perjantai 29. joulukuuta 2017

Joulukuun laiha kirjasaldo

IMG_1076

Terveisiä juuri lomansa aloittaneen sairastuvasta. Täällä sitä muhitaan toista päivää kotona, sängyssä peittojen alla ja toivotaan, että josko tehokkaalla levolla välttäisi pahimman ja voisi lomailla terveenä! Pikkusiskoni kysyi osuvasti, että missä vastustuskykyni nykyään on. Lista oli pitkä ja karsea. Nimittäin se lienee hukkunut jonnekin katastrofaalisen unirytmin, vähän kehnon syömisen, liian vähäiseksi jääneen liikkumisen ja toisaalta turhan suureksi paisuneen stressin jalkoihin. Ehkä herättävin oivallus oli se, että en muista koska viimeksi olisi levännyt kunnolla, ellei ole ollut ihan pakko, eli ellen ole ollut sairaana. Siinäpä sitä mietittävää ensi vuodelle. 

Joka tapauksessa täällä peittojen mutkissa on sekä nukuttu (en edes muistanut, että ihminen kykenee nukkumaan tällaisia määriä kerralla), että kirjoitettu blogitekstejä. Juuri sain vuosikoosteen tehtyä ja samalla tajusin, että joulukuun kuukausikooste on itseasiassa sen sijaan vielä tekemättä. Vaikka melkein tekisi mieli jättää tekemättä, niin laiha on kuukausi ollut kirjallisessa mielessä. Vaikka kuukautta ja vuotta on vielä tovi jäljellä, en usko sen vaikuttavan enää kuukausikoosteen tai vuoden kirjasaldoon.

Luin joulukuun aikana kaksi kirjaa, mutta laitoin kuukauden listaan myös kirjan, jonka olen lukenut joskus lounastauolla, mutta minulla ei ole muistikuvia koska se on tarkalleen tapahtunut. Kaikki ovat tämän vuoden lastenkirjauutuuksia ja kaikista on arvio tulossa. 

J O U L U K U U N  K I R J A T

Elena Favili & Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille (Arvio tulossa)
Mats Strandberg: Yön hirviö (Arvio tulossa)
Christine Nöstlinger: Mini epäiltynä (Arvio tulossa.)

Iltasatuja kapinallisille tytöille oli ihan tosi ihana, pienistä huomauttamisen aiheista huolimatta. Olen innoissani, että tällaista kirjallisuutta tehdään lapsille. Yön hirviö oli kiva kauhukirja lapsille. Sen sijaan Mini epäiltynä on se mystinen lounastaukokirja, jonka luin töitä varten ja joka ei oikein napannut, niin en sitten lukuhetkellä tajunnut laittaa sitä edes goodreadsiin. Selasin kirjan kuitenkin uudelleen hetki sitten tehdessäni siitä muistiinpanoja, joten mahtuu hyvin joulukuun listalle.

Joulukuussa ostin yhden kirjan lahjaksi (muut lahjakirjat olin ostanut aiemmin) ja sain yhden kirjan lahjaksi. Saamani lahjakirja oli Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta kovakantisena, jota toivoin. Se on yksi hienoimpia kirjoja ja olen pitkään harmitellut, että minulla on siitä vain pokkariversio.

Joulukuu on kulunut nopeasti. Olen ollut töissä, viettänyt itsenäisyyspäivää lähipiirin kanssa, nähnyt muutenkin ystäviä ja yrittänyt selvitä näistä pimeistä päivistä parhaan kykyni mukaan. Joulun vietin maaseudulla isäni luona ja se oli mukava katkaisu arkeen, ja omaan kaupunkielämään, vaikka reissusta olikin ihana palata kotiin. Keskiviikon olin töissä sairauden ensioireista puhisten ja sen jälkeen onkin sitten sairasteltu täällä kotona. Olisi tähän alkavaan lomaan voinut mukavamminkin laskeutua, mutta aina ei voi saada ihan kaikkea.

Sellainen joulukuu. Huomenna palaan vuosikoosteen merkeissä.

Ps. Ostitteko tai saitteko te kirjoja lahjaksi joulukuussa?

6 kommenttia:

  1. Ihan ensin: nopeaa ja hyvää paranemista sinne! ♥

    Minullakin joulukuu oli lukemisen ja bloggaamisenkin suhteen vähän laihanlainen. Mutta uutta vuotta kohti! En sinänsä ole koskaan kovin innoissani vuodenvaihteesta, mutta täytyy yrittää. :D

    Ja oi, olisipa ihana saada Pitkän päivän ilta kovakantisena. Se on hieno romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voiton puolella ollaan jo.

      Uusi vuosi ja uudet kirjat, niinhän se on. Vaikka minäkään en ole mikään vuodenvaihteen juhlija!

      Nyt kun Ishiguron kirjoja on tullut kovakantisina - kiitos Nobelin - niin ajattelin yrittää hankkia ne omakseni. Katsotaan raaskinko kaikkia ostaa...

      Poista
  2. Odotan mielenkiinnolla, että pääsen lukemaan lisää ajatuksiasi kapinallisten tyttöjen iltasaduista! :) Ishiguroakin tekisi mieli lukea itse lisää, luin kesällä Ole luonani aina -romaanin, Pitkän päivän ilta voisi olla hyvä lukea seuraavaksi. Itse en varsinaisia kirjoja tänä vuonna joululahjaksi edes saanut, mutta ennakkotilauksen Fabriikin uutuuksiin kylläkin, niitä uutuuksia jo malttamattomana odottelen! :)

    Tsemppiä ja paranemisia sinne, ja ihanampaa vuotta 2018!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee olen jo kirjoitellut kapinallisista työtistä, mutta en ole saanut otettua kirjasta kuvaa täällä pimeydessä. Bloggaajan suuret ongelmat.

      Ole luonani aina on mahtava, mutta Pitkän päivän ilta ehkä vielä parempi. Kannattaa siis lukea! Minunkin tekisi mieli tilata Fabriikin kirjat ennakkoon, mutta vielä en ole raaskinnut... katsotaan jos vuoden alussa.

      Kiitos, ja ihanaa vuotta sinullekin! <3

      Poista
  3. Minulla joulukuu taas oli lukemisen osalta paras kuukausi koko vuodesta. Joulun jälkeen olen kuitenkin tarkoituksella hiljentänyt vauhtia ja tehnyt välillä jotain muuta, ettei vaan tule ahmittua liikaa ja kehitettyä lukujumia heti alkuvuoteen.

    Ostin itse ja sain joululahjaksi kirjoja. Täytyy varmaan kirjoittaa niistä jotain vuoden vikan neljänneksen koosteessa ensi vuoden puolella. Tuo Ishiguron kirja on kyllä mainio!

    Paranemisia ja lepoa ensi vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on joulukuu usein ollut ihan hyvä vuosi, koska lomalla on ehtinyt lukea. Nyt lomaa oli sen verran vähän, että kaikki muu puuhastelu vei aikaa. Mutta nyt alkoi oikea loma, eli ehkä tässä ehtii lukea kirjan tai kaksi!

      Voi vitsit mua itseäni harmittaa, kun en ole kirjannut ylös ostamieni kirjojen nimiä! Mutta jos ensi vuonna jatkaisi taas sitä perinnettä. Olisi siis hauska kuulla sun ostokstistasi. Ja Ishiguro on <3

      Kiitos, ja kivaa uutta vuotta sinulle!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.