Rosa Meriläinen & Saara Särmä: Anna mennä - Opas hauskempaan elämään

Rosa Meriläinen ja Saara Särmä: Anna mennä - Opas hauskempaan elämään, S&S 2016

Sivut: 364

Kansi ja ulkoasu: Jussi Karjalainen

Kannen kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Kirjastosta

Näköjään on aivan maailman vaikeinta lukea feministinen kirja ja yrittää sitten kirjoittaa siitä. Olen nyt muutaman päivän yrittänyt. Joko olen saanut aikaiseksi niin henkilökohtaiseksi taittavia tekstejä, etten kirjoittaisi sellaisia edes päiväkirjaani, jos kirjoittaisin päiväkirjaa, tai sitten niin kuivia sananparsia teoksen sisällöstä, että niillä saatesanoilla kiertäisin itsekin kirjan kaukaa. Vaikeaksi kirjoittamisen tekee se, että aihe on niin tuttu, ettei kirja mullistanut maailmaani, ja siksi ei oikeastaan ole mitään sanottavaa, ja sitten taas toisaalta aihe on niin tärkeä ja omani, että voisin kirjoittaa aiheesta melkein kirjan itsekin. Yritäpä tässä sitten luovia näiden ääripäiden välissä.

Rönsyävien ja nyt julkaisemattomaksi jäävien tekstieni tärkeimmät pääpointit ovat olleet kutakuinkin seuraavat:

1. Anna mennä: opas hauskempaan elämään on ennen kaikkea teos, joka kehottaa kehtaamaan enemmän, nolostelemaan vähemmän ja näin elämään enemmän, koska silloin elämä nyt vain on hauskempaa. Vakaviin asioihin sietää suhtautua vakavasti, mutta omasta elämästä ei kannata tehdä liian vakavaa. Kirjan kehotus on muuten aika tehoava, sillä kirjan lukemisen jälkeen olen itsekin kehdannut tehdä enemmän ja miettinyt vähän vähemmän.

2. Kirja on hyvä feministinen perusteos. Se ei varsinaisesti tarjoillut kovin paljon uutta minulle henkilökohtaisesti, mutta avaamalla käsitteitä ja nostamalla hyvin arkipäivisiä epäkohtia päivänvaloon, on sen kautta aiheisiin helppo tutustua. Kirja ei kuitenkan ole mikään vakavahenkinen jykevä käsikirja, vaan hauska, sellainen potkua elämään antava. (Tässä kohtaa voisi melkein käyttää sappinesteet suuhun nostattavaa ilmaisua positiivinen tsemppari.)

3. Tekstejä lukiessa on hyvä pitää mielessä, että kyseessä on vain kahden ihmisen mielipiteet. On hyvä saada uutta näkökulmaa ja tuuletella omia ajatuksiaan, mutta purematta nieleminen harvoin kannattaa. Kirjassa on useita kohtia, joita itse en allekirjoita. Esimerkiksi lause "Naisen masu on pyöreä, ei litteä." Paitsi että ei ole aina ja kaikilla. Joillakin on litteä vatsa vaikka taustalla ei olisi ruokavaliota, sairautta tai treeniä - kehoja on myös litteillä vatsoilla, ja se on ihan okei. Se on ihan okei, vaikka taustalla olisikin jotain. Tietenkään jokaisen kirjan ajatuksen ei tarvitse mennä yksiin omieni kanssa - voinhan kirjoittaa sellaisen kirjan sitten itse! - mutta yllä oleva ilmaisu on mielestäni jopa vahingollinen. Vatsa saa olla sellainen kuin on ja se on hyvä sellaisena. Kaiken muun voi unohtaa.

4. Hällä väliä -asenne on hyvä kun huomaa henganneensa töissä puoli päivää housujen vetskari auki tai kun kaveri haluaa tulla kylään juuri silloin kun koti tuntuu räjähtäneen käsiin. Ihan sama, elämässä on vakavampiakin asioita! Mutta koska niitä vakavampiakin asioita on, ihan kaikessa hällä väliä ei toimi. En nyt listaa tähän asioita, jotka mielestäi tulisi ottaa vakavasti, etten ole se tylsä nipottaja, mutta on asioita, joihin voi, saa ja tulee suhtautua vakavasti. Rento asenne on hyvä, piittaamattomuus ei.

