sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Anja Snellman: Antautuminen


Anja Snellman: Antautuminen, Wsoy 2015
Sivut: 325
Kannen kuva: Anja Snellmanin lapsuudenkuva
Kansi: Martti Ruokonen

Tiedän, että toisille tulee jo näppyjä, kun joku edes mainitsee sanan erityisherkkä. Ymmärrän sen, sillä aihe on noussut lyhyen ajan sisällä tapetille ja ollut esillä suurin piirtein kaikkialla, ja etenkin kun sen innoittamana joka toinen tuntuu diagnosoivan itsellään erityisherkkyyden. Minusta tämä on kuitenkin edelleen aihe, josta on syytä puhua. Erityisherkkyyden ymmärtäminen kun lisää taas vähän muiden ihmistä ymmärtämistä.

Anja Snellmannin uusin teos Antautuminen kertoo erityisherkkyydestä, ja ilmeisesti aika vahvasti kirjailijasta itsestään. Olen aiemmin lukenut Snellmannilta pari teosta, mutta en hirveästi niistä innostunut. Kaimani arvio kuitenkin sai minut tarttumaan tähän uusimpaan - ja hyvä niin. Antautuminen oli kelpo kirja, tasaisen keskiverto, mutta keskivertoa enemmän ajatuksia herättävä.

Mitä on olla erityisherkkä? Se on äärimmilleen paisuvia tunteita, palasiksi hajottavaa surua ja räjähtää onnellisuutta. Se on värejä, jotka voi maistaa. Vaatteita, joiden tulee tuntua hyvältä päältä. Se on muiden katseita, joiden kohteena ei pysty olemaan.  Se on arkuutta, aistiherkkyyttä, ylivirittyneisyyttä ja ulkopuolisuutta. Sitä on vaikea selittää, vaikea ymmärtää. Jonkun silmissä erityisherkkä saattaa olla yhtä kuin vain vaikea ihminen. Turhasta hermostumista, turhan pelkäämistä, turhaa oikuttelua. Kirjassa nouseekin erityisherkkyyden lisäksi pintaan ulkopuolisuus ja normiin pakottamisen tarve.

Kirja kosketti, sillä löysin sen sivuilta itseni. Vaikka oma herkkyyteni ei erityisherkkyydeksi yllä, oli kirjassa paljon kohtia, jotka olisivat voineet olla minun kirjoittamiani. Kun vaatekaappi on täynnä samanlaisia, mukavia vaatteita, jotka käytetään puhki, koska ne eivät hierrä, kierrä tai purista. Kun ei voi katsoa kuin "hyvän mielen elokuvia" näkemättä painajaisia tai lukea uutisia ilman sydäntä puristavaa ahdistusta. Kun haluaa kaiken pysyvän samanlaisena ja silti kyllästyy sekunneissa. Kun pelkää olla yksin, eikä mitään muuta halua kuin olla yksin. Yksi kohta herätti oman lapsuusmuistoni niin kirkkaasti eloon, että ahdisti melkein yhtä paljon kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun kaikki tapahtui. Kun ei osannut kertoa, kukaan ei ymmärtänyt, ja sitten pidettiin vain hankalana ja yritettiin pusertaa samaan muottiin. Koska kuka nyt kouluruokailusta voisi ahdistua? En tiedä mikä teille oli pahin paikka lapsuudessa, minulle se oli koulun ruokala. Ja niin oli kirjan päähenkilöllekin.

Vaikka kirja oli minusta lukemisen arvoinen, kiinnostava ja samastumispintaa tarjoava, niin mietin silti, että miksi tästä on tehty näin älyttömän pitkä? Reilu 300 sivua saman toistoa, vaikka vähän vähemmälläkin jo uskoisi. 200 sivun jälkeen alkoikin lukutahtini hiipua, sillä kirja ei tuntunut tarjoavan enää mitään uutta. Toisekseen valitan samasta mistä muutama muukin, nimittäin kirja tuntuu selittävän ja pistävän kaiken erityisherkkyyden piikkiin. Sanoinkin jo, että kirjassa on kohtia, joista tunnistin itseni. Mutta toisaalta kirjassa on useita kohtia, joista varmasti melkein jokainen voisi löytää itsensä ilman, että asialla olisi mitään tekemistä erityisherkkyyden kanssa.

