lauantai 5. marraskuuta 2016

Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä


Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä, Atena 2016
Sivut: 208
Päällys: Jussi Karjalainen
Kirjastosta

Soili Pohjalaisen esikoisteos Käyttövehkeitä on kuin raivoisa purkaus. Isä, hyvä autokauppias ja paatunut juoppo, kuolee vessan kynnykselle ja siitä hetkestä lähtee ryöppyämään auki isän ja tyttären välinen suhde, perheen kipukohdat, koko menneisyys lapsuudesta nykyhetkeen. Kirjassa revitään haavoja auki ja paljastetaan niitä salaisuuksia, joista on siihen asti vaiettu. Kirja on kuin kirosanoilla höystetty tilitys.

Saana on isän tyttö, joka haluaa olla mieliksi ja tulla nähdyksi. Hän haluaa tuntea kelpaavansa. Saanan äiti häpeää miestään. Saunassa äiti sanoo Saanalle: "Toi turvonnut viinanhajuinen läski." Veli uhmaa isää, ja isä käy käsiksi. Kun Veli katoaa ja äiti ottaa hatkat, jää jäljelle vain Saana. Isän tyttö, autokaupalla luuhaava ja automerkit tunteva, miesten joukkoon sujahtava Saana, kunnon työmies.

Pohjalainen kuvaa kirjassaan hienovireisesti, mutta rajusti isän ja tyttären välistä suhdetta. Vaikka isä on monen muun silmissä surkea juoppo, niin Saanalle isän hyväksyntä on kipeää tekevän tärkeää. Kirja tuo hienosti esiin sän ja tyttären välisen suhteen ainutlaatuisuuden ja perheen dynamiikan. Se kaikki tuntuu aidolta, ja tutulta.

Käyttövehkeitä osuu itselläni sellaiselle henkilökohtaiselle alueelle, että kirjan lukeminen tuntuu terapialta. Enkä epäile, etteikö tarinan elementit olisi liiankin monille suomalaisille perheille tuttuja. Alkoholismi on ongelma, mutta eihän ryyppäämisestä haittaa ole, jos sentään töissä käy. Juoppo on vasta se, joka ei juomiseltaan töihin kykene. Ja mitä näitä nyt on, kuultuja selityksiä.

Esikoisteoksena kirja on hieno, mutta ei maailmoja mullistava. Kun kirjaa lukee, tulee olo, että tämän on lukenut aiemminkin. Kirja ei tuo hirveästi uutta. Itselläni vastaan löivät kirjan kirosanojen tulva ja puhekielisyys, mutta vain paikoin. Jossain kohtaa unohdin ne ja annoin anteeksi - kuten sanoin, kirja on kuin raivoisa purkaus, ja silloin kirosanat ovat ymmärrettäviä. Saman äärellä minäkin kiroilisin.

Enemmän häiritsemään jäi kirjan sirpalemaisuus. Kirja koostuu useista palasista. Palapelimaisuus ei itsessään häirinnyt, mutta loppua kohden tuntui, että näin pieneen kirjaan paloja oli liikaa. Eikä niitä kaikkia tahtonut saada sovitettua samaan palapeliin. Osa jäi leijailemaan irrallisina osina, en ymmärtänyt niiden pointtia.

Mutta kirja kuitenkin kosketti, kuten sanoin, se osui jonnekin syvälle. Sen vuoksi kirja onnistuukin hivuttautumaan tärkeiden kirjojen kastiin. Vaikka kirja ei mullistanut maailmaani, olen iloinen, että luin sen. Se tuntui tärkeältä. Tässä on kirja kaikkien juoppojen isien tyttärille - ja myös muille.

Soili Pohjalainen on ehdokkaana HS:n kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kysymykseen, miksi kirjoitat, hän vastaa: "-- Kirjoittaminen on tapa jäsentää maailmaa, olla maailmassa ja selvitellä tähänastisia traumoja." Ja miksi juuri tämä kirja? "Olen kasvanut ruokakaupan takahuoneessa. Kirjassa on elettyä, koettua, kuultua, keksittyä ja väritettyä. Sitä on kirjoitettava, mikä haluaa tulla kirjoitetuksi." Koko jutun voit lukea täältä.


Muissa blogeissa: Kirjakaapin avain, Kirsin Book Club, Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena, Tuijata. Kulttuuripohdintoja

7 kommenttia:

  1. Minulla on tämä sattumalta myös juuri kesken, olen noin puolivälin paikkeilla menossa. Tuntuu ihanan helpolta lukea, ei ehkä miltään elämää mullistavalta teokselta, mutta sopivalta juuri nyt. :) Toivottavasti hyvä fiilis kantaa loppuun saakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin, että olis myös aloittanut tämän. Minusta tämä oli hyvä ja puhutteleva, vaikka ei tosiaan maailmoja mullistava olekaan. Onneksi ihan jokaisen kirjan ei tarvitsekaan olla.

      Poista
  2. Minua miellyttää esikoiskirjaksi ja kehityskertomukseksi raikas rehvakkuus ja kolkkojen asioiden vähittäinen käsittely. Tunnustan, olen sirpalerakenteen ystävä. Ei ehkä maailmaa mullistavaa, mutta taitavaa kielen ja aiheen käsittelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoiseksi tämä on hieno ja hyvä teos. Minulle tuli tästä vähän sellainen tunne, kuten joskus tulee, että jos en lukisi niin paljon kuin luen, olisi tämä kolahtanut kovempaa. Mutta paljon lukevana on tavallaan jo lukenut tämän aiemminkin. Mutta siitä huolimatta olen iloinen, että luin tämän(kin).

      Poista
  3. Kiitos blogitekstistä Katri! On aina mielenkiintoista kuulla (tai lukea :)), mitä ajatuksia oma kirja on herättänyt. Hienoa, että kirja kosketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tulipa tästä mieleeni, että jos joskus kirjoittaisin kirjan, en tiedä uskaltaisinko lukea siitä arvioita! :D

      Poista
  4. Luin tämän melko samoin miettein. Kirosanatulvan toisaalta tosiaan ymmärtää, mutta kirjoitettu kieli on niin eri asia kuin puhe - saman tehon voi saavuttaa vähemmälläkin. Toisaalta oli tässä myös hienosti kuvattuja kohtia ja ajatuksia.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.