torstai 27. joulukuuta 2018

Joulu x 15


Joulu tuli ja meni. Joulu oli hyvä, mutta silti jäi tunne, etten ihan ehtinyt mukaan. Ennen joulua en tehnyt kodissani muuta kuin nostin ikkunalle kynttelikön, jonka syksyllä muistin kaivella vinttikomerostani esiin. Kalenterikynttilä näyttää 7. päivää - siihen asti onnistuin viime vuonna polttamaan sitä, tänä vuonna en sytyttänyt kynttilää kertaakaan. Jouluruokia mietin sen verran etukäteen, että hain valmiin seitankinkun, koska tiesin, että itse en jaksaisi tehdä. Vähäiset lahjat kävin ostamassa viime tipassa. Itseasiassa vielä pari tuntia ennen, kuin piti olla bussissa matkalla maalle, en tiennyt pääsenkö lähtemään lainkaan. Onneksi asiat järjestyivät ja lopulta istuin täydessä bussissa juuri ajallaan.

On hassua, että jo useamman vuoden on tuntunut siltä, etten pääse mukaan joulutohinaan, vaikka tänäkin vuonna koko joulukuu meni joulujuttujen parissa töissä. Niin on ollut jo monta vuotta. Tai ehkä se johtuu juuri siitä. Kun töissä touhotetaan, nostetaan esille joulukirjat, koristellaan kuusi ja puhutaan joulusta, niin vapaalla ei sitten oikein jaksa tehdä omaa joulua.  

Onneksi joulu silti tulee, vaikka sitä ei niin kovin tekisikään! Tämä joulu vietettiin pienellä porukalla. Aatonaattona tehtiin ruokia, muuten lähinnä vain oltiin ja katsotiin elokuvia yhdessä.


J o u l u  x   1 5

x Matkustin viettämään joulua lapsuudenkotiini maalle. 

x Pakkasin mukaani kaiken muun, paitsi alusvaatteet. Korjasin asian käymällä ensimmäistä kertaa Porin Puuvillassa.

x Söin kaikkea vegaanista: riisipuuroa, seitankinkkua, laatikoita, porkkalaa, rosollia, italiansalaattia, erilaisia lisukkeita, tahnoja, juustoa... Suklaata söin, kunnes en enää kyennyt. Joulutorttuja vain yhden ja omituisella reseptillä tehtyä pannukakkua palan.

x Kävin kahdesti kävelyllä lumisissa maalaismaisemissa. Toisella kerralla pakkasta oli 20 astetta, toisella kerralla ehkä yksi. Nähtiin eläinten jälkiä ja täysikuu.

x Luin Tommi Kinnusen Pinttiä hieman yli puoleen väliin. Kirja on hyvä.

x Katsoin elokuvia: Almost Christmas, Love Actually, Man som heter Ove, New Years Eve, Suite Française, The Family Stone, Frozen, Tatu ja Patu, kanelia kainaloon!, ja osittain Viiru ja Pesonen: paras joulu ikinä + talvisia muumijaksoja.

x Tehtiin ristikoita. Yksin ja yhdessä.

x Kuuntelin joululauluja neljä päivää putkeen. Osa alkoi kyllästyttää, paitsi Varpunen Jouluaamuna ei kyllästytä koskaan. Lapsuudesta asti lempijoululauluni on ollut tuo hyvin surullinen ja uskonnollinen kappale.

x Sain lahjaksi kaksi toivomaani asiaa. Minna Rytisalon Rouva C. -kirjan ja Ystävyys-muumimukin. Ennen joulua avasin ystävältäni saadun paketin, jossa oli uusi painos Tove Janssonin Vaarallisesta juhannuksesta.

x Muualla joulua viettäneet sisarukset soittivat FaceTime-puhelun, kun avasivat lahjoja. 

x Saunoin joka ilta, ja ympäristötuskaani lievitin sillä ajatuksella, etten kaupungissa sauno koskaan. 

x Olin somelomalla (paitsi yhden kuvan julkaisin kirjagramissa) ja se teki hyvää, kuten aina. 

x Ikävöin koiraamme, joka menehtyi aiemmin tänä vuonna. Tämä oli ensimmäinen joulu 15 vuoteen ilman Kasperia. 

x Palasin Turkuun Tapaninpäivänä ja illalla kävin Töölön ketterän keikalla. Se taisi olla vuoden viimeinen keikka.

x Välipäivät olen töissä.

Millainen joulu teillä on ollut?

4 kommenttia:

  1. Mukavalta kuulostaa joulun viettosi. Sukulaisten tapaamista, hyviä ruokia, lukemista, elokuvia, ristikoita, siis erilaisia juttuja kuin normaalipäivinä. Sellainen joulun tuleekin olla. Sama juttu meilläkin, matkasimme pitkän matkan Joensuusta Raumalle tyttäremme perheen luo viettämään joulua. Raumallakin oli lunta, joten saatiin nauttia myös lumileikeistä. - Mukavia loppuvuoden päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu oli kyllä hyvä, tärkeintä aina yhdessä vietetty aika, jota on nykyään vähän pitkien välimatkojen vuoksi.

      Kiva kuulla, että sinullakin on ollut mukava ja luminen joulu.

      Kiitos ja samoin sinulle!

      Poista
  2. Joulusi kuulostaa mukavan rennolta ja onnistuneelta, vaikka varmasti siihen liittyi haikeuttakin nyt, kun Kasper ei enää ollut joukossanne. Meilläkin oli ensimmäinen joulu 12 vuoteen ilman Miiru-kissaa ja etenkin oman kodin rauhassa ajatukset kävivät useasti sen ja kahden muun puolentoista vuoden sisällä menettämäni kissakaverin luona.

    Oma jouluni oli tänä vuonna erilainen kuin ennen. Yleensä olen joulufiiliksissä jo hyvissä ajoin lokakuulla, mutta tänä vuonna ei vain jostain syystä oikein missään vaiheessa tullut sellaista fiilistä kuin ennen. Meilläkin töissä laitettiin joulua, mutta en usko, että se minulla vaikuttaa ratkaisevasti oman joulun laittamiseen. Tänä vuonna ei vain huvittanut. Aattona jätin poikkeuksellisesti jouluyön messun väliin, vaikka olen mennyt sinne joka vuosi vuodesta 2011 lähtien. Olin vain niin väsynyt, että aattoiltana halusin vain olla kotona ilman mitään aikataulua. Menin kuitenkin tänä vuonna jouluaamun jumalanpalvelukseen, jossa en olekaan koskaan aiemmin ollut. Muuten joulu meni aika perinteisissä merkeissä eli saunoen, hautausmaakierroksella, vanhempien luona aattona aterialla ja lahjoja jakamassa... Perinteet ovat tärkeitä, mutta joskus niitä on hyvä ravistella ja ottaa rennosti niidenkin suhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rento ja mukava se olikin. Se on vähän hassuakin, miten paljon se lemmikin poissaolo tuntuukin. Kun on niin tottunut siihen, että jaloissa pyörii joku, on joku, jonka kanssa lähdetään ulos iltasellakin, ja sitten sitä ei enää olekaan. Sinulla on ollut kyllä raskaita vuosia, kun niin monta joutunut hyvästelemään. :(

      Aina ei voi huvittaa! Sekin on ihan ok. Ja nimenomaan, joskus on hyvä, ettei liikaa ole kiinni perinteistä, vaan antaa itselleen luvan tehdä niin, mikä sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Eipä se joulu sen huonompi ole, vaikka ei jokainen asia menisikään piirulleen niin, kuin aina. Onneksi. :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössä roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.