maanantai 12. joulukuuta 2016

Salla Simukka: Valkea kuin lumi & Musta kuin eebenpuu



Salla Simukka: Valkea kuin lumi, Tammi 2013
Sivut: 237
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu, Tammi 2014
Sivut: 192
Kansien suunnittelu: Laura Lyytinen 
Kirjastosta

Puolitoista vuotta sitten luimme lukupiirissä Salla Simukan suositun Lumikki-trilogian ensimmäisen osan Punainen kuin veri. Tuolloin en tahtonut löytää sanoja fiilikselle, joita ajatus lukea nuorille suunnattu dekkari herätti ja ilman lukupiiriä kirja olisi varmaan jäänyt lukematta. Kirjoittelin, että kirja oli todella hyvä lukupiirikirjaksi, mutta arvelin, etten lukisi enää jatko-osia.

No, väärin meni se veikkaus. Nyt on jatko-osat luettu ja täällä kuuma kahvikuppi käsieni välissä myhäilen mitä kirjoittaisin. Mutta ennen kuin jatkan pidemmälle niin vinkki: jos olet minua noin 10-12 vuotta nuorempi (15-17 vuotias tai jotain siihen suuntaan), niin suosittelen skippaamaan tämän tekstin ja lukemaan kirjat sen sijaan. Seuraavaksi aion nimittäin vähän rutista siitä, miten olen kasvanut auttamattomasti nuortenkirjoista yli (vai olenko?).

Tai lähdetään liikkelle siitä, että miksi jatko-osiin tartuin. Syitä on kaksi. Olen viime päivinä opiskellut rankemman kaavan kautta. Kun raporttien, esseiden ja tenttien tekemiset venyvät toistuvasti työpäiviä pidemmiksi rupeamiksi (ja sitten siinä välissä vielä käy välillä siellä töissä!), niin iltaisin tuppaa pää vähän suhisemaan. Rutistusten jälkeen aivokapasiteetti riittää juuri ja juuri television päälle laittamiseen iltaisin, eikä aina siihenkään. Turhaan olen yrittänyt lukea kesken olevaa hyvää aikuisten romaania. Mutta olen kuitenkin halunnut lukea, joten lähdin hakemaan ratkaisua nuortenkirjoista. Ja kun sain muistutuksen, että Lumikki-trilogiasta on tulossa ihan Hollywood-elokuva, niin valinta oli selvä. 

Ja valinta oli hyvä. Kirjat sopivat mainiosti hetkiin, kun teki hurjasti mieli lukea, mutta ei yksinkertaisesti jaksanut mitään liian monimutkaista. Valkea kuin lumi meni parissa päivässä ja eilen illalla rykäisin kerralla viimeisen osan Musta kuin eebenpuun. Trilogian viimeinen osa olikin suosikkini.

Lumikki on lukioikäinen nuori, jolla on harvinainen taipumus joutua keskelle rikoksia ja ratkoa niitä. Ensimmäisessä osassa kukoisti huumebisnes Tampereella, toisessa osassa juostaan ja hikoillaan(!) pitkin Prahan katuja, kun uskonlahko ja media heittelevät kapuloita Lumikin turistiloman rattaisiin. Viimeisessä osassa ollaan jälleen Tampereella, tällä kertaa näyttämölle astelee niin Lumikki kuin tämän stalkkerikin. Viimeisessä osassa keskitytään ratkomaan Lumikin omia menneisyyden mysteereitä, jotka ovat vilahdelleet kirjasarjassa aiemminkin. 

Jatko-osat(kin) olivat oikein kelvollisia nuortenkirjoja ja saavat ehdottomasti pisteitä päähenkilön vahvuudesta, kirjojen esiin nostamien aiheiden tärkeydestä ja käsittelystä, kantaa ottavuudestaan ja koukuttavuudestaan - viimeinen osa oli pakko lukea kerralla! Lisäksi erilaisten ihmissuhteiden käsittely on kirjassa taitavaa ja kutkuttavaakin. Haluaisin tavallaan kiittää, että ihmissuhteet eivät kuitenkaan ole kirjojen pääpointti, mutta sitten taas toisaalta - olisin niin halunnut lukea lisää Lumikin ja Liekin välisestä ihmissuhteesta! Syvyyttä jäinkin kaipaamaan kirjoilta.

Mutta nämä ovat nimenomaan kelvollisia nuortenkirjoja ja vaikka ne mielelläni luin, niin kyllä vaan painoi päälle se, etten ole enää 17 tai edes 20, vaan ovella alkaa kolkutella se tutisuttava 30 (no ei nyt ihan vielä kolkutella, mutta ei se enää kaukanakaan ole) - kirjat olivat väistämättä liian lapsellisia. Kirjat olivat hyvää viihdettä ja viimeistä kirjaa oli ihana lukea oikein ahmimalla sohvaan käpertyneenä, mutta hetken huvia suuremmaksi näistä ei ollut. Ihan hyviä, mutta ei sen enempää. Huomaan kuitenkin, että siinä missä osa nuorille aikuisille suunnatuista kirjoista vielä iskee (esim. Eleanor & Park), niin ihan varsinaisille nuortenkirjoille olen liian vanha.

Vaan mitäpä sillä väliä, mitä tällainen vanha patu näistä ajattelee, kun nuoremmille nämä ovat suunnattu. Ja siltikin, kaikesta huolimatta, elokuvat aion katsoa varmasti. Ja jos tämä trilogia venyisi pidemmäksi, sitäkään en laittaisi pahakseni. Kyllä vaan lukisin. Ihan jo siksi, että voisin sitten taas itkeä kun ikä painaa kumaraan.

