tiistai 18. lokakuuta 2016

Elokuinen Köpis, osa 1



Elokuisesta Köpiksen reissusta on ehtinyt vierähtää tovi, mutta mikäpä olisi parempi hetki palata hetkeksi elokuuhun kuin hieman harmaaksi taittava lokakuu? Kuvia on paljon ja sanottavaakin jonkin verran, joten jaoin matkajutut kahteen erilliseen postaukseen. Ensimmäisessä osassa on yleisiä fiiliksiä ja ajatuksia matkaan liittyen, ja toisessa osassa kerron muutaman oman vinkin Köpikseen.





Saatan olla hieman tylsä tunnustaessani, että omia kohokohtiani reissussa taisivat lopulta olla perusnähtävyydet. Ainakin ne jäivät mieleeni. En nyt voi sanoa, että olisin varsinaisesti nauttinut olostani Nyhavnin tungoksessa muiden turistien seassa tai että olisin kokenut tarvetta päästä samaan kuvaan Pienen merenneidon kanssa, kuten niin moni muu, mutta oli ne kiva nähdä. Christianborgin palatsi ja Tårnet, Kastellet, Kuninkaallinen kirjasto, Tivoli ja Christianian vapaakaupunki jäivät mieleeni. Tosin viimeinen "nähtävyys" oli myös reissun pettymys. Ränsistyneet, osittain autiot talovat ja kaduilla käyty avoin huumekauppa eivät varsinaisesti säväyttäneet. Vapaakaupungin ajatus on kiehtova, todellisuus ei.






Nähtävyyksiä tärkeämpää itselleni on kuitenkin uuteen paikkaan tutustuminen kävellen. Niin teimme nytkin. Kävelimme kymmeniä kilometrejä päivittäin vain katsellen ympärillemme. Kauniita taloja, isoja puistoja, kadehdittavaa pyöräliikennettä, kiinnostavia liikkeitä ja etukäteen karttaan merkittyjä kahviloita riitti. Toki isossa kaupungissa tuli matkustettua metrollakin pari kertaa - en tiedä kumpi oli kuumottavampaa, metrolla matkustaminen vai lentäminen - ja muutaman kerran istuimme junassa. Kävimme nimittäin Arkenin nykytaiteen museossa Ishøjssä, jonne oli noin 15 kilometrin matka. Tuo matka oli myös yksi ehdottomia kohokohtia koko reissussa.






Ennen matkaa en tiennyt Köpiksestä juuri mitään. Olin kuullut kaksi erityisesti mieleeni jäänyttä asiaa: Tanska on kallis maa ja kasvisruokaa on vaikea löytää. 


No, Tanska on kallis maa. Suomen hintoihin tottuneelle hinnat eivät ehkä ole yhtä suuri järkytys kuin halvemman hintatason maasta tulevalle. Reissussa pärjää, vaikka ennen matkaa ei olisi ehtinyt kerryttää kovin suurta matkakassaa, mutta kyllä rahaa kannattaa varata mukaan. Vaikka emme olleet reissussa ostokset mielessä, useampana iltana korvasimme ravintolan ruokakaupan tarjonnalla ja suosimme edullisia ja ilmaisia nähtävyyksiä, niin rahaa kului. Jo aamukahvista sai maksaa sen verran, että niiden jälkeen Suomen kahviloiden hinnastot eivät ole tuntuneet missään.

Vegaanina jännitin etukäteen ruokapuolta, sillä Tanska on ilmeisesti lihansyöjien luvattu maa, mutta en tiedä onko ajatus vanhentunut vai päteekö se lähinnä Köpiksen ulkopuolella, sillä meillä ei ollut ruokailun suhteen ongelmia. Päinvastoin! Köpiksestä löytyy useita ravintoloita, joiden listalla on vegaanisia annoksia. On myös täysin vegaanisia ravintoloita. Tosin olin etukäteen selvittänyt vegaanista ruokaa tarjoavat ravintolat, joten tiesimme minne mennä eikä meille tarjottu ei-oota. En osaa sanoa miten hyvin kasvisruoka tai vegaaninen ruoka on hallussa ravintoloissa ylipäänsä, mutta kyllä sitä löytyy.

Isoin yllättäjä oli kuitenkin ruokakaupat, joista löytyi poikkeuksetta esimerkiksi vegaanisia annossalaatteja mukaan. Siinä missä Suomessa löytyy salaatteja lähinnä kanalla tai kalalla, oli Köpiksessä valikoimissa salaatteja, joissa oli papuja, pähkinöitä, siemeniä, ituja ja niin edelleen. Näitä söimmekin reisussa useamman ja varmaan joka kerta pohdimme miksei Suomesta saa samanlaisia. Ruokakaupasta riippuen toki löytyi kaikkea muutakin syötävää yhtä lailla kuin Suomessakin.



 
Köpis ei vienyt sydäntäni välittömästi samalla tavalla kuin mitä lempikaupungeiksini muodostuneet Tallinna ja Tukholma tekivät. Taisin olla hieman liian pökerryksissä lentomatkojen aiheuttamasta stressistä ja toki uudesta isosta kaupungista, jossa halusi nähdä mahdollisimman paljon ja sen siivittämänä käveli itsensä uuvuksiin. Jälkikäteen tunteeni matkaa ja kaupunkia kohtaan ovat kuitenkin lämmenneet.

