keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Sir Arthur Conan Doyle: Punaisten kirjainten arvoitus


Sir Arthur Conan Doyle: Punaisten kirjainten arvoitus
Suomentanut: Outi Pickering
Sivut: 199, Lehtikirjakauppa 1982
Päällys: Jaana Aarikka
A Study in Scarlet 1887

En juurikaan välitä dekkareista, mutta aina joskus kohdalle osuu sen verran kiinnostava tapaus, että innostun niistäkin. Tällä kertaa kyseessä on Sherlock Holmes. Salapoliisi aina 1800-luvun lopulta. Lähestyin Sherlockia ensin hieman nykyaikaisemmassa muodossa, kun sateisen kesän ratoksi päätin katsoa BBC:n uudehkon tv-sarjan Sherlock*. Sarja oli viihdyttävä ja Sherlock hahmona kiehtova, joten eihän kaltaiseni kirjallinen ihminen voinut jättää asiaa sikseen, vaan halusin kohdata aidon ja alkuperäisen Sherlockin vielä kirjan sivuilla. Ostin kirpparilta noin tuhat sivuisen Sherlock-kokoelman ja sitten kipitin kirjastoon hakemaan ihka ensimmäisen Sherlock-romaanin Punaisten kirjainten arvoitus

Punaisten kirjainten arvoitus on ensimmäinen romaani, jossa Sherlock on esiintynyt. Kirjassa tohtori Watson ja Sherlock tutustuvat sattumalta yhteisen tuttavan kautta. He molemmat etsivät edullista asumisratkaisua ja päätyvät asumaan samaan asuntoon. Kirja onkin kerrottu Watsonin näkökulmasta, kuinka hän tarkkailee uutta, outoa ystäväänsä, joka on ehkä ainoa konsultoiva salapoliisi koko maailmassa. Watson pääsee sivusta seuraamaan, kuin Sherlock ratkaisee poliiseille mahdottomalta tuntuvan rikoksen ilmiömäisin kyvyin. Sherlockin ei tarvitse kuin nähdä rikospaikka ja hän osaa jo kuvailla tekijän. 

Itselleni kirjan rikos oli sivuseikka, vaikka sen taustalla olikin ihan mielenkiintoinen tarina. Sen sijaan mielenkiintoista oli lukea dekkari 1800-luvulta. Dekkarikin on heti kiinnostavampi, kun kirjalla on ikää ja se on oikeasti kirjoitettu reilusti yli 100 vuotta sitten, ei vain sijoitettu menneeseen. Sherlockin hahmo jaksoi kiehtoa - tinkimätön salapoliisi, "hullu nero", joka hämmästyttää kyvyillään ja tuntuu kuitenkin olevan välillä pihalla arkisista asioista ja muutenkin maailman menosta. Lisäksi mieltä kutkutti kun Sherlock selitti, miten hän pystyi tekemään tulkintansa rikoksen tekijästä rikospaikan perusteella. Hurjaa! 

Pidän siitä, että kirja on kerrottu Watsonin näkökulmasta. On hyvä ratkaisu, ettei lukija pääse Sherlockin pään sisään, vaan joutuu sivusta seuraamaan ja ihmettelemään salapoliisia. Hahmo pysyy mukavan etäisenä, salaperäisenä ja kiinnostavana. Sherlock kutkuttaa mieltä, ja Watsonista tulee lukijan ystävä.

Yhden kirjan perusteella en vielä tee johtopäätöksiä - aion jatkaa Sherlockin parissa - mutta toki kirja kalpenee tv-sarjan rinnalla. Kirja ei ole huono, mutta se ei välttämättä kykene tyydyttämään nykylukijaa. Minusta kirja on kuitenkin kiehtova kaikkine vanhahtavine vivahteineen. Tosin jäin harmittelemaan, että se himputin rikos vei lyhyestä kirjasta niin paljon sivuja ja pääpari jäi vähemmälle huomiolle. Minä kun voisin lukea teoksen, jossa keskityttäisiin pelkästään heihin rikosten sijaan. Ihmissuhteet päihittävät rikokset, tietenkin.

Punaisten kirjainten arvoitus on nopea ja helppo luettava. Välillä tosin kirjan suomennos sai hymyn huulille ja parhaita pätkiä oli luettava ääneen poikaystävälle. Mutta oikeasti vanhahtava suomennos ja välillä erikoiset ilmaisut eivät juurikaan häirinneet, vaan sopivat kirjaan. Ja pysyvätpähän aivot virkeinä, kun saavat pureskeltavakseen hieman erilaista tekstiä.

Lue kirja, jos haluat tietää mistä Sherlock on saanut alkunsa, jos olet kiinnostunut vanhemmista dekkareista tai dekkareista ylipäänsä. Ja tietenkin silloin, jos olet kiinnostunut 1800-luvulla kirjoitetuista kirjoista.

