lauantai 13. elokuuta 2016

Tänne kuuluu oikeastaan ihan hyvää

IMG_0486
Kuva otettu Kööpenhaminan Tårnetissa.

Hei pitkästä aikaa! Kesä vei kunnolla mennessään ja blogilomakin venähti näköjään kuukauden mittaiseksi. Edellisessä postauksessa jo mainitsin, että kesällä "-- on tapahtunut kaikki, eikä keskittymiskyky ole riittänyt mihinkään". Hyvin samoissa tunnelmissa kesä on sen jälkeenkin jatkunut ja nyt ajattelin kertoa teille koko tarinan. Toki lukijaystävällisestiä lyhennettynä, koska muuten tästä voisi kirjoittaa vaikka romaanin. Kaikki nimittäin alkaa jo ennen kesää, kuten tarinat usein alkavat.

Olen aiemmin kirjoittanut, että viime vuosi oli ehkä yksi elämäni parhaimpia mutta samalla raskaimpia. Oli opiskelu, työ ja elämän eteen heittämiä sotkuja, joita oli käytävä läpi (ja käydään yhä, vaikka valoisammalta jo näyttääkin) ja huomasin jo joulukuussa horjahtelevani jaksamiseni äärirajoilla. Silloin päätin, että kesän lomailen. 

Kun edessä häämötti lähes tyhjä kesä, aloimme suunnitella poikaystäväni kanssa yhteisille lomapäiville kesäreissuja. Ja nyt seuraa the juttu. Olemme matkustelleet yhteisten vuosien aikana useamman kerran Tallinnaan ja Tukholmaan, osittain ihan taloudellisista syistä, mutta isoin tekijä on ollut lentopelkoni. Jep, lamauttavan lentopelkoni vuoksi emme ole voineet matkustaa meitä kiinnostaviin, lentämistä vaativiin kohteisiin (eikä lomien pituudet saati kukkarot ole oikein antaneet periksi matkoille, joita olisi taitettu laivoin, junin ja bussein). Poikaystävä on kyllä lentänyt, mutta minä en ole niillä reissuilla ollut mukana. 

Harkitsimme tälläkin kertaa kohteeksemme pitkään Tukholmaa, mutta päätin kohdata pelkoni ja suostuin lentämiseen kunhan koneessa tarvitsisi istua mahdollisimman lyhyt aika. Päädyimme Kööpenhaminaan, jonne poikaystäväni on halunnut jo pitkään ja jonne lentää melko nopeasti. Oli kesäkuu ja varattiin matkat elokuulle. Kaksi kuukautta aikaa valmistautua henkisesti. Olen jälkikäteen vitsaillut, että lentojen varaamisen jälkeen en ole kahteen kuukauteen hengittänyt normaalisti. Ja no, ei se kovin kaukana totuudesta ole.

Koska meillä oli yhteistä lomaa myös kesäkuussa, teimme jo vähän perinteeksi muodostuneen reissun Tallinnaan, josta kirjoittelin täällä. Tallinnassa oli hauskaa, mutta koska matka osui kesän ja loman alkuun, huomasimme molemmat olevamme aika väsyneitä Tallinnan katuja kierrellessä. Salaa haaveilimme omasta sängystä ja tyhjistä päivistä.

Vaan heti reissun jälkeen oli se eräs asuntonäyttö ja seuraavaksi huomasimme kantavamme pahvilaatikoittain tavaroitamme uuteen kotiin. Niin ihanaa! Ja niin uuvuttavaa. Tallinnan reissusta eteenpäin elämä oli yhtä isoa muuttoa eikä aikatauluihin tai aivoihin mahtunutkaan mitään muuta. Ei yhtään tyhjää päivää. Kunnes heinäkuun puolivälin jälkeen oli pakko tehdä muutakin. Lähdin useammaksi päiväksi maalle, sitten palasin kaupunkiin lähteäkseni Helsinkiin ja sen jälkeen serkun seuraksi mökille, ja taas muutamaksi päiväksi maalle. Sitten oli palattava kotiin, koska edessä oli viiden päivän reissu Köpikseen.

