torstai 4. toukokuuta 2017

Huhtikuusta


Vappuviikonloppuna kiipesin ikkunalaudalle, join kahvia ja katselin ulos. En muista, koska viimeksi olisin a) no edes muistanut, että asun asunnossa, jossa on ikkunalaudat, b) juonut kahvia tekemättä samaan aikaan jotain tai c) pysähtynyt katselemaan mitä ympärilläni tapahtuu. Viimein oli aikaa olla ilman, että mieli myllersi ja jalkapohjia kutitti kiire.

Huhtikuuta ja koko alkuvuotta on nimittäin leimannut pitkälti sana kiire. Sanotaan, että kiire on mielentila. Minä sanoisin, että se on sitäkin. Mutta ehkä ensisijaisesti sitä, kun vähässä ajassa pitäisi tehdä paljon. Vaan kun kiire on ja tuntuu, niin siitä tuntuu tulevan mielentila. Tuntuu olevan koko ajan kiire, vaikka ei edes olisi. Vapaaillan elokuvan valitsee sen keston mukaan ja mielessä laskee montako tuntia ehtii nukkua, vaikka aamu olisi tyhjä. Koska on kiire, liian vähän aikaa kaikkeen. Se on ollut alkuvuoteni.

Oma kiireeni kulminoitui vappuviikolla kahteen tenttiin. Tentteihin, joihin on viimeiset vajaat neljä kuukautta valmistauduttu ja joita on jännitetty. Joiden eteen on tehty monen kurssin verran töitä. Stressi, ja etenkin sen purkautuminen, tuntui mielessä ja kehossa. Nousi lämpöä, ruumiin voimat olivat pyöreä nolla ja aivot tuntuivat haluavan vääntyä off-tilaan.

Siksi vappuviikonloppuna ikkunalauta ja ikkunasta ulos katsominen rauhassa tuntuivat ihmeeltä. Kuin olisin juuri keksinyt elämisen uudelleen.

Vaan sitten tärkeimpään. Kirjoihin.

Huhtikuun kirjasaldo jäi omaan makuuni laihaksi. Kuukauden aloitti ja samalla kruunasi lempparikseni noussut Giulia Endersin Suoliston salaisuus -kirja, josta olen edelleen innoissani ja josta yhtä puhun. Silläkin uhalla, että joku keksi tästä vielä kivan lisänimen minulle.

Eve Hietaniemen uutuus Hammaskeiju taas oli kuukauden ärsyttäjä nojaamalla vitseissään kankeisiin, kapeisiin ja typeriin stereotyyppisiin sukupuolirooleihin. Jos silmät voisivat pyöriä lukiessa enää yhtään enempää närkästyksestä, olisivat omani varmaan kiepsahtaneet ulos kuopistaan tämän kirjan äärellä. 

Tentin ja lämmön nujertamana luin Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, jota en ollut koskaan ajatellut lukevani, mutta joka sopi lukuhetkeen loistavasti. Kirjoitan siitä myöhemmin lisää. Kuukauden lopussa luin Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä, josta tulee juttua ensi viikolla. Kirja muuten innoitti minut varaamaan ja lainaamaan kirjastosta melkoisen kasan luettavaa, mutta paljastan ne myöhemmin.

Lisäksi töissä lounastauoilla luin lasten kuvakirjoja, joista en ajatellut kirjoittaa erikseen blogiarvioita. Luin Benji Davies: Toivo ja talvityö (Karisto 2017), joka oli kuvitukseltaan niin kaunis, että sitä on tehnyt mieli selata läpi useita kertoja. Lämmin suositus kaikille kuvakirjoista nauttiville. Anneli Kanto: Vilma Virtanen virpomassa (Karisto 2017) oli työkaverini mieleen kovasti, mutta omaan makuuni kuvitus oli liian kova ja tekninen. Tarinakaan ei täysin vakuuttanut, vaikka ei huono ollutkaan. Lisäksi päätin vihdoin tutustua kunnolla Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatuun ja Patuun lukemalla Tatu ja Patu etsivinä - Tapaus puolittaja (Otava 2016), joka oli sen verran hauska ja kuvitukseltaan herkullinen, etten yhtään ihmettele kirjojen suosiota. 

Muita huhtikuun tärkeitä: aloin pyöräillä töihin, tapasin turkulaisia bloggareita blogimiitissä, kävin elokuvissa katsomassa Three Generations ja kotona katsoin muun muassa japanilaisen Siskokset, olen katsonut Skamin neljättä kautta ja lukuisia muita tv-sarjoja, on ollut synttäreitä ja rauhallinen, pääosin kotona vietetty vappu. Ja mainitsinko jo sen kupin kahvia ikkunalaudalla?

