lauantai 5. maaliskuuta 2016

Tommi Kinnunen: Lopotti


Tommi Kinnunen: Lopotti, Wsoy 2016
Sivut: 364
Päällys: Matti Ruokonen

Harva kirjailija, ja vielä harvempi kotimainen kirjailija, saa minut kirjakauppaan ostamaan teoksensa samana päivänä kun se ilmestyy ja lukemaan kirjan heti kun se on mahdollista. Tommi Kinnunen on yksi heistä. Siitä huolimatta, että häneltä on julkaistu vasta kaksi teosta. Esikoinen ilahdutti, mutta tämä toinen teos vakuutti. Vau!

Kun ensimmäisen kerran kuulin Lopotin jatkavan Neljäntienristeyksen tarinaa, oli hieman pettynyt. Äsh, miten tylsää. Ratsastaa nyt samalla, jo menestystä ja suosiota saaneella tarinalla. Iskeä hakun siihen kohtaan, johon se jo kerran upposi. Samaan aikaan mietin, että voiko tarina muka vielä kantaa? Voiko sillä olla vielä jotain annettavaa? Neljäntienristeys oli hyvä, mutta pitääkö se nyt kuluttaa puhki?


Mutta Lopotti ei ole Neljäntienristeys. Lopotti palauttaa esikoisen mieleen hyvällä tavalla, mutta keskittyy kuitenkin uusiin maisemiin. Tuttuja hahmoja on taustalla, mutta kirjan keskiössä ovat eri henkilöt ja eri tarinat. On sokeana syntynyt Helena ja Tuomas, joka kantaa omaa raskasta salaisuuttaan. He yrittävät sopeutua yhteiskunnan normiin, sen sijaan, että yhteiskunta sopeutuisi erilaisuuteen. Miksi erilaisuus on aina se piirre, joka nousee esiin yhtäläisyyksien sijaan?

Lopotti on ihana. Koukuttava, koskettava ja viisas. Hauska ja terävä, ja niin aito. Sokeus tulee lähelle ja lukiessa on suljettava silmät, jotta voi kokea hetkellisesti sen, miltä tuntuu kun ei oikeasti näe. Sen hetken se tuntui karhealta päiväpeitolta jalkojen alla ja kuulosti patterien huminalta. Kinnunen kirjoittaa hyvin, kuten jo Neljäntienristeys osoitti, mutta nyt vielä vähän paremmin. Kinnunen on löytänyt äänensä ja minusta tekstistä on jäänyt pois kaikki turha haparointi.

Siinä missä Neljäntienristeyksessä olikin hento tuntu esikoisuudesta, ja ehkä aistittavana paikoitellen haparoivasta kirjoittamalla kirjoittamisesta, nyt ne loistavat poissaolollaan. Teksti on taidokasta ja lukiessaan unohtaa lukevansa, kun elää mukana tarinassa, joka sekin vie mattoa jalkojen alta. Paljon enempää ei kirjalta voi vaatia.

Ainoa asia, johon en ihastunut, oli kirjan loppu. Loppuratkaisu ei ollut mitä odotin ja petyin. Jokin lopussa tuntui hieman irralliselta ja erikoisuutta tavoittelevalta. Jäin kaipaamaan turvallista loppua, sellaista pehmeää ja helppoa. Joskus se vain on paras, mitä kirja voi lukijalleen antaa. En halua päästä helpolla, mutta kun kiinnyn hahmoihin, en halua joutua liian kovillekaan. Hahaa, ovatko nämä nyt niitä mahdottomia vaatimuksia? Lopun takia olen miettinyt, onko kirjan täysien pisteiden vai puolikasta vaille olevien pisteiden kirja. Ehkä molempia.

Lopotti on vakaa ja varma, hyvä niin monella mittarilla, että hehkuttamisesta ei tahdo tulla loppua. Niin huippua, että meillä on täällä Suomessa näin taidokas ja rohkea kirjailija! Monen muun taidokkaan ja rohkean rinnalla tietenkin.

En voi olla odottamatta Kinnusen lupailemaa kolmatta osaa - tästä kun on tulossa trilogia! Toivon, ja jo uskonkin, että tarina kestää sen. Toivottavasti Kinnunen uskaltaa kokeilla myös jotain ihan muuta. Sitäkin odotan.

  

12 kommenttia:

  1. Voi tuo sokeuden kuvaus tässä kirjassa oli ihan mieletöntä, kuten kirjoititkin, se todella sai jopa itsensä ymmärtämään hetkeksi näkemättömän maailmaa. Ja jollainlailla se Lahjan taustaosuus tässä kirjassa hurmasi minut erityisesti, Helenan ja äitinsä suhde. Mutta tuo loppu, se muuten tosiaan varmaan oli minullakin hieman se, mistä en tässä niin pitänyt. Hassua, etten oivaltanut sitä ennen kuin luin saman sinulta! Minulle jäi kirjan loputtua nimittäin vain selittämätön "häiritsevä fiilis", mutta nyt ehkä nimeisin juurikin sen tuon lopun piikkiin, se ei jotenkin kannatellut tarinaa niin vahvasti kuin olisi toivonut. Nyt se oli ehkä hieman, no, yritetty?

