keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Miika Nousiainen: Juurihoito


Miika Nousiainen: Juurihoito, Otava 2016
Sivut: 332
Arvostelukappale

Tiedättekö kun joskus on kirjailijasta ja kirjoista niin vahva ennakkokäsitys, että on jo lukematta muodostanut mielipiteensä kirjailijasta ja hänen tuotannostaan? On saattanut haalia kirjoja omaan hyllyyn, koska on varma, että niistä tulee omia lemppareita tai toisaalla jättää kirjat lukematta ajatellen, ettei varmastikaan pitäisi niistä. Näiden perusteella saattaa joskus sukkuloida runsaan kirjatarjonnan keskellä valikoiden itselleen luettavaa. Joskus ennakkokäsitykset osoittautuvat vääriksi, pelkiksi ennakkoluuloiksi. Mutta joskus on myös se hetki, kun on osunut oikeaan, tavallaan arvannut mielipiteensä jo etukäteen.

Miika Nousiainen oli minulle tällainen vahvan ennakkokäsityksen kirjailija. Suomalainen, jota on nähty muutamissa hauskoissa tv-ohjelmissa ja joka kirjoittaa hauskoja kirjoja. Kirjoja, joita puolet suomalaisista lukevat nauraen. Joo, ei kiitos, ei ole juttuni. Olen aivan liian kuivakka hauskoille suomalaisille (mies)kirjailijoille, joten olen jättänyt heidät pitkälti huomiotta. Heille löytyy lukijansa ilman minuakin.

Oli siis pieni isku kun lupauduin Turun kirjamessuille bloggaajaksi Otavan lukupiiriin ja vähän myöhemmin selvisi, että kyseessä olisi Miika Nousiaisen Juurihoito. Kaikista maailman, tai no Suomen, kirjailijoista juuri Miika Nousiainen! Kirjailija, jota olen vinkannut lähinnä yläasteikäisille pojille, jotka ovat etsineet helppoa ja hauskaa luettavaa koulutehtävää varten. Ja tällä viittaan siihen, että olen yksinkertaisesti kokenut olevani melko kaukana kohderyhmästä. Kotiin lähetetty Juurihoito saikin maata lukemattomana aivan viime hetkille asti. Pari päivää ennen lukupiiriä tartuin kirjaan vähän kiukkuisesti puhisten ja piru vie - olin niin oikeassa ja niin väärässä.

Juurihoito kertoo hammaslääkäriin menevästä miehestä, joka tajuaa, että hammaslääkäri on mitä todennäköisimmin hänen veljensä. Molemmilla on sama, harvinainen sukunimi ja ehkä jotain samaa ulkonäössäkin. Veljeksiähän he ovat, molemmat isänsä hylkäämiä. Veljekset alkavat selvittää kadonneen isänsä tarinaa. Kadonnut isä kuljettaa heitä maasta toiseen ja matkalla he törmäävät odottamattomiin, mutta toisaalta ei kovin yllättäviin seikkoihin. Kirjassa paneudutaan omien juurien selvittelyyn samalla intensiteetillä kuin hampaiden hoitoon. Tosin jälkimmäinen ei kaikilta tahdo ihan sujua...

Juurihoito on hauska kirja. Mutta se on hauska kirja vakavista aiheista. Kirja nostaa esiin paljon isoja, vakavia, jopa synkkiä aiheita. Mutta niitä lähestytään huumorilla ja se keventää lukijan taakkaa. Vaikka käsissä on isoja asioita, se ei tarkoita, etteikö välissä sopisi nauraakin. Tai ainakin vähän hymistä. Ja minulle taas vakavat aiheet tekivät kirjasta, no, vakavasti otettavan. Kirjan, jota jaksoin ja halusin lukea. Kirja oli myös täynnä paljon informaatiota, joka kiinnosti. Heh, kuivakka lukija täällä moi!

Juurihoito onkin hyvin nopea ja helppo lukea, mikä on kirjalle usein etu. Harva jaksaa kahlata kovin raskassoutuisia kirjoja. Hauska kirja myös koukuttaa. Myönnän, että ihan kaikki kirjan huumori ei tähän kuivakkaan lukijaan uponnut, mutta kyllä minäkin kirjasta sain irti parit naurut ja viihdyin. Se, että jätin kirjan viime tippaan ei enää siinä kohtaa haitannut, kun huomasin ahmineeni kirjasta melkein puolet yhdellä istumalla!

