torstai 11. toukokuuta 2017

Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä



Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä, Wsoy 1981
35-vuotisjuhlapainos vuodelta 2016
Sivut: 295
Päällys: Pekka Loiri

Kuvan minusta otti keyrsi.

Olen mukana Ylen ja kirjablogien 101 kirjaa -projektissa, jonka tarkoitus on esitellä yksi valittu teos jokaiselta itsenäisyyden vuodelta Suomen juhlavuoden kunniaksi. Kirjat arvottiin kirjabloggareille ja minulle osui Anja Kaurasen (nyk. Snellman) esikoisromaani Sonja O. kävi täällä vuodelta 1981. Myönnän, etten ollut alkuun kovin innostunut, sillä kirjailijalta aiemmin lukemani teokset eivät ole onnistuneet nousemaan lemppareiksi, mutta tuolloin en vielä tiennytkään kohdalleni osuneen yllättäjän, kirjallisen lottovoiton.

Sonja O. kävi täällä on 36 vuotta sitten julkaistu aikansa kohukirja, jota on, yhä edelleen, väkisinkin tituleerattava rohkeaksi. Rohkeus piilee siinä, miten avoimesti teoksessa kuvataan yhden nuoren naisen kasvua ja pyristelyä, seksuaalisuutta, omien juurien ja rajojen etsimistä, mielen horjumista ja taistelua vapauden puolesta. Asioita, jotka yhä  tuntuvat olevan vaiettuja ja vaikeita aiheita, jopa tabuja. Nuorten naisten seksuaalisuudesta ei vieläkään juuri puhuta. Tässä teoksessa siitä puhuttiin jo 36 vuotta sitten. Nautin, kun ajattelen, miten kirjan nuoren naisen räjähtävä ja avoimesti esiin tuotu seksuaalisuus on varmasti saanut monet vapisemaan 80-luvun alussa. Uskon, että kirja onnistuu edelleen ravistelemaan lukijoitaan.

Samalla kun kirjan tärkeässä keskiössä on omia tekojaan ja halujaan sanallistava nainen ja rohkea naiseuden kuvaus, niin kirja kuvaa hienosti myös toisen sukupolven evakkoutta, ja koko 70-lukua ja yhden sukupolven nuoruuden kipuiluja, ajatuksia ja elämää. 

"Olen viime aikoina ajatellut sitä ja koko meidän omaa sukupolveamme hyvin paljon. Mehän olemme täysin kummallinen sukupolvi, ainutlaatuinen, kiehtova, arvoituksellinen, vallankumouksellinen. Rauhan sukupolvi, Kekkosen ajan kasvatteja, ensimmäinen varsinainen televisiosukupolvi Suomessa ja globaalimminkin."

Ajankuvaus on vahva. Se kaartaa läpi aikansa politiikan ja taiteen, musiikin ja kirjallisuuden, nuorten ja heidän vanhempiensakin elämän. Kirjan name droppailu voisi olla toisessa tilanteessa ärsyttävää, mutta nyt nimet onnistuvat hienosti kiinnittämään lukijan oikeaan vuosikymmeneen. On Kekkonen ja Neuvostoliitto, Waltari ja Saarikoski, Marimekon sisustustekstiilit, poliittiset yhdistykset, pienet bändit ja lukuisia muita nimiä, jotka on helppo jollain tavalla liittää 70- ja 80-luvuille. Teoksessa nousee esiin ajan poliittinen henki ja politiikan vaikutus ihmisten elämään, luokkaerot, pienet kulttuuripiirit ja opiskelijaelämä. Snellman on kirjoittanut asioista, jotka tuolloin ovat kiinnostaneet ja liikuttaneet ihmisiä, ja onnistunut siten vangitsemaan 70-luvun niin hyvin, että tarinan osaisi sijoittaa oikealle vuosikymmenelle sokkonakin.

Lisäksi kirjan kieli, jonka parissa oma otteeni meinasi alkuun herpaantua, tuntuu huokuvan omaa aikaansa. Faija, mutsi, styylata, stoorit, skeida, peruskimmoja, kimuli, sigge, penska-aika ja kansakoulu ovat sanastoa, joka kuulostaa menneiltä vuosikymmeniltä. Kirjan kokeileva, sääntöjä venyttävä tyyli tuntuu myös menneille vuosikymmenille tyypilliseltä. Sellaiselta, johon olen ennenkin törmännyt 80-luvun kirjoja lukiessani. Nykyään kirjoitetaan enemmän selkeää, yksinkertaista ja riisuttua lausetta.

