sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän


Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, Otava 2014
Sivut: 174
Kansi: Sanna Mander
Blogimiitissä saatu / "Omasta hyllystä"


Riikka Pulkkisen kolme vuotta sitten julkaistu Iiris lempivaaran levoton ja painava sydän on yksi niitä kirjoja, joita en koskaan ajatellut lukevani. Kevyt hömppä, saatika kevyt kotimainen hömppä, ei tosiaan ole heiniäni, ei kuppini teetä saati pala kakkua. Jätän ne suosiolla naapurille. Mutta siihen, miksi tällaiseen kirjaan sitten tarttuu, liittyy usein tarina. Niin tälläkin kertaa.

Olin tapamaassa muita kirjabloggareita viime kuussa ja Elma oli tuonut muutaman kirjan antaakseen ne pois. Kun kukaan ei ollut kiinnostunut Pulkkisen kirjasta, sanoin voivani ottaa sen, jos sopii, että annan sen eteenpäin ystävälleni. Toin kirjan kotiin ja jätin sen näkyvästi pöydälle, että muistaisin ottaa sen mukaani seuraavan kerran, kun tapaisin mielessäni ollutta ystävää. Vaan sitten koitti vappuviikko, stressi ja lievä kuumeilu. Kun laahustin kotona kykenemättä muuhun kuin ulinaan, nappasin kirjan pöydältä ja kaaduin sänkyyn selälleni. Luin kirjan lähes kokonaan siinä paikassa.

Iiris on ollut monta tyytyväistä vuotta parisuhteessa, kosintaa ja avioitumista odottaen, kun vastapuoli paukauttaa, ettei ole tainnut rakastaa Iiristä itseasiassa koskaan. Romahdus ja sinkkuushan siitä seuraa, eikä elämän aloittaminen alusta parisuhdenäkökulmasta ole mitään suurinta herkkua, kun luuli jo kerran löytäneensä sen loppuelämän kumppanin. Vaan ei siinä auta kuin pyristellä. Lohtua tuovat ystävät, suklaa ja hätäkalja työpöydän laatikossa. Turvautua voi myös naapurin mummoon, joka ammentaa viisautta Kauniista ja rohkeista. On nousuja ja laskuja. Laskuina mainittakoon hivenen outo tyyppi sokkotreffeillä ja entisen heilan vakoilu kiikareilla. Vaan kaikenlaiseen sitä voi sortua heikkona hetkenä. Ja sitten kuitenkin nousta ylös, kiskaista hiihtohousut jalkaan ja opetella sanomaan ei. Ottaa oma elämä omiin käsiin.

Kirja on hulvaton. Se on niin monella tapaa yliampuva, ettei sitä voi ottaa vakavasti. Ja juuri kirjan yliampuva hölmöys tekee siitä raikkaan. Kirjan hahmot ovat pöhköjä, hippasen ärsyttäviä ja kaukana ihanteellisista. He toteuttavat aika montaa naiseuteen liittettyä stereotypiaa ja tekevät juuri niitä juttuja, joihin sortumista kehotetaan välttelemään esimerkiksi aikakausilehdissä. Älä vakoile eksää, älä jemmaa hätäsuklaata... Ja juuri siksi kirjan lukeminen tuntuu niin vapauttavalta.

Oletteko katsoneet Girls-sarjaa? Jos ette, katsokaa. Tällä kirjalla ja sarjalla ei välttämättä näe kovin herkästi yhteyttä, mutta se löytyy. Girlsin hahmot nimittäin ovat aika ärsyttäviä oikkuineen, heidän vastuuntunnottomuus ja räväkkyys järkyttää ja ihastuttaa. Sarja on mahtava ja arvokas, sillä se on tuonut viihteeseen aivan uudenlaisen naisen. Naisen, jonka pintaa ei edes ole kiillotettu. Ja mielestäni Pulkkisen kirjassa voi havaita saman. Kentälle tuodaan juuri se nainen, jota pidetään vähän stereotyyppisen naurettavana ja hölmönä, se nainen, josta varoitellaan naistenlehdissä. Mutta miten lempeästi Pulkkinen käsitteleekään ja kuvaa eräänlaista naiseutta kaikkine hullutuksineen. Se on ihanaa. Ei ole olemassa vain yhtä tapaa olla nainen.

