keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Viimeksi kesken jääneet


Jätän harvoin kirjoja kesken. Tunnen kirjamakuni sen verran hyvin, ettei luettavakseni useinkaan valikoidu täysiä huteja. Vaikka kirja ei aina olisikaan juuri omaan makuuni, saattaa se silti olla lukemisen arvoinen ja kiinnostava. Tästä syystä tarve jättää kirjoja kesken ei ole akuutti kovin usein.

Mutta kun kohdalle osuu se huono kirja, niin... olen todella surkea jättämään kirjoja kesken! Vaikka aavistelisin jo kirjan alussa, ettei tämä ole nyt yhtään sitä mitä kaipaan, saatan silti sinnitellä kehnonkin kirjan väkisin loppuun. Ai miksi?

Kun olen jo päätynyt pisteeseen, että kirja on käsissäni, on siihen syy, joten myös perääntymiseen tulee olla syy. Jos huomaan heti muutaman sivun jälkeen, että kirja on ihan kukkua, on se helpompi jättää sivuun. Mutta jos olen päässyt jo muutaman kymmenen sivun eteenpäin, alkaa kynnys kasvaa. Kannattaako kirja jättää kesken, kun on jo lukenut "niin paljon"? Entä jos kirja paranee loppua kohden? Pitäisikö kuitenkin sinnitellä? Eikös se juuri kasvata, kun hyppää oman mukavuusalueensa ulkopuolelle? Huo-o-o-oh.

Tämä kevät on tästä syystä ollut melko poikkeuksellinen, sillä minulla on jäänyt useampi kirja kesken, ja mikä vielä poikkeuksellisempaa, ne ovat jääneet kesken luettuani kirjoista reippaasti yli sata sivua! Kirjoja yhdistää myös se, että ne kaikki ovat tämän kevään uutuuksia. Huh, kreisi meno täällä siis!
Viimeksi kesken jääneet (uutuudet):

Kate Atkinson: Hävityksen jumala (2016)

Ei voi sanoa, etteikö tätä kirjaa olisi yritetty lukea. Varasin kirjan kirjastosta ja luin sinnikkäästi reilut sata sivua, kun kirja piti palauttaa seuraavalle varausjonossa olevalle. Kirja ei napannut. En kuitenkaan halunnut antaa periksi, joten varasin kirjan uudelleen. Mutta kun kirja sitten makasi jo toistamiseen yöpöydälläni koskemattomana, oli pakko myöntää, että ei kiinnosta. Ei kiinnostanut enää tippaakaan mitä kirjan henkilöille oli tapahtunut tai tapahtuisi. Aiemmin kirjailijalta lukemani Elämä elämältä oli ihan ok ja Ihan tavallisena päivänäkin miellytti, mutta tämä ei vaan vienyt mukanaan. Harmi, sillä moni on kertonut kirjan lopun olevan järisyttävä! 

Sarah Winman: Merenneidon vuosi (2016)

Kirjailijalta aiemmin lukemani Kani nimeltä jumala oli huikea, joten kovasti odotin tätä uutta suomennosta. Alku vaikuttikin ihan hyvältä, mutta sitten alkoi vauhti hiipua ja hieman yli sadan sivun jälkeen totesin, ettei tämäkään kirja kiinnosta. Tarina alkoi tuntua kädenlämpöiseltä, jotenkin liian tutulta ja tylsältä. Ei kiinnostanut niin paljon, että olisin jaksanut jatkaa.  

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa (2016)

Kirjan nimi varmaan kertoo kaikki syyt, miksi tähän kirjaan koskaan tartuin kaikista hömppävaroituksista huolimatta. Pieni kirjapuoti Pariisissa, voi autuus ja onni. Tai voi "oksennushömppä", kuten minä kirjan määrittelisin. Aivan tajutonta soopaa, joka on vieläpä kirjoitettu kehnosti. Luin tätä kun kaipasin aivojen nollausta, mutta siinä vaiheessa kun huomaa, että kirjaa voi lukea aivot off-tilassa, toinen silmä kiinni, eikä tarinasta tipu kyydistä vaikka ihan jokaisessa juonikuvioissa ei pysy mukana, niin ei kirja nyt ihan hirveästi voi antaa edes siihen nollaukseen. Kirja jäi kesken, mutta huomioitavaa on toki se, että vasta 140 sivun jälkeen. Kirjassa on kuitenkin joku pieni vetovoima, onhan se ylistys kirjallisuudelle ja jos kaipaa kunnon aivotonta hömppää, niin tässä sitä on!