Mutta kysymys kuuluu voiko 36 vuotias teos yhä liikuttaa nykylukijaa? Voiko se tarjota jotain uutta tai edes samaistumispintaa? Kyllä, kyllä ja kyllä. En uskonut, että tulisin koskaan kutsumaan itseäni Snellmanin faniksi, vaan niin tässä kävi. 27 vuotias Anja on kirjoittanut kirjan, joka saa nykypäivän 27 vuotiaan Katrin nyökyttelemään. Samoja juttuja pyörii päässä, ehkä vähän eri sanoin ja lausein, mutta pyörii kuitenkin. Teoksen feministinen laulu soi kauniisti ja riemukkaasti. Mieleni tekisi heittää ylävitoset kirjailijan kanssa; Hän teki 36 vuotta sitten sen, mitä moni arkailee tehdä yhä. Todella hienoa työtä! "Kyllä feministi feministin tunnistaa", sanoisin, jos törmäisimme. Täällä sitä vain soudellaan, samassa veneessä, tyrskyjä päin.

Sonja O. kävi täällä on onnistunut valinta 101 kirjan listalle. Kriteerinä oli, että: "-- kirjan piti kiteyttää olennaista kirjan syntyajan henkisestä ilmapiiristä, yhteiskunnallisista tapahtumista tai ihmisen sisäisestä muuttumisesta." Kirja täyttää nämä kaikki ollen samalla tarkkanäköinen ja aikaansa edellä, uskottava kokonaisuus. Ehdottomasti kotimaisen klassikon aseman ansainnut.
Kohdalleni osunut yllättäjä, kirjallinen lottovoitto.

Kirjan saa luettavakseen esimerkiksi täältä.


Kaikki valitut kirjat löydät täältä ja muiden kirjablogien tekstit täältä.

21 kommenttia:

  1. Kirja löytyy omasta kirjahyllystä. Minä olen Kauranen/Snellmanin fani. Jotenkin hän osaa kirjoitta kuin suoraan minulle. Ainoa kirja mistä en ole pitänyt on Lemmikkikaupan tytöt.
    Syysprinssin takasivulla oli kuva nuoresta parista, Harri Sirolasta ja kirjailijasta juuri siihen aikaan, kun Sonja O julkaistiin. Ihailen Kauranen/Snellmanin kirjailijauraa ja kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua Snellmanin kirjat kiinnostavat, mutta mikään ei ole sitten kunnolla säväyttänyt - ennen tätä. Olen lukenut ainakin Lemmikikaupan tytöt, Parvekejumalat ja Antautuminen. Mutta onneksi nyt osui näin hyvä, niin ehkä luen jatkossakin! :)

      Poista
  2. Olen tämän lukenut ja tästä muistini mukaan blogannutkin.

    Minusta hyvin sekava kirja, joka minusta kuvaa nimeenomaan heikkoutta ei suinkaan vahvuutta, toki myös miesten pahuutta eli on osin feministinen. Se, että pilkkaa muita on useimmin heikkouden kuin vahvuuden osoitus. Tasa-arvo lähtee toisen kunnioituksesta, ja omien rajojen pitämisestä, tässä päähenkilö ei kyllä hallitse tekojaan eikä sanojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kokenut kirjaa sekavaksi, vaikka kerronta alkuun rajusti hyppelehti - minusta se oli enemmänkin tyylikeino, jota myös lopussa mielestäni kommentoitiin ja pehmennettiin. Mutta ymmärrän, että kirja voi tuntua sekavalta, koska se ei etene suoraviivaisesti.

      En pidä kirjaa feministisenä siksi, että se kommentoisi miesten pahuutta - sitähän feminismi ei edes ole - vaan koska sen keskiössä on nainen, joka on toimija, joka itse ohjaa elämäänsä eikä jää objektiksi, ja naisen seksuaalisuuden käsittely tekee siitä myös feministisen ja minusta kirja kuvaa naisia ja miehiä tässä samalla janalla.