5. Tekstit olivat paikoin melko heteronormatiivisia, mikä tuntuu erikoiselta feministisessä teoksessa nykypäivänä. 

Anna mennä: opas hauskempaan elämään ei mullistanut maailmaani tai ravistellut perustuksiani, mutta luin sen suurimmaksi osaksi mielelläni. Se herätti ajatuksia ja tarjosi mukavaa tsemppiä hetkeen, kun sitä ehkä vähän tarvitsikin. Jää kuitenkin melko keskinkertaiseksi pienine ongelmineen. Voisin suositella tätä ensimmäiseksi feministiseksi teokseksi jollekin tai sitten tsemppikirjaksi kurjaan päivään.

♥♥♥

Timo Parvela & Bjørn Sortland: Kepler62 – Kirja viisi: Virus

Timo Parvela & Bjørn Sortland: Kepler62 – Kirja viisi: Virus, Wsoy 2017

Kuvitus: Pasi Pitkänen

Sivut: 189 

Kirjastosta

Huikea Kepler62 -kirjasarja alkaa lähestyä loppuaan. Nyt käsissä on jo toiseksi viimeinen kirja ja pian viimeinen. Jännityksellä odotan miten viimeinen kirja onnistuu vastaamaan kaikkiin tällä hetkellä auki oleviin kysymyksiin! Onneksi ei tarvitse itse kynäillä viimeistä osaa valmiiksi.

Kirjasarja kertoo siitä kun maapallo on tuhon partaalla ja on etsittävä pelastusta sen ulkopuolelta. Uusi planeetta löytyykin, ja sinne päätetään lähettää joukko lapsia, jotka on valikoitu tehtävään varsin erikoisella tavalla – tietokonepelin avulla. Lapset ovat valintaprosessin ja avaruusmatkan jälkeen oleilleet jo hetken uudella kotiplaneetallaan. Siellä heillä on suuri tehtävä. Vaan mikä tehtävä on? 

Kysymyksen leijuessa avoimena ilmassa lapset kohtaavat uuden planeetan tarjoamia seikkailuja. Edessä on muun muassa planeetan muut asukkaat, luoliin kätkeytyvät salaisuudet ja räikeät, äärimmilleen paukkuvat vuodenajat. Selviävätkö nuoret tästä? Entä miten käy heidän, joista outo virus tuntuu saaneen otteen?

Ja se polttelevin kysymys - kuka on HÄN?

Virus saattaa olla kirjasarjan synkimpiä osia, etenkin mitä tummaan, lähes mustaan kuvitukseen tulee. Viidennessä osassa sukellellaan synkissä vesissä - tai leijutaan pimäessä avaruudessa, miten sen nyt tahtoo ottaa -, eivätkä kirjan tapahtumat ole kovin valoisia, vaan ennemminkin maalataan melko tummaa kuvaa maailmasta. Juonittelu, aseet ja tappaminen – tuhoaminen – ovat osa tarinaa. Kaiken synkän keskellä pilkahtaa kuitenkin aavistus hyvää, ihastumista, lämpöä.

Kirjasarjassa olen ollut todella mieltynyt ensinnäkin seikkailutarinaan, ja Pitkäsen henkeäsalpaavaan kuvitukseen. Tässä on sarja, jota suosittelen jatkuvasti ihan jokaiselle. Mutta samalla olen kovasti miettinyt kirjasarjan kohdeyleisöä. Olen aiemminkin kirjoittanut, että aivan pienimmille lapsille tämä ei ole ja ilmeisesti päähäni jostain ilmestynyt kukkahattu keikkuu siihen tahtiin, että hämmästelen kirjassa esiintyviä kirosanoja, aseita ja tappamista miettien, että eiväthän ne nyt sovi kenellekään! 

Jos kuitenkin heitän kukkahatun menemään ja löysään nutturaani, niin täytyy sanoa, että onhan tämä nyt aivan todella kova kirjasarja. Kirjasarjan ensimmäinen osa on ollut yksi parhaita aikoihin lukemiani lastenkirjoja, eikä sarjan muutkaan osat varsinaisesti kalpene rinnalla, vaikka eivät ehkä ensimmäiselle voi koskaan vetää vertoja. 