Oletko sinä lukenut nämä? Mikä kirja sinulta on jäänyt viimeksi kesken?

Aiemmin olen postannut kesken jääneistä kirjoista täällä.

37 kommenttia:

  1. Mulla on jonkinlaisessa ikuisessa kesken jääneiden pinossa Knausgårdin Taisteluni 1. Pidin siitä alun perusteella paljon, mutta hyydyin jossain teinivuosien kohdalla. Jonain päivänä kyllä luen sen loppuun, koska se kirjahyllyssä jatkuvasti muistuttelee olemassaolostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, Knausgård ei ole kirjailijana helpoimmasta päästä. Minullakin ensimmäinen osa otti aikaa ja toinen osa jäi ekalla lukukerralla kesken heti alkuunsa, mutta kun vähän aika sitten päätin ottaa sen uudelleen lukuun, niin ahmaisinkin kirjan hetkessä! :)

      Poista
  2. Meinasin itsekin sortua Pieneen kirjapuotiin Pariisissa, mutta päättelin sitten, ettei se mitenkään voi täyttää odotuksiani kiinnostavasta intertekstuaalisesta kirjasta ja että sen täytyy kuulua samaan sarjaan Barreaun Rakkausromaanin resepti -teoksen kanssa (eli olla ällömakea yritys olla fiksu hömppäromaani). Muutoin jätän kyllä kirjoja kesken ihan huoletta, ehkä liikaakiin. Luettuja teoksia kertyy kuitenkin sitä tahtia, että tähän mennessä en ole ollut huolissani, vaikka osa lukematta jäisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Pieni kirjapuoti Pariisissa on juuri sitä ällömakeaa muka fiksuhkoa hömppää, intertekstuaalisuutta saa odotella turhaan.

      En minäkään välitä jos kirjat jäävät kesken, mutta kynnys jättää ne kesken on vain niin suuri. Kun kirjan on jo aloittanut, niin jotenkin tuntuu siltä, että se pitäisi myös saattaa loppuun.

      Poista
  3. Minä taas pidin melko paljon sekä Hävityksen jumalasta (ehkä jopa parempi kuin Elämä elämältä) ja Merenneidon vuodesta. Pientä kirjapuotia Pariisissa en ole lukenut ja tuskinpa luenkaan, kuulostaa liian hömpältä! :D

    Jos oikein muistan, olen tänä vuonna jättänyt kesken ainakin kaksi kirjaa: Mamen Sánchezin romaanin On ilo juoda teetä kanssasi, joka on varmaan vähän samaa luokkaa tuon Kirjapuodin kanssa, ihan raivostuttavan hölmö kirja, ja Otto Lehtisen Wurlitzerin, josta en parinkymmenen ekan sivun jälkeen saanut mitään otetta, kunhan oli vain laitettu kauniita sanoja peräkkäin.

    Nykyään osaan jättää kirjat hieman herkemmin kesken, jos ne eivät yhtään miellytä. Sellaiset kahden tähden kirjat Goodreads-asteikolla ajateltuna luen yhä loppuun, sillä niissä on kuitenkin jotain hyvää, vaikka enemmän huonoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hävityksen jumala ei minua juuri sykähdyttänyt, mutta Merenneidon vuosi oli sellainen, että toisessa hetkessä olisin sen varmasti jaksanut lukea loppuun. Nyt oli vaan niin väärä aika kirjalle! Harmi sinänsä. Ehkä joskus kokeilen uudelleen, ehkä en...

      On ilo juoda teetä kanssasi on kuulostanut juuri sen verran hömpältä, että itse olen sen sivuuttanut. Olisinpa tajunnut tehdä saman Pienen kirjapuodin kanssa.

