Ragnar Jónasson: Saari

Ragnar Jónasson: Saari

Tammi 2021

Kirjastosta

En lue dekkareita, paitsi silloin kun luen. 

Dekkarit ovat aina olleet genrenä se, joka ajatuksen tasolla kiinnostaa, mutta joka ei sitten kuitenkaan koskaan oikein lähde. Se on harmi, koska kulutan paljon true crimea ja rikossarjoja, joten tavallaan olisi sopivaa kohdeyleisöä erilaisilla jännäreille. Siitä huolimatta en ole koskaan lukenut sellaista dekkaria, josta olisin ajatellut, että tämä on loistava. Itseasiassa suurin osa dekkareista, joita olen yrittänyt lukea, on jäänyt kesken. Kaipaan kirjallisuudelta kuitenkin sitten jotain muuta, kuin mitä dekkarit tarjoavat.

Kaikesta tästä huolimatta olen sinnikäs lukija ja yhä silloin tällöin tartun dekkariin. Nimittäin islantilaisiin dekkareihin. Islantilaisissa dekkareissa kiinnostaa ehdottomasti tämä itselle vieras maa, kirjojen ainutlaatuinen miljöö eli Islanti, Islannin historia ja tietenkin se fakta, että Islannissa tapahtuu sen verran vähän rikoksia, että on kiinnostavaa nähdä, miten kirjailijat saavat murhansa istumaan paikkaan, jossa niitä ei juuri tapahdu.

Saari on Ragnar Jónassonin Hulda-sarjan toinen osa. Sarja on siitä erikoinen, että se etenee ajassa taaksepäin. Ensimmäisessä osassa Pimeys rikosetsivä Hulda oli lähes eläkeiässä, mutta toisessa osassa Hulda on nuorempi. Kiinnostava ratkaisu.

Saari kietoutuu yhden nuoren naisen murhan ympärille. Hänet murhattiin mökkiin 80-luvun lopulla ja murha ratkaistiin nopeasti. Kymmenen vuotta myöhemmin nuoren naisen läheisimmät kokoontuvat yhteen eräälle saarelle, kauas kaikesta, muistelemaan murhattua ystäväänsä. Saarella tapahtuu kuitenkin traaginen onnettomuus. Vai onko se sittenkään onnettomuus? Kun vyyhti alkaa aueta, joudutaan puntaroimaan myös 80-luvun murhan tapahtumia uudelleen. 

Saari on ihan hyvä. Tarina on kiinnostava ja koukuttava, ja sen lukee nopeasti ahmien. Itseäni ihastutti sitten kuitenkin kirjassa eniten juuri Islanti. Toisessa kehyksessä en välttämättä olisi tarinaa jaksanut lukea. Tarinan keskiössä on nuoren naisen murha, eli mitään kovin omaperäistä teos ei tarjoile. Kirjassa lukija on myös koko ajan askeleen edellä rikosetsivää, eli loppuratkaisu ei varsinaisesti yllätä. En oikein tiedä, onko tämä se tyyli, josta pidän. Ymmärrän sen fiiliksen, joka tulee, kun odottaa, että koska poliisit hoksaavat saman kuin itse, mutta se saattaa käydä myös vähän tylsäksi. Tosin tässä ei muutenkaan ollut mitään kovin yllättäviä elementtejä. 

Kokonaisuus on kuitenkin erittäin ok. Tarina pitää otteessaan ja itse luin teoksen parissa päivässä. Olikin tosi kiva lukea pitkästä aikaa jotain näin nopealukuista. 

Bryan Washington: Mitä meistä jää

 

Bryan Washington: Mitä meistä jää

Otava 2021

Kirjastosta

Luin Bryan Washingtonin kirjan Mitä meistä jää hieman vahingossa. Se ei ollut edes omalla lukulistallani, vaan nappasin sen luettavakseni kumppanini kirjastolainapinosta, kun oman pinon kirjoista mikään ei sillä hetkellä houkutellut. Luin kirjan nopeasti ja pidin siitä paljon. Yllätyinkin huomatessani, miten moni ei ollut lämmennyt kirjalle. Kiinnostavaa!