Vaikka näin kirjoitellessa kesä kuulostaa kivalta, sillä on tapahtunut kaikkea ja olen silti ehtinyt lomailla (ainakin siihen tapaan, millaiseksi loma yleensä mielletään), niin kesä on ollut melkoinen koitos psyykkeelle. Nimittäin jos oikeasti kärsii voimakkaasta pelosta ja vaikka kuinka urheasti sen "näin järkevänä aikuisena" päättää selättää, niin ei se ihan niin mene. Lentopelon vuoksi oli reissun ajatteleminen etukäteen vaikeaa, enkä pystynyt suunnittelemaan missä haluaisin käydä, vaan suurin osa suunnittelusta jäi poikaystävän harteille. Vasta lennon jälkeen Köpikseen päästyämme sain vihdoin listattua juttuja, jotka haluan nähdä ja lopulta matkasta tuli toki mahtava. Vaikka paluulento Suomeen olikin sitten sitä luokkaa ilmakuoppineen ja pahoinvointini kera, ettei seuraavaa lentoa olla ihan heti varaamassa.

Kun palasimme reissun jälkeen Suomeen, siis konkreettisesti Helsinki-Vantaan lentokentälle, niin päälle iski sellainen helpotus, että vasta silloin tajusin miten ahdistunut olin ollut ennen lentoja. Ensimmäistä kertaa koko kesän aikana(!) olin oikeasti niin hyvissä ja rennoissa fiiliksissä, että melkein myöhästyttiin Turkuun lähtevästä bussista, kun halusin koluta koko lentoaseman Alepan pelkästä elämisen riemusta. Heh juu, hyvä etten siinä yön pimeinä tunteina helpotuksesta riehaantuneena tehnyt mitään sen typerämpää. Sitäkään en olisi ihmetellyt yhtään.

Että jos viime vuosi oli elämäni parhaimpia ja raskaimpia, voisi tästä kesästä sanoa samaa. Muutto uuteen kotiin, lentopelon kohtaaminen ja kesän reissut ovat olleet odotettuja ja aivan mielettömiä, mutta myös totaalisen väsyttäviä. Suuri osa kesästä on mennyt velloessa jännityksen, stressin ja lievän pakokauhun tunnelmissa. Ja vaikka väitän olevani hyvä lomailija, niin huomasin muutama päivä sitten suorastaan kaipaavani arkea. Sitä tasaista ja tavallista menoa, toisiinsa sulautuvia päiviä ja rytmiä, jonka mukaan elää.

Siinä rytmissä kun on helpompi rauhoittua, on helpompi taas tarttua ja keskittyä kirjoihin, bloggaamiseen ja kaikkiin muihin juttuihin, jotka ovat jääneet kesän jalkoihin. Joskus olen sanonut, että paras kesä on se, kun ei ehdi lukea kun on niin paljon kaikkea muuta. Enää en tuota allekirjoita, sillä laiha lukusaldo on myös todiste siitä, etten ole kyennyt pysähtymään tai rentoutumaan sen vertaa, että olisin saanut luettua. 

Mutta kesä alkaa olla pian ohi ja vaikka kesää rakastan, on syksy silti vielä enemmän minun juttuni. Tällaisen kesän jälkeen ei edes harmita ensi viikolla alkava arki. Odotan edessä olevia viikkoja kirjastolla (toisessa opiskeluun liittyvässä harjoittelussa) hyvin ja rauhallisin mielin. Onneksi olen saanut tehdä muutaman työkeikan kirjastolla nyt kesälläkin, niin paluu sujuu vielä varmemmin. Hyvin se menee, kun osaan jo.

Ja kun kirjablogia tässä kirjoitetaan, niin mainittakoon vielä, että edellisen postauksen jälkeen olen ehtinyt lukea kaksi kirjaa, joista bloggaan pian. Molemmat ovat syksyn uutuuksia ja kolmannen uutuuden aloitin juuri. Lisäksi aion tehdä oman reissupostauksen Köpiksestä, kunhan saan ensin katsottua kaikki matkalla ottamani kuvat.

Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä kesä! Palataan pian reissujuttujen ja kirjajuttujen merkeissä.

24 kommenttia:

  1. Mieletön sinä. En osaa kuvitella lentopelkoa täysin, mutta pystyn ymmärtämään lamauttavan jännityksen. Hienoa että pääsitte kuitenkin Kööpenhaminaan ja ehditte lomailla siellä.

