perjantai 2. joulukuuta 2016

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

jojo moyes kerro minulle jotain hyvää pienikirjasto

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää, Gummerus 2015
Suomentanut: Heli Naski
Sivut: 476
Alkuteos: Me Before You 2012
Omasta hyllystä*


Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää on kirja, jota en koskaan ajatellut lukevani.  Hömppä ei yksinkertaisesti ole my cup of tea. Muistan, että Jojo Moyes -hehkutuksen myötä yritin kyllä hetken tavailla Ole niin kiltti älä rakasta häntä -kirjaa, mutta meinasin tukehtua nauruun jo ensimmäisellä sivulla. Ei todellakaan minun kuppini teetä saati mitään muutakaan.

Vaan sitten Jojo Moyesin kehuttu ja kohuttu Kerro minulle jotain hyvää vähän kuin törkättiin käteeni (*rehellisesti: pongasin sen kirjaston kirjojen kierrätyshyllystä ja nappasin mukaani) ja se tapahtui juuri oikealla hetkellä. Olin lähdössä lomalle ja halusin mukaani jotain helppoa, kevyttä ja no, ehkä ihan vähän romanttista. Mukaan lähti useampi kirja, painottaisin että laadukas kirja, ja sitten tämä. Vähän resuinen pokkaripolo.

Vaan oliko pokkaripolo se reissuni suuri pelastaja? Sydämen käpristävä lukukokemus, joka sai itkemään itsensä uneen? Avasiko kirja silmäni uudelleen ja teki minusta hömppähyllyn ystävän?

No ei, ei ja ei. Kerro minulle jotain hyvää oli juuri niin hömppää kuin kuvittelinkin. Vaikka kevyttä kirjaa kaipasin, niin tässä valuttiin kevyestä viihteestä sinne varsinaisen hötön puolelle. Kyynelten sijaan - en saanut tirautettua edes yhtä, vaikka kuinka yritin - taisin lukiessani pyöritellä silmiäni. Puolustuksena sanottakoon, että tiesin loppuratkaisun.

Alkuasetelma: Kirjan päähenkilö nuori nainen menettää työnsä ja pääsee (tai päätyy) henkilökohtaiseksi avustajaksi neliraajahalvaantuneelle nuorelle miehelle. Mies on äkäinen ja vähän ilkeä, tyttö yrittää pysyä näkymättömissä ja tehdä vain työnsä. Vaan sitten tulee käänne, tunteet lämpenevät ja...

Mutta kirja oli parempi kuin kuvittelin. Ensinnäkin on annettava arvostusta siitä, että joku osaa kirjoittaa lähes 500 sivuisen teoksen, joka on näin nopealukuinen. On taito kirjoittaa tekstiä, joka soljuu kuin itsestään eteenpäin ja tarinaa voi lukea monta kymmentä sivua kuin huomaamatta. Kirjan loppu häämöttää ennen kuin arvaakaan. Siitäkin huolimatta, ettei se tarina ihan tahdo olla se omin juttu. Viihteen kirjoittaminen on kuitenkin taitolaji sekin.

Toiseksi, vaikka kirja on kevyt, siirappinen ja vähän höttöinen, sen aihe ei ole kevyimmästä päästä. Neliraajahalvaantunut nuori tuo kirjaan oman ulottuvuutensa, ja siitäkin huolimatta, että tuohon neliraajahalvaantumiseen liittyy edelleen se kepeys ja romantiikka, eikä aihe suinkaan ole uusi tai pureskelematon, antaa kirja ajattelemisen aihetta. Kirjaa ei voi lukea ilman, etteikö se jotain liikuttaisi sisällä. Jos kepeään kirjaan kätketään tällainen aihe, näen sen positiivisena asiana. Lisäksi kirja ei ole täynnä vain stereotypioita. Asia, jolle nostan myös kuvitteellista hattuani.

Ei kirja minun kirjani ollut. Vaikka teksti oli helppoa ja soljuvaa, niin se, että pystyin lukemaan tätä puolinukuksissa, aivot off-tilassa, toinen silmä ummessa keskellä yötä, ei ole vain hyvä asia. Laadukas teksti antaa, mutta se myös vaatii, ainakin hippusen enemmän, keskittymiskykyä. Kliseistä en viitsi edes aloittaa, sillä aika moni voi ne varmaan kuvitella perinteisistä köyhä tyttö, rikas poika -asetelmista kolmiodraamaan asti. Myös päähenkilön erikoisen pukeutumisen ja ilmeisesti sen myötä erikoisen persoonan loputon alleviivaus alkoi tympäistä. Eiköhän nyt vähän vähemmästäkin uskota, että päähenkilö haluaa pukeutua amppariraitaisiin sukkahousuihin! Lisäksi lopun vatulointi ja pitkittäminen ärsyttivät. 

Ja arvatkaa mikä muu? No ne kyyneleet. Lopulta jäin kaipaamaan kirjalta kaikista eniten suurempia tunteita. Väliäkö sillä onko tekstissä mitään aivoja kutkuttavaa, mutta olisi nyt edes sydäntä tai kyynelkanavia kutitellut.

Tiivistetymmin kai voisi sanoa, että vaikka kirja ei ollut kovin erikoinen eikä varsinaisesti minun kirjani, oli lukukokemus kuitenkin enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Ja jos haluaa lukea jotain kevyttä, niin en epäröi suositella tätä. Lukemistani kevyistä kirjoista tämä ei ole huonoin, ei edes lähellä sitä. En varsinaisesti näe itseäni lukemassa kirjan jatko-osaa, mutta toisaalta en nähnyt itseäni lukemassa tätäkään, joten vannomatta paras. Elokuvaversion voisin (ehkä) katsoa.