      Minäkin jätän nykyään herkemmin kirjoja kesken kuin ennen, mutta edelleen se vaatii ne omat ponnistelunsa :D

      Poista
  4. Viimeksi jätin syksyllä kesken George Orwellin 1984:n... Vähän hävettää. Se ei kuitenkaan siihen hetkeen iskenyt yhtään, ja haluaisin lukea sen sellaisena hetkenä, että saan siitä jotain irti ja arvostan sitä. Mäkin olen vähän huono jättämään kirjoja kesken, pitäisi ehkä harjoitella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole vielä Orwellin 1984 edes yrittänyt. Pitäisi kyllä. Yleissivistyksestäni huolestunut serkkuni kun sen osti jo lahjaksikin, että joskus edes lukisin. Ehkä pakko pian yrittää. Mutta usein juuri tuollaiset kirjat, jotka pitäisi lukea tai joita kohtaan on hirveät odotukset, niin ovat niitä kaikista vaikeimpia.

      Poista
  5. Kirjojen kesken jättäminen on mielenkiintoinen keskustelunaihe. Itse en uskalla tuomita kirjaa vielä parin kymmenen sivun jälkeen, sillä eihän siinä ajassa yleensä pääse vielä tarinaan käsiksi. Kun sitten taas on lukenut yli 100 sivua, ei raaski jättää kesken. Kuten sanoit, koska on lukenut jo niin paljon :D Eli tietyllä tavalla sitä huomaan itse haluavani mieluummin lukea paskan kirjan loppuun ja kasvattaa luettujen kirjojen saldoa, kuin lopettaisin kirjan kolmasosan jälkeen ja kokeilisin jtn muuta.

    Minulla on kaikki sinun kesken jättämäsi kirjat nyt lukulistalla x) Saa nähdä pidänkö minä niistä. Uskoisin, että voisin pitää tuosta kirjapuotikirjasta, sillä nykyään huomaan kaipaavani todella kevyttä kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, ikuisuusaihe, josta riittää kyllä aina sanottavaa! En minäkään kirjoja yleensä ihan ekojen sivujen jälkeen tuomitse, mutta joskus silloin jo kirjoitustyyli, jokin kirjan tuntu tai ihan vain intuitio sanoo, että nyt ei ole tämän kirjan hetki. Ja siinä kohtaa on hyvä jättää kirja hautumaan, kun juuri niin, että lukee väkisin sen 100 sivua ja sitten loput, kun ei enää raaski jättää kesken! :D Tosin en ole koskaan ajatellut tätä asiaa luettujen kirjojen saldon kasvattamisena... hmm. Uusi näkökulma sekin!

      Jos saat luettua nuo loppuun, niin kerro mitä pidit! Merenneidon vuosi oli näistä sellainen, jonka olisin varmaan toisessa hetkessä lukenut loppuun, mutta nyt ei ollut sen aika lainkaan. Ja Pieni kirjapuoti oli minulle ihan liian hömppä, vaikka kevyttä kirjaa kaipasinkin.

      Poista
  6. Minullakin on se sama, että tunnen lukumakuni aika hyvin ja siten harvoin kohdalle osuu kirjoja jotka tekee mieli jättää kesken. Mutta sitten kun osuu, niin joku kumma siinä on, että se on vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Toisaalta huomaan, että kynnys laskee, mitä useammin uskaltaa jäättää kirjoja kesken. :)

      Poista
  7. Onpa harmi, että Merenneidon vuosi oli sinulle noin iso (keskeyttämisen kokoinen) pettymys :(

    Minullakin keskeyttämiskynnys on valtavan korkea, mutta tänä vuonna olen jättänyt kesken kaksi kirjaa, Claire Dedererin Elämäni asennot - Mitä jooga minulle opetti sekä Markku Savilehdon toimittaman Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia. Ei vain yksinkertaisesti lukeminen sujunut kummankaan kohdalla, vaikka molemmissa varmasti olisi ollut ansionsa. Opettelen elämään asian kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenneidon vuosi osui minulla täysin väärään hetkeen. Toisessa hetkessä olisin varmasti lukenut kirjan loppuun, enkä pidä ihan mahdottomana, ettenkö kirjaa voisi vaikka kesällä lukea loppuun. Mutta toistaiseksi se on kesken.

