sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa


Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa, Tammi 2015
Suomentanut: Raisa Porrasmaa
Sivut: 546
Alkuteos: Sekai no owari to hadoboirudo wandarando 1985

Luettu viime vuoden puolella.

Viimeksi kirjoittaessani Murakamista kerroin ristiriitaisesta suhteestani kirjailijaan. Murakamin teoksissa on jotain todella kiehtovaa ja olenkin tämän kirjan myötä lukenut kirjailijalta kaikki suomennetut teokset, Suurta lammasseikkailua lukuun ottamatta. Olen pitänyt kirjoista, mutta aina niissä tuntuu jokin takkuavan. Kafka rannalla oli loistava, mutta muissa on ollut jotain jopa vähän ärsyttävää.

Tämän tuoreimman kohdalla huomasin ajattelevani, että kirja olisi todella hyvä, jos se on olisi kirjoittanut joku muu kuin Murakami. Heh,voi toki miettiä, kuinkas tämä olisi mahdollista. Huomaan kuitenkin, että juuri siinä murakamimaisuudessa on jotain, jota vähän kavahdan. Tarina ja sen idea saattaa olla toimiva, Murakamin luoma tunnelma upea, mutta sitten se iskee: aina samanlainen vähän apaattinen päähenkilö, seksi, jollain tavalla poikkeuksellinen seksi tai vastapainoksi jonkun kykenemättömyys seksiin. Rakkaustarina, jolla on este. Miksi nämä kiehtovat oudot tarinat täytyy aina kastaa samaan liemeen?

Mutta keskitytään nyt tähän Murakamin uuteen vanhaan kirjaa. Tuorein suomennettu, mutta alkuteos on jo 30 vuotta vanha.

Maailmanloppu ja ihmemaa kertoo kahta tarinaa rinnakkain kietoen ne yhteen. Toinen on Maailmanloppu ja toinen on Ihmemaa. Ihmemaan tarina kertoo miehestä, jonka aivot on leikattu suorittamaan tehtävää, johon tarvitaan äärimmäistä mielenhallintaa. Eräs tiedemies palkkaa miehen suorittamaan tätä tehtävää tutkimukseensa liittyen. Siitä alkaa seikkailu, johon liittyy kirjaston informaatikko laajentuneen vatsalaukkunsa kanssa, yksisarvisen kallo, nuori tyttö vaaleanpunaisissa vaatteissaan, sysiäisiä, klemmareita ja maailman pelastaminen sekä elämän viimeiset tunnit. Hurja meno, jossa vatsa viilletään niin, että lukiessa on pakko pidellä omasta vatsasta kiinni.

Maailmanloppu on kaukana jossain, pieni kylä, kuin hiljainen apatia, josta ei voi poistua sinne saavuttuaan. Siellä ihmiset erotetaan omista varjoistaan, ja sen mukana sieluistaan, muistoistaan ja tunteistaan. Jäljelle jää harmonia. Maailmanlopussa kylään saapuu mies, jolla on tehtävä, jota vain harvat voivat tehdä. Hän lukee unia vanhoista kalloista kirjastossa. Vaan kenen unia ja miksi? Kun lumi peittää kylän, kaataa eläimiä kuolleena maahan ja haluaa syödä miehen irtileikatusta varjosta viimeisetkin voimat, ilmassa leijailee kysymyksiä, jotka kaipaavat vastauksiaan. Mikä kylä pohjimmiltaan on? Ja kenen unia hän lukee?

Pidin näistä kahdesta vuorottelevasta tarinasta ja niiden ideasta. Ihmemaan sekopäisyydestä ja scifimäisistä maisemista. Maailmanlopun verkkaisesta, hieman painostavasta tunnelmasta. Ja kirjastoista, voi hitsit kun tässä on kirjastolla iso rooli! Vaan sitten puuttui Murakami tarinaan. Noin 150 sivua kestänyt intoni hiipui ja muuttui 400 sivun mittaiseen mittelöön.

Kyllästyin Murakamiin. Mielestäni näin hyvää tarinaa ei tarvitse venyttää tai täyttää jaarittelulla ja turhanpäiväisillä huomioilla, jotka eivät tunnu missään mielessä merkityksellisiltä tai edes erottuvilta. Ei hyvä tarina vaadi mukaansa montaa sivua seksiä, eikä erektio-ongelmia. Ei, jos se tuntuu täysin päälleliimatulta ja pelkältä kikkailulta.

