tiistai 28. heinäkuuta 2015

Salla Simukka: Punainen kuin veri

 

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Sivut: 265, Tammi 2013
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Suhtaudun hieman skeptisesti nuortenkirjoihin ja dekkareihin, vaikka niitä jonkin verran luenkin. Kun puhutaan nuorten dekkarista tai trilleristä, tarvittaisiin kokonaan uusi sana kuvaamaan fiiliksiäni, sillä skeptinen ei todellakaan riitä. Siitä huolimatta olin iloinen, kun Salla Simukan teos valikoitui lukupiirikirjaksemme. Olen halunnut tutustua Simukkaan hänen menestyksensä vuoksi, mutta en ole aiemmin saanut aikaiseksi. Ne nuortenkirjat, ne dekkarit... lisäksi luulin, että tähän soppaan olisi vielä sotkettu vampyyrit. Onneksi olin väärässä.

Punainen kuin veri on Lumikki-trilogian ensimmäinen osa. Kirja kertoo Lumikista, jo omaan asuntoon muuttaneesta lukioikäisestä tytöstä, joka päätyy puoliksi vahingossa selvittelemään rikosvyyhtiä. Hän nimittäin törmää koulunsa valokuvapimiössä kuivumaan ripustettuun rahaan. Ensin Lumikki ajattelee vain jättää asian sikseen, mutta hänen salapoliisimainen tapansa huomioida asioita johtaa siihen, että hänen kiinnostuksensa herää eikä hän enää voi olla sotkeutumatta asiaan. Varsinkaan tutustuttuaan Elisaan.

Rahaa, huumeita, ruumiita. Soluttautumista, pakoon juoksemisia, verta. Kirjassa on todellinen dekkarin tuntu, ja vaikka nuortenkirjasta puhutaan, löytyy kirjsta melkoisen sankka vyyhti rankkojakin juttuja. Kevyestä lastenkirjasta tämä ei mene. Jännitystä riittää ja paikoitellen meno taittaa ahdistavaksi.

Kirja yllätti tempaisemalla mukaansa ja olemalla ihan kiinnostava. Kirja on kuitenkin nuortenkirjoille tyypillisesti melko yksinkertainen niin kerronnaltaan kuin tarinaltaankin. Se on helppo ja nopea lukea, tiivis ja jännittävä. Päähenkilö on tietenkin vähän erilainen nuori, mutta harvinaisen stereotyyppisellä tavalla. Onneksi kirjaan on kuitenkin hivutettu sellaisiakin piirteitä, joihin ei välttämättä perinteisimmissä nuortenkirjoissa ole. Lisäksi tyttöenergiaa riittää.


Olisi epäreilua arvostella ja vertailla tätä aikuisten romaaneihin. Ei tämä pärjäisi. Nuortenkirjat painivat eri sarjassa kuin aikuisille suunnattu kaunokirjallisuus. Ja niin asian kuuluukin olla. Vaikka luen jonkin verran nuortenkirjoja, enkä ihan vielä pidä nuorten maailmaa täysin vieraana, niin kokisin oloni vääräksi, jos näin 25 vuotiaana kykenisin täysin uppoutumaan kirjaan, joka on kirjoitettu itseäni 10 vuotta nuoremmille. En kykene. Hieman tosin jäin miettimään, että olisinko pitänyt tästä nuorenakaan? Dekkarit kun eivät oikein maittaneet edes silloin.

Punainen kuin veri on nuortenkirjana hyvä ja vetävä. Kirjasta on pidetty ja voisin suositella sitä nuorille dekkareista pitäville lukijoille, ja vähän vanhemmille varauksella. On tästä nimittäin vanhemmatkin lukijat pitäneet. Mutta jos joku yleisesti kaipaa nuortenkirja vinkkejä, suosittelisin ihan muita teoksia. En varmaan enää tule palaamaan trilogian muihin osiin, mutta olen iloinen, että tutustuin kuitenkin tämän verran.


Täytyy myös mainita, että kirja herätti yllättävän paljon keskustelua lukupiirissä. Pohdimme muun muassa päähenkilön ominaisuuksia, yksittäisiä kirjan tapahtumia, henkilöhahmoja, kliseisyyttä, uskottavuutta ja nuortenkirjoja yleisesti. Hauskaa oli, että jokainen oli kiinnittänyt vähän eri juttuihin huomiota ja samoistakin jutuista meillä saattoi olla hyvin erilaisia näkemyksiä. Lukupiirissä kun kaipaa juuri niitä erilaisia näkemyksiä ja tapoja tarkastella kirjaa. Vaikka kirja ei noussutkaan lempparikseni, on se ollut ehdottomasti yksi parhaimpia lukupiirikirjojamme.


4 kommenttia:

  1. Minua tämä sarja ei juuri tuon dekkarimaisuuden takia juurikaan kiinnosta, ja tuskin tulen koskaan kokeilemaan edes tätä ensimmäistä osaa. Olen lukenut Simukalta kuitenkin aiemmin kirjaparin Jäljellä ja Toisaalla, joita voin kyllä suositella. Hieman erilaiset nuortenkirjat, jotka jäi mieleen pidemmäksi aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkarimaisuus ei minuunkaan uponnut, mutta sepäs ei mikään yllätys ollutkaan. Jäljellä ja Toisaalla olisi saattanut toimia paremmin ja niistä olinkin vähän enemmän kiinnostunut, mutta tulipa Simukkaan näinkin tutustuttua. Voi olla, että joskus luen Simukalta jotain muuta, mutta tuskin tätä trilogiaa enää.

      Poista
  2. Kirjasarja on uponnut nuoriin lukijoihin kuin häkä. Itse pidin erityisesti "tyttöenergiasta", jonka mainitsitkin. Lumikki on niin rohkea ja erilainen, ajatteleva nuori. Ehkä tässä sarjassa kaikki ei aivan niin realistista ollut, mutta vampyyrit onneksi puuttuivat. Tämä ensimmäinen osa on ehdottomasti paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nuoret tuntuvat tykänneen tästä ja sehän on hyvä, sillä nuortenkirjahan tämä on. Ja onhan kirjan käännösoikeudet myyty useaan maahan, mikä on hienoa!

      Me jäimme lukupiirissä pohtimaan paljon esimerkiksi päähenkilön tapaa tunnistaa hajuvedet, pakastinkohtausta ja muutamaa muuta hivenen erikoista elementtiä. Toisaalta kuten lukupiirissäkin sanoin, minua ei päähenkilön salapoliisimaiset kyvyt haitanneet, sillä sellainen sopii dekkariin, mutta toisaalta epäuskottavuus jäi silti paikoin hiertämään.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.