      Jep, eihän tässä voi kuin yrittää ensin opetella jättämään kirjat kesken ja sitten vielä elää sen asian kanssa ;)

      Poista
  8. Minulla on vähän sama: luen kirjaa, sitä ei-niin-hyvääkin, aina kuitenkin sen verran pitkälle, että kesken jättäminen alkaa tuntua siltä, kuin heittäisi hukkaan koko lukemiseen käyttämänsä ajan. Toisaalta kuitenkin tuntuu, että aika on nykyään liian kallisarvoista, jotta sitä voisi tuhlata niihin keskinkertaisiin tai erityisesti huonoihin kirjoihin.

    Tällä hetkellä painin muuten Taisteluni 4 -kirjan parissa. Luettuna nyt neljäkymmentä sivua, mutta ainakaan vielä kirja ei ole liiemmin vakuuttanut. Onkohan siellä vielä joku Se Jokin, minkä takia kirjaa kannattaisi jatkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos on päässyt jo tietyn pisteen yli, on tosi vaikea jättää kirja kesken. Jos heti ekojen sivujen jälkeen on olo, että ei, niin sitten vielä pystyy.

      Minä olen lukenut Taisteluni -sarjasta vain kaksi ensimmäistä, joista pidin paljon. Olen jotenkin käsittänyt, että kolmas ja neljäs eivät olisi ihan yhtä hyviä. Minua Knausgård kiehtoo sen verran, että pidän koko sarjaa sellaisena, jossa on "Se Jokin", vaikka lukeminen välillä tökkisikin. Mutta en osaa sanoa, minulla toinen osa nappasi kunnolla mukaansa vasta monen kymmenen sivun jälkeen... eli ehkä?! :D

      Poista
  9. Jos mun kommentti meni johonkin vanhempaan "kesken jääneiden" -postaukseen niin sen pitäisi olla tässä :-D Jostain syystä mulle avautui vanhempi postaus.

    Nämä taitavat olla sellaisia teoksia, joihin en usko tarttuvani. Itse olen hyvä jättämään kesken, mutta tällä hetkellä haluan kyllä tahkota Gogolin Kuolleet sielut loppuun, vaikka olenkin jotenkin jumahtanut kirjan kanssa. Simonsin Tyhmä neitsyt jäi viimeksi kesken, mutta uskon, että hetki vain oli huono ja aion antaa kirjalle toisen mahdollisuuden myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se pamahti vanhempaan postaukseen. Minulla oli vahingossa väärä linkki fb:ssä ja twitterissä - pahoittelut!

      Minullakin on fiilis, että näistä Merenneidon vuosi osui vain väärään hetkeen ja paremmalla hetkellä sen olisin saanut luettua.

      Poista
  10. Minullekin kirjan kesken jättäminen on vaikeaa, joten sinnittelen Pientä kirjapuotia juuri loppuun. Kevythän se on, mutta kevytkin voi olla muuta kuin tylsistyttävä. Tämä ei ole juuri muuta kuin tylsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kerro ihmeessä, kannattiko kirja lukea loppuun. Itselläni kyllä loppui into. Ja juu, tylsähän kirja on!

      Poista
    2. Ei olisi kannattanut. Loppu ei tuonut yllätystä.

      Poista
  11. Jep, keskenjättämistä pitäisi opetella itsekin. Olen vaan aina niin optimistinen ja ajattelen, että ehkä kirjan loppu pelastaa kaiken, enkä viitsi jättää kesken. Tälläkin hetkellä luen tuota Eteläraja-trilogian toista osaa Hallintaa, joka ei ole lähtenyt yhtään lentoon, eikä sen lukeminen oikeastaan edes kiinnosta. Olen siinä kuitenkin melkein puolessa välissä jo, ja haluan silti tietää miten trilogia jatkuu, joten pienellä puskemisella se tulee loppuun luettua. Samalla kuitenkin ärsyttää, kun tekisi jo mieli aloittaa jotain muuta, mahdollisesti parempaa kirjaa! Vaan jos jonkun aloitan, tiedän että sitten viimeistään tuon lukeminen jää... Huoh!

