J.R.R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin, Wsoy 2017
Kuvittanut: Tove Jansson
Suomentanut: Kersti Juva
Alkuteos: The Hobbit or There and Back Again 1937
Omasta hyllystä
Pitkähkö oli matkani Hobitin kanssa, tarkalleen 18 päivän reissu, mutta niin vain tuli kuljettua Sinne ja takaisin, välillä verkkaammin ja koukeroisemmin, mutta pääasiassa tasaista tahtia.
Pidän kirjan lukemista jonkinlaisena saavutuksena ja merkkipaaluna, sillä aiemmin Hobitti, Taru Sormusten herrasta tai muu Tolkienin tuotanto ei ole voinut vähempää kiinnostaa. Olen kyllä sinnikkäästi yrittänyt katsoa muutaman kerran Taru Sormusten herrasta -elokuvia, mutta joko olen nukahtanut, tai mielenkiintoni on nukahtanut, sillä elokuvista muistan vain juoksevat puut (tarkistin ystävältä, että onhan niissä varmasti juoksevia puita). Teininä yritin lukea Hobittia serkun vinkistä, mutta silloin luovutin muutaman sivun jälkeen. Nyt, reilu kymmenen vuotta myöhemmin, ei luovuttamisesta ollut tietoakaan, vaan kirja tuli luettua kannesta kanteen. Hurraa!
Havahduin Hobittiin, kun pohdin lastenkirjaklassikoita, jotka olisi mielestäni syytä lukea. Kuinka ollakaan samaan aikaan Hobitista julkaistiin 80-vuotispainos, jossa oli sekä jo aiemmin ihailemani Tove Janssonin kuvitus sekä kansi, jonka Jansson alunperin suunnitteli Hobittiin. Kustantamo ei tuolloin uskonut sen vetoavan lapsiin, joten Jansson kuvitti varmaan monelle tutuksi tulleen kannen, jossa on Bilbo. Joka tapauksessa alkuperäinen kansi lohikäärmeellä vetosi minuun sen verran, että tilasin kirjan omakseni.
Olen todennut, että kun innostun jostain, se hetki kannattaa käyttää hyväkseen. Eli kun Hobitti hyllyyni saapui ja se alkoi mieltäni kutkuttaa (mitä en olisi siis koskaan ikinä uskonut tapahtuvan), niin tartuin kirjaan ja luin sen. Parasta koko jutussa: pidin lukemastani.
Hobitti on hyvä satukirja. Se on hyvä omassa lajissaan fantasiakirjana ja seikkailutarinana. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran reilu 80 vuotta sitten, mutta tarina on iätön. Se on kestänyt jo vuosikymmeniä ja kestää varmasti tuleviakin vuosia. Uskon ja toivon ihmisten löytävän Hobitin ja lukevan sen juuri sellaisena klassikkona, kuin mitä se on.
Se on tarina ihanan mukavuudenhaluisesta, vähän laiskasta, paljon ruoasta ja levosta pitävästä Hobitista, Bilbosta, jonka velho Gandalf tempaisee mukaan seikkailuun. Hänet esitellään ammattivorona, aarteenmetsästäjänä kolmelletoista kääpiölle, jotka hieman epäillen suhtautuvat voroon. Bilbo itse lähinnä tutisee kauhusta, vaikka suurimman osan ajasta onkin hieman pihalla siitä, mitä nyt oikeastaan tapahtuu. Tällä poppoolla ja näillä eväillä lähdetään kohti Smaugin, lohikäärmeen, varastamia ja vartioimia aarteita - ja toivotaan parasta.
Tarina on hyvin kaavamaisen juonirakenteen varaan rakennettu seikkailukertomus, jossa toistuu samat jutut, mikä voi vähän välillä kyllästyttää, mutta joka toisaalta toimii. On matka, jonka varrella on monenlaisia kiperiä tilanteita ja vaaroja, mutta niistä selvitään, jotta voidaan kohdata uusia vaaroja päämäärän ja suuren vaaran häämöttäessä vielä edessä. Tarinasta löytyy toimintaa, oveluutta, synkkyyttä ja paljon huumoria. Kertoja on lähes kaikkitietävä, mutta toteaa välillä, ettei tiedäkään jotain. Kertojan ääni on vahva, etenkin kun lukijaa puhutellaan suoraan.
Kaikista eniten kuitenkin pidin kirjan luontokuvauksesta, joka on mieletön. Esimerkiksi Synkmetsän kuvaus on iholle hiipivän karmiva ja vaikuttava. Niin monta päivää viellä pimeässä metsässä kuljettiin, viruttiin... Näen vieläkin ne mustat puunrungot lähes yhtä mustaa taustaa vasten. Ja sinne tänne nukahtelevat kääpiöt.
Olen yllättynyt miten paljon lopulta pidin Hobitista. Ei siitä lempikirjani tullut, enkä voi sanoa, etteikö sen kanssa olisi takkuiltukin. Välillä oli tosi vaikea jaksaa pitää kiinnostusta yllä, luin sivuja uudelleen ja silti vaati ponnisteluja pysyä mukana matkassa. Tällaiset kääpiöiden, hiisien ja lohikäärmeiden täyteiset seikkailutarinat kun eivät ihan omin juttuni tosiaan ole.
