lauantai 1. tammikuuta 2022

Vuoden 2021 kirjat


Kirjavuottani 2021 on ehdottomasti kuvailtava sarjakuvapainotteiseksi. En ole varmaan koskaan lukenut yhtä montaa sarjakuvaa saman vuoden aikana. Olen kyllä aina lukenut paljon sarjakuvia, mutta tänä vuonna varmasti rikkonut kaikki ennätykseni! Sarjakuvat ovat usein täydellisiä siihen hetkeen, kun haluaa lukea, mutta keskittymiskyky ei riitä romaaniin. Viime vuoteen mahtui näitä hetkiä paljon. Sarjakuvia väheksymättä olen onneksi ehtinyt lukea myös useita hyviä romaaneja ja tietokirjoja. Kirjavuoden parhaiden luettujen teosten valinta olikin haastavaa. Jätin listalta lopulta sarjakuvat pois kokonaan. Jos innostun, teen niistä vielä jossain vaiheessa kokonaan oman postauksen. 

Kirjavuoteni merkittävä käänne oli myös paluu blogin ääreen joulukuussa. Vajaassa kuukaudessa olen ehtinyt todeta sen, etten ehdi kirjoittaa blogiin samaa tahtia kuin saan kirjoja luetuksi, mikä on sinänsä positiivinen ongelma, sillä lukeminen edellähän tässä mennään. Lisäksi muistan jälleen miten vaikea on löytää valoa kirjakuville tähän aikaan vuodesta.



Vuonna 2021

Luin yhteensä 97 teosta.

55 sarjakuvaa.

25 romaania.

14 tietokirjaa/elämäkertaa/muita tietohyllystä löytyviä.

3 lastenromaania (joita en lukenut töihin, työkirjoja en listannut tähän lainkaan).



Vuoden parhaat kirjat

Brit Bennet: Mikä meidät erottaa

Reni Eddo-Lodge: Miksi en enää puhu valkoisille rasismista

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Maggie Nelson: Jane / Punaiset osat

Yōko Ogawa: Muistipoliisi

Vanessa Springora: Suostumus

Bea Uusma: Naparetki - minun rakkaustarinani



Lista kaikista lukemistani teoksista löytyy täältä

4 kommenttia:

  1. Odotan innolla postaustasi sarjakuvista, sillä se on minulle vielä melko koskematon kenttä. Muutamia olen lukenut, mutta ehdottomasti pitäisi lukea sitä genreä lisää. Iloa uuteen lukuvuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksesta ja kommentistasi! Katsotaan millaisen katsauksen saisin noista sarjakuvista aikaiseksi. :)

      Poista
  2. Ooh miten paljon sarjakuvia! Itselläni kävi viime vuonna taas hassusti toisin päin, sillä luin harvinaisen vähän sarjakuvia, yleensä ne kun vievät ison osan lukemisista. Olisi tosiaan kiva kuulla mitä sarjakuvia luit, ehkä löydän sieltä itselleni taas uutta luettavaa tälle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no joskus niinkin. Itse toivon tänä vuonna lukevani hieman enemmän muuta ja sopivissa määrin sarjakuvia. Yritän saada sarjakuvista jonkin tekstin aikaiseksi, koska joukossa oli kyllä monta uutta - ja myös paljon itselleni entuudestaan ihan vierasta.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössä roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.