    Merenneidon vuosi oli tosiaan aika ihana ja suloinen, mutta ymmärrän kyllä miksei se ole lähtenyt sinulla. Minullakin sen kanssa vauhtiin pääseminen kesti jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa optimismia! Jos kirjan lukeminen ei yhtään kiinnosta, niin silloin kyllä jättäisin kirjan kesken. Vaan juu, helpommin sanottu kuin tehty ja oikeasti saman ongelman kanssahan tässä painitaan :D

      Merenneidon vuosi taisi osua itselläni totaalisen väärään hetkeen. Toisessa hetkessä olisi ehkä uponnut paremmin.

      Poista
  12. Pieni kirjapuoti Pariisissa olisi pikemminkin pitänyt olla nimeltään Pariisista liikkelle lähtevä laiva, jossa sijaitsee kirjakauppa, joka ei ole kovin merkittävässä roolissa kirjan aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No JUURI NÄIN! :D Mitä huijausta koko nimi!

      Poista
  13. Merenneidon vuosi oli hyvä ja lopun huipennos oli huippu. Tykkään muutenkin meriaiheisista kirjoista. Muita listan kirjoja en ole lukenut, eikä kyllä kiinnostakaan.
    Rakkaudenhirviö oli hirviö, joka jäi lukematta ja samoin Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset.
    No jos sataan sivuun pääsen, niin luen kirjan loppuun. Viimeksi meinasi käydä Ferranten Loistavan ystävän kanssa niin, sinnittelin kuitenkin loppuun ja tähtiä annoin ihan liikaa siitä kärsimyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meriaiheisista kirjoista minäkin normaalisti pidän ja Merenneidon vuosi alkoi mielestäni hyvin. Keskiväli kuitenkin lässähti tällä kertaa.

      Rakkaudenhirviötä en ole itse lukenut, enkä Juha Hurmeenkaan kirjaan. Ferranten aion kyllä lukea! Saa nähdä mitä itse tykkään tuosta hypekirjasta.

      Poista
  14. Mä oon ihan auttamattoman huono jättämään kirjoja kesken, ainoastaan parit klassikot (Imre Kertezin Kohtalottomuus sekä kröhöm, Tolstoin Anna Karenina..) ovat jääneet kesken vähän kuin itsekseen, ilman mitään keskeyttämispäätöstä ja se ehkä hieman harmittaa. Yhtäkkiä vaan huomasin, etten ole lukenut niitä puoleen vuoteen, joten tuntui luontevammalta aloittaa uusi kuin palata noiden pariin. Ja sitten taas luen niin järkyttävän huonoja kirjoja (Pancolin Krokotiilin keltaiset kyyneleet ja vielä hirveämpi Kilpikonnien hidas valssi) loppuun, ja pohdin ne luettuani, että nyt menetin elämästäni sellaiset kymmenen tuntia, joita en enää koskaan saa takaisin. :D Mutta en vain osaa lopettaa, toivon aina että loppu pelastaa, kietoo yhteen ja saa edes jotenkin sen siihen kirjaan käytetyn ajan tuntumaan onnistuneelta valinnalta. Ja kyllä niinkin käy, useammin ehkä kuin silloin kun itkee menetettyjen tuntien perään, mutta voisi sitä ehkä vähän armollisempikin olla. Ei kaikkea tarvitse lukea, ehkä ei edes niitä klassikoita jos eivät vain iske.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan kaikkea tarvitse lukea - vaan kunhan tämän ajatuksen saisi vielä näkymään toimintana. Klassikoissa on omalla kohdallani se, että vaikka klassikko olisi tylsä (Kotiopettajattaren romaani oli silkkaa kärsimystä :D), niin haluan tietää mistä siitä on kyse, koska kirja on kuitenkin klassikkoaseman saanut. Toisaalta se nostaa entisestään kynnystä tarttua niihin klassikoihin kun tietää, että ne yleensä ainakin sitkuttelee loppuun...

      On tämä vaan niin vaikeaa välillä! ;)

      Poista
  15. Jätän aika helposti kirjoja kesken. Mutta kuten tässä joku aika sitten postasin, niin nyt olen ollut harvinaisen nuiva lukija. Luulin jo, että Leena Parkkisen hienon romaanin jälkeen pääsin takaisin hyvään lukuflow'hun, mutta ei: suosikkini John Irvingin uusi kirja oli minulle pettymys. Sen luin loppuun, tosin välillä silmäillen.