Mitä meistä jää kertoo Bensonista ja Mikesta, jotka ovat suhteessa. Suhde on kuitenkin ajautunut pisteeseen, jossa usein päädytään eroon. Tilalle on ehkä jo tullut jotain uutta. Vaikka miesten välinen suhde on tavallaan kirjan ydin, se ei kuitenkaan ole kirjan keskiössä koko ajan. Kirja nimittäin alkaa oikeastaan hetkestä, jossa Mike on kutsunut äitinsä heidän luokseen Houstoniin. Miken äiti lentää Japanista vain saadakseen kuulla, että Mike on lähdössä Japaniin katsomaan sairasta isäänsä. Miken äiti ja Benson jäävät kahdestaan, vaikka eivät ole aiemmin edes nähneet toisiaan. Miken äiti on tuskin edes suostunut myöntämään, että hänen pojallaan on suhde toiseen mieheen. 

Kirjassa avataan Benson ja Miken suhteen kiemuroita. Benson on musta ja Miken juuret ovat Japanissa, eikä se ole merkityksetöntä. Molempien taustalla on eri tavoin rikkinäiset perheet ja vaikeat suhteet vanhempiin, joiden on ollut vaikea edes myöntää lastensa homoutta, hyväksymisestä puhumattakaan. 

Kirja kuvaa henkilöitä, jotka kuuluvat useampaan vähemmistöryhmään. Syrjintää voi olla monenlaista ja kulttuurit kohtaavat myös parisuhteessa. Pidin kuitenkin siitä, että kirjan keskiössä on kuitenkin paljon muuta, kuin vähemmistöihin kuuluminen. Keskiössä on hahmoja, joilla on omat painolastinsa ja jotka ovat vähän hajalla. Hahmot eivät ole helppoja ja miellyttäviä, ja itselläni kestikin hetki, ennen kuin edes aloin pitää kirjan hahmoista. Heitä kuitenkin kuvataan lämmöllä, empatialla ja huumorilla. Lopulta kirjan hahmoista tuli tärkeitä. Oma lempparini taisi lopulta olla Miken äiti, ja erityisesti Miken äidin ja Bensonin välinen suhde oli sykähdyttävä.

Pidin siitä, miten kirjassa kuvataan arkista elämää, joka tosin on hyvin kaukana omasta elämästäni. Kirjan kautta pääsi näkemään ihan toisenlaisen arjen. Pidin myös viipyilevästä elämän kuvaamisesta. Pidin siitä, kun oltiin Japanissa ja ne kappaleet olivat kuin olisi katsonut japanilaista elokuvaa. Jäinkin miettimään, millaiset suhteet kirjailijalla mahtaa Japaniin olla.

Kirja maalaa ihan omanlaisensa maailman. Kirja onnistuu herättämään hienosti eloon keskenään hyvin erilaisia hahmoja, ihmissuhteita, elämän ulottuvuuksia. Kirja onnistuu kuvaamaan muutamassa lauseessa yhteiskunnallisia muutoksia ja erilaisia kulttuureja.

Teos on taitava, koskettava, vahva ja väkevä. Monitahoinen ja ajatuksia herättävä. Silti kirja on lempeä ja helposti luettava. 

Minua häiritsi kirjassa oikeastaan vain kaksi asiaa. Tarinaa kerrottiin sekä Miken että Benson näkökulmista, heidän äänillään, mutta nämä äänet olivat keskenään todella samanlaiset. Kun tällaiseen ratkaisuun on päädytty, toivoisi äänien olevan selkeästi erilaisia. Lisäksi en oikein saanut kiinni miksi tekstin seassa oli pieniä mustavalkokuvia? Kuvat olisivat kaivanneet väriä ja kokoa, ja tällöin ne olisivat voineet toimiakin. 

