perjantai 25. syyskuuta 2015

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua



Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua
Sivut: 238, Otava 2015
Kannet: Emmi Kyytsönen

Pitäisiköhän tässä kenties huolestua kun ensin katselen tyytyväisyyttä hykerrellen elokuvan The Best Exotic Marigold Hotel, joka kertoo jo eläkeiästä nauttivista ihmisistä Intiassa ja seuraavaksi huomaan lainaavani kirjastosta kirjan, joka kertoo keski-ikäisten rakkaustarinan. Outoa vai ihan normaali seuraus kun hyppää 25 ikävuodesta 26 vuotiaaksi? 

Ei vaan, tietenkin katsomiini elokuviin ja lukemiini kirjoihin mahtuu mukaan teoksia, joissa päähenkilöt ovat itseäni reippaasti vanhempia. Ja miksipä ei mahtuisi. Nyt vain nauratti, kun samassa rytäkässä molemmat tumpsahtivat käsiini ja vieläpä siinä synttäreiden tienoilla, kun täällä saatettiin kärsiä lievähköstä ikäkriisistä. Kuuluu synttäriperinteisiini. Ei sen vakavampaa.

Elokuvan päädyin katsomaan näyttelijöiden vuoksi (Maggie Smith! Bill Nighy! Judi Dench!) ja kirjaan tartuin, koska a) kirjaa on kehuttu ja kirjaston pitkä varausjonokin kertoo jotain b) kirja sijoittuu Turkuun ja no, c) jos varausjono on pitkä ja eteen tupsahtaa pikalainakappale, niin onko siinä muka vaihtoehtoja?

Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua on kahden aikuisen ihmisen rakkaustarina. Aikuisten, joilla on takanaan aiemmat avioliitot ja menneisyys - puoli elämää. Mutta kun Karin ja Lauri törmäävät toisiinsa asuntonäytössä, se on rakkautta ensisilmäyksellä. Huolimatta siitä uskooko sellaiseen vai ei. Heidän tarinansa alkaa kuin törmäys, mutta liikkelle se lähtee hapuillen. Vaikka he hakeutuvat ja haluavat toistensa seuraan, on taakkana molempien historia ja kipupisteet. Nykyisyyskin tahtoisi heittää kapuloita rattaisiin, eikä kaikki suinkaan loksahda paikoilleen kerralla. 


Karin on opettaja, Lauri tekee insinöörinä töitä ilmastointifirmassa. He ovat keski-ikäisiä ja eronneita. Karinilla on aikuinen lapsi, Laurilla ei. He eivät ole hurmureita, eivätkä sydänten murskaajia. He ovat tavallisia ihmisiä tuulitakeissaan tai ainakin kävelykengissään. Ja juuri siksi kirja on niin ihana. Se on tarina tavallisista ihmisistä, tavallisen arjen keskellä. Ihmisistä, joilla on kuitenkin kokonainen ihana elämä. Kuten Erja kirjoittaa blogissaan: "Romaanin keskeiset henkilöt ovat keski-ikäisiä ja monellakin tapaa hyvin tavallisia, juuri sellaisia ihmisiä joista harvemmin kerrotaan tarinoita." Mutta voi kuinka mielellään niitä tarinoita kuuntelee, kunhan joku kertoo!

Kirja noudattelee hauskasti melko perinteisten rakkaustarinoiden kulkua olematta silti perinteinen. Imelyyskin kirjasta puuttuu. Sen sijaan kirja tarjoaa lämminhenkisen ja kevyemmän tarinan ilman turhaa höttöä. Kirja on helppo, nopea ja kepeä luettava, mutta silti kirja onnistuu kaivautumaan syvälle ja käsittelemään aiheita, joihin harvemmin törmää.

On oikeastaan väärin sanoa kirjaa kevyeksi. Se ei ole kevyt, jos se liippaa läheltä omaa elämää. Kirjassa käsitellään myös rankkoja aiheita, ja vaikka se tehdään mielestäni hienovaraisesti turhia synkistelemättä, ei samoja asioita kokenut välttämättä koe asiaa näin. Itseäni taisi suojella ikä. Kun ei ole omia lapsia, oma äiti ei ole vanhainkodissa, takana ei ole yhtäkään avioliittoa eikä montaa kymmentä vuotta samassa työpaikassa, niin keikkuu vielä eri veneessä kuin kirjan päähenkilöt. Samankaltaisessa, mutta kuitenkin erilaisessa.

Siitä huolimatta kirja sopii mielestäni sekä vanhemmalle että nuoremmalle lukijalle. Oman elämän kokemukset varmasti vaikuttavat siihen millaisen lukukokemuksen saa, mutta niinhän se aina. Kaikesta huolimatta tarina on lämmin ja lohduttava. Ja vaikka kirjassa lähestyy kevät, minusta kirja sopi mainiosti syksyn pimeneviin iltoihin. 

Niin, ja Turku on ihana. Tietenkin.


2 kommenttia:

  1. On virkistävää lukea välillä ihan tavallisista ihmisistä, tavallisesta elämästä. Voi olla että minäkin joskus tartun tähän kirjaan. Ja tuo elokuva oli muuten hyvä! Minäkin katsoin sen ihan näyttelijöiden perusteella. Tänä vuonna tuli sen jatko-osakin, The Second Best Exotic Marigold Hotel, minkä aion myöskin joku päivä katsoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Tai no joo, kyllähän tavallisista ihmisistä kirjoitetaan paljonkin, mutta ei ehkä niin tavallisista ihmisistä kuin vaikka tässä. Sellaisista, jotka on itsellekin tavallaan tuttuja.

      Elokuva oli ihan hyvä. Enkä tiennyt, että sille on jatkoa, mutta täytynee laittaa harkintaan...

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.