      En kokenut kirjan pilkkaavan ketään. Minusta kirjassa kukaan hahmoista ei ollut erityisen ihailtava ja kaikkia tarkasteltiin aika raadollisesta näkökulmasta, niin miehiä kuin naisiakin. Minusta myös päähenkilön vahvuudet ja heikkoudet tuotiin tasapuolisesti esiin - ei päähenkilöstä edes yritetty tehdä siloteltua. Minusta sekin on rohkeaa ja feminististä, koska monesti naiseus ja naiset kuvataan aika silotellusti ja käytös on jotenkin "sievää". Eikä päähenkilön minusta tarvitsekaan olla se, josta pitäisi ottaa mallia. Mutta hän on silti sitä mitä on, kaikkine ominaisuuksineen, mielestäni kirjan lopussa jo hyvin vahva nainen.

      Poista
    2. Kaikki kokevat ja saavat kokea kaikki kirjat kuten haluavat.

      Edelleen kuitenkin väitän, että Sonja O. on hyväksi käytetty ja heikko, ja vaikka pääsee 'dorkalasta' peittää epävarmuuttaan ja heikkouttaan tyhjällä uhollaan.

      En ole tutkinut feminismiä, vaikka olen kaikenlaisen tasa-arvon kannattaja. Wikipedian määritelmä on "Feminismin (naisasialiikkeen) alkuperäisenä tavoitteena 1800-luvulta alkaen oli miesten ja naisten samanarvoisuuden tavoittelu yhteiskunnallisessa elämässä." ... feminismi on tästä jalostunut pidemmälle. Itse koin päähenkilön kovinkin epätasapainoiseksi ja vastenmieliseksi, joten en usko sen ajavan alkuperäisen feminismin aatetta, joka siis naisten ja miesten tasa-arvo, joka on tavoiteltava ja luonnollinen asia.

      Poista
    3. Kirjalla on yhtä monta tulkintaa kuin lukijaakin.

      Olen kanssasi eri mieltä hahmon heikkoudesta. Varmasti hänen käytökseensä vaikuttaa suhde esimerkiksi omiin vanhempiinsa, mutta minusta on mustavalkoista ja yksinkertaistavaa selittää hahmon käytöstä "uhriuttamalla" hänet hyväksikäytön tms. kohteeksi. Miksi hahmo ei voisi ihan muuten vain käyttäytyä kuten käyttäytyi, miksi siihen tarvitaan syy ulkopuolelta?

      Minusta hahmosta tekee vahvan se, että hän tuo esiin asiat, jotka näkee ja kokee, ajatuksensa rohkeasti, eikä vaikene tai peittele niitä. Usein naisista tehdään hahmoina hiljaisempia ja vaatimattomia, vaimoja ja äitejä.

      Feminismi ajaa tasa-arvoa kaikille sukupuolesta riippumatta, enkä aivan saa kiinni jalostumisen ajatuksestasi. Toki feminismi on aina ihmisten näköistä, eli moni asia on 1800-luvulta muuttunut, mutta väittäisin, että ismin ydin juurikaan ei.

      Patriarkaalinen yhteiskunta ja naisten heikompi asema on niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa, että se näkyy kaikessa. Tällä tarkoitan sitä, että kirja on feministinen maailmassa, jossa on edelleen kirjailijoita ja naiskirjailijoita, joissa kirjoissa naiset usein edelleen ovat objekteja, kohteita eivätkä aktiivisia toimijoita. Joissa naisten holtiton käytös tai seksuaalisuus halutaan selittää jollain mitä he ovat kokeneet, eivät sillä mitä he ovat.

      Maailmaa on vuosia kuvattu kirjoissakin miesten näkökulmasta, joka on usein brutaali. Jospa ajattelee vaikka Henry Millerin, Hemingwayn tai Bukowskin kirjoja. Ja sehän on ihan hyväksyttävää! Se on taidetta! Joten sitäkin vasten 36 vuotta sitten julkaistu kirja, jossa nainen sanallistaa omia seksuaalisia halujaan ja toimii tavalla jolla toimii, on feministinen ja tasa-arvoa eteenpäin vievä. Maailman pitää kestää se, että myös nainen voi käyttäytyä vähemmän siveästi ja siististi, jopa ilman sen suurempaa syytä.

      Poista
    4. :)

      Minusta olisi helpompi mieltää feminismi alkuperäisessä kontekstissaan, ja edetä nykyisin myös kaikessa muussa tasa-arvoasioissa ihan ihmisoikeussopimusten ja perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuslain välinein.

      Historia kertoo vääryyksistä, mutta se, mitä voimme tehdä nyt, on tehdä työtä tasa-arvon puolesta nyt ja tulevaisuudessa.

