sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kahden tunnin ja kolmen kirjan kirjamessut



Turun kirjamessuviikonloppu on täällä taas ja pitihän siellä itsekin piipahtaa. Ja nimenomaan piipahtaa, sillä tällä kertaa jaksoin viihtyä lauantain messuhälinässä nippa nappa kaksi tuntia. Mutta koska en tällä kertaa käynyt kuuntelemassa esiintyjiä, kaksi tuntia riitti mainiosti messukojujen ja myyntipöytien läpikäymiseen sekä ihmisruuhkassa tuskastumiseen. Heh - oikein pirteä messupäivitys täällä hei!
 
Täytyy myöntää, että messut olisivat varmaan jääneet väliin kokonaan ellei minulla olisi ollut etukäteen saatuja messulippuja. Odotin kyllä messuja ja liputkin tuli hommattua (tai toisen sain ihanalta työkaveriltani ja toisen koululta, kiitos!), mutta kiireiden keskellä messut eivät oikein houkutelleet. En voinut mennä messuille silloin kun ohjelma olisi ollut kiinnostavin, vaan silloin kun itselläni oli vähiten kiire. Pakko ei olisi ollut mennä, mutta en halunnut jättää lippuja käyttämättä ja messut  kiinnostivat, vaikka ajankohta olikin tällä kertaa huono.
 
Rutinastani huolimatta messupiipahdus oli kuitenkin ihan mukava. Sain seuralaisekseni Mikon, jonka kanssa kiertelimme rauhassa, mutta kuitenkin ripeästi messualueen. Ostimme molemmat muutamat kirjat, kurkkasimme ruokapuolelle ja lähdimme, kun siltä alkoi tuntua. 

Messuilla oli muutamia hyviä ja kiinnostavia tarjouksia, mutta sitkeästi onnistuin kiertämään ne mitään ostamatta. Aina siihen asti, kunnes eteeni tupsahti Tammen Keltaisen kirjaston kirjojen tarjous ja Garpin maailma, josta olen halunnut itselleni uuden painoksen pitkään. Se on nimittäin yksi lempikirjani, eikä hyllyssäni nököttävä leffakansilla varustettu rupsahtanut kappale suoraan 90-luvulta oikein tee oikeutta teokselle. Keltaisen kirjaston kirjoja sai yhden kappaleen 10 eurolla ja kolme kappaletta 20 eurolla, joten Garpin maailman lisäksi ostin krijabloggareiden kehujen ja takakansien perusteella Eganin teokset.

Sellaiset olivat omat messuni, kahden tunnin ja kolmen kirjan pituiset. Millaiset olivat sinun messusi?

16 kommenttia:

  1. Hyvät löydöt olet tehnyt! Minä messuilen vasta sitten loppukuusta Helsingissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, näistä sietää olle tyytyväinen. Ja vain 2/3 on heräteostos, heh!

      Nauti Helsingin hulinoista, minä en sinne tälläkään kertaa pääse.

      Poista
  2. Meidän reissumme messuille kesti hiukan kauemmin, sillä ruokamessuillakin oli paljon maisteltavaa. Hiukan harmitti, kun mikrofonin äänentoisto oli pielessä A-salissa, emmekä voineet mieheni kanssa kuunnella kirjailijoita.
    Tuo Keltaisen kirjaston tarjous pysäytti minutkin ja ne kolme kirjaa lähtivät matkaan. Yhteensä ostin 7 kirjaa.
    Saamelaiset toivat mukavasti väriä ja uutta tunnelmaa messuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aiempina vuosina käyttänyt messuilla paljon enemmän aikaa, mutta nyt oli tällainen poikkeuksellinen pikainen visiitti.

      Harmi, ettei äänentoisto toiminut oikein. Ehkä se on vähän haaste tuolla messuilla. En tiedä, veikkailen vain.

      7 kirjaa on aikamoinen saalis! Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa ja rahaa, olisi omakin saalis kasvanut varmasti....Saamelaisuudesta minäkin pidin.

