perjantai 18. joulukuuta 2015

Kati Närhi: Seitsemäs vieras


Kati Närhi: Seitsemäs vieras
Sivut: 149, Wsoy 2015


Kati Närhen sarjakuvan Seitsemäs vieras luin jo lokakuussa, mutta en tuolloin blogannut siitä muiden sarjakuvien joukossa, sillä halusin kirjoittaa teoksesta oman postauksen. Oli niin paljon sanottavaa. Valitettavasti kiireiden keskellä aikaa blogata on ollut vähän ja sarjakuva on lojunut pöydällä samalla kun minä olen jo ehtinyt unohtaa, mitä sanottavaa minulla nyt sitten olikaan. Kirjoitan sen, mitä muistan. Tärkeimmät pääpointit.

Seitsemäs vieras on orpotyttö Agnesista kertovan sarjakuvatrilogian päätösosa ja tietenkin olen lukenut aiemmatkin osat Saniaislehdon salaisuudet ja Mustasuon mysteeri. Agnes on koko trilogian ajan yrittänyt selvittää lopullista totuutta mysteerisesti menehtyneistä vanhemmistaan samalla kun on ratkonnut elämän eteen heittämiä tapauksia. Agnes on nokkela, hieman synkkä, ja samaan aikaan huvittavan (tai raivostuttavan...) naiivi päähahmo. 

Trilogian osista taisin lopulta pitää juuri tästä päätösosasta eniten, vaikka hamassa menneisyydessä olenkin antanut ensimmäiselle osalle neljä sydäntä ja viimeiselle osalle aion antaa kolme. Se kertoo kriiterieni tiukentumisesta, ei muusta. Joka tapauksessa kolmannessa osassa on mielestäni kiinnostavin miljöö - saari ja kartano! -, hulluimmat hahmot ja sopivasti säpinää. Suurin tekijä on kuitenkin se, että aiemmissa osissa ärsyttänyt naiivius ei ole viimeisessä osassa enää ihan niin vahvana. Jes! 

Sillä juuri naiivius on tehnyt sen, että sarjakuvien paras terä on ollut aina vähän tylsä, tai jopa taittunut. Sarjakuvista on tuntunut siksi puuttuvan aina jotain - olen kaivannut enemmän. Päätösosan kohdalla en kuitenkaan ajatellut, että se tarvitsisi mitään enempää.

Kati Närhen sarjakuvatrilogia on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Mutta vaikka moni vanhempikin lukija on Agnesin tarinasta pitänyt, suosittelisin minä sarjakuvia kuitenkin nuoremmille lukijoille. Nimittäin vaikka trilogiasta pidän, niin tiedän, että 13-vuotias minäni olisi rakastanut näitä sarjakuvia. Näin 13 vuotta myöhemmin vaikutus ei ole enää sama.

6 kommenttia:

  1. Hmm, minä taas pidin naiviudesta osana tarinaa, siitä että Agnes romantisoi elämäänsä seikkailukertomusta ja kasvavaa tietoisuutta ristiriidasta että vaikka seikkailukertomukselle onkin perusteita, asiat eivät menekään ihan niin siististi...(ja siinä mielessä ykkösosa taisi olla lopulta oma suosikkini vaikka kaikki tietysti olivat hyviä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei romantisointi häirinnyt, siitä pidin. Mutta sarjakuvan yleinen naiivius häiritsi. Sitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta esimerkiksi toisessa osassa on itseään viiltelevä tyttö ja Agnes kysyy, onko tytöllä kissanpentu. Sellaisen tason naiivius välillä häiritsi, vaikka itseasiassa tämä nyt ei ole paras esimerkki, mutta ensimmäinen, joka tuli mieleeni :D

      Minusta tässä oli niin ihana miljöö, että se vei mennessään.

      Poista
  2. Oi, Agnes on kyllä ihana, edelleen. Minä taisin lopulta pitää ensimmäisestä kaikkein eniten, siinä oleva huumori puri kaikista parhaiten.
    Blogistani löytyy sinulle haaste! :) http://catsbooksandme.blogspot.fi/2015/12/jouluisia-haasteita.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinenkin oli hyvä, mutta tässä tosiaan miljöö oli lempparein minulle. Ja no se naiiviuden vähäisyys.

      Kiitos haasteesta.

      Poista
  3. Kiva kuulla, että tämä päätösosa on ehkä kaikista paras. Täytyy ottaa lukuun ensi vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tykkäät. Seikkaillaanhan tässä saarella ja kartanossa ;)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.