Kuten sanoin, olin väärässä. Nimittäin siinä kun ajattelin, etten voisi pitää Nousiaisen kirjoista. Ei tästä ikilempparia tullut, mutta yllätyin positiivisesti siitä miten mielelläni kirjaa luin. (Ja siitä, miten symppis Nousiainen oli!) Kirja oli parempi kuin kuvittelin. Vaikka Nousiaisen teokset eivät nousseet lukulistojeni kärkeen, niin en näe mahdottomana, että lukisin kirjailijalta muutakin. Vadelmavenepakolainen ainakin kiinnostaisi. 

Mutta samaan aikaan olin aivan oikeassa. Nousiainen kirja oli hyvin pitkälle sitä mitä kuvittelin. Hauskaa ja helppoa. Juuri sellaista, jota suosittelen jatkossakin mielelläni niille yläastelaisille, jotka eivät normaalisti lue, mutta etsivät hätäpäissään luettavaa koulutehtävää varten. Nousiainen sopii heille - ja monille muille - sillä hän on taitava siinä mitä tekee.

Nostan hattua kirjailijalle hänen tavastaan työskennellä. Otavan lukupiirissä kun kuulin millainen taustatyö kirjaa varten oli tehty ja miten kirja oli oikeastaan melkein totta, niin ei voi kuin ihailla. Intohimosta työhön, vai kuinka?



Muissa blogeissa: Kirsin Book Club, Kulttuuri kukoistaa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Wannabe Mesenaatti

6 kommenttia:

  1. Minä luen todella vähän kotimaisia mieskirjailijoita, ja olen jo lähes tehnyt lupauksen, että koetan tsempata tämän suhteen viimeistään ensi vuonna. Nousiaisen kirja kuulostaa ihan hauskalta, voisinpa hyvinkin kokeilla tätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luen aika vähän, mutta jonkin verran kuitenkin esim. Joel Haahtelaa ja Juha Itkosta olen lukenut, ja nyt toki tämän. Jos pitää hauskoista kirjoista, niin tämä sopii varmasti.

      Poista
  2. Haha, miten sitä välillä onkin niin omien ennakkoluulojensa vanki! Ja jos Nousiaista innostut lukemaan lisää, suosittelen Metsäjättiä, se teki ainakin minuun vaikutuksen. Hauska sekin kyllä, mutta sellaisella varsin mustalla huumorilla. Vadelmavenepakolainen ei taas ollut lainkaan minun teekuppini, ja sen vuoksi en sitten enää Maaninkavaaraan tai tähän Juurihoitoonkaan ole kovin suurta kiinnostusta tuntenut, mutta jospa tälle ehkä kuitenkin antaisi mahdollisuuden, kun se omana hyllystäkin löytyy.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, monen muunkin asian suhteen kuin kirjojen.

      Vadelmavenepakolainen kiinnostaa aiheen puolesta, mutta pistän korvan taakse tuon Metsäjätin. Varmaan ihan pian en Nousiaisen pariin palaa, mutta ehkä joskus. Ja jos (ja kun?) tämän luet, niin haluan kyllä kuulla mielipiteesi! Etenkin verrattuna siihen Metsäjättiin :)

      Poista
  3. Minäkin olen jättänyt lukematta Nousiaista, osin samoista syistä kuin sinä, osin eri syistä. Jotenkin vaan tuntuu että suomalaisten miesten tällaiset hyvin "suomalaiset" kirjat ei vaan ole minulle, ne ei lähtökohtaisesti kiinnosta. Hotakainen, Itkonen, Haahtela, Kyrö, mitä näitä nyt on. Ja sitten toisaalta taas mitä olen kaikkia ohjelmia katsonut missä Miika Nousiainen on ollut, pidän häntä todella hauskana, ja uskoisin että pitäisin hänen huumoristaan. Vaan en ole uskaltautunut hänen kirjojen pariin vielä, sillä entä jos en tykkäisikään niistä :D Hotakaisenkin huumori kuitenkin lopulta uppoaa, Kyrön varsinkin. Ajatuksena ne silti aina vähän mietityttää.

    Tulipas harvinaisen sekava kommentti :D Pointtina siis, ehkä minäkin luen tämän joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voithan sitä aina tätä kokeilla :) Minä olen pitänyt Itkosen ja Haahtelan kirjoista. Kyrö oli ihan hauska, mutta ei kuitenkaan sellainen, että parin kirjan jälkeen olisi tehnyt mieli enempää lukea. Hotakainen ei ole oikein koskaan kiinnostanut :D

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.