Olen miettinyt sitä mikä kirjassa jakaa lukijoita. No tietenkään kaikki kirjat eivät miellytä kaikkia, eikä siihen liity välttämättä sen suurempaa mysteeriä. Kirja kuvaa hyvin arkisia askareita aika paljon, mikä saattaa tietenkin kääntyä kiinnostavasta tylsäksikin. Itse mietin omalla kohdallani, että olisinko pitänyt tästä kirjasta näin paljon, jos keskiössä olisikin ollut heteroita? Täytyy myöntää, että en välttämättä. Representaatiolla on väliä. Toisaalta suurin etuni taisi olla se, että tartuin kirjaan ilman mitään odotuksia tai ajatuksia. En kaivannut mitään erityistä, mutta sain paljon.

bell hooks: Mies tahtoo muuttua

bell hooks: Mies tahtoo muuttua

niin & näin 2019

Kirjastosta

Alkuteos:  The Will to Change: Men, Masculinity, and Love (2003)

Olen lukenut paljon bell hooksista, mutta en mitään bell hooksilta. Asiaa on nyt korjattu hetki sitten suomennetun Mies tahtoo muuttua -kirjan myötä. 

Olen lukenut viime aikoina paljon tekstejä, jotka käsittelevät naisvihaa, ja miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa. Oli siis erittäin paikallaan lukea teos, jossa käsitellään teorioita ja ajatuksia siitä, miksi miehet sitten ovat niin väkivaltaisia. bell hooksin teorioissa ja ajatuksissa on viisautta, mutta ei mitään yllättävää tai ennenkuulumatonta. Tämänkin teoksen ydinsanoma on sama; vain patriarkaatin tuhoaminen voi vapauttaa meidän kaikki, sukupuolista riippumatta.

Kirja on alunperin kirjoitettu vuonna 2003, joten teos on jo melkein 20 vuotta vanha. Vaikka kirja on ehdottomasti ajankohtainen myös tänään, näkyy tekstissä myös sen ikä. En tiedä onko bell hooks kommentoinut teosta miten paljon sen julkaisun jälkeen, mutta uskon, että jos tämä olisi kirjoitettu myöhemmin, olisi se hieman erilainen. 

Vaikka teoksessa esiin nostetut pointit ovat päteviä, on tekstissä myös ongelmallisuutta, sillä se lykkää vastuuta miesten kasvatuksesta ja käytöksestä naisille, ja feministeille. Osa siitä on oikeutettua, koska kyllä, vanhempien vastuulla on kasvattaa lapsiaan. Lapset eivät itse voi valita, millaisia ajatusmalleja tai toimintatapoja heille opetetaan. He eivät itse päätä, ovatko heille opetetut tavat haitallisia, ongelmallisia tai jopa vaarallisia, vai eivät. 

Ymmärrän myös ajatuksen esimerkiksi siitä, miten usein patriarkaatin kasvattamat naiset eivät osaa suhtautua aina oikein miehiin, jotka sitten eivät toteutakkaan sitä toksisen maskuliinisuuden roolia, jota heille tyrkytetään. On vaikea vapautua patriarkaatista, jos vastaanotto ei olekaan hyvä ja ymmärtävä. Miesten tunteille ja herkkyydelle pitää antaa tilaa. 

Aikuiset ihmiset ovat kuitenkin vastuussa itse itsestään. Ei ole vain antipatriarkaalisten naisten ja feministien vastuulla viitoittaa aikuisille miehille tie vapauteen patriarkaatin kahleista. Useat feministinaiset ovat saaneet myös patriarkaalisen kasvatuksen. Feminismi on harvoin vain ylhäältä annettu tapa ajatella.