Tämä tarina jonkun toisen käsissä olisi ollut silkkaa kultaa. Nyt se pettymys. Heti kirjan luettuani annoinkin sille puhisten vaivaiset kaksi tähteä. Mutta ajateltuani muutin mieltäni ja nyt olen kolmen tähden puolella. Kolme tähteä on yhtä kuin keskiverto, ja sitä tämä on. Keskiverto, sillä vaikka ärsyynnyin, tässä oli paljon hyvää.

Idea on hyvä, tarinat ovat kiinnostavia, Murakamilla on hyppysissään taito luoda tunnelmaa, mutta hänellä on hyppysissään vähän liikaakin tavaraa, jonka hän länttää kaiken päälle kuin kuorrutteeksi, jota en kaipaa.

Mietin, että jos en olisi lukenut melko lyhyen ajan sisällä niin montaa kirjailijan teosta tai olisin lukenut tämän Murakamilta ensimmäisten joukossa, olisiko tämä noussut samaan kastiin kuin Kafka rannalla? Ehkä. Tässä on nimittäin jotain samaa kuin Kafka rannalla ja tarinallisesti tämä kurkottelee yhdeksi parhaimmaksi. Vaan nyt kävi näin. Murakami ärsytti ja väsytti minut. 

 

8 kommenttia:

  1. Minulle Kafka rannalla on The Kirja ja muutamasta muustakin olen pitänyt valtavasti. Värittömän miehen vaellusvuodet oli kuitenkin niin suuri pettymys, että ajattelin pitää taukoa kirjailijasta. Ostin kuitenkin viime viikolla tämän "uutuuden" joululahjaksi saamallani lahjakortilla. Nyt vähän pelottaa lukea sitä, mutta jos koittaisi pitää odotukset alhaalla. Keskittyä miettimään teosta kirjana eikä murakamina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas pidin Värittömän miehen vaellusvuosista, mutta toisaalta nyt kun vertaan sitä tähän, niin ehkä pidin siinä juuri siitä, että se ei ole niin murakamimainen? Heh.

      Luulen, että pidät kyllä tästä, jos muuten pidät Murakamista. Tämä on hyvä, mutta itse vain kyllästyin niihin samoihin toistuviin juttuihin, joita on joka kirjassa.

      Poista
  2. Minäkin tein tästä juuri postauksen. :) Olen jossain määrin samoilla linjoilla: kirja kävi välillä turhauttavaksi ja pitkäveteiseksi: itselläni takkusivat erityisesti Maailmanloppuun sijoittuvat osiot. Ei parasta Murakamia. Mutta nuo mainitsemasi murakamimaisuudet ovat tosiaan sellaisia aika tunnistettavia piirteitä, joita lähes jokaisessa Murakamin romaanissa esiintyy - esim. aina se sama hieman passiivinen, yksin elelevä, irtoseksiä harrastava keski-ikäinen miespäähenkilö... Minusta Murakamin romaanit eivät olisi Murakamin romaaneja ilman niitä, eli minua nuo toistuvat jutut eivät ärsytä vaan ne tuntuvat jotenkin turvallisen tutuilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin käydä kurkkaamassa postaukseksi!

      Se on totta, että juuri ne jutut tekevät Murakamin kirjoista hänen kirjojaan. Mutta tässä pohdiskelenkin, että vaikka Murakamin tarinoissa on kiehtovuuksia, niin taitaa vain olla niin, ettei juuri ne Murakamille tyypilliset jutut olekaan omaan makuuni sopivia.

      Murakamin fanille tämäkin kirja on varmasti helmi!

      Poista
  3. Huh, tarina kuulostaa kyllä aika hengästyttävältä! Nähtävästi paljon kaikkea outoa, mikä aina kiinnostaa tietysti kovasti. Juuri nyt onkin oikeastaan sellainen olo että Murakamia voisi taas lukea, ja tähän tekisi mieli tarttua seuraavana tuotannosta. Tosin omassa hyllyssä majailee edelleen tuo 1Q84 lukemattomana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina on aika hengästyttävä, ei ihan samaa tasoa kuin 1Q84, mutta runsas ja täyteläinen kuitenkin. Minusta tuntuu, että tämä toimii paremmin jos alla on vähemmän Murakamia, joten ehkä sen perusteella suosittelisin tätä ennen kuin 1Q84.

      Poista
  4. Aloittelin kirjan lukemista tässä pari päivää sitten. Se on lukupiirini helmikuun kirja. Saa nähdä, mitä tykkään. Ainakaan murakaminaisuudesta ei pitäisi muodostua ongelmaa, sillä en ole aiemmin Murakamia lukenut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jei, tosi hauska kyllä kuulla sitten sun mielipide, jos tämä on ensimmäinen Murakamisi :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.