Kirjasta kumpuaa hyväksymisen tarve, tai ainakin ymmärryksen. Sitä minäkin peräänkuulutan, että olisi enemmän ymmärrystä sille, että meitä ihmisiä on niin erilaisia. Toisille pienet jutut voivat olla maailman suurimpia, ja toisten maailman suurimmmat jutut eivät merkitse toiselle mitään. Mutta ajattelen myös, että kun on herkkä, etenkin erityisherkkä, on tärkeintä kuitenkin ensin hyväksyä itse itsensä.

Oletteko te lukeneet kirjan ja millaisia ajatuksia se teissä herätti? Olisi kiinnostavaa kuulla.


 

Muissa blogeissa: Bookishteaparty, rjellä ja tunteella, Kirjapolkuni, Marjatan kirjaelämyksiä, Rakkaudesta kirjoihin 

10 kommenttia:

  1. Luin ja vaikutuin, erityisherkkä kun olen ;)
    Juttua löytyy blogistani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tekstisi (ihme, etten äsken muka huomannut sitä googlen kautta) ja mahtavaa, että sait kirjasta niin paljon irti! Linkkaan arviosi tekstiini :)

      Poista
  2. Luin ja olen lukenut myös Elaine Aronin Erityisherkkä-kirjan. Itselläni on erityisherkkä kuulo ja olenkin päättänyt, että se on minun erityiskykyni kuulla todella hyvin. Kellot ovat pahimpia, sillä sydämeni yrittää alkaa pomppimaan samaan tahtiin tikittävän kellon kanssa. Kuulen seinän takana ulkona, kun vesipisara tippuu muovirännistä kattovesikaivoon tai pesuhuoneen hana tiputtaa vettä. Inhottavia ääniä. Eräs 5v. poika sanoi ihan vasta, että hän ei voi nukkua, kun kello tikittää seinällä, se häiritsee. Meitä on siis muitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole erityisherkkä kuulo, ja kuulostaakin aika hurjalta nuo sinun juttusi, mutta minä olin lapsena herkkä äänille muuten. Nimenomaan tikittävä kello esimerkiksi mummulan seinällä on jäänyt ikuisesti mieleeni - en tajua miten KUKAAN kykeni nukkumaan siinä melskeessä. Mutta sitten sain tinnityksen ja sen myötä on ollut pakko siedättyä ääniin. Nykyään olenkin herkästi "kuuro" joillekin äänille, mikä on tavallaan parempi kuin ääniherkkyys, mutta aiheuttaa myös joskus vähän jänniä tilanteita.

      Mutta äänethän yleisesti ottaen aiheuttavat helposti reaktion kehossa, että pitäisi paeta tai taistella. Yllättävät äänet, mutta myös muut.

      Poista
  3. Pidän tästä kirjoituksestasi Katri! Olisinpa itsekin kirjoittanut näin. Käväisin lukemassa oman kirjoitukseni, huh huh.

    Itsensä ymmärtäminen on aina hyvä asia ja määrittelyt rajaavat tehden elämästä helpompaa. Minulla on vastenmielisyys määritellä itseni erityisherkäksi. Elämässäni on ollut sellaisia vaikeuksia, etten ole voinut "herkistellä" vaan on ollut parempi nähdä itseni pärjääjänä.

    Kouluruokailussa minulla oli niin paha kammo tiettyjä toistuvia ruokia kohtaan, että se siirtyi jo muidenkin kuin makuaistin puolelle. Helmiryynivelli sai minut inhoamaan vaniljanvalkoista ja hävitin myös myssyni, jonka nurjat silmukat muistuttivat tuosta vellistä.
    Yksi omista pojistani oli myös herkkä makujen suhteen ja minä kävin jokaisella opettajalla pyytämässä, etteivät kiusasi lasta pakottamalla maistelemaan.