Olen itse monen muun feministin tavoin patriarkaalisten vanhempien lapsi, enkä ole tajunnut feminismin päälle kunnolla ennen aikuisikää. Itse itseni olen kouluttanut ja hakenut tietoa, halunnut muuttua ja toimia eri tavalla. On yhtä lailla väkivaltaisten miesten vastuulla haluta muuttua ja tehdä sitä muutosta. Feministinaiset tekevät sitä koko ajan itsensä kanssa, ja yrittäen samalla kouluttaa ympärillään olevia. Sitähän bell hookskin on tehnyt kirjoja kirjoittaessaan! Feministien vastuullaan ei kuitenkaan voi olla koko maailman kouluttaminen.

Miesten pitää itse haluta muuttua, jotta muutosta voi tapahtua. Siinä mielessä kirjan suomennettu nimi johtaa hieman harhaan. "Mies tahtoo muuttua" kuulostaa siltä, kuin miehet lähtökohtaisesti haluaisit muuttua, mutta patriarkaaliset naiset ovat esteenä. Kirjan englanninkielinen nimi "The Will to Change: Men, Masculinity, and Love" antaa paremman kuvan siitä, mitä kirja käsittelee. 

Suomennoksessa oli muutenkin ongelmallisuutta ihan sanatasolla (esimerkkinä sukupuolielämä on vanhentunut termi, joka tulisi korvata sanalla seksielämä), sekä sävyissä. Jos kielitaito riittää, niin suosittelen lukemaan tämän englanniksi. Silloin ei tarvitse arpoa, että mikä on bell hooksin sävy ja mikä suomentajan.

bell hooks käsittelee teoksessaan tärkeää aihetta, josta puhutaan aivan liian vähän. Tekstit ovat tärkeä osa feminististen tekstien kaanonia, ja aivan ehdottomasti suosittelen teoksen lukemaan. Se kannattaa kuitenkin lukea muistaen, että se on noin 20 vuotta vanha ja feministinen ajattelu on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana muuttunut paljon. 

Rachel Cusk: Toinen paikka

Rachel Cusk: Toinen paikka

S&S 2021
Kirjastosta

Voihan Rachel Cusk!

Luin aivan hetki sitten Cuskin Ääriviivat-trilogian ensimmäisen osan ja sitten kirjaston varausjono nytkähti niin, että kirjailijan uusin suomennettu teos saapui lukuvuoroon. Hyvin lyhyessä ajassa olen lukenut Cuskin kaksi teosta ja tehnyt kaksi huomiota: Cusk on loistava ja taiturimaisen nerokas kirjailija, mutta omaa lukukokemustani nakertaa sen jonkin henkilökohtaisen kosketuksen puuttuminen.

Nostin asian esille jo Ääriviivat-teoksen kohdalla. Minulla riittää ylistyssanoja tuolle teokselle, mutta se jokin liikahdus, joka kurkottaisi lähemmäs, jäi uupumaan. Pohdin, että ehkä joku toinen Cusk koskettaa enemmän. Kahden kirjan jälkeen odotan sitä edelleen. Eikä se haittaa. Aion lukea Cuskia jatkossakin.

Toinen paikka. Kun kertoja-nainen on ollut nuori, hänet pysäyttänyt erään taiteilijan teokset. Vuosia myöhemmin nainen kutsuu tämän taiteilijan luokseen, ei kotiinsa, vaan lähellä olevaan toiseen paikkaan, jossa välillä asustelee taiteentekijöitä. L saapuu, yllätyksen kera. 

L on erikoinen, oikukas hahmo. Hänellä on erikoista valtaa, jonka luonne paljastuu jo oikeastaan ennen, kuin hän edes saapuu paikalle. L ja hänen valtansa, tai vaikutuksensa, onnistuu myllertämään naisen elämää. Osansa siitä saavat naisen mies Tony, hänen tyttärensä poikaystävineen ja Brett.

