keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä



Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä, Gummerus 2017
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière
Sivut 418
Alkuteos I Let You Go 2014
Kirjastosta

Niinhän siinä kävi, että hairahdin. Tiesin kyllä paremmin, mutta silti sorruin. Voi miten tuttu tarina tässä taas onkaan; Kun kaikki meuhkaavat, kohistaan maailmalla ja kotipitäjässäkin, kirjastossa varausjono nitisee ja paukkuu, ja sitten kirja osuu käsiin uutuuden karheana kirjaston pikalainana, niin vahvempikin vapisee. Taas kerran. Uteliaisuus voitti. Taas kerran. Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi monet jojomoyesit ja mariekondot koettu. Pakko oli lainata ja lukea. Luettuani kirjan en jaksanut edes huokaista - sinne menivät ne tunnit. Taas kerran!

Annoin sinun mennä on paljon luettu ja puhuttu jännityskirja, joka on hurmannut niin maailmalla kuin nyt ilmestyneen suomennoksen myötä myös meillä. Silmäilemissäni arvioissa on kirjaa kehuttu vuoden parhaaksi tai jopa parhaaksi koskaan luetuksi kirjaksi! Erityisesti kirjan käänne on ilmeisesti räjäyttänyt mieliä ja saanut ihmiset muun maussa haukkomaan henkeään (lähde). Minäkin haukoin henkeäni kun huudahdin "arvasin!" kesken kahvin juonnin. Aina huono ratkaisu, siis huudahtaa samaan aikaan kun ryystää kahvia.

Kirja alkaa hetkestä kun pieni lapsi jää auton alle ja menehtyy. Lapsen päälle ajanut pakenee paikalta, ja tapaukseen liittyvät johtolangat jäävät olemattomiksi. Tapahtumapaikalle jää vain menehtynyt lapsi, eikä silminnäkijöitä ole. Poliisi yrittää selvittää tapausta, mutta tuloksettomana se on jätettävä uusien ja tärkeämpien juttujen tieltä. Vaikka tapaus tahtoo hautautua jonnekin toivottomien tapausten mappiin, niin joidenkin mielestä se ei pyyhkiydy pois. Ei tietenkään, muutenhan tarina kuivuisi kokoon jo lähtökuopassa, mutta ei se kuivu, vaan alkaa aueta hitaasti niin poliiseille kuin lukijallekin.

Kirja on...jos oikein kauniiksi sanakäänteeni väännän, niin voin sanoa, että kirja yllätti positiivisesti. Kirjan rakenne oli toimiva, pidin kerronnan kaunokirjamaisesta sävystä ja rauhallisesta tyylistä. Kirjan romaanimaisuus yllätti ja miellytti. Kirjan miljöö oli myös houkutteleva. Kuitenkin jännärille tyypillisesti kirja oli hyvin vetävä ja nopea lukea, eli 400 sivua hujahti jopa kiireiden keskellä ihan muutamassa päivässä.

Mutta kaunistelematta täytyy todeta, että minusta kirja ei ollut kovin taitava. Ensinnäkin kirja on täynnä kliseitä, se on kuin klisekansio, josta voi poimia omat suosikkinsa. Ja osittain siitä syystä monet kirjan käänteet on helppo ennakoida ja nähdä tapahtuvan ennen kuin siitä edes on sen kummempia viitteitä, ja mielestäni jännityskirjassa se sotii ideaa vastaan (vaan ehkä tässä syy, etten niitä jännäreitä lue?). Ja vaikka kirjan keskeisin käänne ja jippo on monet yllättänyt, niin minä onneton arvasin sen. Toki kovin suuri nero ei tarvitse olla, että jos kirjan käännettä hehkutetaan ylistyssanoin, ja sitä oikein odottaa ja lukee sen verran tarkkaavaisesti, että aavistuksista muodostuu arvaus, joka sitten osuu oikeaan. Mutta olisin halunnut yllättyä! Olisin halunnut jäädä tuijottamaan suu auki, kaataa kahvia paidalleni, meinata tukehtua pullaan tai menettää yöuneni kirjan parissa, vaan ei. No, pisteet siitä, että kahvia kiskoin väärään kurkkuun.

Kirja tuntui siltä, että se on luettu aiemminkin, eikä se nosta kirjaa kovin korkealle jalustalle kirjallisuuden kentällä. Mutta vaikka kirja ei ollut se minun kuppini teetä, niin en halua mollata sitä täysin. Kirja toimi ihan hyvin viihteenä työpäivän jälkeisessä väsymyksessä ja lounastunneilla. Vaikka "tätä kirjaa lukee vaikka puoliunessa" ei ole paras suositus, niin sellaisiakin kirjoja joskus kaipaa.

