maanantai 15. kesäkuuta 2015

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

 vailla henkilökohtaista vastuuta

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta
Suomentanut: Sanna Manninen
Sivut: 331, Siltala 2015
Päällys: Elina Warsta
Alkuteos: Utan personligt ansvar 2014

Reilu vuosi sitten luin Lena Anderssonilta suomennetun Omavaltaista menettelyä ja ihastuin ikihyviksi tuohon pieneen vinksahtaneeseen kirjaan. Niinpä tartuin tietenkin heti tilaisuuden tullen Anderssonin tuoreimpaan romaaniin Vailla henkilökohtaista vastuuta, joka on itsenäinen jatko-osa Omavaltaista menettelyä -teokselle. Mitä Anderssonilla on mielessään Esterin päänmenoksi tällä kertaa?

Ester Nilsson kituutti viime teoksessa pakkomielteisessä, yksipuolisessa ja julmassa ihmissuhteessa taiteilija Hugo Raskin kanssa, ja kun hän tällä kertaa tapaa naimisissa olevan Olof Stenin ei meno siitä ainakaan paremmaksi muutu. Ester rakastuu pakkomielteisen tulisesti, täydellisen antautuneena ja alistuneena ja roikkuu jälleen yksipuolisen intohimoisesti naimisissa olevassa Olofissa, joka pompottelee Esteriään mielensä mukaan. Välillä Olof antaa suhteen lämmetä ja välillä hän pistää sen kokonaan poikki, koska ei voi jatkaa suhdetta vaimonsa selän takana. Tietenkin Olof ottaa kerta toisensä jälkeen uudelleen yhteyden Esteriin, joka on aina valmiina ja aina innokkaana juoksemaan Olofin luo, kunhan mies tajuaa kutsua. 

Vailla henkilökohtaista vastuuta on edeltäjänsä tavoin vinksahtanut, omalla tavallaan äärettömän kiinnostava ja loputtoman ärsyttävä. Ester ja Olof soutavat ja huopaavat niin, että kärsivällisempikin lukija uuvahtaa ja Esterin järjettömältä tuntuva käytös nostaa ärsytyksen pintaan. Voi hyvä nainen, tajua jo! Mutta vaikka Esterin ystävätkin yrittävät takoa aina välillä järkeä naisen päähän, Ester on kuin kuuro ja sokea. Hän toteaa rakastavansa Olofia ja ettei hänessä ole lainkaan ylpeyttä, joka estäisi häntä tapaamasta miestä aina kun mies tahtoo. Ester ei suostu pelaamaan pelejä vaan odottaa kuuliaisesti, että Olof jättäisi vaimonsa. Ester on hahmona riipivä kaikessa alistuneisuudessaan ja naista tekisikin mieli käydä ravistelemassa useammin kuin kerran.

Kirjassa on kuitenkin oma viisautensa ja lämpönsä. Vaikka lukija tajuaa pelin hengen, niin Ester ei taida oikeasti tajuta ja se on melko kamalaa luettavaa. Rakkaudessaan sokeana Ester tarttuu jokaiseen jyvään, jonka vain saa ja Ester kokee olevansa suhteessa Olofiin, vaikka lukijana asiaa ei välttämättä näe samalla tavalla. Silti sitä huomaa itsekin odottavan näiden kahden suhteen suurta käännettä Esterin tavoin. Lukija astuu siihen ansaan, johon Esterkin. Kirjan lopetus on viiltävä monella tavalla ja niin kuvaava - näinhän se monesti menee.

Omavaltaista menettelyä nousi viime vuonna kevyesti lempparikseni omalla ihanalla outoudellaan, mutta Vailla henkilökohtaista vastuuta jää sen varjoon. Kirja on vinksahtanut, kurja ja ytimiin iskevä, mutta näin pitkäksi venytettynä kirja oikeasti puuduttaa. Tavallaan se on kirjan juju, että lukee raivostumiseensa saakka Esterin ja Olofin soutamisesta ja huopaamisesta, mutta kun on jo yhden samankaltaisen kirjan kirjailijalta lukenut, niin väkisinkin odottaa enemmän. Vaikka toisaalta, ehkä kirjailijan ovela tarkoitus onkin saada lukijan sisuskalutkin kihisemään kiukusta teoksen äärellä ja jos näin on, niin siinä hän kyllä onnistuu ainakin minun kohdallani. 

Lena Andersson on hyvä kirjailija, ja toivon, että häneltä suomennetaan lisää teoksia. Minulle Anderssonin kirjat osuvat sellaiseen vähän kevyemmän, mutta kuitenkin fiksujen kirjojen saumaan, joita on helppo lukea ilman, että täytyy täyttää päänsä hötöllä.

Kirjan on muuten kiva herkku Tukholman ystävälle, sillä kirjassa seikkaillaan Tukholmassa. Välillä rullaillaa Slussenilla, sitten odotellaan mekko päällä Kungsträdgårdenilla tai ajellaan Södermalmiin. Tutut kadunnimet, ravintolat ja kaupunginosat saivat ainakin minut hyvälle tuulelle - kaiken (hyvän) raivon keskellä.




6 kommenttia:

  1. Minäkin rakastuin Ester Nilssoniin Omavaltaista menettelyä -kirjassa, mutta tämä toinen oli tosiaan vähän liikaa. Olisin niin toivonut, että Ester olisi jo oppinut jotain, alkanut arvostaa itseään enemmän. Toisaalta tiedän kyllä myös sen, että silmittömästi rakastuneena sitä tarttuu kovin helposti siihen kaikkein pienimpäänkin oljenkorteen :D Toivottavasti tästä ei enää kolmatta osaa tule, en ehkä jaksaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivoin, että Ester olisi oppinut jotain aiemmasta... vaan ei. Haha, kolmas osa Esteristähän on ihan pakko! Täytyyhän Esterin saada vielä pari mieskokeilua ainakin osakseen ;)

      Poista
  2. Omavaltaista menettelyä on hieno kirja läheisriippuvuudesta. Olin hämmästynyt tarinan jatkuessa näin. Ester osaa olla rasittava ja totisen toivorikas. Silti taisin pitää tästä enemmän. Esterillä oli sentään hieman toivoa ja edes hieman yritystä hillitä itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin taas nimenomaan ensimmäisen osan hulluudesta! Onneksi sitä riitti tähänkin ;)

      Jännä näkökulma tuo läheisriippuvuus. Itse juuri mietin sitä, että miten Ester jaksaa roikkua miehessä, jota saattaa nähdä vain muutamia kertoja vuodessa ja silti pitää toivoa yllä!

      Poista
  3. Ester on kiinnostava, mutta ei tämä millään yllä Omavaltaista emenettelyä tasolle. Ester on jopa hieman järkiintynyt. Jos hän olisikin pudonnut maanisempaan suuntaan, olisi vaikutus ollut tehokkaampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omavaltainen menettely oli niin huippu, että paljon olisi vaadittu, jotta tämä olis siihen yltänyt. En tiedä onko Ester järkiintynyt, hänen käytöksensä sai edelleenkin sapen kiehumaan :D

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.