Cusk kuvaa kiinnostavasti näitä kuutta hahmoa ja heidän välisiä suhteitaan. Keskiössä on tietenkin naisen ja L:n välinen outo valtasuhde, jossa L ei ikään kuin edes suostu katsomaan naista, vaikka mitään muuta nainen ei haluaisi, kuin tulla tuon taiteilijan näkemäksi. Mutta miksi hän janoaa sitä niin kovasti? 

Ihmisten erilaiset roolit, suhteet muihin, tarpeet, halut ja toisaalta torjutuksi tuleminen, nöyryytys, ovat hurjan hyvin kirjoitettu sanoiksi tässä teoksessa. Niitä on väkisinkin jäätävä miettimään. Kirjasta osa kohtauksista on jäänyt mieleeni, jopa melko lihallisina muistoina. Nainen hääpuvussaan, nauravat taiteilijat maalaamassa irvokasta kuvaa ja kirjailijaksi ryhtynyt nuori mies ovat kaikki mielessäni.

Vaikka kirja on kiinnostava ja kuvaa esimerkiksi kertoja-naisen mielenmaisemaa raa'an rehellisesti, niin loppujen lopuksi tässäkin keskiössä on yksi keski-ikäinen mies oikkuineen. Ei mitään kovin uutta tai mullistavaa.

Kirjan lopun sanoma kuitenkin yllätti. Tai siis se sanoma, jonka itse siitä poimin ja minähän olen poiminut ihan mitä oma mieleni on halunnut poimia. Ettäkö ruoho ei olekaan vihreämpää aidan toisella puolella? Ja joskus tajuaa vasta lähdettyään, miten hyvin asiat olivatkaan siinä hetkessä, josta lähti? Hmm, miten nokkelaa.

Cusk on hyvä kirjailija ja Toinen paikka on laadukas kaunokirjallinen teos, josta ei puutu taitoa, tematiikkaa tai vahvoja kuvia. Kaiken tämän luin ja näin, ja pidin. Ehkä kaiken ylistyksen jälkeen omat odotukseni ovat vain niin korkeat, ettei niitä voi oikein mikään täyttää. 

Suosittelen kaikesta omista mutinoistani huolimatta ehdottomasti lukemaan Cuskia.

Miniarviot: Alison Bechdel, Zadie Smith & Helene Hanff

Alison Bechdel: The Secret to Superhuman Strength

Houghton Mifflin Harcourt 2021

Kirjastosta

Alison Bechdel on yksi sarjakuvataiteen kiinnostavampia nimiä. Olen ollut todella vaikuttunut hänen aiemmin suomennetuista teoksistaan, ja olikin selvää, että hänen uusin sarjakuvansa The Secret to Superhuman Strength pääsee lukulistalleni. Luin sarjakuvan englanniksi.

Alison Bechdelin aiemmin suomennetuissa sarjakuvissa Hautuukoti ja Äideistä parhain Bechdel on ruotinut omaa elämäänsä lapsuudesta aikuisuuteen ensin suhteessa isäänsä ja sen jälkeen suhteessa äitiinsä. Uusi sarjakuva jatkaa samalla linjalla, mutta nyt elämää tarkastellaan kehollisuuden ja liikunnan kautta, esiin nousee myös ajatus sielusta ja mielensä tyhjentämisestä. Uusimmassa sarjakuvassa Bechdel paljastaa elämästään uusia puolia, ja ehkä sille on nyt tarpeeksi tilaa, kun hänen molemmat vanhempansa ovat kuolleet. 

Pidin sarjakuvasta paljon. Mitä muuta voisikaan odottaa, kun kyseessä on Bechdel. Harmikseni koin jonkin verran haasteita lukiessani sarjakuvaa englanniksi. Pelkäsin sitä jo etukäteen, koska Bechdel ei käsittele kovin kevyitä aiheita, hänen kielenkäyttönsä on taitavaa ja kieli hyvää. Toisin sanoen oma sanavarastoni ei kaikkien aiheiden kohdalla riittänyt, ja lukiessa jäi paljon ajatuksia ja vivahteita tunnistamatta. Toivonkin, että sarjakuva suomennetaan, ja voin lukea sen vielä suomeksi täydentääkseni aukot, jotka tästä lukukerrasta jäi.