Vähän aikaa sitten poikaystäväni kysyi: "Tuleeko meistä nyt sellaisia dekkari-ihmisiä?" Vannomatta lienee aina paras, mutta Sherlock-ihmisiä meistä on tainnut tulla jo.

(* Muutama vuosi sitten ahmin Salapoliisi Conania, mangaa, joka on ammentanut myös Sherlock Holmesista.)
 

15 kommenttia:

  1. Sherlock Holmesista tulee mieleen se, että Umberto Econ Ruusun nimi -kirja on ikään kuin Sherlock Holmes tarina sijoitettuna keskiaikaan. Päähenkilön nimikin on viittaus kenties siihen tunnetuimpaan Holmes tarinaan, Baskervillen koiraan. Se on hemmetin viihdyttävä kirja. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset kehuvat Ruusun nimeä, toiset inhoavat. Kai sekin on luettava ja otettava vain itse selvää. Sherlockiin on paljon viittauksia vaikka missä, enkä yhtään ihmettele. :)

      Poista
  2. Pieni tarkennos, "ja on kuitenkin ihan pihalla maailman menosta", Sherlock omaa tiedot esim. sensaatiokirjallisuudesta, joten voi kyllä päätellä, että tietää miten maailma pyörii, myöhemmin ilmenee, että hänellä on varsin hyvät tiedot kv-politiikasta. Olen lukenut tämän vain englanniksi, minusta englanniksi on varsin sujuvaa tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, itseasiassa jo kirjoittaessa ajattelin, että on kyllä vähän jyrkästi sanottu hahmosta, joka itseasiassa tietää hyvin monesta asiasta paljon. Viittasinkin siihen, että tietynlainen omaa aikaansa kuuluva sovinnaisuus on hahmolle vierasta ja jotkin arkiset asiat hepreaa. Koska en ole lukenut pidemmälle, olen tämän teoksen ja tv-sarjan varassa. Tv-sarjassa mainitaan asperger tai autismi Sherlockista puhuttaessa (en muista kumpi!). Asian voisi tosiaan ilmaista paremminkin!

      Englanniksi kirja on varmasti hyvä, eikä suomennoskaan kehno ollut, vaikka vanhahtava suomi välillä hymyilytti. Teksti oli sujuvaa ja kirjan luki nopeasti.

      Poista
    2. Korjasin tuota ilmausta nyt enemmän siihen suuntaan, kuin mitä tarkoitin. Jäi häiritsemään!

      Poista
  3. Pitäisikin lukea tämä ensimmäinen Sherlock seuraavaksi. Tuskin se kovin paljoa lukukokemusta haittaa vaikka aiemmin luinkin Baskervillen koiran ja pari novellia ensin, mutta aina se vähän häiritsee jos ensimmäinen osa on lukematta ja tavallaan kaiken alku on vielä pimennossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa toki lukea tämäkin, enkä usko, että näissäkään dekkareissa kokemus kärsii vaikka ei järjestyksessä lukisikaan. Itse olen vain sitä tyyppiä, etten voi kuvitellakaan lukevani kuin järjestyksessä :D

      Poista
  4. Heh, minäkään en näitä pysty lukemaan muuten kuin järjestyksessä, vaikka eivät mitään jatkojuttuja olekaan :D Novellit ovat mielestäni parempia, koska Holmesin rikostenratkonta toimii tiiviimmässä muodossa. Siinä on tietysti se ongelma, että rikokset alkavat vähän sekoittua toisiinsa jos lukee monta novellia peräkkäin, mutta niihin jää toisaalta aika hyvin koukkuunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eihän näistä sinänsä jatkuvuutta ole (paitsi tietenkin pääparin tarina ehkä kulkee vähän eteenpäin), mutta ei vaan anna luonto periksi lukea kuin järjestyksessä :D

      Pikkasen tässä olikin sellaista turhaa roinaa, eli luulen novellien tosiaan iskevän paremmin :)

      Poista
  5. Sherlockeja olisikin hauska kokeilla! Vanha tyyli tuo varmasti oman hauskan lisänsä.

    Blogissani on sinulle haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, jos yhtään kiinnostaa. Ei välttämättä nykylukijalle mikään suuri kirjallinen ihme, mutta kuitenkin kiinnostava ja viihdyttävä.

      Kiitos. Vastailen haasteeseen ehtiessäni! :)

      Poista
  6. Haasteet lentää, munkin blogissa sulle haastetta elämään :)

    VastaaPoista
  7. Minä olen kanssasi aika samoilla linjoilla tämän kirjan kanssa. Tarkoitus olisi kyllä lukea enemmänkin näitä, mutta vasta vain tämä on luettuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aion lukea lisää. Ehkä syksyllä koulukiireiden ohessa nämä ovat sopivan kevyitä :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.