    Noista listaamistasi Merenneidon vuoksi jäi kesken, Pieni kirjapuoti... oli huono, mutta Atkinsonin romaanista pidin.

    Toivotaan, että toukokuun loppupuoli on lukemisen kannaltakin hyvä!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei! Minä olen odottanut uutta Irvingiä, mutta alkaa huolettaa, kuinka sen kanssa käy... Parkkisen uusin odottelee yöpöydällä, mutten ole tenttiin lukemisen ohella jaksanut sitä lukea. On vähän helppolukuisempi sen sijaan menossa.

      Hassua, että meiltä molemmilta jäi Merenneidon vuosi kesken, eikä Pienestä kirjapuodistakaan pidetty.

      Toivotaan näin! <3

      Poista
  16. Minä luin Merenneidon vuoden loppuun. Tosin, en keksinyt siitä mitään kerrottavaa sillä mikään järisyttävä lukukokemus se ei ollut, ja jäi bloggaamatta. Nyt en enää edes muista siitä juuri mitään, sillä välillä tuntui että olin hieman pihalla sitä lukiessa.. :D Sanoisin, että et menettänyt mitään. Pienessä kirjapuodissa on nätit kannet, harmi että on niin huttua sisältöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntui, että Merenenidon vuosi jäi hirveän etäiseksi! Eli oli myöskin vähän olo, että oli pihalla. Mutta juu, kesken jäi ja kesken saa olla.

      Pieni kirjapuoti on hirvittävän houkutteleva ja hirvittävän huono - harmi!

      Poista
  17. Pieni kirjapuoti Pariisissa oli minulla lukutoiveissa. Vilkuilin blogeja ja päätin, että se ei ole minun kirja.

    Minulla oli Merenneidon vuoden kanssa vaikeuksia, tahkosin a-kappaleen läpi. En voi ymmärtää, miksi se oli niin vaikeaa. Luen fantasiaa sujuvasti. Kani nimeltä Jumala on ihastuttava kirja.

    Atkinsonin rankkasin edellistä paremmaksi. Se on hurja toteamus, koska Elämä elämältä oli minun paras käännöskirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni kirjapuoti oli kyllä pettymys, siitäkin huolimatta, etten oikestaan edes odottanut mitään kovin suurta!

      Kani nimeltä jumala on ihastuttava ja siksi tuntuu jopa oudolta, että Merenneidon vuosi ei minulta luonnannut.

      Elämä elämältä oli hyvä, mutta jäi minulla täydellisestä kirjasta vielä kauas. Sen varjossa tuo toinenkaan ei uponnut.

      Poista
  18. Tänä vuonna en ole jättänyt yhtään kirjaa vielä kesken, mutta viime vuonna jätin kolme: Erlend Loen Tosiasioita Suomesta, Virpi Hämeen-Anttilan Perijät ja Graeme Simsionin Vaimotestin. Yleensä olen noudattanut periaatetta, että luen kirjaa 100 sivua, jonka jälkeen päätän jatkanko loppuun asti. Tosiasioita Suomesta jäi muutaman kymmenen sivun jälkeen kesken, koska se tuntui ihan merkityksettömältä kirjalta. Perijöitä taisin lukea sen 100 sivua ja Vaimotestiä luin pitkälti yli 100 sivua, mutta jossain kohtaa vain huomasin ettei loppu kiinnosta. En muutenkaan lue kuin alle 20 kirjaa vuodessa niin haluan sentään lukea hyviä kirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mitä vähemmän lukee, sitä tärkeämpää kyllä on, että kirjat ovat hyviä. Vaikka olen itse sysihuono jättämään kirjoja kesken, kehotan kyllä kaikkia vähänkin vähemmän lukevia tekemään niin! :)

      Minä en ole oikein ollenkaan innostuntu Loen teoksista. Tosiasioita Suomesta kyllä luin, mutten edes muista mitä pidin siitä! Kai se oli ihan ok. Perijät ja Vaimotesti ovat minulle vieraita, mutta Vaimotestiä kyllä joku kehuikin. Vaan niin on kirjamakuja monia ;)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.