tiistai 6. syyskuuta 2016

Helmi Kekkonen: Vieraat


Helmi Kekkonen: Vieraat, Siltala 2016
Sivut: 191
Kannet: Elina Warsta

Olen hehkuttanut tämän syksyn kotimaisten uutuuksien tasoa, vaan nyt kovien kotimaisten ketju sai osakseen vähän heikomman lenkin. Helmi Kekkosen teoksen kauniit kannet kätkivät sisäänsä lievän pettymyksen, jota kuitenkin osasin melkein odottaa.

Päädyin itseasiassa lukemaan Kekkosen kirjan vähän hassusta syystä. Olen päässyt tekemään kokoelmatyötä kirjastolla ja olen poistanut ylimääräisiä kappaleita teoksista, joita ei enää lainata yhtä aktiivisesti kuin ennen. Joukossa sattui olemaan Kekkosen vanhempia teoksia (ei tarvitse huolestua, hyllyyn jäi vielä useita kappaleita!) ja niitä käsissä pyöritellessäni mietin, että miksen ole koskana lukenut niitä. Takakansien ja nopean selailun perusteella teokset vaikuttivat hyviltä.

Samaan aikaan huomasin Kekkoselta tulleen uuden teoksen Vieraat, jolla oli houkuttelevan kauniit kannet. Päätin aloittaa siitä, mutta nyt mietin, että oliko tämä aivan väärä kirja aloittaa Kekkoseen tutustuminen?

Vieraat on pienoisromaani, episodiromaani, joka kertoo lyhyen väläyksen usean ihmisen elämästä. Kaikkia ihmisiä yhdistää jollain tavallan illalliset, jotka Senja on järjestänyt. Nopeasti saa huomata, että lähimmille ystäville järjestetyn illallisen, kauniisti katetun pöydän ja tuoreiden kukkien takana on jännite, joka odottaa purkautumista. Senjan mies Lauri on lähtenyt hakemaan lisää kukkia, eikä Senja voi ymmärtää minne mies on jäänyt viivyttelemään, sillä vieraat saapuvat jo. Vieraat, joilla on kaikilla oma tarina taustallaan.

Vieraat alkaa lupaavasti ja jopa hieman jännittävästi, mutta siihen se sitten tuntuu jäävänkin. Kirja ei oikein tarjoa mitään uutta, eikä oikein osaaa tarjoilla sitä vanhaa ja tuttua edes kiinnostavasti. Lukukokemukseni jäi aika vaisuksi.

Ehdin lukea kirjasta pari arviota ja nyökyttelin useammalle kohdalle niistä. Oli hyvin sanottu, että kirjasta tuntui ikään kuin puuttuvan jotain tai sitten siinä oli jotain liikaa. Minusta vähän molempia. Kirjassa on niin paljon hahmoja, että ainakin itse menin sekaisin, mutta kuitenkaan mihinkään ei syvennytä kunnolla. Kirja on kuin pintaraapaisu monen ihmisen elämään ja se ei vain riittänyt pitämään omaa kiinnostustani yllä. Ja lopun "yllätys" - jep, arvasin sen jo takakannesta. Toivoin, että olen väärässä, mutta ehei.

En kuitenkaan kokenut, että kirja olisi huono, vaikka Vieraat ei minun kirjani olekaan. Kekkonen osaa kirjoittaa ja tekee sen taitavasti. Tarina herää eloon ja kirjan monet pienet hetket ovat kutkuttavia. Kirja tarjoaa kiinnostavia elementtejä ja kaikesta huolimatta loppuratkaisua jännittää, sen haluaa tietää. Tai ainakin sen, osuuko oma arvaus oikeaan. Kirja myös tarkastelee ja käsittelee hyvin sekä vanhemmuutta, vanhempana olemista, lapsettomuutta, lapsuutta ja lapsuuden kokemusten vaikutusta aikuisikään. Aiheesta kiinnostuneelle kirja tarjoaa varmasti tarttumapintaa ja ajateltavaa.

Ja miten osasin odottaa pettymystä? Olen lukuhistoriani aikana huomannut, että pienoisromaanit eivät aina ole juttuni. Pidän runsaudesta, tarinaan syvellä sukeltamisesta ja jatkumosta - ensimmäiset sadat sivut ovat lämmittelyä varten, eivät kokonaisen tarinan kertomiseen! Siksi hieman vierastan pienoisromaaneja, novellejakin ja no, taidan samasta syystä katsoa mieluummin tv-sarjoja kuin elokuvia. 

Joka tapauksessa aikomuksenani on edelleen lukea Kekkosen vanhemmat teokset. Katsotaan mitä mieltä olen sitten.

♥½

8 kommenttia:

  1. Pienoisromaani vaatii kieltämättä toimiakseen valtavaa vahvuutta, taitoa tuoda sanomaa ja ajatuksia juuri niiden rivien väleihin, joita on muutenkin normaalia vähemmän. Tässä sitä ei oikein ollut, se tuntui lähinnä venytetyltä novellilta tai kesken jääneeltä romaanilta, ja jälkimmäiseksikin se oli ehkä vähän valju. Ei huono, mutta sellainen hailakka, josta ei tosiaan saanut oikeastaan mitään uutta irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin. Kekkosen aiempia teoksia on kuitenkin kehuttu, joten haluan uskoa, että niissä näkyy kirjailijan taito. Koska ei tämä kuitenkaan huono ole, vaikka vaisuksi jää.

      Poista
  2. Hyvä ettet aio jättää tätä ainoaksi lukemaksesi Kekkoseksi, sillä aiemmat on ainakin minua miellyttäneet paljon enemmän.

    Niissä on paljon samaakin; surumielisyyttä, ihmiset joutuvat kohtaamaan vaikeita asioita, mutta niiden tunnelma on paljon levollisempi ja toiveikkaampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkosen aiempiea teoksia on ainakin kehuttu enemmän kuin tätä, joten kiinnostaa. Ne myös vaikuttivat aiheidensa puolesta enemmän omilta. Mutta katsotaan kuinka käy.

      Poista
  3. Laitoin tämän joka tapauksessa varausjonoon, oli sitten hyvä tai ei. Kokeillaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se kuuluukin tehdä! Moni on tästä pitänytkin, ja nopeasti tämän luki sivumääränkin vuoksi :)

      Poista
  4. Kokoelmatyölle peukku, se on välttämätöntä kirjastoissa.

    Minä olen pitänyt paljon Kekkosen kahdesta ensimmäisestä kirjasta, mutta kolmas (Suojaton) ei puhutellut enää yhtä paljon. Minulle pienoisromaanit ovat yleensä mainioita kirjallisia välipaloja, sellaisia hengähdystaukoja muiden välissä. Sellaisena tulen tämän varmasti joskus lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, vaikka monelle poistojen tekeminen on kauhistus. Niin työntekijän kuin asiakkaankin puolelta.

      Hyvä tietää, ehkä luenkin Kekkosen esikoisen sitten. Pienoisromaanit toimivat minullakin joskus toki, ja välipaloina juuri, mutta enemmän pidän runsaammista kirjoista. :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.