aikaa taas lukea Haahtelaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän pelkäsin kuinka käy, kun kaikki kehuvat, mutta tämä oli hyvä. Aion ehdottomasti lukea lisää jossain välissä.

      Poista
  5. Voi että olen iloine, että luit ekan Haahtelasi ja vielä enemmän, että pidit siitä! :) Minulla tämä teos jäi vähän epämääräiseksi lukukokemukseksi; huomaan, etten juuri muista kirjasta mitään enää. Oma suosikkini on Naiset katsovat vastavaloon, ja vaikka Haahtela-fani olenkin, on esikoisteos ainoana jostain syystä lukematta. Nyt olen alkanut tutustua Haahtelan innoittajaan, Modianoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina ilo löytää uusi lupaavan tuntuinen kirjailija. Minä pidin tässä erityisesti Pariisista, melankolisuudesta sekä aiheesta - kirjan loppu oli vaikuttava ja jäi sopivasti härnäämään lukijaa.

      Naiset katsovat vastavaloon löytyy omasta hyllystäni, joten itse aion lukea sen seuraavaksi. Modiano en ole lukenut, mutta ehkä pitäisi itsekin kokeilla. Vitsit kun olisi niin paljon kaikkea luettavaa!

      Poista
  6. Itse olen kuunnellut Haahtelan Elenan äänikirjana. Se ei ihan napannut, mutta ehkä tämä toimisi jo paremmin =)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.