Kirjaa en kovin suurin ylistyssanoin lähtisi suosittelemaan, mutta jos jännäreistä tykkää, niin tuskin tämäkään tuottaa kovin suurta pettymystä. Eikä tämä ole huonoin valinta napata mukaan vaikka kun karkaa kesälaitumille. Joskin sanottakoon, että jos tämän kirjan hypejunan missaa, niin ihan hirveän suuresti ei kannata harmitella. Eiköhän sieltä pian tule jo seuraava.

 

Muissa blogeissa: Järjellä ja tunteella, Kirsin Book Club, Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Ullan Luetut kirjat

10 kommenttia:

  1. Tykkäsin. Tosin ne ensimmäiset sata sivua oli sellaista hidasta jauhamista, kun on tottunut siihen, että koko ajan sattuu ja tapahtuu. Nyt sitä pamausta sai odottaa pitkään ja kirjahan oli sitten loppuosasta sellainen, että huh huh... en kyllä arvannut, joten en ole ennemmin lukenut vastaavanlaisia jännityskirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas ensimmäiset sata sivua olivat parasta! :D Tässä taitaa nyt hyvin näkyä se miten eri tavalla jännärin voi kokea riippuen siitä, pitääkö niistä jo lähtökohtaisesti vai ei.

      Poista
  2. Olen miettinyt pitkään ja hartaasti tämän lukemista, mutta mutta... Tuskin ainakaan vielä luen. Muistuu mieleen Nainen junassa, jonka luin hypetyksen aikaan, eikä sekään mikään kummoinen ollut. Näitä tosiaan tulee ja menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei kannata turhan pitkään ja hartaasti miettiä, vaan mieluummin skipata, jos näin rehellinen olla saan. Näitä tulee ja menee, ja parempiakin varmasti on.

      Poista
  3. Ihana postaus! Kirjoitit niin hauskasti!! :) En ole lukenut kirjaa, mutta kun jossain blogissa kerrottiin puolivälissä tulevasta yllätyksestä, niin varmaan sen arvaisi jos yrittäisi lukea... Mutta ehkä pitäisi yrittää ja "sortua" lukemaan tämä kirja, niin tietäisi mitä mieltä itse on, kun mielipiteitä on näköjään laidasta laitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! Mielestäni käänne ei ole mitenkään ennenkuulumaton ja tosiaan jos sitä osaa odottaa, niin voi arvaus osua oikeaan... Nopeasti tämän lukee, jos haluaa kokeilla, mutta ihan hirveästi ei missaa, vaikka välistä jättäisi.

      Poista
  4. Eikä! Vähän tällaista olen pelännytkin jo noiden silmiini osuneiden hypetysten perusteella: aika monta kertaa "vuoden paras kirja" ja "dekkarisensaatio" on tosiaan osoittautunut ihan vaan hyväksi kirjaksi - niin kuin kävi esimerkiksi "Naiselle junassa" ja "Jääkaksosille". Tällä hetkellä olen tosin tämän kirjan varausjonossa sijalla 148, joten eiköhän tässä vielä tovi mene, ennen kuin pääsen arvioimaan Clare MacIntoshia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, minä en ole oikein dekkareiden ystävä, joten arvioni kannattaa ottaa siltä kantilta. Mutta jos odotukset ovat kovin korkeat, voi edessä olla melkoinen pettymys. Minusta tämä ei mitään kovin uutta tai erikoista tarjoillut. Mutta jään odottelemaan mielipidettäsi sitten joskus ;)

      Poista
  5. Katri, minä ihastuin kirjan kanteen jossain netissä jo aikaa sitten. Kirja ei mielestäni ollut huono, vaan olin yllättynyt miten vahvan kuvan se piirtää narsistista. Pelottava, mutta niin tosi. Onneksi maisemat ja ranta hieman helpottivat ja olihan tässä yllätystäkin. Jos tämä jatkuisi tästä en tiedä uskaltaisinko jatkaa, sillä...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsismin kuvaus olikin harvoja kirjan vahvuuksia minulle. En viitsinyt mainita sitä, etten liikaa spoilaa.

      Moni tästä on pitänyt. Kuulunkohan vähemmistöön kun en pitänyt?

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.