sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Arnaldur Indriðason: Räme, Haudanhiljaista & Ääni kuin enkelin


Arnaldur Indriðason:
Räme, 270 s. Blue Moon 2003. (2000)
Haudanhiljaista, 285 s. Blue Moon 2006. (2001)
Ääni kuin enkelin, 303 s. Blue Moon 2006. (2002)

Kuten varmasti moni blogiani vähänkin pidempään seurannut tietää, en juurikaan lue dekkareita. Sinnikkäästi yritän aina silloin tällöin päästä genreen sisään vain todetakseni kerta toisensa jälkeen, että ei se ole minun kuppini teetä. Siksi tämä maaliskuu onkin ollut kirjojen saralla harvinaisen poikkeuksellinen - olen lukenut kuukauden sisällä kolme dekkaria.

Syy tähän kummalliseen ilmiöön löytyy kuun alussa syttyneestä ihastuksestani Islantiin. Luettuani Rämön kirjan halusin tietenkin lukea lisää. Ei väliä mitä, kunhan kirja sijoittuu Islantiin tai, mikä vielä parempaa, on islantilaisen kirjailijan kirjoittama ja sijoittuu Islantiin. Koska islantilaisten kirjailijoiden teoksia ei ole varsinaisesti liikaa suomennettu, ei valinnanvara päätä huimannut. Pienen tutkimustyön jälkeen päätin ottaa luvun alle tunnetun, kehutun ja palkintojakin napanneen dekkarikirjailijan Arnaldur Indriðasonin teoksia. Siitäkin huolimatta, että jouduin suuntaamaan askeleeni kaihtamalleni dekkarihyllylle.
 
Se kuitenkin kannatti.

Arnaldur Indriðasonin dekkarit ovat ainakin omalla mittapuullani melko perinteisiä dekkareita, hieman keskinkertaisia parempia. Dekkarit pääsivätkin yllättämään ja ihastuttamaan. Tykästyin kirjojen synkkään tunnelmaan, joka syntyi ilman maailman hurjimpia ja kurjimpia rikoksia. Tarinat rikosten taustalla, henkilöhahmot, säätilat ja maisemat loivat alakulon ja synkkyyden, joka lujittui kirjailijan lakoniseen taittavasta kerronnasta. Ihanan synkkää!

Pidin kirjailijan tavasta avata tarinoita rikosten sekä rikoksia tutkivien ympäriltä. Koska kukaan hahmoista ei päässyt loistamaan, vaan kaikki olivat kipeää tekevän tavallisia heikkouksineen, ongelmineen ja pienine salaisuuksineen, tuntuivat tarinat aidommilta. Tarinat toivat syvyyttä, moniulotteisuutta sekä tarttumapintaa. Minusta näissä dekkareissa olikin jotain vähän enemmän. 

Pedanttina ihmisenä en tietenkään voinut aloittaa muusta kuin kirjasarjan ensimmäisestä osasta Räme. Kirjan alussa asunnosta löytyy kuollut mieshenkilö ilmeisesti tapettuna viestin kera. Jännää on se, mihin koko tapaus linkittyy. Se kertoo paljon Islannista. Kirjan synkkä tunnelma ihastutti ja tietyt yksityiskohdat: kirjassa satoi koko ajan, monella eri henkilöllä oli päällään vihreä takki ja monien nimet alkoivat kirjaimella E tai K. Juuri tällaiset yksityiskohdat tuovat kirjaan heti lisää pureskeltavaa.

Rikos oli tarpeeksi erikoinen, mutta ei liian yliampuva. Joskin paikoin kirja kärsi kyllä uskottavuusongelmista ja joku olikin lainaamaani kirjaston kirjaan alleviivannut "räikeimpiä" juttuja. Tosin minulta ne olisivat menneet ohi ilman alleviivauksia! Sen sijaan kieli tuntui muutamassa kohdassa tökeröltä.

Seuraava osa Haudanhiljaista oli tarinaltaan rujompi, ja sitä tekikin paikoin pahaa lukea. Tarina lähtee siitä käyntiin, kun pieni lapsi kaluaa luuta. Ihmisen luuta. Pian maasta kaivetaan kokonainen luuranko ja sen mysteeri ulottuukin pitkälle historiaan. Dekkari oli mielestäni virkistävän erilainen, edelleen koukuttava ja kiinnostavalla tavalla Islannin historiaan linkittyvä. Tässäkin oli muuten vihreä takki tärkeässa roolissa. Haha!

Kolmas osa Ääni kuin enkelin alkoikin vähän tökkiä, taisi dekkariyliannostus iskeä. Hotellista murhattuna löytyvän miehen tarina oli kiinnostava ja karu, mutta sopassa alkoi olla niin monta henkilöhahmoa ja polkua, etten olisi jaksanut seurata. Lisäksi päähenkilö paini paljon oman menneisyytensä kanssa, mikä tahtoi käydä tylsäksi. Kirjan kansi oli  myös niin sysiruma, että se suorastaan työnsi luotaan. Selkeästi kolmikon heikoin lenkki.

Vaikka pidin näistä dekkareina, oli kirjojen parasta antia silti niiden sijoittuminen Islantiin. Kirjojen kautta sai palasina tietoa muun muassa Islannin historiasta, tyypillistä islantilaisista rikoksista (mikä olikin jännä, kun maassa tehdään noin 2 murhaa vuodessa), turismista, tapakulttuurista ja yhteisöllisyydestä. Niin kiinnostavaa!

Jos kirjat eivät olisi sijoittuneet Islantiin, joka on tällä hetkellä kuuman listani kärkipäässä, niin en varmasti olisi lukenut kolmea dekkaria putkeen. Nyt Islanti taustalla kuitenkin kantoi pitkälle ja intoa riitti. Sellainen kutina jäi päälle, että neljäs osa saattaa tulla lukuun nopeastikin.

En tohdi sanoa löytäneeni lempidekkarikirjailijaani, mutta sen verran uskallan väittää, että olen löytänyt ainakin yhden hyvän vaihtoehdon! Voi Islanti minkä teit!


  

4 kommenttia:

  1. Voihan Islanti sentään! Luen juuri Rämön kirjaa ja olen melkeinpä rakastunut koko maahan. Minä laitoin myös nämä kirjat muistiin, sillä olen hieman Islanti -huumassa juuri nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Ymmärrän paremmin kuin hyvin. Ja näillä on ihan hyvä upota Islantiin vielä Rämön kirjan jälkeenkin. Itse yritän löytää lisää Islantiin sijoittuvaa kirjallisuutta, muutama ihan hyvältä vaikuttanut onkin jo kiikarissa ;)

      Poista
  2. Minäkin luin Rämön kirjan jokin aika sitten ja ihastuin. Kunpa pääsisi Islantiin! Näistä dekkareista taidettiin puhua siinäkin, jos en vallan väärin muista? Kuulostavat lupaavilta kyllä. Minä ajattelen aina kesällä lukevani dekkareita (hah), jos kokeilisin taas vaikka näillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, meitähän on jo monta Rämön kirjan kautta ihastuneita. Ja niinpä! Nyt vain varailemaan lentoja...

      Rämö mainitsee kirjassaa muistaakseni useammankin kirjailijan (?), mutta en kyllä kuolemaksenikaan muista keitä! Tosin Arnaldur on sen verran tunnettu, että mahdollisesti se oli juuri hän :)

      Minäkin ajattelin lukea näitä viimeistään kesällä lisää, jos en nyt jo kevään aikana jatka Arnaldurin parissa. Katsotaan!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.