Viimeistä osaa odotellaan täällä jo lähes henki salpautuneena...

♥♥♥

Kirja yksi: Kutsu

Kirja kaksi: Lähtölaskenta

Kirja kolme: Matka

Kirja neljä: Pioneerit

Alison Bechdel: Lepakkoelämää I - IV

Alison Bechdel: Lepakkoelämää I, Kääntöpiiri 2000

(Suom. Hannele Kivilahti)
Lepakkoelämää II, Like 2010
Lepakkoelämää III, Like 2011

Lepakkoelämää IV: Rakkaus ja muita onnettomuuksia, 2013

(Suom. Tarja Sahlstén)

Kirjastosta

Kuvassa vain ensimmäinen osa.

Alison Bechdelin huikea Hautuukoti kiilasi hetkessä yhdeksi lempikirjakseni ja sen jälkeen hänen muukin tuotantonsa on kiinnostanut. Lukujumin riivaamana tartuin helposti lähestyttävältä ja hauskalta vaikuttavaan Lepakkoelämä -sarjakuvaan, joka onnistui Hautuukodin tavoin myöskin kaivertamaan onkalon jonnekin sydämeni sopukoihin. Kaiken elämän mylläkän ja myllerryksen keskellä olen lukenut näitä sarjakuva-albumeja kuin lohtuna, kiintynyt hahmoihin jokaisen sivun jälkeen yhä enemmän ja alkanut jo ennen viimeistä osaa panikoida, että mitä teen, kun sarjakuva loppuu. Onko elämää Lepakkoelämän jälkeen?

Lepakkoelämää kertoo lesboystävysten elämästä 1990-luvulla ja myöhemmissä osissa 2000-luvun alussa. Sarjakuvan henki on lämmin, kun se kuvaa näiden feministien, vegaanien ja ihmisoikeustaiteilijoiden hersyvää (ja vähän kadehdittavaa!) ystävyyttä, erilaisia ihmissuhdekiemuroita, avioliittohaaveita (tai koko instituution vastustamista) ja lasten hankkimista. Samalla pyristellään opiskelun ja työelämän pyörteissä, seurataan politiikka, koetaan maailmantuskaa ja yritetään vaikuttaa. Sarjakuvassa kiemurrellaan perinteiden ja kaiken sen vastaisen välimaastossa. Vaikka sarjakuva vilisee lesboja, niin mukaan mahtuu myös muutama mies, biseksuaali lesbo, ja transihminen.

Sarjakuvassa käsitellään monia niin tärkeitä, mietityttäviä ja puhuttavia aiheita, että sen lukeminen on samaan aikaan ravistelevaa, elähdyttävää ja aika ihanaa. Pidän sarjakuvista – ja kirjoista ylipäänsä – joissa yhdistyy kiinnostava tarina ja jonkinlainen kannanotto. Vaikka tässä tapauksessa täytyy sanoa, että koko sarjakuvahan on iso kannanotto! Vai kuinka monta lesbojen elämää vuosikymmenien ajan kuvaavaa sarjakuvaa löytyy? Sarjakuva on sopivassa suhteessa hersyvän hauska, että vakava. 

Jos löysin itseni jo Hautuukodin sivuilta, niin tämä oli kuin olisi tullut kotiin. Vaikka haluan lukea kaikkea laidasta laitaan, haastaa ajatteluni ja oppia aina lisää, niin joskus on parasta lukea jotain sellaista, missä oikeastaan mikään ei hankaa vastaan. Lepakkoelämä onnistui olemaan sellainen. Ja silti löytyi se kokonaisuuden kiinnostavaksi tekevä särö.