      Poista
  3. Kävin messuilla perjantaina ja kyllä itsellekin riitti 4 tuntia enemmän kuin tarpeeksi. Kirjoja en tullut ostaneeksi, vaikka kävinkin tuota Keltaista kirjastoa vilkuilemassa, mutta tarjouksessa olleita muumihilloja ja Fazerin uusia lakuja saatoin ottaa kyllä mukaani... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuolla messuhälinässä ei kyllä millään jaksa kovin pitkää aikaa. Viime vuonna olin monta tuntia ja sen jälkeen ihan rätti. Nytkin olin iltaa kohden naatti (tosin messujen jälkeen oli muutakin menoa, joten se toki verotti). Ja mitä, ei kirjoja, mutta syötävää?!

      Poista
  4. Hyvä tarjous! Ostin kans silloin kerran Adlibriksen alesta tuon Keltaisen kirjaston Garpin maailman, on tosiaan vähän fiinimpi kuin vanha leffankansipokkari :D Vielä kun sen lukisi taas uudelleen, ah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tarjous on mielestäni ollut messuilla aiemminkin, mutta hyvä se tosiaan on! Minä olen monesti meinannut ostaa Garpin eri aleista, mutten kuitenkaan koskaan raaskinnut. Nyt vihdoin - ja juu hitusen fiinimpi on!

      Pitäisikin ottaa joku lempikirjojen kuukausi, kun lukisi uudelleen vain omia lemppareita!

      Poista
  5. Hyvät kirjaostokset! Erityisesti Irving, totta kai.

    Olipa hauska tavata - ja melko hyvä sattuma, kun olit messuilla niin vähän aikaa. Minä olin siellä kaikkina messupäivinä; töiden vuoksi, mutta ehdin onneksi jotain kuunnella ja ottaa ns. omaa aikaakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irving on aina hyvä!

      Juu, hauska oli törmätä. Ihan huvitti se sattuma, miten törmäsin sinuun heti kun pääsin messuille sisään. Ja me Mikon kanssa kauhisteltiin sitä, että jos olisi messuilla töissä... mutta toivottavasti ei ollut liian rankkaa ja omaa aikaa riitti :)

      Poista
  6. Oi, Irving! <3 Minäkin vasta vähän aikaa sitten sain tuon oman kappaleeni Garpin maailmaa hyllyyni, täytyyhän se olla. Aika suuri hämäys kiinnostaa, sen ainakin ajattelin joskus ehkä lukea. Minä en Turkuun päässyt, mutta Helsingissä käyn messuilla piipahtamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irving on huippu. Harmittaa, etten ole aikoihin saanut luettua häneltä mitään... tarkoitus on ollut, mutta paksuihin kirjoihin tarttuminen on aina haaste :D

      Pidä hauskaa Helsingin messuilla! :)

      Poista
  7. Kiva lukea Turun messuista; itse en ole niihin vielä koskaan päässyt. Oletpa tehnyt hyviä ostoksia! Noista Sydäntorni on itselläni lukematta.

    Itse messuilen parin viikon päästä Helsingissä -peräti kolme päivää. Huhhei. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun messut ovat ihan kivat. Kannattaa joskus tulla, jos vain pääsee ja kiinnostusta riittää. Toki Helsingin messut ovat varmaan kattavammat...

      Minä en kyllä kolmea päivää jaksaisi messuilla, mutta hauskoja messuja sinulle! :)

      Poista
  8. Minä olin messuilla joka päivä, kun olin päivystämässä yhdellä osastolla. Itsekin onnistuin väistelemään houkuttelevat tarjoukset, jotka olisivat aiheuttaneet harmia myöhemmin. Kirjoitan blogiini jutun heti kun kerkeän.

    Jos en olisi käynyt kuuntelemassa ohjelmaa, olisin itsekin ehkä viihtynyt siellä vain pari tuntia. Divariosastolta en tehnyt yhtään löytöä ja huomasin, että ne kirjat, jotka kiinnostivat, olivat sellaisia, joita minulla jo oli... Mutta vain erilaisina painoksina. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa yritin pongata sinua messuilta, kun tiesin, että siellä päivystät, mutta enpäs nähnyt! Hauska kuulla sinunkin messujuttujasi :)

      Joo, ei se messujen anti noin kirjamielessä aina ole parhaimmasta päästä. Hinnat ovat usein aika korkeat vaikka messuhintoja ovatkin. Divariosaston kiinnostavimmat kirjat taas maksoivat sen 50 euroa... eipä tullut ostettua juu. Ensi vuonna voisi taas keskittyä enemmän esiintyjiin :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.