torstai 11. helmikuuta 2016

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon




Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon, Tammi 2016
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kansi: Eevaliina Rusanen
Alkuteos: God Help the Child 2015

Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon on pieni suuri teos, joka vakuutti ja vaikutti. Ensimmäinen Morrisonini, mutta ei varmasti viimeinen. 

Luoja lasta auttakoon kertoo Bridesta, joka on syntyessään niin tumma, että hänen vaaleaihoisempi äitinsä säikähtää ja saa äidin kohtelemaan tytärtään kurjasti koko tämän lapsuuden ajan. Pieni tyttö tekisi mitä tahansa saadakseen äitinsä huomion ja hyväksynnän. Ja niin hän tekeekin, kun tilaisuus tulee. Se teko seuraa häntä aina aikuisuuteen saakka. Briden lapsuus on kuin pommi, joka ei voi olla räjähtämättä.

Kirja on mieletön. Se on pieni, ja silti niin älyttömän suuri. Kirja on täynnä tärkeitä, rankkoja aiheita. Ja vaikka siinä ei mitään uutta olekaan, kun pohditaan miten suuri merkitys lapsuudella on ihmisen elämään, niin Morrisonin kirjassa se tuntuu tuoreelta. Se on suuri, kantava teema ja Morrison uskaltaa kurkottaa ylemmäs kuin moni muu saman aiheen kanssa. Ei ole vain Bride ja Briden lapsuus, on niin monta muutakin lapsuutta. Ja niin paljon pahaa, että välillä lukeminen tekee kipeää.

Pidin kerronnasta ja tyylin vaihteluista, ne sopivat kirjaan ja toivat oman äänensä koko tarinalle. Alkuteosta lukematta uskallan väittää suomennoksen toimivan - kun voi samaan aikaan nauttia tekstin vaihtelusta ja unohtaa lukevansa, niin ei voi kuin kiitellä ja ylistää.

Pidin kirjassa siitä, että se oli helppo lukea, mutta kaikkea ei tahtonut heti ymmärtää. Se oli hyvä. Sen sijaan häiritsemään jäi kirjan loppu, jossa ei ilmeisesti luotettu lukijan päättelykykyyn, vaan tarina sidottiin vähän turhankin selvin sanoin pakettiin. Olisin minä sen nyt muutenkin tajunnut. Ja kun kyseessä on näin pieni kirja, on jokaisella lauseella ja vivahteella paljon enemmän painoa kuin paksummassa teoksessa.

Hahaa, tuntuupa hassulta kritisoida Toni Morrisonin kaltaista kirjailijaa! Nobelin voittanut on tainnut kohota mielessäni sen verran myyttiseksi, että tuntuu rikolliselta tässä jotain muka arvostella. Mikä minä olen tässä mitään sanomaan? Vaan eiköhän Nobelinsa voittanut kritiikinkin kestä.

Kirja iski kuitenkin todella kovaa ja sen jälkeen on ollut vaikeuksia lukea seuraavaa. Se ei tahdo tuntua miltään tämän jälkeen. Luoja lasta auttakoon on vahva kirja, joka kannattaa lukea.
  

"Kaikenlaiset sydänsurut pitäisi ottaa vakavasti ja rohkeasti
antaa niiden leimahtaa ja palaa kuin sykkivä tähti joka
ei kykene eikä tahdo rauhoittua säälittäviin itsesyytöksiin
koska sen räjähtävä nerokkuus kaikuu oikeutetun äänek-
käänä kuin patarumpujen jyske."




Muissa blogeissa: Kartanon kruunaamaton lukija, Kirjahilla, Kirjakirppu, Kirjapolkuni, Oksan hyllyltä, Reader, why did I marry him?, Ullan Luetut kirjat 

10 kommenttia:

  1. Mahtavaa että pidit! Tunnistan tuon saman, että kirjan jälkeen oli vaikeuksia tarttua seuraavaan. Todella vaikuttava, pieni suuri kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mahtava on! Ja jätti niin suuria tunteita jälkeensä, että Atkinsonin kirja on tuntunut älyttömän laimealta tämän jälkeen...

      Poista
  2. Rrrakastan Morrisonin tapaa tässä teoksessa kirjoittaa eri näkökulmista ja miten ne näkökulmat vie tarinaa eteenpäin. Hieno kirjoitus sinulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan tyyli on kyllä upea ja toimiva. Kiitos!

      Poista
  3. tämä menee ehdottomasti lukulistalle, miten olen ollutkin huomaamatta aiemmin koko kirjaa. apua, en tiedä enää kohta mitä muuta tässä ehtii edes tehdä kuin lukea, lukulista paisuu varsin valtavaksi koko ajan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, suosittelen tätä ehdottomasti! Tosi hyvä!

      Ja sehän tässä bloggauksessa on samaan aikaan ilo että murhe, kun lukulista paisuu, eikä kaikkea mitenkään ehdi koskaan lukea :D

      Poista
  4. Hmm, en itse huomioinutkaan niin tuota alleviivausta lopussa, hyvä pointti. Vaikka kyllä itsekin sen jutun jopa tajusin (kun muuten kirja eteni tyyliin halolla päähän joka käänteessä) mutta ehkä sen tehtävänä oli todellakin olla alleviivaavan alleviivaava, jotta lukija osasi asettaa lukemaansa tiettyyn kontekstiin? Tuollaisissa "tilanteissa" monille oman kasvuhistorian tarinoille tuleekin uusia näkökantoja, joka minusta myös oli yksi teema tässä kirjassa. Ja tämä taas sitoo kirjan tarinan Morrisonimaiseen tapaansa sitä historian hyrrään jossa kaikki elämämme, yksilönä ja yhteisönä. Morrison kyllä kirjoittaa niin tarkasti, ettei siellä ole mitään suotta, uskon näin :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkökulmasi on hyvä. Eikä se loppu kirjaa pilannut, mutta lukijana itse harmistui, kun tajusi jo jutun ;) Haha. Mutta hyvä kirja ja harkittu.

      Poista
  5. Minulla tämä odottelee lukuvuoroaan, jonka se kyllä saa pian! :) On muuten kaunis tuo lainaus, jonka olet tottanut tuohon loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, jään odottelemaan mielipidettäsi tästä! Ja tuo lainaus lumosi, vaikka normaalisti en syty romaaniin ujutetuille "runoille", niin tuo vei mennessään <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.