♥♥♥♥

Alison Bechdel: Hautuukoti - Tragikoominen perheeni

Alison Bechdel: Hautuukoti – Tragikoominen perheeni, Like 2009
Suomentanut: Taina Aarne
Sivut: 238
Alkuteos: Fun home: A family tragicomic, 2006 
Kirjastosta

Hautuukoti saattaa olla paras koskaan lukemani sarjakuva. Vaikka olen aina lukenut ja arvostanu sarjakuvia, niin ensimmäistä kertaa sarjakuva tuntui korkeakirjallisuudelta. Hyvällä tavalla. Hautuukoti on huikea teos, jossa kolahti oikeastaan kaikki: tarina, aihe, intertekstuaalisuus, kuvitus ja sarjakuvan sävymaailma. Huh, huh ja huh! 

Hautuukoti on Bechdelin omaelämäkerrallinen graphic novel, jossa hän kertoo viiltävän avoimesti oman, hieman tragikoomisen perheensä tarinan. Hän kuvaa tarkkanäköisesti, rehellisesti ja koskettavasti kompleksista suhdetta isäänsä. Miten hyväksyntää haetaan omalta eriskummalliselta, vaikealta ja turhan ankaralta isältä, ja jolle annetaan helposti anteeksi, samalla kun suhde äitiin on lähes jääkylmä. Asetelma, joka jaksaa kiehtoa aina yhä uudelleen. Bechdel kertoo hulvattomalla tavalla ja samaan aikaan niin aidosti omaa kasvutarinaansa, seksuaalista heräämistään ja pakko-oirehäiriötä. Sarjakuvan avoimuus, olipa siinä fiktiota mukana rippu tai enemmän, herättää arvostusta.

Sarjakuvassa kuvataan homoseksuaalisuutta kahdessa sukupolvessa. Sitä millaista on olla homo aikana, kun se on rikos, kätkettävä asia, joka häilyy jossain heteroavioliiton varjona ja aikana, jolloin se on helpommin hyväksyttävää. Ajankuva, ja sukupolvien välisen kuilun kuvaaminen on kiehtova ja onnistunut.

Lisäksi kirjailija on onnistunut kuvaamaan helposti lähestyttävällä ja kiinnostavalla tavalla hahmoja, joita voisi myös vierastaa tai inhota. Bechdel välittää lukijalle lämpimän ymmärryksen kaiken synkän keskellä. Sarjakuva tuntuu hyvällä tavalla terapeuttiselta, niin tekijän kuin lukijankin näkökulmasta. 

Kiinnostavien aiheiden ja tarinan lisäksi sarjakuvassa ilahdutti moni muukin seikka. Rakastuin esimerkiksi siihen, että sarjakuva on mielenmaisemaani sopivan melankolinen ja täynnä kuivaa huumoria. Sarjakuvan upea värimaailma on yhtä apea kuin monien hahmojen ilmeet, ja se välittää niin vahvan tunteen, että siitä on melkein vaikea ravistella itsensä irti. Suurta rakkautta herätti myös kirjan lukuisat kirjalliset viittaukset. Joku muu varmaan repii hiuksensa, kun niitä vilisee niin, ettei kaikkiin kykene välttämättä edes tarttumaan, vaan minä en. Rakkaus kirjallisuuteen välittyy sarjakuvasta niin vahvana, että heräsi halu lukea esimerkiksi kaikki nyt heti.

Jollain kierolla (tai ehkä vähemmän kierolla) tavalla sarjakuvasta löysi niin paljon kosketuspintaa, että lukukokemuksesta tuli todella henkilökohtainen. Henkilökohtaisuuden vuoksi se nousee kevyesti yhdeksi lempikirjakseni, ja siksi taas sen suositteleminen tuntuu vaikealta! Toki voin julistaa sarjakuvan olevan paras ikinä, ja ylistää sitä monen muun sarjakuvasta pitäneen kanssa, ja samalla en. Henkilökohtaiset lukukokemukset koskettavat erilaisista syistä eri ihmisiä ja siksi henkilökohtaiset teokset ovat usein tärkeitä syistä, joita on vaikea selittää. Tai joita ei halua selittää. 

Sarjakuva on kuitenkin monella teknisellä ja kirjallisella tasolla niin hyvä, että jo niiden ansiosta sarjakuva nousee korkealle. Ilman henkilökohtaista kosketuspintaakin tämä olisi upea ja siksi suosittelen sitä, kaikesta huolimatta, jokaiselle kirjallisuuden ystävälle.

 ♥♥♥♥♥