Muissa blogeissa: Amman lukuhetket, Järjellä ja tunteella, Kanava Klassikko, Kasoittain kirjoja, Kirjanainen, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen keskellä, Kirsin Book Club, Lukuisa, Lukuneuvoja,  P.S. Rakastan kirjoja, Sivutiellä

12 kommenttia:

  1. En lukenut kirjaa ollenkaan, vaan kävin suoraan katsomassa leffan, ja eipä sen jälkeen ole oikeastaan ollut tarvettakaan tätä lukea. Leffa antoi ns. kaiken, mitä tältä tarinalta odotinkin. Tykkäsin kyllä, ja suosittelen sinuakin sen katsomaan! :)

    Se on kyllä aina niin, että jos oikein varautuu kyyneliin, niin silloin niitä ei ainakaan tule! Kyllä siellä leffateatterissa pari miestäkin pyyhki silmiään, mutta itseltäni vierähti ehkä max. yksi kyynel, vaikka olin varautunut kokonaisella nenäliinapaketilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvina minullakin hömppä menee (toisinaan) ja silloin harvoin jää enää kaipaamaan kirjaa. Riippuen toki elokuvasta.

      Ehkä katson, ehkä en. Kun tarina on jo tuttu, niin elokuva ei välttämättä tuo tälle enää lisäarvoa. Mutta en sano ei.

      Poista
  2. Ostin tämän jättipokkarina kirjamessuilta ja meinasin jo yhdessä vaiheessa alkaa lukemaan, mutta päätin jättää sen vielä odottamaan. Luen välillä tällaista hömppää vaikka aivojen ollessa liian solmussa, mutta harvoin mikään niistä kevyemmistä hömppäkirjoista nousee millään tavalla suosikiksi, herättäisi sen kummempia tunteita tai varsinkaan saisi itkemään. Olen lukenut hyviä ja huonoja hömppäkirjoja. Huonoja kun muistelee, tuntee pientä inhotusta, hyviä muistellessaan ajattelee kirjan olleen ihan luettava, eli mitään elämää suurempaa en ole niistä vielä onnistunut löytämään. Jätin Moyesin myöhemmälle.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla mitä tästä pidät kun luet. Minä luin nuorena hömppää enemmän, mutta nykyään nautin hömppäni sitten mieluummin elokuvina tai tv-sarjoina. Kevyet kirjat ovat ok, mutta kyllä nisisä vähän enemmän pitää olla lihaa luiden päällä, että innostun :)

      Poista
  3. Vähän samoja fiiliksiä! Perushömppää, siis tätä romanttista chic litiä, tulee luettua tosi harvoin, ja siinä genressä tämä oli kyllä positiivinen yllätys, viihdyttävä ja taidokkaasti kirjoitettu. Ja toisaalta on kiva, että näitä helpompilukuisia ja nopeammin pureskeltaviakin kirjoja nousee tasaisin väliajoin hypen keskelle, sillä niiden kautta moni sellainen, joka ei ehkä tarttuisi Anna Kareninaan tai kirjoihin muutenkaan, tulee innostuneeksi lukemisesta. Mutta joo, noi kliseet! Ja etenkin tuo päähenkilön omalaatuisen tyylin korostaminen - argh! Silti minä kyllä tarvitsin lopussa nenäliinaa ja leffaversiosta tykkäsin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin vähän nuorempana hömppää ja niitä kirjoja ajatellessa tämä on positiivinen yllättäjä. Luin erääseen lukupiiriin Sophie Kinsellaa ja... sen lukemisen olisin voinut jättää välistä, mutta tämän lukeminen ei harmita.

      Ja se on totta, että jos tämä innostaa vähemmän lukevan lukemaan, se on aina positiivista. Eikä tämä kuitenkaan ole täysin aivotonta, vaan antaa oikeasti ajattelemisen aihetta.

      Elokuvaversio muhii mielessä. Jos tulee sopivassa hetkessä vastaan, ehkä voisin sen katsoa.

      Poista
  4. Tykkäsin ;)
    Olen lukenut kaikki Moyesin suomennetut teokset.

    VastaaPoista
  5. Mä tykkään lukea myös hömppää, tosin mun raja menee siinä, etten mitään harlekiinejan sentään lukisi :D Kai raskaan työn vastineeksi tarvii vähän hömppää lukemista vapaa-ajalla ;) Tän leffaversio oli yllättävän hauska! Kirjaa lukiessa ei naurattanut, mutta leffaa katsoessa kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän hömpän lukemisessa mitään vikaa ole ja tuo on hyvä huomio, että hömpässäkin on omat lajinsa. Harlekiinit ovat jo, no, tosi övereitä :D Ja se on totta, että raskas arki vaatii rinnalleen jotain kevyttä.

      Poista
  6. Ei varmaan ole vaaraa, että lukisit kirjan jatko-osan, mutta suosittelen joka tapauksessa, että et tartu siihen:D Se on huono. Piste. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, olen oppinut, että ikinä ei kannata sanoa ei ikinä, mutta pidän sitä HYVIN epätodennäköisenä. Kiitos kuitenkin vinkistä ;)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.