tiistai 11. heinäkuuta 2017

Johan Bargum: Lyhykäisiä


Johan Bargum: Lyhykäisiä, Teos & Förlaget 2017
Suomentanut: Marja Kyrö
Sivut: 113
Kansi: Helena Kajander
Kirjastosta

Kun ei ole aikaa tai keskittymiskykyä lukea pitkästi, niin sitten voi lukea lyhyesti, lyhykäisiä. Ja hyvin lyhyitä tekstejä Bargumin teos kätkeekin sisäänsä. Lyhyimmät ovat vain muutaman rivin ja pisimmätkin yltävät vain pariin hassuun sivuun. Mutta sanamääriään suurempia tekstit ovat, pieniä helmiä, joiden arvo on paljon enemmän kuin päältä uskoisi. Keskenään erilaisia, mutta kaikki yhtä eläväisiä ja taidokkaita.

Kun silmäilin kirjaa ensimmäisen kerran, osui silmiini tämä lause: "Claus Anderssonin runo sanomalehdestä täytyy lukea yhä uudestaan ja uudestaan.". Pidin siitä, ja halusin lukea kirjan kaikki lauseet. Ensimmäinen lukemani lause kuitenkin kiteytti kokoelman hyvin. Nimittäin niin kauniita ovat Bargumin tekstit, ja yksittäiset lauseet, että niitä täytyy lukea yhä uudestaan. Mieli tekisi kirjoittaa niitä muistiin, mutta ei viitsi, kun siitä täyttyisi pieni muistikirja ja samalla jo hankkisi koko kirjan omaan hyllyyn uudelleen luettavaksi. Ehkä teenkin niin.

Mutta mistä lyhykäiset kertovat? No, elämästä. Siitä kuinka runo täytyy lukea yhä uudestaan ja uudestaan. Ne kertovat kirjailijan elämästä ja kirjoittamisesta, vanhenemisesta ja aika paljon purjehtimisesta. Niin kauniisti, rehellisesti, kaihoisasti ja fiksusti, että toivoisi itsekin taitavansa sanojen käytön samoin.

Lyhykäisten parissa vietin hetken jos toisenkin, luin yhden pätkän aamulla ja toisen illalla, mutta silti viimeiset tyhjät sivut olivat aivan liian pian käsissä. Bargumin teksistä nauttii. Aamupalapuuro maistui vähän elämää suuremmalta, kun samalla luki muutaman tiukan ja viisaan sanan. Suosittelen!

Parhaimmillaan teksti onkin lukuhetkellä, juuri siinä kohtaa, kun tavaa lauseita. Itselleni kun kävi niin, että kirjan kannet suljettuani en oikeastaan enää muistanut mitä olin lukenut. Syy lienee, ja on lukijan, jonka ajatukset poukkoavat yhtä soittoa, mutta silti jäin miettimään, olisiko tästä voinut saada mieleenpainuvamman, vähän väkevämmän? Vaan tarvitseeko kaiken aina jäädä mieleen niin pitkäksi aikaa? Eikö sekin riitä, että lukuhetki on hyvä? Pitäisi riittää.

Suosittelen teosta lämpimästi, Lyhykäisiä luettavaksi vaikka sen aamupalapuuron äärellä. Minulle tämä oli ensimmäinen Bargum, mutta ei viimeinen.

♥½

6 kommenttia:

  1. Mielestäni riittää, että lukuhetki oli hyvä. Jokaisesta lukemastamme jää kuitenkin useimmiten piirun verran jotain mielen perukoille itämään...

    Lyhykäisissä todentuu se seikka, ettei tunnelman luomiseksi kaikkea tarvitse kirjoittaa ulos, vaan jättää osavastuu ja löytämisen ilo lukijalle,jolloin syntyy eräänlainen lämminhenkinen kontakti ja vuoropuhelu.

    Laaja-alaisuus ja yllätyksellisuus ovat tekstin laadukkuuden lisäksi Bargumin vahvuuksia. Bargum ei vierasta, eikä lukija tunne vierautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh tiivistit kyllä juuri aivan täydellisesti tämän kirjan ja lukukokemuksen! Lämminhenkinenkirja on ja vierauden tunnetta ei ole - just niin!

      Poista
  2. Johan Bargum on yksi suosikeistani. <3 Enpäs tiennytkään, että tällainen teos on ilmestynyt tänä vuonna. Täytyy ehdottomasti saada tämä luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele miksi! Tämä oli huikea, kannattaa lukea <3

      Poista
  3. Luen tätä just työmatka- ja lounaskirjana ja voi miten ihana se on! Bargum toimii oikein lyhyenäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuollaisissa yhteyksissä kirja toimi minullakin, tai no, lähinnä luin sitä aamupalalla ja kahvin kanssa töiden jälkeen. Niin ihana! <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.