    Mutta kyllä, kolmatta osaa todella odotellessa, Kinnunen on kyllä ihan mahtava uutuus kotimaisen kirjallisuuden kentällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu tuntui jotenkin kokonaisuuden kannalta sopimattomalta. Ja minullekin tuli juuri sellainen olo, että loppu on vähän väkisin erilainen. Yritetty on hyvä sana. Mutta toisaalta lopun häiritsevyys tuo ehkä juuri sen särön, joka pakottaa pureskelemaan tarinaa kerta toisensa jälkeen eikä päästä helpolla. Koska kaikki ei aina mene kuten toivoisi.

      Kinnunen on! Ja juuri tätä itse kaipaan, sillä nyt tekee mieli lukea entistä enemmän kotimaista :)

      Poista
  2. Minä ostin myös kirjan ilmestymispäivänä samoin Neljäntienristeyksen. Kirjailija kirjoittaa minulle tutuista maisemista, Kuusamosta. Kyllähän se alkaa kutsumaan luokse laulun mukaan. Kirjat ovat todella hyviä, tosin minulle Neljäntienristeys oli läheisempi. Käytiinhän siinä Oulussakin. Lopotissa oltiin myös nykyisessä kotikaupungissa Turussa, mutta todella vähän Turusta kirjoitettiin, enemmän oli Helsingistä.
    Turkuhan on vanha kulttuuri/pääkaupunki, josta olisi voinut mainita vaikka mitä.
    Lopotin loppu oli minullekin pienoinen pettymys, mutta kokonaisuus oli hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Ehkäpä minulle tämä taas tuli siksikin lähelle, että Turku on minunkin kotikaupunkini ja Helsinki läheisempi kuin niin vieraat paikat pohjoisessa. Turkua olisi saanut olla enemmän!

      Kokonaisuus on hyvä, vaikka loppua jääkin sulattelemaan.

      Poista
  3. Hei, minäkin jonottelin joku lauantai sitten Suomalaisen edessä odotellen sen aukeamista ja mietin, ettenpä tosiaan ole tehnyt tätä kirjan takia aikaisemmin. (Enkä muuten ollut edes ensimmäinen paikalla!) Samoin aluksi epäilytti, kantaako sama tarina vielä toiseenkin kirjaan, mutta nyt en malttaisi odottaa kolmatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minä en ihan jonottelemaan asti lähtenyt, mutta ensimmäisten joukossa kuitenkin ;) Harva kirja kiinnostaa yhtä paljon!

      Ja aivan niin. Kolmatta kirjaa joutuu varmaan tovin odottelemaan, näin Kinnunen jossain haastattelussaan uhkaili, mutta ei kyllä malttaisi!

      Poista
  4. Vau! Kuulostaa kyllä hyvältä. Minä olen hieman pelännyt Lopottia, koska se on ollut (syystäkin) niin odotettu ja markkinoitu. Neljäntienristeyksestä pidin, vaikkei se noussut ihan vuoden 2014 suosikikseni. Mutta tämä kuulostaa vielä paremmalta ja luulen, että tässä kevään mittaan hankin kirjan luettavakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että saattaisit pitää tästä. Olen kuullut nyt jo useamman sanovan, että on pitänyt tästä enemmän kuin esikoisesta. :)

      Poista
  5. Katri, loppuratakiu oli niin väärin, että siitä hyvästä Kinnunen saa jatkaa tarinaa eli odtoamme trilogiaa! Melekin en kestänyt loppua..

    Olet oikeassa: Kinnusen oma ääni on varemntunut ja vahvistunut: Olen myyty, kuten sinäkin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinnunenhan on jo luvannut kolmannen osan - luotan siis, että sellainen tulee! ;)

      Toivottavasti varma ääni kantaa jatkossakin. Sitä on niin ilo lukea.

      Ja vitsit, tämä on niin ihana kirja! <3

      Poista
  6. Neljäntienristeyksestä en koskaan kirjoittanut blogiin asti, mutta pidin kovasti. Kuitenkaan en jostain syystä ole kiirehtimissä tämän lukemista, vaikka kiinnostaakin. Ehkäpä annan pölyn laskeutua hieman. Tai sitten olen ensi viikolla ostamassa tätä (:D), sillä nyt on sen verran moni sanonut tämän olevan edeltäjäänsä parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla ihan hyvä ratkaisu, ettei lue heti, kun kaikki hehkuttavat, vaan lukee sitten kun hetki tuntuu oikealta. Minä odotin tätä sen verran, että oli pakko päästä heti lukemaan ja onneksi en ollut ehtinyt hirveästi muiden arvioita vielä lukea, niin lukukokemus oli aika "puhdas" :D

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.