    Minulla on hyvin samat fiilikset arjen alkamisesta. Minulla oli pitkä kesäloma, tein kaikkea kivaa ja silti olen helpottunut että arki alkaa. Jaksan lukea paremmin, saan asioita aikaiseksi ja töissä on kivaa vaikka uusi paikka stressaakin. Mahtavaa arkisyksyä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei kärsi lentopelosta, niin vaikea sitä varmasti onkin kuvitella, kuten pelkoja yleensäkin. Mutta juu, olen kyllä ylpeä, että pelkoni kohtasin ja pääsin Köpikseen. Matka oli kuitenkin huikea!

      Ihanaa, että joku muukin odottaa arkea. Ja se on niin hassua, että jotenkin juuri arkielämän keskellä tuntuu, että jaksaa lukea ja asioita saa aikaiseksi, vaikka luulisi, että juuri lomalla se onnistuisi. Kiitos ja ihanaa syksyä sinullekin! <3

      Poista
  2. Huisii!! Hyvä sinä!! :) itsensä ylittämisen jälkeen, kun pelko laukeaa, alkaa nauttimaan elämän pienistä asioista ylipaljon. Mm. Riemu Alepan valikoimasta. ;) mua harmittaa, etten ehdi päivittää omaa blogia niin usein kuin haluaisin, joten ymmärrän hyvin mistä puhut. Kun ei jaksa tai ehdi, niin silloin ei jaksa eikä ehdi. Ja hyvä niin. Pitää pitää taukoa, vaikka se vaatisikin pidempää ajanjaksoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, olen kyllä aika ylpeä itsestäni, sillä en ollut lainkaan varma, että uskallanko koskaan lentää... Ja juu, kun se pelko tai jännitys laukeaa, niin fiilis on kyllä aika jännä.

      Se kyllä harmittaa välillä, kun ei ehdi blogata vaikka haluaisi. Toisaalta nyt kesällä on tuntunut myös siltä, että tauko on tehnyt hyvää. Ihan kihisen jo innostusta palata blogin pariin kunnolla! Joskus siis pitkä tauko kannattaa ;)

      Poista
  3. Ihana että silti lähdit, menit ja lensit! <3 itse pelkään matkoilla muita asioita, meksikoon mennessä mm. rationaalisesti että joko minut syö hai (oi, kyllä), minut röystetään ja viipaloidaan (jep) tai katoan ikuisiksi ajoiksi lentokentille. Se pelko on etukäteen niin voimallisista, että oikeasti tekee mieli vaan perua, jättää menemättä, olla ikuisesti kotona, mutta kun sen ylittää,on edessä aika mahtavia asioita. Ja vaikkei heti uudelleen lähtisikään, on se seuraavan kerran aavistuksen helpompaa, koska voi aina hokea itselleen että selvisi viimeksikin. :>

    ja Köpis on ihana, haluaisin sinne joskus kesällä itsekin! Postausta odotellessa :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ehdottomasti kannatti kohdata se pelko ja lähteä, sitä en kadu yhtään, vaikka iso siivu kesästä meni jännittäessä. Mutta nyt on kyllä se tunne, että voisin lentää uudelleenkin (joskaan en ihan pian) ja matkustusinto kasvanut. Olen myös antanut itselleni luvan suunnitella reissuja, jotka eivät vaadi välttämättä lentämistä.

      Ja no, useimmat pelot eivät ole välttämättä kovin rationaalisia tai aiheellisia, ja silti vaan ne voivat lamauttaa. Se onkin peloissa niin vaikeaa, että vaikka kuinka ajattelisi "järkevästi", se ei välttämättä kovin pitkälle kanna. Olen itse vähän taipuvainen jännitykseen ja pelkäämiseen, mutta monet "pienet pelot" ovat sellaisia, että ne ehkä käväisevät mielessä, tekevät jostain tilanteesta epämukavan, mutta eivät kuitenkaan estä toimimasta. Huuh, tästä aiheesta voisi kirjoitella vaikka kuinka.

      Köpis oli hieno kaupunki! Kirjoittelen siitä mahdollisimman pian :)

      Poista
  4. Hieno bloggaus, ja hienoa, että lähditte Köpikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Ja kannatti lähteä, kaupunki oli hieno ja reissu mahtava.