Tosin samaan hengenvetoon on sanottava, että kirjan naiseuden ilmentymä tuntui itsestäni hyvin vieraalta. En voi käsittää ajatusta, että kukaan tarvitsisi neljääkymmentä mekkoa elämänsä aikana, saati samaan aikaan! En myöskään saa kiinni tarpeesta esittää olevansa jotain, mitä ei ole. Eikö se ole jo menneen talven lumia, historian havinaa ja niin edelleen? Mutta etäisyys hahmoon ei haitannut, itseasiassa samaistuminen olisi varmaan aiheuttanut kriisin.

Vaikka kirja on kevyt, se ei jää vain höttöiseksi hömpäksi, vaan siinä on muutakin. Saattaa olla, että yritin vääntää kirjalle enemmän merkityksiä, kuin sillä onkaan, mutta mielestäni kirja kommentoi myös hienosti kevyemmän kirjallisuuden lajia. Se tavallaan tuntuu ottavan kantaa olemalla hömppää, mutta olematta sitten kuitenkaan ihan sitä silotelluinta tavaraa. Kerrankin viihdettä, jota uskaltaisin suositella myös muille. Ja antaa ystävälle luettavaksi.

Kiitos Elmalle kirjasta!


Muissa blogeissa: Kannesta kanteen, Kirjan pauloissa, Kirsin Book Club, Lillin kirjataivas, Luettua elämää, Lumiomena

8 kommenttia:

  1. Tämän kirjan kautta ihastuin Pulkkiseen. Hänellä on mainiota sanankäyttöä. Silti tätä kirjaa enemmän tykkäsin Vieras ja Raja -kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulkkinen käyttää hienosti kieltä. Minä olen tainnut pitää kaikista eniten Vieraasta, Totta oli ihan kiva, mutta Raja ei ihan omaan makuuni, vaikka ei huono ollutkaan. Uusin jäi kesken, mutta tekisi mieli vielä joskus yrittää sitä uudelleen...

      Poista
  2. Tää oli mullekin eka Pulkkinen, ja luin kans aika samoin ennakko-odotuksin kuin sinä. Ja mitä sainkaan, Lempivaarahan oli ihana! Sellainen höttöisen hauska, välillä silmiäpyörittelevän stereotyyppinen, mutta silti jotenkin raikas ja lempeä, ihastuin. Olen tän jälkeen yrittänyt etsiä muitakin kevyempiä kirjoja joihin ihastua, mutta varsin turhaan :-D Pulkkiseenkin on aika ristiriitaiset tuntemukset kirjailijana, Tottaa rakastin, tästä pidin, mutta muut ovat olleet enemmän tai vähemmän blah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa hauskaa. Tavallaan aika kiva ajatella, että tämän kirjan kautta on löydetty Pulkkinen. Minulla kun meinasi juuri siksi jäärä lukematta, että Pulkkinen on jo ennestään tuttu, sillä minullakin on ristiriitaiset tuntemukset kirjailijan teoksiin. Toisaalta kiinnostaa ja olen tykännyt, ja toisaalta en. Omaan makuuni Vieras on ollut hitti, muut ei ihan niinkään. Tämä yllätti.

      Hyviä kevyitä kirjoja ei varsinaisesti tupsahtele esiin kuin sieniä sateella - valitettavasti.

      Poista
  3. Ihanaa kuulla, että kirjasta oli iloa! Luin itsekin Iiriksen toilailuista aikoinaan vastaavassa tilanteessa, keskellä opiskelu-uupumusta. Kun en mitään muuta olisi jaksanut lukea, Pulkkisen luonteva tarinankerronta ja iskevä kieli toivat heti paremman olon. Yllättävä lukukokemus kerta kaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa oli, yllättävän paljon. Ehkä tarkoitukseni siis olikin lukea kirja, vaikka en sitä ennakolta tiennyt. Hassua, että olemme lukeneet kirjan samankaltaisessa tilanteessa! Voinee siis suositella muillekin stressin ja uupumuksen nujertamille.

      Poista
  4. Onpa kiva tietää, että tämä toimii. Kirja on nimittäin odottanut hyllyssä jo tovin, enkä jostain syystä ole saanut aikaiseksi lukea sitä, vaikkei siihen kai menisi kuin se päivä :) Ja tuo sun ottama kuva kirjasta, aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisi toimivan ainakin huonona päivänä :D Mutta ilmeisen moni on kirjasta pitänyt, joten kannattaa kokeilla. Lukutunteja tähän ei montaa tuhlaannu. Ja voi kiitos! <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.