maanantai 1. toukokuuta 2017

Alice Munro: Jupiterin kuut



Alice Munro: Jupiterin kuut, Tammi 2017
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivut: 317
 Päällys: Markko Taina
Alkuteos: The Moons of Jupiter 1982
Arvostelukappale

Siltä varalta, ettet vielä tiennyt, niin kerron: Alice Munro on yksi lempikirjailijoitani. Itseasiassa jos saisin mainita vain yhden, mainitsisin hänet. Olen tainnut aiemmin kutsua häntä muun muassa kirjallisuuden jumalattareksi ja auringoksi. Tuskin tarvitsee kertoa enempää, jotta ymmärtää, millainen suhde minulla kirjailijaan on.

Rakastan Munron novelleissa niiden tarkkanäköisyyttä, tarkkailijan näkökulmaa ja roolia. Liekö syy, että miellän itsenikin usein enemmän tarkkailijaksi kuin tarkkailtavaksi. Munro osaa vangita teksteihinsä pienen hetken ja paljastaa sillä niin paljon ihmisyydestä. Hän tekee sen ovelasti. Ei kaikkea tarjoilla valmiina, osa pitää ymmärtää itse poimia. Rakastan kuinka Munro taikoo arkisista jutuista kertomisen arvoisia, onnistuu tekemään merkityksellisen tarinan äkkiä ajateltuna merkityksettömän pienistä asioista. Osassa novelleista ei näennäisesti tunnu tapahtuvan mitään, mutta pinnan alla kuplii. Toisissa novelleissa tapahtuu paljon, sykkii elämä, sen outous ja kaikki värit.

Nyt keväällä suomennettu Jupiterin kuut on Munron neljäs novellikokoelma vuodelta 1982. Kokoelman novelleja yhdistää ihmissuhteet, joita taas yhdistää erehdys, epäonni ja tyytymättömyys. On avioliittoja, rakastajia, eroja, ystävyksiä, sisaruksia, vanhempia, lapsia ja perheitä. Novelleissa muhii osaansa tyytyminen, toisaalta onnen tavoittelu ja omista hupaisista, yleensä pettymyksen aiheuttaneista ihmissuhdeseikkailuista kertominen. Taustalla saattaa paistaa epätoivo, suru, kaipuu ja kauhu. Mutta niin lempeästi Munro asettelee sanat lauseiksi ja lauseet kertomukseksi, ettei lukijan mieli tummu. Ihmiset elävät ja erehtyvät, etsivät onnea ja pettyvät, mutta elävät yhtä kaikki. Hupsuina ja huvittavina, loppujen lopuksi aika rakastettavina.

Kokoelman novellit ovat niitä novelleja, jotka tuntuvat saavan kaikki sävynsä ja merkityksensä vasta viimeisissä lauseissa. Silloin tajuaa miksi tämä on kerrottu. Siihen asti voi nauttia lukemisesta, tai ihmetellä mihin kaikella pyritään, mutta syyt löytyvät viimeisistä lauseista. Ehkä aiemminkin, jos oikein tarkasti lukee.

Novellikokoelma on hyvä, taattua Munroa jälleen kerran, mutta ei mielestäni kirjailijan paras teos. Hassua todeta näin, sillä onhan kyseessä kuitenkin Munron läpimurtokokoelma, joka teki hänestä kansainvälisestikin tunnetun kirjailijan. Mutta näin omien subjektiivisten mieltymysteni kautta ajattelen, että vaikka tyyli näissäkin novelleissa on iskevää, on kirjailijan kynä terävöitynyt vuosien varrella ja uudemmissa teoksissa kirjailija sivaltaa sellaisella taidolla, ettei sille löydy helposti vertaista. Uudemmista novelleista on moni jäänyt lähes hetki hetkeltä mieleeni, piirtynyt sinne ehkä ikiajoiksi. Sen sijaan samaa en voi sanoa tämän kokoelman novelleista. Aloin lukea teosta maaliskuussa, mutta kun pidin lukemisessa taukoa etten pilaisi novelleja kiireellä, sillä Munro on pyhä ja hänen kanssaan ei kiirehditä, niin uudelleen kirjaan tartuessani huomasin alkupään novellejen haalistuneen mielestäni. Siitä huolimatta, että ne olivat hyviä ja nautin niiden lukemisesta paljon. 

Jupiterin kuut on silti upea teos. Munron tyyli on niin varma, että jopa silloin kun teos ei ole se kirkkain helmi, niin se on pirun upea helmi. Enkä tiedä kykeneekö Munro muuhun. Se selvinnee kun jonain kauniina, surullisen kaihoisana päivänä, olen hänen kaikki teoksensa lukenut. Sanoisin kuitenkin, että Jupiterin kuut kaipaa lukijalta vähän yhteistä historiaa kirjailijan kanssa. Ja jos ja kun sitä historiaa on, niin teoksen lukeminen on kuin tapaisi vanhaa ystäväänsä pitkästä aikaa. Ja muistaisi miksi toista niin kovasti rakastikaan.




Aiemmin kirjailijalta lukemani teokset:

4 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä Munrosta! Kun kuvailit hänen taituruuttaan sain aivan kylmiä väreitä - hän on niin hyvä. Juuri tuo hetken oivallus, pieni liikahdus on tehokas.

    Olen lukenut vasta kaksi hänen teostaan. Säästelen herkkuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinäkin olet ihastunut Munroon! Ja hän on, juuri niin hyvä.

      Minunkin tekisi mieli säästellä, mutten raaski!

      Poista
  2. Ihanaa, ettei Jupiterin kuutkaan pettänyt!

    Jouduin eräs päivä palauttamaan yhden Munron kirjan takaisin kirjastoon, koska en enää ennättänyt lukea sitä laina-ajan puitteissa (saman kohtalon koki moni muukin kirja, syy ei siis ollut Munron!) ja harmittaa, mutta täytyy palata siihen kesällä. Onneksi silloin on niin paljon enemmän aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onnistuisiko Munro pettämään minua :D Rakkaus voi olla sokea...

      Toivottavasti ehdit pian lukea Munroa lisää! :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.