keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Kolme kotimaista sarjakuvaa


Lokakuulta on vielä muutama luettu sarjakuva bloggaamatta. Tässä lyhyt kooste kolmesta sarjakuvasta. Kati Närhen uutuudesta on tulossa myöhemmin oma bloggaus.

Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus
Suuri Kurpitsa, 2010
Sivut 56

Reetta Niemensivun sarjakuvista blogissani on nähty aiemmin Aavepianisti ja muita kertomuksia sekä Saniainen kukkii juhannuksena. Bloggaukset lukeneelle ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että olen harvinaisen vaikuttunut Niemensivun sarjakuvien kauneudesta. Ensin vierastin sitä, nyt kauniit, maalaukselliset ja väreillään lumoavat sarjakuvat ovat nousseet suorastaan suosikeiksi.

Lempi ja rakkaus on rakkaustarina menneiltä vuosilta. Lempi ja Väinö tapaavat ja rakastuvat. Lempin vanhemmat eivät kuitenkaan tahdo ottaa Väinöä vävykseen. Vanhempien puuttuminen vääntää aluillaan olevan, suloisen rakkaustarinan aivan toisenlaisille, vähemmän suloisille urille. 

Tarina on koskettava, ja eräs sarjakuvan lukenut ystäväni kertoi itkeneensä lukiessaan. Itse en itkenyt, mutta nautin melko perinteiseltä tuntuneesta tarinasta kuitenkin. Sitä enemmän nautin kuitenkin jo aiemminkin mainitsemastani kauneudesta kuvituksessa. Upea!

♥♥♥

Toisaalla: Kirjojen keskellä, Mari A:n kirjablogi

Henri Gylander: Unia ja toiveita
Suuri Kurpitsa 2012
Sivut 51

Henri Gylander on minulle aivan uusi tuttavuus. Huomasin hänen esikoisalbumiinsa Kirsin blogissa, ja sen perusteella päätin sen itsekin lukea. Unia ja toiveita sisältää kaksi sarjakuvanovellia. Ihan uusi ihminen on kuvaus pojasta, joka kuulee saavansa pikkusisaruksen. Novelli kertoo kauniisti siitä, miten pieni lapsi valmistautuu sisaruksen tuloon. Novellissa on tunnelmallinen, loppua kohden melko melankolinen vire. Sarjakuva koskettaa.

Kauneudesta puheen ollen on rakkaustarina. Kaksi nuorta kohtaavat ja puntaroivat haaveitaan ja toiveitaan ääneen. Kohtaavatko omat toiveet toisen toiveiden kanssa?

Albumin molemmat sarjakuvat ovat itsenäisiä, mutta linkittyvät yhteen, jolloin sarjakuva on varsin yhtenäinen ja sujuva luettavaksi yhdeltä istumalta. Sarjakuvan kuvitus on sävyiltään hyvin tumma ja tunnelmallinen. Pidin kuvituksesta ja etenkin heti toisen aukeaman kuva Helsingistä oli vaikuttava.
 
♥♥♥

Toisaalla: Cats, books & me, Sallan lukupäiväkirja

Hanna Koljonen: Syliinvaellus Intiaan
Asema 2011
Sivut 70

Olen lukenut Koljoselta aiemmin sarjakuvan Sokerihullu, jossa oli minusta hauska ja osuva kuvitus, sekä hyviä pointteja. Joten kun huomasin sarjakuvahyllyssä Koljosen esikoisteoksen Syliinvaellus Intiaan, päätin lukea senkin. Sarjakuva osoittautui melko ristiriitaisia tuntemuksia herättäväksi ja lukukokemus jätti hämmentyneen olon.
 
Sarjakuvan päähenkilö Hanna on hakenut elämälleen tarkoitusta niin meditoinnista, eri uskonnoista kuin myös syömällä sieniä. Mikään ei kuitenkaan ole täyttänyt tarkoitustaan. Lopulta Amman halauksesta saatu lohtu johdattaa hänet Intiaan. Sarjakuvassa seikkaillaankin Intiassa sekä avataan mennyttä.
 
Sarjakuva oli viihdyttävä ja pidin edelleen Koljosen vinkeästä kuvituksesta. Mutta tällä kertaa aihe taittoi ehkä hieman liian - hmm - hihhuliksi makuuni. Sarjakuvassa on kiinnostavia pointteja ja ajatuksia, mutta kaikki sienten syömisestä Amman halailuun alkoi jossain vaiheessa tuntua liialta. Toisaalta on kiinnostavaa kurkistaa tällaiseenkin maailmaan, mutta se on niin kaukana omasta ajattelustani, että sarjakuva jäi turhan etäiseksi tehdäkseen suurempaa vaikutusta.
 
♥♥
 

2 kommenttia:

  1. Reetta Niemensivua pitäisi kyllä lukea lisää, ei vaan koskaan kirjastokäynnillä tahdo muistaa katsoa sarjakuvahyllyä sillä silmällä. Syliinvaellus Intiaan ei kantensa takia oikein vedä puoleensa, mutta voisihan sitäkin joskus kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niemensivua suosittelen, mutta Koljoselta kannattaa lukea ennemmin Sokerihullu, jos et ole vielä lukenut :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.