Voi missä muualla on kirjaston edessä kymmeniä lepotuoleja, joissa voi istua lukemassa tai vaikka syömässä ja katsella samalla kanaalissa ohi meneviä veneitä? Missä muualla kauniit ja värikkäät talot ovat sääntö eivä poikkeus? Missä muualla pyörätiet ovat yhtä leveitä kuin autotiet ja pyöräliikenne niin vilkasta, että unohtaa autoliikennettä olevan edes olemassa? Missä muualla puiston ilmaisessa ulkoilmakonsertissa soi oikeasti hyvä musiikki? 

Kyllä minä vain taisin ihan vähän silti ihastua. Mutta varsinaisista ihastuksen kohteista lisää seuraavassa Köpis-postauksessa!

Kaikki postauksen kuvat ovat ottamiani poikkeuksena toisiksi viimeinen kuva, jonka käyttöön minulla on poikaystävän lupa. 

6 kommenttia:

  1. Kööpenhamina on ihana! <3 Ja niin ovat kuvasikin.

    Olen käynyt Köpiksessä kahdesti, kerran työmatkalla ja toisella kertaa ihan turistina, ja olen kyllä menettänyt kaupungille palan sydämestäni. Ja minustakin ihan ne perusnähtävyydet ovat Köpiksessä jotenkin tavattoman viehättäviä, vaikka usein matkoillani haen jotain ihan muuta ja erilaista. :)

    Olipa mielenkiintoista lukea kokemuksiasi vegaaniruokailusta Köpiksessä. Olen itse pescovegetaristi (tosin en syö arjessani myöskään maitotuotteita enkä kananmunaa), ja kalansyöjänä ruokalistoilta löytyy aina vaihtoehtoja. Mutta on kiinnostavaa ja ihanaakin kuulla, että Köpiksessä on noin helppoa löytää vegaaniruokaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Minulle Köpiksen reissu taisi olla ennen kaikkea oman lentopelon selättämistä, mutta kun siitä on vihdoin toivuttu, olen huomannut kaupungin jättäneen lämpimät muistot mieleeni. Minäkään en ole perusnähtävyyksien ylin ystävä, mutta Köpiksessä perusnähtävyydet eivät ehkä olleet niin perus...

      Heh, no, vegaanitarjonta tuntui varmasti siksikin hyvältä, että olin valmistautunut henkisesti elämään jollain smoothiella viikon ajan :D eli odotukseni ylittyivät hurjasti. Mutta jos ei odota, että joka kulmakuppila tarjoaa vegaanista ruokaa, niin varmasti reissussa pärjää paremmin kuin hyvin :)

      Poista
  2. Ihana kuvia. Olen niin iloinen, että voitit lentopelkosi ja lähdit matkaan. ♥

    Olen itse käynyt Kööpenhaminassa muutaman kerran ja kaupungista on tullut oma suosikkini Lontoon rinnalle. Jotenkin tanskalaiset osaavat tehdä kaikesta sellaista vaivatonta: on nättiä, muttei liian, on tyylikästä ja kuitenkin rentoa, kaupunkinakin Kööpenhamina on inhimillisen kokoinen. Nyt tuli vähän matkakuume. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin minäkin olen iloinen, että uskalsin lähteä. Saapi nähdä koska uskallan seuraavan kerran lentää. Ehkä joskus :)

      Kyllä Köpis ihana on, vaikka tosiaan itselleni reissussa lentopelon selättäminen oli sen verran isossa roolissa, että kaupungin kokeminen kärsi siitä. Mutta kuvaat hyvin Tanskaa, juuri tuollainen mielikuva minullekin jäi. Että rennon tyylikkäästi mennään eteenpäin :)

      Poista
  3. Kööpenhamina on vienyt sydämeni: olen käynyt siellä kolmesti eikä tunnu millään riittävän. Kaikki reissuni ovat osuneet aikavälille marraskuusta maaliskuuhun, eli seuraavaksi haluan kyllä kokea Kööpenhaminan (ja Tanskan) kesän.

    Jotenkin tuossa kaupungissa on vain kaikki kohdillaan. En edes osaa selittää sitä mitenkään, mihin siellä erityisesti olen viehättynyt. Parasta oli ehkä viimeisin reissu, jolloin vuokrasimme polkupyörät ja ajelimme ympäriinsä, myös ihan autiolle rannalle katselemaan Juutinrauman siltaa...

    Oi joi mikä matkakuume!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kööpenhamina on kiva kaupunki, joten ymmärrän hyvin. Itselläni on samoja fiiliksiä Tukholmaa kohtaan. En edes tiedä mikä sen tekee, mutta se vaan on jotenkin hurjan kija.

      Meidän piti vuokrata pyörät, mutta ei uskallettu haha. Se pyöräliikenne oli aika vauhdikasta. Mutta onneksi kävellen pärjäsi ja julkisten käyttäminenkään ei ollut vaikeaa.

      Minullekin on noussut matkakuume tätä matkaa muistellessa ja muiden postauksia lukiessa. :D

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.