      Poista
  5. Oi, täällä yksi, joka haaveilee matkasta Kööpenhaminaan ja odottaa siis matkapostaustakin kieli pitkällä! Myös lentopelkoon osaan jossain määrin samaistua, sillä meilläkin olisi miehen kanssa haaveena matka New Yorkiin, mutten osaa kuvitellakaan selviäväni mannertenvälisestä lennosta hengissä. Euroopan parin tunnin lennot vielä menevät ja näin lasten myötä olen jossain määrin saanut myös pelkoni hallintaan, koska en sitä halua pojilleni näyttää ja samalla siirtää. Mutta joo, välillä on pakko ja paras uskaltaa, vaikka se stressiä aiheuttaisikin <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kööpenhamina oli ihana, joten toivottavasti pääset sinne matkustamaan! Postauksen yritän kirjoitella pian.

      Ja joo! Olen itsekin joskus haaveillut New Yorkista, Japanista ja Islannista, mutta sama, en osaa edes ajatella, miten siitä selviäisi! Islanti kyllä on itselleni sen verran iso juttu, että sinne haluaisin jonain päivänä pystyä lentämään.

      Se on kyllä hienoa, että yrittää välttää siirtämästä pelkojaan omille lapsilleen. Isäni kärsii lentopelosta eikä ole koskaan lentänyt, ja vaikka se ei oman lentopelkoni syy tietenkään ole, niin toki asiaan vaikuttaa se, että isäni pelko on niin suuri ja äitinikään ei ole koskaan lentänyt, koska lentäminen on ollut perheessäni niin "luonnotonta".

      Ja kyllä, omien pelkojen kohtaaminen saattaa johdattaa hienojen asioiden ääreen, joten joskus tosiaan kannattaa uskaltaa!

      Poista
    2. Vähän sama juttu mullakin lapsuuden perheen kanssa: me ei juuri matkusteltu muutamia laivareissuja ja mummolavierailuja lukuun ottamatta, joten olin jo yli parikymppinen, kun astuin ensimmäistä kertaa lentokoneeseen. Kieltämättä jännitti: ekaa kertaa lentokoneessa, yksin ja matkalla kesäksi ulkomaille töihin. Vaikka Euroopassa on nyt tullutkin reissattua aika paljon, kammoan yhä edelleen etenkin nousuja ja laskuja, joiden aikana on pakko puristaa miehen käsi (tai vaihtoehtoisesti käsinoja) ihan valkoiseksi. Vähän ihaillen kyllä katselenkin perheen viisivuotiasta, joka lensi ensimmäistä kertaa Lontooseen yksivuotiaana ja saattaa edelleen hyvin nukahtaa kesken laskeutumisen samalla itse suunnilleen mutisen mielessäni rukousta :O...

      Poista
    3. Kyllä se oman perheen vaikutus on suuri. Meilläkään ei matkusteltu ja ensimmäisen kerran olin laivassakin lähempänä teini-ikää! Hassua silti, että yksi pikkusiskoistani on matkailuvirkailija nykyään :D Haha. Tippunut omena vähän kauemmas puusta.

      Rohkeaa, että olet ollut ensimmäisen kerran YKSIN lentokoneessa. Toisaalta silloin on pakko pärjätä, eikä kenenkään kättä voi rutistella. Hyvä kun mä en puristanut koko matkaa poikaystävän kättä... vaan täytyy sanoa, että lasku ei ollut omalla kohdallani yhtään niin paha kuin nousu. Ehkä siinä alkoi pahin jännitys sitten jo väistyä :) Ja täytyy vielä sanoa, että molemmilla lennoilla istuttiin lähellä lapsiperheitä ja kuuntelin kauhusta jäykkänä kun lapset olivat ihan innoissaan ja riitelivät ikkunapaikoista ja nauroivat nousuissa yms.....

      Poista
  6. Hyvä, että uskalsit kohdata pelkosi ja teitte upean matkan! Itse en olekaan ikinä käynyt Kööpenhaminassa :) Minuakin jännittää usein lentäminen, mutta olen aina pärjännyt hyvin sen kanssa. Ja onhan jännittäminen eri asia kuin puhdas pelko.