Mutta mitähän näiden jälkeen lukisi tämän suhisevan pään kanssa? Hmm.

10 kommenttia:

  1. Minusta nämä kirjat toimivat ihan hyvin kolmekymppisillekin välipalakirjoina tai jos osaa laittaa aivot eri taajuudelle :D Ihan hyvä kirjasarja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehkä olisi pitänytkin mainita selkeämmin, että hyvinä välipalakirjoina menevät ja kyllä nämä mielelläni luin. Mutta näitä lukiessa huomasin vain kasvaneeni jo näistä yli. Olin koko ajan vähän etäällä lukemassa nuortenkirjaa, enkä oikein pystynyt uppoutumaan itse tarinaan kunnolla. Toisaalta en oikein ole dekkareiden ystävä ylipäänsä, joten se teki osansa.

      Poista
  2. Höpsistä, tuon mukaanhan ajateltuna en voisi lukea edes lastenkirjoja. En aio olla koskaan liian vanha lukeakseni lasten- ja nuortenkirjoja :) Ja onhan kirjailijakin jo 35v. ja ihan uskottavia nuortenkirjoja kirjoittaa.
    Tykkäsin trilogiasta ja suosittelen kokeilemaan Flavia de Luce dekkareita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin voi lukea! Minäkin luen lasten- ja nuortenkirjoja, enkä usko, että asia tästä muuksi muuttuu. Mutta näitä kirjoja lukiessa huomasin ja koin kasvaneeni nuortenkirjojen yli. En osannut enää uppoutua tarinaan, vaan tietyt lapsllisuudet pistivät silmään, enkä saanut kirjasta irti sitä, mitä nyt yleensä yritän kirjoista saada irti. Minusta nämä olivat hyviä viihdykkeitä hetkeksi, mutta siihen se omalla kohdallani tällä kertaa jäi. Enkä tarkoita, etteikö aikuinen voisi tykätä nuortenkirjoista ja niitä sujuvasti kirjoittaa. Mutta itse koin, etteivät nämä kirjat olleet minua varten, vaikkakin ne mielelläni luin. Ja nuortenkirjoina nämä ovat hyviä.

      Flavia de Lucen ekaa osaa luin puoleen, mutta jäi kesken. Ei uponnut. En oikein välitä dekkareista.

      Poista
  3. Vähän olen katsellut näitä Bookbeatista, mutten vielä ole päätynyt aloittamaan ensimmäistä. Olen viime aikoina lukenut useampia välipalakirjoja, joten laitan nämä odottamaan sopivaa tilaisuutta. Tiedän mitä tarkoitat tuolla yli kasvamisella. Luen itse lasten- ja nuortenkirjoja jonkin verran ja lastenkirjojen kohdalla osaan usein kääntää odotukset niin, että tottakai se on aivan erilaista kuin aikuisten kirjat. Nuorten kirjoissa tulee enemmän kiinnitettyä huomiota lapsellisuuksiin...
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä menevät kyllä loistavasti välipalakirjoista, joten ehdottomasti suosittelen!

      Sepäs se, että lastenkirjoilta ei lähtökohtaisesti enää odota samaa kuin muilta kirjoilta, joten niistä osaa nauttia ihan eri tavalla. Mutta nuortenkirjojen kohdalla ei ehkä aina löydä sitä oikeaa suhtautumistapaa. Osa iskee kovaa, kuten vaikka Eleanor & Park, ja osan kanssa jää kuin haromana tyhjää ilmaa, ei saa tarttumapintaa, eikä kirjan maailma enää kolahda - silloin on todettava, että joko on kasvanut yli tai sitten kirja on huono.

      Poista
  4. Luulen että jossain vaiheessa nuortenkirjoihinkin tulee sellainen lähestymistapa että niiden "sopimattomuuden" hyväksyy automaattisesti joten niihinkin pääsee taas mukaan eri kulmasta vähän kuin lastenkirjoihin. Ja sitten niihin "parikymppiset elävät parikymppisten elämää"-kirjoihin, nuorten miesten rajuihin odysseoihin ja chicklittiin...
    Toteaa nimimerkki "muutaman vuoden sinua vanhempi"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen samaa. Taidan olla itse juuri siinä hetkessä, jossa osa nuortenkirjoista voisi vielä mennä esimerkiksi aiheiden puolesta ja sitten osa vaan tuntuu niin älyttömän lapsellisilta :D Toisin sanoen tämän on se hetki, kun tajuan oikeasti kasvaneeni niistä yli ja se ottaa tovin toipua ;) haha.

      Mutta onhan se ihan luonnollista, että eri elämänvaiheissakin oma kirjamaku vähän muuttuu. Jos lukisin edelleen ihan suveneeristi kaikki nuortenkirjat yhtään takkuilematta, tuntuisi se aika ihmeelliseltä.

      Poista
  5. Ymmärrän tuskasi :) Siis sen suhteen, että kaikki nuorten kirjat eivät enää iske. Mutta sellaista se on. Eleanor ja Park oli onneksi aivan ihana, suomennettaisiinpa Rowellia lisää!

    Mutta oivallisia kirjoja nämä Lumikit omassa genressään. Minulla on viimeinen yhä lukematta.

    Ja Hollywood-elokuva!! Hienoa Simukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaistahan se on ja hyvä niin! Mun mielestä olisi jopa vähän kyseenalaista, jos edelleen lukisin samalla innolla nuortenkirjoja kuin 10 vuotta sitten. Eleanor & Park on kyllä niin huikea - tulisipa leffa!

      Oh, viimeinen oli just paras! Ja joo, toi elokuvajuttu on aika huikea! :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.