Arvostan kuitenkin kirjaa, eikä lukukokemus ollut huono. Hobitti on hyvä ja kyllä vain Bilbo Reppuli jonnekin sydämeeni taisi jäädä asustelemaan, ja sydämeni taas saattoi jäädä asustelemaan Hobittilaan.
♥♥♥♥
Kuulostaa ihanalta, että pääsit alkuvaikeuksista (ja vähän puolivälivaikeuksista) huolimatta kurkistamaan Hobittilaan! Luontokuvauksesta sellainen sivuhuomio, että sitä mahtuu paljon myös yhteensä yli tuhatsivuiseen Taruun sormusten herrasta, ja Tolkienhan on juuri luontokuvauksestaan erityisen tunnettu. Rakkaus luontoon suorastaan huokuu tekstistä! Mutta Sormusten herrassa on sen verran enemmän örkkejä ja haltioita ja taikahevosia, että ehkä en sitä lähtisi suosittelemaan fantasiasta näppylöitä saaville. Ellei ole sitten joku kovemman luokan klassikkokyntäjä.
VastaaPoistaHobittila oli kiva uusi tuttavuus, ja olen iloinen, että lähdin matkaan! Luontokuvaus oli todella hieno, ja sitä voisin lukea lisääkin, mutta veikkaan, että TSH jää lukematta. Se ei ole uponnut elokuvinakaan, joten kirjan lukeminen voisi olla melkoinen urakka... mutta mitään en lupaa tai vanno!
PoistaAla-asteikäisenä Hobitti teki suuren vaikutuksen ja ohjasi varmaankin pienenä siihen muuhun fantasiakirjallisuuteen. Tolkien kun tuntuu olevan gateway-kirjailija siinä mielessä,klassikko, joka ohjaa niihin muihin.
VastaaPoistaMutta nykyään fantasiaan tarttuminen tuntuu vieraalta, vaikka joskus se Taru sormusten herrasta pitäisi taas uudestaan lukea. Ja Hobittikin.
Pohdin tätä, että vaikka teininä tämä ei toiminut, niin olisiko sitä nuorempana voinut toimia? Ehkä, ehkä ei. Onneksi nyt oli kuitenkin oikein kiva lukukokemus!
PoistaSiitä sitten vanhoja lemppareita lukemaan!
Olipa mielenkiintoista lukea mietteitäsi Hobitista! Hobitti (ja Taru sormusten herrasta) on kulkenut omassa kirjahyllyssäni jo ihan lapsuudesta saakka, joten oli kiva lukea sellaisen ajatuksia jonka lapsuuteen tämä kirja ei ole kuulunut. Jotenkin tuntuu, että jos on kasvanut jonkun kirjan kanssa niin sen arvostelu puolueettomasti voi olla vähän vaikeampaa... :) Hienoa, että lopulta löytyi yhteissävel Tolkienin kanssa :)
VastaaPoistaNiinhän se on, että ei sellaisiin oman lapsuuden suosikkeihin oikein voi suhtautua puolueettomasti... Esimerkiksi itse olen täysin aseeton Muumeja vastaan, ne ovat parasta!
PoistaOlen iloinen, että Hobitti oli mieleeni ja sen luin!
Hobitti ol iminullekin pienoinen työvoitto. Fantasia kun ei ole lajiani ollenkaan - eivät edes pakolliset klassikot. Ihanasti kirjoitat, että Bilbo jäi sydämeesi asumaan ja niin kai kävi sitten minullekin, sillä nyt muistelen lämmöllä lukukokemustani, joka oli kyllä minulle työläs.
VastaaPoistaVoi vitsit, kiva kuulla, että kuitenkin pidit myös! Minä pidän jonkin verran fantasiasta, mutta enemmän sellaisesta Potter-kamasta.
PoistaLuin juuri äsken Hobitin. Minulla on sama ihana Janssonin kuvittama klassikkopainos kuin sinulla. Hobitti oli jäänyt minulta lukematta, vaikka rakastamani Tarun sormusten herrasta olen lukenut moneen kertaan. Kiva, että sinäkin pääsit Hobitin tarinaan sisälle.
VastaaPoistaTämä painos on ihana! Kiva päästä kuulemaan sinunkin ajatuksiasi kirjasta :)
PoistaMulla on Tolkieniin viharakkaussuhde, joka on kuitenkin enemmän rakkautta. Haaveilen siitä, että olisi pitkä loma ja saisin vihdoin aikaiseksi lukea Sormusten Herran uudelleen niin, että kartat ja omat muistiinpanot vain viuhuvat ympärillä. Ja hobitit ja Hobittila, muuttaisin sinne milloin vain <3
VastaaPoistaMinä en ole ikinä elämässäni lukenut yhtäkään Tolkienin teosta - varmasti ihan syystä, ettei niiden tarinat oikein osaa houkutella. Vaan kenties sitä joskus ylittäisi tämänkin rajapyykin :-)
VastaaPoista