Suosittelen!

Zadie Smith: Aavistuksia - Kuusi esseetä eristysajasta

Wsoy 2021

Kirjastosta

Mitä syntyy, kun taitava, mutta myös hieman etuoikeutettu, kirjailija kirjoittaa esseitä eristysajasta? No, taitavia, mutta hieman etuoikeutettuja huomioita eristysajasta. Oli ilo lukea Smithin hyvin kirjoitettuja esseitä ja ajatuksia tästä oudosta ajasta, jossa olemme eläneet jo pitkään. Smith käsittelee muun muassa jonkin tekemistä, kärsimystä ja rasismia. Samaan aikaan koko ajan minulla hankasi vastaan se etuoikeus, joka Smithin esseissä näkyy. Mietin vain, miksi juuri nämä esseet on päätetty julkaista? Värikkäitä tarinoita eristysajasta löytyy yhtä monta kuin ihmistäkin, ja minusta olisi tärkeä antaa ääntä niille, joiden kohdalla eriarvoisuus ja huono-osaisuus on vain kirkastunut eristysajan myötä.

Tietenkin kaikilla on oikeus kirjoittaa ja kertoa omasta eristyajastaan. Olemme kaikki kokeneet sen eri tavoilla. Kuten myös Smith. 

Otankin vastuun itselleni. Minun olisi pitänyt etsiä itselleni joku muu teos ja näkökulma tähän aiheeseen tässä hetkessä, koska sitä selkeästi kaipasin. Luin Smithin kirjan välipalakirjan tapaan muiden teosten joukossa, ja tämän vuoksi en juurikaan syventynyt esseiden äärellä. Viikko lukemisen jälkeen olin unohtanut esseiden aiheet, ja jouduin selaamaan kirjaa uudelleen voidakseni kirjoittaa siitä nyt tänne. Lukutapani ei palvellut esseitä lainkaan.

Aavistuksia on hyvä teos, koska Smith on hyvä kirjailija. Näkökulma ei vain tällä kertaa antanut minulle juuri mitään.

Helene Hanff: Rakas vanha kirja

Karisto 1982

Kirjastosta

Rakas vanha kirja on jonkinlainen klassikko, ja varsinainen kirjakarkki kaikille kirjojen ja lukemisen ystäville. Kirja koostuu kirjeenvaihdosta. Helene Hanff on amerikkalainen kirjailija ja kirjojen ystävä, joka aloittaa kirjeenvaihdon englantilaisen kirjakaupan hoitajan kanssa. Ensin Hanff tilaa kirjeitse lähinnä kirjoja, mutta pian kirjeenvaihto muuttuu ystävyydeksi, joka yltää kirjakaupan muihinkin työntekijöihin ja lähipiiriin. Kirjeenvaihto kestää kaksikymmentä vuotta.

Kirja on hauska, suloinen ja liikuttava. Kirja on pieni, eikä suinkaan sisällä kaikkia kirjeenvaihdossa vaihdettuja kirjeitä, mikä on varmasti hyvä ratkaisu, vaikka vähän harmittava tirkistelijän näkökulmasta!

Minulla on pieni tarina liittyen tähän kirjaan. Kumppanini varasi ja lainasi kirjan kirjastosta. Hän luki sen mökillä, ja kun sitten itse mietin mitä lukisin seuraavaksi, hän vinkkasi kirjaa minulle. Samalla selvisi, että olin itsekin merkinnyt sen goodreadsissa to-read listaan vuonna 2015. Ja minulla kun ei ollut mitään mielikuvaa koko kirjasta! Nyt se on luettu. Hyvä niin.