Mona Chollet: Naisia vai noisia? Naisvainot ennen ja nyt

Mona Chollet: Naisia vai noitia? Naisvainot ennen ja nyt

Gummerus 2019

Kirjastosta

Ah miten rakastan lukea kaikkea feminististä taas tällä hetkellä! Välillä on pakko ottaa taukoa, mutta nyt viime viikkoina on tehnyt mieli lukea useampi teos. Joskus kaipaa teoksia, jotka herättävät voimakkaita tunteita. Feministiset teokset yleensä herättävät, ja niin tekin Mona Cholletin teoskin Naisia vai noitia? Naisvainot ennen ja nyt.

Itseasiassa on melkein vaikea kommentoida kirjan sisältöä, kun se herätti niin voimakkaita tunteita; raivoa, vihaa ja turhautumista, mutta myös huvittuneisuutta. Miten monta tuhatta vuotta täällä vielä saa rehottaa naisviha näin avoimena, ja sille ei tehdä mitään? Jos joku polttaa vaimonsa elävältä, miksei se ole päivän isoin uutinen? Tai ylipäänsä se, että maailmassa kuolee satoja, tuhansia naisia vuosittain pelkästään naisvihan takia? Aaargghh.

Kirjan asiasisältö on kiinnostavaa ja tärkeää. Vaikka kirja käsittelee ikiaikaisiakin teemoja, niin siinä oli myös paljon uutta, siis ainakin minulle. Olen lukenut noitavainoista eli naisvainoista aiemmin vain vähän. Miksi vain vähän? Koska jostain syystä tällaista tuhansien naisten vainoaminen, kiduttaminen ja tappaminen ei ilmeisesti ole se osa historiaa, josta haluttaisiin kertoa. Tässä kohtaa voi taas pysähtyä miettimään, että ketkä siitä historiasta kertovat ja mistä näkökulmasta. Ainakaan se näkökulma ei ole nostanut kovin näkyvään osaan sitä osaa naisvihan historiasta, jonka jäljet näkyvät nykypäivänäkin.

Cholletin kirja käsittelee noitavainojen eli naisvainojen historiaa. On raskasta lukea siitä, miten paljon naisia on tapettu noitina. Kirjailija shokeeraavasti kuvaa naisvainoja kertomalla, miten Saksassa kampanjointiin noitia vastaan niin tehokkaasti, että kahden kylän puhdistusten tuloksena eloon jäi vain yksi nainen. Yksi nainen! Yhtä lailla kirjailija mainitsee, miten jossain vaiheessa oli harvinaista, että joku nainen kuoli vanhana omaan sänkyynsä. Niin moni tapettiin. Mitään todisteita noituudelle ei tarvittu. Riitti esimerkiksi se, että joku mies sanoi naisen olevan noita, ja se oli siinä. Chollet nostaa esiin sen, miten moni historiaa tutkiva ei ole pitänyt näitä vainoja naisvihana. Osa on kieltänyt sen, vaikka heidän omat tutkimuksensa ovat osoittaneet, että siitähän se johtuu. 

Yhtä raskasta on lukea siitä, miten näiden vainojen jäljet näkyvät yhä edelleen. Naisviha rehottaa. Kirjailija käsittelee eniten juuri nykypäivän naisvainoja. Hän käsittelee muun muassa sitä, miten itsenäisiä naisia saatetaan yhä pitää uhkana, hän puhuu lapsettomuudesta ja siitä, miten vanhoihin naisiin suhtaudutaan. Lisäksi kirja kritisoi oikeastaan aika osuvasti sitä, miten länsimaalainen lääketiede ei huomioi naisia. Minna Salamin kirjan jälkitunnelmissa oli kiinnostavaa lukea toista europatriarkaalisen tiedon kyseenalaistavaa tekstiä. Näitä lisää, kiitos!

Kirjan sisältö on tärkeää, mutta kirjan tyyli valitettavasti ontuu. Teksti ei ole täysin sensitiivistä, mikä risoo erityisesti, kun kirjan on kirjoittanut itseään feministiksi tituleeraava henkilö. Kirjoittajan etuoikeutetun aseman ja etuoikeudet näkyvät tekstitasolla muun muassa näkökulmien valinnassa. Lisäksi seksuaalivähemmistöistä puhutaan toiseuttavasti. En ymmärrä kirjailijan pointtia verrata seksuaalivähemmistöjen saamaa lokaa siihen, millaista kohtelua naiset voivat saada liittyen sopimattomiin lapsikyselyihin. Sukupuolikäsitys vaikuttaa myös kaksinapaiselta. Lopussa oli yksi osuus, josta en pitänyt lainkaan. Kirjailijan tyyli oli yliampuva.

Kun on tarpeeksi monta kymmentä vuotta tituleerannut itseään feministiksi ja ajattelee olevansa ajan tasalla, tasa-arvoinen ja sensitiivinen, niin jossain vaiheessa ehkä unohtaa kouluttaa itseään. Unohtuu omaan etuoikeutettuun kuplaan, jossa taistelee kyllä tärkeiden asioiden puolesta, mutta siinä samalla jää menneelle vuosikymmenelle. Kirjan loppua lukiessa tuli sellainen fiilis kirjailijasta - olen ehkä täysin väärässä. Mutta oli miten oli, teksti ei ollut tarpeeksi sensitiivistä nykyajan feministiselle teokselle. 

Kirjoitin hetki sitten toisesta ranskalaisen kirjoittamasta feministisestä teoksesta, joka ontui aivan samojen asioiden kanssa. Näiden kahden kirjan jälkeen olen pohtinut, että kertooko tämä enemmänkin ranskalaisesta feminismistä vai onko kohdalleni vain sattumalta osunut kaksi samoja ongelmia toistavaa teosta? Jos joku on tutkinut feminismiä Ranskassa enemmänkin, niin kiinnostaisi kuulla siitä enemmän!

Kirjaa suosittelen sen aiheen puolesta, vaikka tekstin soisi olevan sensitiivisempi.