    Omien pelkojen kohtaaminen on tosi hienoa ja jälkikäteen tuntuu usein hyvältä, että jes mä uskalsin. Ja useimmiten pelon toteutuminen on kuitenkin epätodennäköinen :) Minulla oli tilanne tässä hiljattain, että halusin lähteä kovasti vapaapäivänä ostoksille Helsinkiin. Ongelmana oli kuitenkin matkaaminen sinne bussilla, sillä tänä ampiaiskesänä pistiäiset ovat tunkeneet itsensä herkästi sisätiloihin ja busseihin. Ajatus siis siitä, että olisin jumissa reilut kaksi tuntia bussissa vihaisen ampiaisen kanssa sai aivan henkeni salpaantumaan. Olen todella herkkä hyönteisten pistoille, joten pelko on todellinen. Pari viikkoa emmin ja arvoin, mutta uskalsin lähteä bussilla Helsinkiin! Varustauduin matkaan kirjalla, jolla mäjäyttää ampiaiset kuoliaaksi (anteeksi), kyypakkauksella ja buranalla. Ja ehjin nahoin selvisin!!! Olen siis hyvin onnellinen, että syksy tulee ja pääsen yhdestä suurimmasta pelostani eroon taas melkein vuodeksi :)

    Mukavaa alkavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä iloinen, että uskalsin lähteä! Todellakin kannatti kohdata oma pelkonsa. Luulen myös, että useita lentäminen jännittää tai vähän ainakin pelottaa. Ja Köpistä suosittelen, jos kaupunkikohteet kiinnostavat, on se sen verran hieno kaupunki :)

      Onhan se hyvä tunne, jos pystyy oman pelkonsa kohtaamaan ja jännitys laukeaa. Ja juu, usein sitä pelkää asiaa, jonka toteutuminen ei ihan hirveän todennäköistä ole, mutta harvoin pelot ovat kovin järkeviä tai rationaalisia :D Itseäni lentämisessä myös jännitti ja jännittää se oma huono olo koneessa.

      Voi ei, ampiaispelko on kyllä varmasti ihan kauhea etenkin kesänä, jolloin niitä on vielä tavanomaista enemmän. Ja tietenkin jos on vielä niille herkkä! Että hienoa, että lähdit pelosta huolimatta! :) Itse en erityisesti pelkää ampiaisia, vaikka en niistä pidäkään, mutta en ole ainakaan kuollettavasti niille allerginen. Se selvisi pari kesää sitten, kun ampiainen pisti :D

      Poista
  7. Huh, mahtavaa että pääsit lähtemään ja ylittämään itsesi! <3 Voin osaltani myös samaistua tähän vahvasti. Itselleni on parin viime vuoden aikana tullut myös matkustuspelko, tosin pienemmässä mittakaavassa eli koskien ihan busseja ja pitempiä automatkoja. Lentokoneessa en ole vuosiin ollut, mutta ajatus niistä ei ole enää mukavin, vaikken aiemmin lentämistä pelännytkään. Onneksi sen yli voi päästä, askel kerrallaan :) Köpis-postausta odotellessa! Mutta ei mitään kiirettä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, oli kyllä mahtavaa, että pystyin tuon pelon kohtaamaan! Kyllä kannatti. Ja ymmärrän kyllä matkustuspelkosi, koska vaikka itselleni suurin on ollut tuo lentopelko, niin kärsin itse myös laivakammosta enkä itsekään nauti pitkistä bussi- tai automatkoista! Tosin kynnys noihin on (omalla kohdallani) ehkä vähän matalampi, kun niitä matkoja tulee kuitenkin tasaisesti tehtyä. Mutta arvaa kuule miten paljon tärisin Köpiksen metrossa, joka menee mm. meren alla ja joissa ei ole lainkaan kuljettajia! Huh, onneksi mentiin niillä vain pari kertaa.

