lauantai 5. syyskuuta 2015

Kari Hotakainen: Kantaja

kari hotakainen kantaja pienikirjasto

Kari Hotakainen: Kantaja
Sivut: 140, 2015

Tiedättekö miten pitkä aika tämän kirjan lukemisesta on? No, en minäkään, mutta onnekseni goodreads tiesi kertoa, että kirja on luettu toukokuussa, aloitettu kahdeksas päivä ja lopetettu yhdeksäs päivä. Eli noin neljä kuukautta sitten. Yhden käden sormilla voidaan laskea kerrat, kun olen yrittänyt kirjoittaa tästä. Niitä on useampi kuin yksi ja vähemmän kuin viisi. Nyt on tullut aika saattaa kirjan tarina osaltani päätökseen ja tämä postaus pois luonnoksista. Itse kirja majailee tällä hetkellä toisessa kodissa. Se saattaa jäädä sinne jopa asumaan. Katsotaan.

Kantaja oli viime keväänä Kirjan ja ruusun päivän teos. Sen sai kylkiäislahjaksi, kun osti kirjoja vähintään 15 eurolla. Harvemmin jätän väliin tilaisuutta ostaa kirjoja eikä Kirjan ja ruusun päivä ollut poikkeus; kävin kirjaostoksilla ja lunastamassa Kantajan itselleni. Pienen, tumman kirjan, jossa on muuten harvinaisen onnistunut kansi.

Kantaja kertoo eräästä keski-ikäisestä akateemisesta miehestä, joka päätyy hautausmaalle töihin. Eikä mene aikaakaan, kun mies alkaa kantamaan töitään kotiin. Ei nyt aivan kirjaimellisesti, luojan kiitos - vaikka toisaalta se olisi kyllä varmasti tuonut särmää tarinaan - vaan miestä jää kaihertamaan monen yksinäisen, yksinäisyydessä haudatun ihmisen tarina. Miten voi olla niin yksinäinen, ettei hautajaisiin tule kukaan? Näiden murheiden lisäksi mies haikailee erään nuoruudessa tuntemansa naisen perään.

Koska lukemisesta on vierähtänyt tovi, on mielipiteenikin nyt enemmän sitä, miltä kirja tuntuu näin vajaan puolen vuoden jälkeen. Ja no - ihan hyvältä. Ei Kantaja mitään suurta kirjallisuutta ole, mutta mielellään sen luki. Kantajan keskeinen tarina oli kiinnostava ja kekseliäs. Mustan huumorin ansiosta jopa hauska. Kokonaisuus ja keski-ikäisen miehen sielunmaisema jätti hivenen viileäksi, mutta upposi kuitenkin kohtalaisen hyvin. Ja vaikka lukemisesta on aikaa ja kirja on pieni, niin muistan sen tapahtumat edelleen melko hyvin. 

Kantaja on ihan kelpo pieni kirja, ihan ok. Sellainen, jonka luki nopeasti, mutta josta ei osaa sanoa juuri mitään. Ainakaan tämän enempää.

"-- elämä on lyhyt ja ainutkertainen. Pitkä ja monimutkainen. Alku hidas, loppu nopea. Keskellä ei tunnu tapahtuvan mitään, mutta tapahtuu kaikki."

Kantaja oli ensimmäinen Kari Hotakaiselta lukemani teos. Tarkoituksenani on lukea lisää, kunhan aika on sille oikea. 

Aiemmin lukemani Kirjan ja ruusun päivän teokset:

Tuomas Kyrö: Miniä
Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

3 kommenttia:

  1. Olen Hotakaisen kirjojen ystävä, mutta tämä on lukematta. Jotenkin kaihdan ajatusta siitä, että kirjan saa ainoastaan kylkiäisenä ja että se on kirjoitettu (pitänyt kirjoittaa?) vain yhtä päivää varten. Jos olisin itse kirjailija, pistäisinkö parastani kirjoittaessani kirjaa, jota tarjotaan kaupanpäällisenä yhden päivän ajan? On tietenkin hienoa, että kirjoille omistetaan oma päivänsä (ja vuotensa), mutta en ole ihan varma, antaako lahjateos sittenkään suurta arvoa itse kirjalle ja sen kirjoittajalle. Tämän ajatuksenjuoksun ei tietysti pitäisi antaa estää teosten lukemista, mutta tähän asti välttelyni on ollut suorastaan tietoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan saman panin merkille - valitettavasti - kun sain samalla tavalla kylkiäisinä tuon Anna-Leena Härkösen teoksen. Eipä siinäkään ollut juhlan aihetta, vaikka muuten pidän yleensä hänen tuotannostaan.

      Minäkin olen Hotakais-faneja, mutta tämä ei ole ollenkaan tuttu! Ehkä sen voisi kaikesta huolimatta lukaista :)

      Poista
    2. Samoja juttuja olen pohtinut aiempien Kirjan ja ruusun päivän teosten kohdalla. Miettinyt muun muassa sitä, että annetaanko kirjailijoille siitä oikeasti sellainen palkkio, että se kannattaa tehdä ja on sen arvoista. Toisaalta taas kirja ja kirjailija saa tempauksen myötä väkisinkin vähän enemmän huomiota ja kirjalla voi parhaassa tapauksessa kalastella uusia lukijoita. Juttuun liittyy varmasti hyviä ja huonoja puolia.

      Anna-Leena Härkösen teoksesta en pitänyt minäkään. En ole muutekaan tosin Härkösen fani, joten tavallaan en siinä mielessä pettynyt. Mutta juu, etenkin sen kohdalla mietin, että mikä koko kirjan pointti on?

      Jos vertaan Kantajaa Härkösen teokseen, niin tämä pesee sen mennen tullen. Jos tykkää Hotakaisen tyylistä jo muutenkin, niin veikkaan, että tykkää tästäkin (vaikka Hotakaisen tyyli ei ole minulle tuttu, mutta tämän perusteella vaikuttii ihan hyvältä!). Ainakin minulle jäi olo, että voisin lukea lisääkin, vaikka tästä ei mikään lemppari tullut.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.