    Edelleen olen sitä mieltä, että termi erityisherkkä on turha, koska meillä on hyvä perinteinen sana herkkä ja aistiherkkä vielä erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä taas pidin hieman kriittisemmästä tekstistäsi ja siellä oli paljon ajatuksia, jotka allekirjoitan. Erityisherkkyydellä kaiken perusteleminen ei toimi ja toisaalta, kuten sanoit, aiheuttaa juuri sitä, että näinkin vakavien oireiden yhteydessä psykologista termiä heitellään kevyesti. Yhtäkkiä se tuntuu sopivan jokaiseen. Ja tottakai sopii, jos erityisherkkyydellä voi perustella sen, että ei pidä kasviskiusauksen koostumuksesta tai ei halua nukkua lakanoissa, joissa on murusia. Eihän se nyt niin mene!

      Minä en ole koskaan kammonnut mitään tiettyä ruokaa - paitsi liharuokia yleisesti - mutta minulla oli vaikeuksia syömisen kanssa ja julkisella paikalla, jossa oli syömiseen pakottamisen tuntu ja puitteet, se kärjistyi pahasti joka päivä. Huh sitä aikaa!

      Poista
  4. Olen lukenut Snellmanilta oikeastaan kaikki hänen kirjansa, osasta pidän, osasta en. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että tämä kirja oli kyllä turhan pitkä. Mutta se tuntui olevan kirjailijalle niin läheinen aihe että "kill your darlings" ei onnistunut tällä kertaa. Yleensä Snellman on mielestäni onnistunut hyvin kirjojensa rajauksissa. Olen myös herkkä vaikkakaan en erityisherkkä mutta siellä oli muutama kohta joissa myös tunsin vahvaa samastumista. En esimerkiksi siedä sotkua ja epäjärjestystä ja sen saa perhe tuta säännöllisin väliajoin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtäähän sen, että kun aihe on itselle tärkeä ja läheinen, niin saattaa sen käsittely venyä pidemmäksi, kuin ehkä lukijan näkökulmasta olisi välttämätöntä. Toisaalta taas kirjaan samaistuvalle tämä ei välttämättä tunnu lainkaan pitkältä.

      Herkille (ja erityisherkille) sotkun ja epäjärjestyksen sietäminen on vaikeaa. Toisaalta mietin, että se on ehkä sellainen piirre, joka sopii varmasti myös moneen vähemmän herkkään. Mutta nämä ovat juuri näitä rajanvetoja, että mikä tekee ihmisestä erityisherkän ja mikä ei? Hmm.

      Poista
  5. Kiva kuulla ajatuksiasi tästä! Haluaisin lukea tämän jo uudelleen, koska se jotenkin osui todella kohdalleen. Toisaalta luin sen kuumeessa kahden päivän aikana, kun muutenkin herkkä ihminen on vielä herkemmässä tilassa, ja olisikin mielenkiintoista lukea tämä vähän kriittisemmällä silmällä. Tai sitten pidän tätä vaan sellaisena sydänkirjana, johon tartun kun haluan muistuttaa, että muutkin tuntee näin.

    Ja tuosta olen kyllä samaa mieltä, että kaikkea ei saisi laittaa erityisherkkyyden piikkiin. Ilmankos se sana jo aiheuttaa allergiareaktioita kun sillä kaikkea yritetään selittää. Mutta muiden ihmisten ymmärtäminen edes hiukan paremmin, se on todella tärkeää <3 Mulla se onneksi tulee jo koulutuksen puolesta, mutta on mukavaa että sitä otetaan esille myös kaunokirjallisuudessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle vielä kirjavinkistä! Tätä oli mielenkiintoista lukea, etenkin omien ajatusten peilaamista ajatellen.

      Ja voi, tuo on niin vaikeaa, kun löytää sen oman kirjansa ja sitten ei tiedä lukisiko sen uudelleen vai vaalisiko vain sitä aarteena vai mitä tekisi! :)

      Erityisherkkyyden suhteen tuntuu olevan vähän sellainen trendi, että moni diagnosoi itsellään erityisherkkyyden, vaikka se ei ihan paikkaansa pitäisikään. Minusta se on vahingollista niille, jotka oikeasti jopa "kärsivät" erityisherkkyydestä erilaisissa tilanteissa. Se on vähän sama kuin satunnaisia masennusoireita kokenut yrittäisi astua samaan saappaisiin vakavaa masennusta vuosia sairastaneen kanssa. Vai olenkohan vain liian jyrkkä? :D

      Mutta muiden ihmisten ymmärtäminen on avain niin moneen. Sitä toivon lisää!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.