      Poista
  8. Sun kesä kuulostaa kyllä aika hektiseltä, mutta mahtavaa että ylitit itsesi ja se rento olokin vihdoin tuli :-) <3 Ihanaa syksyä ja arkeen paluuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo kesä melkoinen oli, mutta ehkä sitäkin vielä arvostaa, kun nyt syksyn tullen toivottavasti saa rauhoittua ja päivät ovat vähän tyhjempiä ;)

      Kiitos ja samoin sinulle! <3

      Poista
  9. Ihan huimaa ja huikeaa, että voitit lentopelkosi! Ymmärrän sitä aika hyvin, koska minulla on moottoriteiden pelko enkä ole koskaan ajanut autolla moottori- tai kehäteillä täällä pääkaupunkiseudulla. En vain voi. Ja koska mulla on ajokortti ja koska meillä on auto, voisin harjoitella milloin vain. Mutta: en. Tästä syystä moni lastenkin meno rajoittuu siihen, miten mieheni on kotona. Asumme aika lailla pääkaupunkiseudun laitamilla ja meiltä ei julkisilla pääse joka paikkaan.

    Kööpenhamina on ihana kaupunki ja olen sikälikin iloinen puolestasi, että lähditte. ♥

    Onnea myös uuteen kotiin!

    Melkoinen kesä sinulla takana, leppoisampaa syksyä kohti! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman pelon voittaminen tuntuu kyllä aina hyvältä. Ainakin jälkikäteen :D

      Tuollainen elämää vähän enemmän jollain tavalla haittaava pelko on kyllä ikävä, vaikka toki sitä pärjää vaikka kokonaan ilman autoa, mutta voin kuvitella, että harmittaa, jos oma pelko näkyy arjen suunnittelussa (lentopelko nyt ei varsinaisesti haittaa arkea). Kun periaatteessa voisi, mutta ei kuitenkaan. Mutta ehkä sinäkin vielä joku päivä uskallat! Terveisin minä, jolla ei tosiaan edes ole ajokorttia...

      Köpis oli ihana <3 Ja kiitos ja kiitos ja samoin ihanaa syksyä sinulle! <3

      Poista
  10. Mukavaa kuulla, että sinne kuuluu ihan hyvää! Kesäsi on ollut kaikkea huisia täynnä, etenkin tuo lentopelon kohtaaminen, huippua! Mä en pelkää lentämistä, mutta inhoan sitä, koska aina laskeutuessa korvat ja pää tulevat niin kipeiksi, että tuntuu, että ne pian räjähtävät. Ja ei, kyse ei ole pelkästään korvien lukkiutumisesta, joten purkan pureskeleminen tai kupit korvilla eivät auta paskaakaan. Se on ihan hirveä kipu, mutta onneksi joillakin reiteillä se on hieman lievempää. Riippuneeko sitten koneesta, sen paineistuksesta, (lentäjän) laskeutumistyylistä jne.

    Mukavaa arkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä oli täynnä ja siksi toki ihanakin, mutta ah miten hyvältä tuntuu nyt alkava arki. Ainakin vielä toistaiseksi...

      VOi ei, tuollainen kipu on kyllä varmasti kamalaa! Olen ennenkin kuullut jonkun sanovan, että lennolla korvat ja pää kipeytyvät ja itseasiassa sitäkin jännitin, koska mullahan on herkät korvat ja tinnitus (joka voimistuu kun korvat lyö lukkoon), mutta säästyin vähällä! Toki korvat meni lukkoon vähän, mutta ei sattunut ja mulla kyllä nieleskely auttoi siihen. Tollanen vaiva olis varmaan ihan vihoviimeinen vielä sen lentopelon päälle...

      Kiitos ja ihanaa syksyä sinullekin! <3

      Poista
  11. Hienoa, että sait erävoiton lentopelostasi ja uskaltauduit lentämään :) Lentäminen on minullekin melko epämiellyttävä kokemus, aivoni sotivat sitä ajatusta vastaan, että iso määrä ihmisiä tavaroineen istuu ilmassa pysyvässä metallipurkissa. Tänä kesänä koin vielä mitä on korvakipu lennolla, kiitos reissussa iskeneen flunssan. Huh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hienoa kyetä kohtaamaan pelkonsa! Ja joo, itselläkin menee se ajatus yli, että lentokone oikeasti pysyy ilmassa. Vaikka tiedän miten, en silti voi ymmärtää ja hyväksyä sitä haha :D

      Voi ei, flunssassa lentäminen on varmasti kauheaa :/

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.