      Tasa-arvo on minusta hieno periaate, monesti se nykymaailmassa 'tarkoittaa' henkilöille, että heidän pitää saada jotain, tai olla etuoikeutettuja johonkin, kuitenkin resurssit ovat aina rajalliset, ja joku jää ilman. Tietyt minimit on sovittava.


      Yhteiskunnassa on myös velvoitteita, jotka pitäisi jakautua oikeudenmukaisesti. Olin kuulevinani radiosta, että vain miesten asevelvollisuudesta on tulossa seuraava tasa-arvokysymys.

      Luultavasti olemme asiasta käytännössä samaa mieltä, eli esimerkiksi syrjintä on sen kaikissa muodoissa väärin ...

      Poista
    5. Minulle feminismin mieltäminen ihan nykyisessä kontekstissaan on oikein oivaa, helppoa ja inspiroivaa. Feministit ajavat tärkeitä aatteita ja tekevät hienoa työtä kaikkien ihmisten tasa-arvon eteen. Kenellekään ei haeta etuoikeuksia muihin nähden, eikä tasa-arvoa haeta (vain) resurssit mielessä, vaan arvojen puitteissa. Jos feminismistä kuvittelee muuta, niin sitten on ymmärtänyt jotain väärin.

      Tasa-arvon eteen ei voi tehdä työtä, jos ei ensin tunnista kuka on etuoikeutettu ja kuka ei, eli millaisia esteitä ja aitoja on tasoitettava. Tällä hetkellä hyvin etuoikeutettu on länsimaalainen valkoinen heteromies lähes kaikissa konkteksteissa, tosin varallisuus tekee siinäkin ihmisten välille eroa ja esimerkiksi mainitsemasi asevelvollisuus, jota en pidä tasa-arvoisena. Ajatustasi minimistä en ymmärrä tässä yhteydessä lainkaan, tai sitten ajattelemme hyvin eri tavalla.

      Tasa-arvokysymyksiä on paljon. Asevelvollisuus on yksi, mutta niin on monta muutakin. Eli työtä on vielä paljon tehtävänä.

      Poista
    6. Kaikella kohteliaisuudella ja kunnioituksella niin tietänet, että Suomen perustuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, poliittisen tai muun vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
      Perusoikeudet ovat minusta ns. subjektiivinen oikeus, ja minusta tietyt minimit pitää esim. toimentulosta ja muusta taata. Ihmisen on vaikea elää ihmisarvoista elämää, jos hänen toimentulominimiään tai koulutusta ei taata, tai hänellä ei ole liikkumisvapautta.
      Kehotan tutustumaan alan teoksiin perusoikeuksista. Vaikka toisin joskus väitetään, meillä Suomessa kunnioitetaan perusoikeuksia, ja olemme yksi tasa-arvoisimmista maista. Kuten tiedät tilanne voi hyvin nopeasti muuttua kriisissä, siksi on hyvä, että Suomessa on yleinen asevelvollisuus ja järkevät ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Myös talouden pitää olla tasapainossa, muuten emme pysty pitämään koulutuksellisesta tasa-arvosta kiinni, emmekä turvaamaan riittäviä ns. maksuttomia palveluita niille jotka ovat heikoimmassa asemassa.

      Poista
    7. Olen kanssasi samaa mieltä toimeentulon varmistamisesta, koulutuksen takaamisesta ja niin edelleen. Enkä minä nyt puhunutkaan perusoikeuksista tai laista, jotka eivät mielestäni tarkoita automaattisesti, että jokin asia olisi hyvin. Olen silti samaa mieltä, että Suomi on verrattain hyvin tasa-arvoinen ja turvallinenkin maa.

      Fakta on kuitenkin se, että yhä edelleen monessa tilanteessa sukupuoli, uskonto, kieli jne. on syynä sille, että ihminen päätyy heikompaan asemaan, vaikka laki ei sitä sallisikaan.

      Esimerkiksi naisviha (ja naisten heikompi asema useissa tilanteissa) on todellisuutta, vaikka sitä ei haluaisi ajatella tai nähdä. Vaikka sitä ei olisikaan itse kokenut. Ja tästä syystä minä pidän tärkeänä, kirjallisuudesta (ja muustakin) kun puhutaan, että myös naiset saavat aktiivisten toimijan rooleja ja voivat olla juuri sitä mitä ovat ilman roolia, jota heiltä odotetaan.

