sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Briitta Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki

IMG_1586


Briitta Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki, Myllylahti 2017
Sivut: 202
Kirjastosta

Hylättyjen lasten kaupunkia ei pitäisi olla olemassakaan. Ei aikuisten kuuluisi hylätä lapsiaan, jättää asumaan keskenään. Mutta tuo nuhjuinen, piilossa oleva ja salattu kaupunki, kuin hylätty itsekin, on olemassa. Ja sinne päätyy Mikkokin, jonka äiti hylkää, jättää metsän laitaan ja kaasuttaa itse autolla pois. Eihän niin voi tapahtua, senhän on oltava pila, äidin on palattava. Äiti ei palaa, vaan Mikko lähtee kulkemaan yksin ja saapuu vahingossa hylättyjen lasten kaupunkiin.

Rapistuneessa kaupungissa asuu tuntematon määrä lapsia, vanhempiensa hylkäämiä heistäkin suurin osa. He ovat muodostaneet keskenään jengejä. Yksi jengi asuu isossa koulurakennuksessa, siitä tulee Mikon jengi. Toinen hänelle tutuksi tuleva jengi asuu kirjastossa, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1988 – sen jälkeen hyllyyn ei ole tullut uusia kirjoja. Kirjoja lainataan siitä huolimatta.

Salaperäisen kaupungin historia kiehtoo, ja samalla pelottaa. Mikolle kerrotaan, että kaupungissa ei juurikaan ole ruokaa, vaikka joskus sitä ilmestyykin erikoisiin paikkoihin. Kaupungissa ei käydä koulua, eikä siellä ole hammaslääkäriä tai lääkäriä, tai ei oikeastaan mitään normaalisti kaupunkiin kuuluvaa. Sen sijaan kirjastosta löytyy kirottu kirja ja kaupungin järven keskellä olevassa saaressa elää olento, jonka nimeä ei saa lausua ääneen. 

Sitten kaupunkiin saapuu pieni poika, jonka Mikko ottaa veljekseen. Pieni poika keksii tarinoita ja valehtelee minkä ehtii, sillä hänen oikea tarinansa on liian rujo kenenkään kuultavaksi.

Hylättyjen lasten kaupunki on kirja, joka on lapsille jännittävä seikkailutarina. Aikuinen lukija löytää kirjasta kuitenkin sen synkät sävyt ja melankolian. Kirjan aihe kuristaa kurkkua, ja lopun ratkaisu ei tunnu oikealta. Haluan kuitenkin uskoa, että vaikka aihe on ahdistava, lapselle kirjan tarina on pääasiassa vain jännittävä. (Näin ainakin eräs tuttava vakuutteli, kun kirjan loppua kauhistelin.)

Pohdin olisiko tästä vertaistueksi heille, joilla lapsuus on ollut kurja tavalla tai toisella. Ehkä. Tai ehkä kirja sopii avaamaan juuri niiden silmiä, jotka eivät ole onneksi kurjuutta joutuneet kokemaan. Koulussa lukisin tätä yhdessä koko luokan kanssa.

Hyvä kirja, johon mielestäni kannattaa tutustua. Niin nuoren kuin vähän vanhemmankin lukijan.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkkauksesta! Nämä nuorten vaikeita aiheita käsittelevät kirjat ovat todella kovin vaikeita. On aiheita, joista haluaisi puhua, mutta sitten pelottaa, ovatko ne kuitenkin liian rankkoja. Ja nuorethan ovat kovin nopeita sanomaan, että "ei toi mitään". Että ollaanhan me nyt nähty paljon kamalampaakin. Silti luettuna asiat tulevat paljon lähemmäs ja ne jäävät kieppumaan jonnekin takaraivoon. Ja voiko niitä sitten kuitenkaan ruotia niin riittävästi, että pelot hälvenevät. Ja olenko sittenkin itse liian arka? On kuitenkin hyvä, että tällaisia kirjoja julkaistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta tuo mitä kirjoitat. Toisaalta uskon myös siihen, että lapsen mieli myös suojelee lukiessa. Luin itse jo tosi nuorena aika rankkoja kirjoja, mutten nähnyt niistä edes painajaisia. Toki lapset ja lukijat ovat erilaisia, joten on hyvä muistaa, että toiset voivat nähdä painajaisia.

      Tässä kirjassa ei onneksi tapahdu mitään raakaa tai mielettömän järkyttävää, ja aika paljon täytyy osata lukea rivien välistä, mutta ei kuitenkaan kevyt aihe.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.