Kaikki mitä Tove Janssonista kirjoitetaan on aika ihanaa. Niin tämäkin teos.
Syyskirja on elämäkertaromaani Tove Janssonista. Teos kuvailee Janssonin ja Tuulikki Pietilän viimeisiä päiviä Klovharun saarella, heidän omalla pienellä saarellaan. Heidän on tullut aika lähteä viimeistä kertaa pois, koska ikä on tullut vastaan.
Kolmen päivän ajan Jansson ja Pietilä tekevät lähtöä. Pietilä puuhastelee, kantaa ja pakkaa. Samalla Jansson ajattelee läpi elämäänsä. Teoksessa käydäänkin läpi laajasti Janssonin elämä. Palataan Janssonin lapsuuteen ja nuoruuteen, käsitellään perhesuhteita ja romanttisia ihmissuhteita, uraa kuvataiteilijana ja kirjailijana, muumeja ja maalauksia. Isossa roolissa on Janssonin ja hänen äitinsä Hamin läheinen suhde, sekä Hamin juuret ja elämä.
Venho on tehnyt taustatyöt huolella ja antaumuksella. Teoksen lukeminen tuntuu siltä, kuin olisi lukenut uudelleen jonkin Janssonia käsittelevän elämäkerran. Fiktion sijaan kirjassa tuntuu olevan enemmän faktaa, ja monet kirjassa esiin nostetut yksityiskohdat voi tarkistaa paikkansa pitäviksi. Kirja taittaa senkin verran paljon elämäkerraksi, että välillä menee sekaisin siitä, lukeeko nyt kaunokirjallista teosta, vai sittenkin jotain muuta.
Minä kuitenkin pidin kirjasta juuri sen takia, että se nojaa enemmän faktoihin, sen sijaan, että olisi kirjailijan mielikuvituksen vahvasti värittämä. Koen välillä vaikeaksi lukea elämäkertaromaaneja, koska on vaikea lukea fiktiota ihmisestä, joka on oikeasti ollut olemassa. Siksi tämä ratkaisu puhutteli minua enemmän.
Kirja on kuitenkin romaani, yksi näkökulma Janssoniin ja hänen elämäänsä. Janssonin ajatukset tässä kirjassa ovat Venhon kynästä syntyneitä, ja teosta ei pidä lukea kuin se olisi totta.
Kirja kertoo Janssonin ja Pietilän lisäksi myös parikymppisestä Mariasta, joka on pakkomielteisen kiinnostunut Janssonista. Maria on lähettänyt kirjeen Janssonille, mutta ei ole saanut vastausta. Ehkä kirje on kadonnut, kuka tietää. Maria ujuttautuu mukaan Klovharun saarelle tehtävälle retkelle, koska haluaisi niin kovasti tavata Janssonin. Hän kohtaakin Janssonin, mutta se ei mene aivan kuten Maria toivoisi. Maria lähtee Klovharusta, mutta hän ei lähde kauas. Pian hän pystyttää telttaa paikalle, josta on hyvä näkymä Klovharuun. Sieltä hän tarkkailee saaren tapahtumia.
Ymmärrän, miksi Maria on kirjoitettu kirjaan. Marian kautta kirja saa lisää sävyjä, ja tarinaa voi tulkita hänen kauttaan niin monella tapaa. Marialle Jansson on suuri taiteilija, jotain ihmeellistä ja pakkomielle. Marian suhtautuminen Janssoniin kuvaa hyvin varmasti monen suhdetta Janssoniin, ja siihen voikin tavallaan samaistua. Myös oma suhteeni Janssoniin on melko pakkomielteinen. Maria kuvastaa hyvin yleisöä, kun samaan aikaan Jansson kamppailee elämässään muun muassa juuri sen kanssa, miten yleisö häneen suhtautuu ja mitä häneltä odotetaan. Jansson on paennut aivan kaikkia ja kaikkea omaan saareensa.
Marian osuudet kirjassa olivat melko tylsiä. Ne eivät tuntuneet kovin oleellisilta tai tärkeiltä. Maria ei tuntunut olevan kunnolla kiinni kokonaisuudessa, vaan hän jäi vähän irti kaikesta. Ehkä yksi syy irrallisuuden tunteelle on se, että Maria jäi niin vahvasti sivuhahmoksi, ettei hänestä tai hänen elämästään saanut otetta, ja siksi häneen ei syntynyt minkäänlaista suhdetta. Janssonin esimerkkiä seuraten hänet tahtoi sivuuttaa.
Venho on kirjoittanut hienon ja taitavan teoksen, johon hän on vanginnut aivan erityisen tunnelman. Kirja herättää Janssonin, Pietilän ja elämän saaressa kauniisti eloon. Tarina tuo mukanaan tuulahduksen saarelta, jossa tehdään lähtöä. Kirja välittää jotain samaa siitä, mitä Janssonin teokset ja työtkin välittävät. Elämän riemua, kauneutta ja haikeutta.
Täydellinen teos tämä ei ole. Muutaman kerran mietin, miksi tämä on kirjoitettu, sillä teksti tuntui paikoin vain toistavan sen saman, mitä ollaan jo luettu elämäkerroista tai Janssonin haastatteluista. Mutta loppujen lopuksi pidin kirjasta odottamaani enemmän. Nyt kun kirjan lukemisesta on jo hetki, niin huomaan ajattelevani kirjaa kaihoisammin ja lämmöllä. Olen suositellut tätä myös muille.
Ehkä, koska on aina niin ihanaa, kun joku kirjoittaa taidolla ja rakkaudella Tove Janssonista.
Tämä kirja kiinnostaa kyllä kovasti! Helsingin kirjamessuilla Venho puhui siitä, että kirjassa on intertekstuaalisia viittauksia Muumilaakson marraskuuhun. Luin Muumilaakson marraskuun äskettäin ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden, ja pidin siitä aivan järjettömän paljon, joten siinä valossa Syyskirja kiinnostaa entistä enemmän!
VastaaPoistaMuumilaakson marraskuu on niin ihana kirja, itse olen lukenut sen nyt aikuisiällä myös uudelleen kerran kokonaan ja toisen kerran osittain, ja aina se jaksaa ilahduttaa.
PoistaTästä kirjasta on helppo huomata viittaukset Marraskuuhunkin ja ehkä myös juuri sen saman tunnelman.
Suosittelen kyllä ehdottomasti tätä!
Minuun tämä jätti aika samankaltaisia tuntemuksia. Ihana mutta ei kuitenkaan aivan sydämeen menevä. Ei täydellinen mutta silti minäkin tätä muille suosittelen: vein kirjan ensi töikseni äidilleni luettavaksi. Jokin tunnelmassa viehättää.
VastaaPoistaOnneksi kaikkien kirjojen ei tarvitse olla täydellisiä, kunhan ovat hyviä! Tässä on kyllä niin omanlaisensa ihana tunnelma. <3
Poista