lauantai 1. huhtikuuta 2017

Maaliskuun kaikuja



Maaliskuu.

Maaliskuun rikkoi suru-uutinen, kun kirjabloggaajayhteisössä aktiivisesti toiminut ja niin monia ihastuttanut Krista menehtyi. Hetkeksi kaikki pysähtyi, ei voi ymmärtää. Vielä hetki sitten juttelimme facebookissa, kommentoimme toistemme tekstejä, Krista lähetti minulle kirjan. Jäljellä on muistoja, kirja hyllyssä kertomassa, että Krista oli ja eli. Krista kosketti meistä niin monia. Nuorena menehtyminen järkytti mieliä. Otan osaa Kristan perheen ja läheisten suureen suruun.

On tullut mietittyä kaikenlaista elämän arvaamattomuudesta ja siitä, miten jokaiseen päivään täytyy tarttua, elää ne päivät, jotka on. Se tuntuu erityisen tärkeältä juuri nyt, vaikka niinhän sen pitäisi aina tuntua. Maaliskuussa päiväni täyttyivät edelleen töistä ja opiskelusta. On ollut pitkiä päiviä, samaan vuorokauteen täytynyt mahduttaa kahdeksan tuntia töitä ja muutama tunti koulua. Useimmiten se on ihan okei, mutta viimeiset pari viikkoa kevätväsymys on halunnut lyödä nurin ja pientä painia on käyty siitä, että jaksaako vai eikö jaksa. Painissa voitot ja tappiovat ovat toistaiseksi jakautuneet tasaisesti. Mutta ei kevätväsymykseltä vaan pääse pakoon, joka vuosi sen saa läpi tarpoa.

Vapaa-aikaa ei ole hirveästi ollut.  Arki on täyttä ja viikonloputkin opiskellaan, paitsi maaliskuussa yksi tuhlaantui sairasteluun ja yhden viikonlopun vietin maalla, mutta muuten viikonloppujen kaava on aina melko sama. Aikaa lukemiselle on siis harmittavan vähän. Joskus iltaisin tartun kyllä kirjaan tarmokkaasti ajatuksena lukea hetki ennen nukahtamista, mutta harvoin siitä mitään tulee. Joko nukahdan ennen kuin saan kirjaa edes auki, tai luen sivun tajuamatta mitään ja luovutan suosiolla. Pakko vain hyväksyä se, että joskus elämä on näin täyttä ja väsymys vie voiton.

Mutta maaliskuussakin ehdin lukea neljä kirjaa.

Luin Han Kang Vegetaristin, joka oli kuukauden ja ehkä koko alkuvuoden täräyttäjä ja hehkuva helmi. Kirja, jota ei kannata ohittaa. Sorruin myös lukemaan paljon hypetetyn Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä, joka ei, yllätyksetöntä kyllä, ollut se oma kuppini teetä. Kirjoitan siitä lisää myöhemmin. Kahden romaanin lisäksi luin Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan Usko, toivo ja raskaus, joka oli kiinnostavaa, mutta raskasta luettavaa lestadiolaisyhteisön elämästä ehkäisykiellon varjossa sekä Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Luin neljä kirjaa ja ostin neljä kirjaa. Lisäksi luukusta tipahti pari arvostelukappaletta, jotka toivon ehtiväni lukea pian, koska toinen on vaatimattomasti lempikirjailijani teos. Itseasiassa sen olen aloittanut, mutta koska en halua lukea sitä väsyneenä, niin olen vasta puolivälissä. Lisäksi luen kirjaa suolistosta, ja se on niin huippu, että tällä hetkellä puheenaiheista suolisto on ehdoton suosikki. Siitäkin on vielä siivu jäljellä. Jonossa on tuhat ja yksi kirjaa, kuten aina. Vaan siinäpä on, luen niitä sitä vauhtia kuin mahdollista on. Halua tietysti on, mutta realiteetit eivät nyt anna periksi.

Blogikin on hiljainen ja päivittyy verkalleen, mutta olen joskus ennenkin sanonut, että se kertoo vain siitä, että elämä ei juuri nyt ole hiljaista eikä verkkaista. Blogia en kuitenkaan suostu ottamaan stressin aiheeksi. Harmittaa, ettei ehdi tai jaksa, mutta kaiken sen harmin korvaa ne kaikki kreisin kivat työpäivät, hulvattomat tapaukset ja ihanat pienet jutut arjen keskellä. Niistä en nyt luopuisi.

Vaan niin on raskas ja surun sävyttämä maaliskuu taittunut huhtikuuksi. Ei suru heti väisty, eikä sen tarvitsekaan. Ajan kanssa laimenee ja ehkä vielä joskus lainehtii pois. Vaan vähän on surua tarttunut maaliskuuhun. Minulle se on kuukausi, jonka aikana olen aiemassa elämässäni menettänyt kaksi hyvin tärkeää ihmistä, ja nyt tuli uusi menetys. Mutta haluan ajatella, että jokaisesta päivästä täytyy yrittää iloita ja siitä, että on saanut jakaa palan elämäänsä juuri niiden ihmisten kanssa. Ja että edelleen ympärillä on heitä, joiden kanssa sitä jakaa. Sitä haurasta elämää.

Lempeämpää huhtikuuta kaikille.

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus, paljon ajateltavaa. ♥

    Blogihiljaisuus on usein merkki muun elämän kiireistä. Näin ainakin itselläni. Olen potenut jonkinlaista blogiväsymystä ja jopa kommentteihin vastaaminen on tuntunut työläältä, niin paljon kaikki kommentit aina ilahduttavatkin.

    Tuo Jupiterin kuut kiinnostaisi kyllä lukea.

    Valoa huhtikuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se blogihiljaisuus usein tarkoittaa. Blogiväsymyskin on ilmuönä tuttu, mutta yleensä se menee ohi ajan kanssa, sekin.

      Jupiterin kuu on ainakin tähän asti ollut oikein mieleinen.

      Sitä samaa Katja sinulle! ♥

      Poista
  2. Tajusin postausta lukiessasi kuinka omassa elämässäni juuri maaliskuu on kuukausista se, johon mahtuu aina eniten surua ja iloa. Välillä samaan aikaan. Olen menettänyt maaliskuussa tärkeitä ihmisiä, Kristankin poismeno järkyttää, ja samaan aikaan maaliskuu on kuitenkin ollut elämäni yksi onnellisimmista kun lapseni syntyi. Ei kai se ihme olekaan että kevätväsymys ajoittuu maaliskuuhuun.

    Ja tuo blogihiljaisuus... tuntuu että pyyhin pölyt blogistani joka kerta kun sinne ehdin! Sitä on siis liikkeellä. Elämässä vaan tapahtuu nyt todella paljon. Kyllä tämä tästä :)

    Iloa ja voimia huhtikuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on maaliskuut sitten hyvin samankaltaisia, koska vaikka itsellänikin siihen mahtuu paljon menetyksiä, niin silloin tapahtuu myös kaikkea ihan kivaa.

      Nykyään tuntuu melkein ihmeeltä, jos ehtii ja jaksaa päivittää blogia. Hyvin kyllä ilmaistu tuo pölyjen pyyhintä! :D Ja niinhän se on, että aikansa kutakin.

      Sitä samaa sinulle!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.