Istun tässä nytkin läppäri sylissäni, kursimassa huhtikuuta kasaan. Nimittäin vaikka on jo toukokuun neljäs, olen jotenkin vielä kiinni huhtikuussa, ja huhtikuun kiireessä. On aika päästää irti, siirtyä eteenpäin. Ehkä alkaa kasata stressiä ja kartuttaa harmaita hiuksia seuraavan projektin parissa. Joo, sitä kutsutaan oppariksi. Vaan jos sitä ennen pysähtyisi toviksi ja kävisi vaikka pari päivää ihan vaan töissä, tulisi sen jälkeen kotiin ja tekisi ei-mitään. Se kuulostaisi nyt suunnilleen samalta kuin luksusloma. 

Ja onhan huomenna jo viikonloppu.

Huikeaa huhtikuuta!

9 kommenttia:

  1. Tuo on muuten ihan totta, että se kiire jää jotenkin helposti päälle, vaikkei oikeasti olisi enää niin kiire. Menee koko ajan ihan ylikierroksilla ja on levoton olo. Tuntuu, että pitäisi tehdä jotain ja sitten on ihan hölmö olo, kun tajuaa, ettei mun tarvitse tehdä yhtään mitään. Tsemppiä kevään loppurutistukseen! Mä vedän ihan viimeisen spurttini nyt viikonloppuna ja sitten ei ikinä enää. Mieletön, vapauttava ajatus.

    Mielipiteesi Sonja O.:sta kiinnostaa, koska Kaurasen/Snellmanin teokset ovat vähän kiinnostaneet, mutta sitten taas eivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiire jää liiankin helposti päälle. Joskus huomasin työpäivien jälkeen kiirehtivän kotiin, siis aivan hikipäissäni tarvoin, kunnes eräänä päivänä mietin, että miksi? Oli vaan jäänyt kiireinen työpäivä päälle.

      Kiitos tsempeistä! Kyllä se tästä, hiljakseen pala palalta kasaantuu. Ja aivan kreisiä, että sulla on kaikki ohi!!!

      Sonja O:sta tulee pian juttua! :)

      Poista
  2. Sonja O on klassikko, voisikohan jopa sanoa, että se on punk-kirjallisuutta. Vieläköhän se kolahtaa - jään odottamaan arviotasi.

    Hyvä, että pääset huokaamaan pitkän kiireen jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikkohan se on, aikansa kohukirja eli siinä mielessä ehkä jopa punk. Mutta siitä lisää ensi viikolla!

      Parasta on, kun kiire helpottaa :)

      Poista
  3. Huh, joskus kuukaudet vaan vierii ohi siinä hurjassa hektisyydessään, että jälkikäteen katsottuna kaikki on vaan vähän hämärää sumua ja sekasoppaa, kun niiden keskellä ei ole ehtinyt juurikaan pysähtyä mitään pohtimaan. Mutta onneksi valoa kohti ainakin itsellä on nyt hieman vauhti hidastunut, toivottavasti sielläkin! Ja odotan muuten innolla postaustasi Iiriksestä, se ihastutti minutkin pari vuotta sitten kun sen luin. Ja täysin puskista, en todella olisi osannut odottaa siitä pitäväni!

    Ja tsemppiä oppariin, siinä on kieltämättä oma puuhansa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne vierii. On jotenkin hullua, että muistan todella elävästi tammikuun, kuin se olisi ollut eilen, ja samaan aikaan kaikki on sellaista mössöä. Onneksi kiireenkin keskellä on ollut paljon kivoja juttuja, että siinä mielessä ei mikään surka alkuvuosi kyseessä.

      Vauhti hidastuu kyllä, pitäisi vaan malttaa myös itse ottaa rauhallisesti. Ehkä sitä voi sitten harjoitella sen opparin parissa......

      Iiriksestä yritän kirjoittaa pian. Ehkä jo tänään...

      Poista
  4. ihana melkein englantilainen ikkunalauta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein englantilainen, mutta vähän enemmän kuitenkin suomalainen ;)

      Poista
  5. Toivottavasti kiireet helpottavat ja saat lisää kahvikuppi ikkunalaudalla -päiviä, ne kuulostavat ihanalta <3 Ihanaa toukokuuta!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.