      Ymmärrän, että jos itse ei syrji muita tai ole syrjinnän kohde, sitä on vaikea havaita. Mutta esimerkiksi itse olen joutunut fyysisen ahdistelun kohteeksi useita kertoja siinä, missä moni miespuolinen ystäväni ei koskaan. Ja tämä on nyt yksi esimerkki, joita riittäisi pienen kirjan verran.

      Poista
    8. :)

      Naisviha on valitettavasti vielä jossakin todellisuutta, ja heikkojen sorto. Ihmetyttää aina,miksi joukossa on ihmisiä, jotka ahdistelevat ja rajoittavat muita. Pahintaa syrjintä on monesti piilossa oleva ja sellainen jossa toinen on täydellisen nujerrettu.

      Poista
  3. Taidanpa koittaa mitä tämä kirja antais minulle. Snellmanista minulla on sellainen kuva, että saattaisin tykätä joistakin paljon ja joistakin en yhtään. Aivan ekaks tartteis kuitenkin lukea omasta hyllystä Snellmanin Parvekejumalat, kun sen hyllynlämppäriks tituleerasin. Pääomasta tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa jos innostut tästä! Tämä ei ole helppo kirja, mutta antoi minusta paljon. Minä olen lukenut Parvekejumalat, se oli ok, mutta jäin odottamaan enemmän. Onneksi tämä sitten vastasi siihen odotukseen!

      Poista
  4. Sait kiinnostumaan, kirjoitat niin innostuneesti! :-) Tämä on listallani roikkuva ikuisuuskirja, johon ei vain ole jostain syystä tullut tartuttua. Olen lukenut Snellmanin kirjoja (Häräntappoase ja Akvaariorakkautta) koulussa ja lisäksi Parvekejumalat, josta pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Tämä ei ole helppo, mutta minusta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Etenkin jos aikomuksena on se joskus lukea!

      Sen verran täytyy korjata, että Häräntappoase ja Akvaariorakkautta ovat Härkösen teoksia. Parvekejumalat Snellmanin.

      Poista
  5. Luin Sonja O:n jo silloin kun se ilmestyi. Pidin kirjasta paljon. Jopa sen kieli on minusta kaunista. Sonja O on edelleen parhaita lukemiani Kaurasen/Snellmanin kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtava kuulla! Minullekin tämä on toistaiseksi paras kirjailijalta. Tämän innoittamana tosin ajattelin lukea lisää!

      Poista
  6. No huh millainen postaus! Olet kirjoittanut sen upeasti ja jotenkin siitä välittyy tuon kirjan kiihko ja pulssi, tuli hyvällä tavalla hengästynyt olo kun luin tämän. Ja ehdottomasti pitää siis lukea tämä kirjakin, suomalaisia feministisiä kirjoja ei ole liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katri! Ihana kuulla! :)

      Ja se on totta, että kotimaisia feministisiä kirjoja on ihan liian vähän. Nyt tekisi mieli kahmia ja lukea ne kaikki!

      Poista
  7. Itse en jotenkin saanut yhtään otetta kirjasta, ja jos joskus kirja etenikin vähän selkeämmin, oli tarina jo hetkessä sekaisin. Esimerkiksi "dorkalan" keinutuolikeskustelut ja meripihka-motiivi menivät ihan yli hilseen. Johtunee siitä, etten ole vielä kovin tottunut lukija, enkä pidä liiasta poukkoilusta ja "taiteellisuudesta". Osaisitko sinä avata minulle, mitä itse sait selville Sonja O:n hahmosta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä ehdottomasti poukkoileva, kieleltäänkin aika haastava ja kokeileva, joten ymmärrän, ettei sen mukana ole helppo pysyä.

      Jotenkin ymmärsin hahmon menneisyyden vaikutuksen nykyhetken Sonjaan, itsensä etsimisen ja itsenäiseksi ja vahvaksi kasvamisen kaikkien mutkien kautta. Minusta hän uskaltaa olla vähän hukassa ja sekaisin, menettää otteen ja silti jatkaa eteenpäin. Mutta toki nämä ovat vain omia tulkintojani. Ehkä tärkeimpänä pidin sitä miten rohkea kirja on ollut aikoinaan ja mitä uutta se on tuonut kotimaiseen kirjallisuuteen feministisellä otteellaan.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.