Ulla Donner: Spleenish, S&S 2017
Suomentanut: Sinna Virtanen
Kirjastosta
"Spleen on raskasmielisyyttä, melankoliaa, haluttomuutta, ikävystymistä. Spleenish on olotilaa, jokka kaikki on yhtä aikaa helppoa ja epävarmaa. Muut ihmiset ovat fiksumpia, laihempia, aikaansaavempia."
Pongasin Ulla Donnerin sarjakuvan Spleenish Lauran blogista. Laura kuvaili sarjakuvaa sukupolvikokemukseksi, joka kohoaa punaviherkuplan sisältä. Koska Lauran kanssa samaa ikäluokkaa olemme, ja sinne punaviherkuplaankin mahdun, niin sarjakuva kuulosti ihan omalta jutulta. Sitä se olikin, ja ei kuitenkaan ollut.
Spleenish on hieno ja taitava, visuaalisesti erikoinen, ja hyvällä tavalla haastava sarjakuva. Sarjakuva kuvaa osuvasti nykyaikaa, iältään noin kolmenkympin hujakoilla olevien elämää somen, juhlien, pitäisi-olla-jotain-ajatusten ja tyhjyyden äärellä. Sarjakuvasta huokuu ehkä jotenkin ajallemme tyypillinen apaattisuus ja tympeys. Ulkokuori kiiltää, sisällä valuu ahdistava tahmeus.
Sarjakuvassa on niin osuvia juttuja ja sitä tuttuutta, jota voisi nimittää Lauran sanoin sukupolvikokemukseksi. Sarjakuvasta väkisinkin tunnistaa elementtejä, jotka voi liittää omaan, tuttavan tai ylipäänsä oman sukupolven elämään. Lukeminen teki tavallaan vähän kipeää juuri siksi, että se onnistui paikoin pistelemään jonnekin sisimpääni kaikella oman sukupolveni ahdistuksella.
Silti sarjakuva jäi hieman vieraaksi ja etäiseksi. Sen kuvaama apaattisuus ja tyhjyys, ehkä juuri sen ahdistuksen peittely ja venkoilu, eivät ehkä kuitenkaan ole niitä asioita, jotka olisivat tulleet todeksi omassa elämässäni. Ehkä kaltaiseni välillä onnellisuutta hyrisevä, pienistä asioista innostuva, jolla on harvoin tylsää, on kuitenkin aika kaukana siitä, ehkä jotenkin helsinkiläisestä, harmaasta maisemasta, jota sarjakuva kuvaa.
Mielestäni sarjakuva jäi myös aavistuksen pinnalliseksi. Tai vähän kuin se olisi jäänyt kesken. Jotenkin tuntui siltä, että olisi halunnut kääntää sivuja vielä sittenkin, kun niitä ei enää ollut jäljellä. Jotain inahduksen syvällisempää, jotain uutta, jäin odottamaan.
Spleenish on kuitenkin taidokas sarjakuva, joka kuvaa osuvasti aikaamme ja onnistuu herättämään ajatuksia ja tunteita. Sarjakuva kuvaa ahdistusta niin hyvin, että sarjakuvan raskasmielisyys oli paikoin raskasta luettavaa. Sarjakuvan sielunmaisemaa peilaa väkisinkin omaansa.
Tämä sarjakuva taisi olla turhankin tiukasti yhteen kuplaan suunnattu, mutta sen verran mielenkiintoinen tuttavuus kuitenkin, että mielelläni näkisin Donnerin töitä jatkossakin. Olen jo hänen tumblr-sivuaan selaillut ja löytänyt paljon siistejä juttuja. Kannattaa kurkata.
♥♥♥
Aiheet vaikuttavat tässä kiinnostavilta, mutta piirosjälki ja etenkin värimaailma eivät vedä minua puoleensa, vaikka ne sarjakuvissa ovat aika tärkeitä. Harmi!
VastaaPoistaMinusta piirrosjälki oli oikein taitavaa, ja vaikka se tuntui vähän vieraalta, niin pidin siitä lopulta ehkä jopa enemmän kuin aiheista :D
PoistaMutta parempiakin sarjakuvia on, vaikka eipä tämän lukemiseen kauaa mennytkään.
Ymmärrän täysin ajatuksesi, Spleenishin kupla on kyllä todella pienen pieni. Tavallaan harmillisenkin, koska se jättää ulkopuolelleen noin 99,9% ihmisistä, mutta sen sisällä tää taas oli kyllä mielettömän vallaton, haha :D Hauska kuitenkin kun luit tämän!
VastaaPoistaKupla on kyllä hyvin pieni ja se teki lukukokemuksesta ehkä hieman tylsänkin, kun tajusi, miten pientä joukkoa tässä kuvataan ja tavoitellaankin ehkä. Ihan mielenkiintoista lukea, vaikka ei suureksi lemppariksi noussutkaan. Eipä nyt jokaisen luetun teoksen tarvitsekaan.
PoistaHmmm, koska löydän ehdottomasti itsenikin osana tätä kuplaa, niin tuntuu että täytyyhän tämä lukea. Alkoi myös ihan kiinnostaa että miltä noin räväkällä kannella varustettu sarjakuva näyttää sisältä, täytyy siis laittaa lukulistalle :)
VastaaPoista