Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita

 

Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita

S&S 2019

Kirjastosta

Miehet selittävät minulle asioita on ehdottomasti feministisen nykykirjallisuuden klassikko. Tämän paljastavan, fiksun ja helppolukuisen teoksen soisi mahdollisimman monen lukevan.

Teos koostuu yhdeksästä esseestä. Nimikkoessee Miehet selittävät minulle asioita on syntynyt todellisen elämän hetkestä, jossa eräs mies on alkanut selittämään Solnitille tärkeästä, juuri julkaissusta teoksesta, josta mies on lukenut lehtiartikkelin. Miehen mielestä Solnitin pitäisi tutustua tähän teokseen. Kyseisen teoksen on kirjoittanut Solnit itse. Tapausta voisi pitää hauskana, mutta ennen kaikkea se on vain paljastava ja raadollinen. Mistä miehet ammentavat sen kaiken itsevarmuuden, jonka turvin he uskaltavat selittää mistä tahansa aiheesta naisille, kuin olisivat asian asiantuntijoita olematta sitä kuitenkaan? Tällaiset hetket paljastavat valta-asemia ja miesten vähättelevän suhtautumisen naisten tietämykseen. Tilan ottaminen tällä tavalla on myös yksi tapa vaientaa naisia. 

Muissa esseissä käsitellään muun muassa naisten kokemaa seksuaalista häirintää, lähisuhdeväkivaltaa ja raiskauskulttuuria. Solnit esittelee tilastoja, joiden kertoma on karu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa arvion mukaan tapahtuu uusi raiskaus hiukan yli minuutin välein. Raiskauskulttuurin kuuluu vahvasti se, että vastuu raiskauksista siirretään naisille, vaikka suurin osa raiskauksista on miesten tekemiä. Naisia kehotetaan pysymään iltaisin kotona, ja kielletään kulkemasta yksin kaduilla pimeällä. Tämä on normaalia ja luonnollista. Kaikki naiset ja naiseksi oletetut ovat varmasti kuulleet nämä jutut ja miettineet itsekin, miten voimme itseämme suojella. Sen sijaan tuntuisi ja tuntuu naurettavalta, että entäpä jos ohjeet olisivatkin sellaiset, että miehet pysyisivät iltaisin sisällä, eivätkä saisi kulkea kaduilla enää pimeän tullen? Entä jos sisälle teljetäänkin raiskaavat miehet? 

Tilastot järkyttävät myös siinä kohtaa, kun raiskauksista siirrytään väkivaltaan ja naisten tappamiseen. Yhdysvalloissa raskaana olevien naisten yleisin kuolinsyy on puoliso. "Maailmanlaajuisesti 15-44-vuotiaiden naisten kuoleman tai vammautumisen syy on todennäköisemmin miesten väkivalta, kuin syöpä, malaria, sota ja liikenneonnettomuudet yhteensä." Naisia tapetaan säännönmukaisesti ja tasaiseen tahtiin ympäri maailman, aivan koko ajan. Usein tappaja on se kaikista läheisin, eli oma kumppani, puoliso tai entinen puoliso. Naiselle suhde mieheen voi olla hengenvaarallinen paikka.

Teoksen kokonaisuus käsittelee ja nostaa esiin sen, miten naisviha läpileikkaa koko yhteiskunnan, koko maailman ja maailmankatsomuksen. On aivan sama, minkä esseen teoksesta lukee, pohjavire on sama. Solnit avaa esseissään erilaisia tilanteita, tilastoja, tapahtumia, suhteita ja elämän osa-alueita, jotka ovat naisvihan ilmentymiä ja kumpuavat siitä.

Solnitin teoksen lukeminen on kuohuttava kokemus. Vaikka itselleni kirjassa ei sinänsä ollut mitään uutta, niin Solnitin tapa kirjoittaa suorasanaisesti, kaunistelematta ja anteeksipyytelemättä aiheista, joiden keskiössä on se, miten miehet käyttävät valtaansa naisiin, saa veren kiehumaan. Tilastoja lukiessa tekisi mieli huutaa. Miksi tälle asialle ei tehdä mitään? Miksi naisvihaa ei pidetä maailmankaikkeuden traagisimpana asiana ja ongelmana, joka pitää ratkaista? 

Solnitin teos on ehdottomasti nykyklassikon maineensa ansainnut. Se valaisee ja avaa suuria yhteiskunnallisia onglemia, ja tarkastelee asioita vahvan feministisestä näkökulmasta. Samaan aikaan, kuten jo totesin aiemmin, teos ei itselleni antanut hirveästi uutta. Toisaalta teoskaan ei ole aivan tuore. Solnit on kirjoittanut nämä esseet useita vuosia sitten. Teoksen vanhin essee on kirjoitettu vuonna 2008 ja tuoreemmat tekstit ovat vuodelta 2014, kahdeksan vuoden takaa. Teos on suomennettu hieman myöhään, vasta vuonna 2019. Mutta mikä tärkeintä, onneksi on! 

Teoksessa on muutama ontuva kohta. Esseet käsittelevät sen verran samoja aiheita, että toistoa on esseidenkin välillä. Omalla kohdallani esseet sekoittuivat päässä keskenään, ja esseiden sijaan tarkastelen teosta enemmän yhtenä kokonaisuutena, kuin erillisinä teksteinä. Tekstit painottuvat, ymmärrettävästi, Yhdysvaltoihin, mikä saattaa täältä pohjoismaista katsottuna tuntua hieman kaukaiselta. Solnit puolustelee omaa kotimaataan tavalla, joka myös herätti kysymyksiä. En kuitenkaan tahdo tarkertua siihen enempää. 

Suosittelen kirjaa kaikille. Etenkin heille, joille nämä aiheet eivät välttämättä ole täysin tuttuja tai joille feministinen ajattelu on uutta. Teos on todella hyvä feministinen perusteos, joka on helppo lukea ja ymmärtää. Koen teoksen tärkeäksi itselleni ja olen iloinen, että luin sen nyt, vaikka aiheet olivatkin jo tuttuja. Tämä on ylipäänsä tärkeä kirja, ja aina on hyvä herätellä omia tunteitaan näiden aiheiden äärellä.

Enni Vanhatapio: Tyttöystävä

 

Enni Vanhatapio: Tyttöystävä

Otava 2022

Arvostelukappale

Enni Vanhatapion toinen romaani Tyttöystävä on kiinnostava ja yllättävä. Tämä hienosti kirjoitettu ja monitasoinen pieni teos tarkastelee naisena ja tyttöystävänä olemisen rooleja, näitä kapeita, ulkoapäin annettuja osia. Kadottaako siinä itsensä, oman minuutensa, kun näyttelee roolinsa tyttöystävänä? Entä kun suhteessa sinulta odotetaan asioita, joita et yksinkertaisesti ole? Entä jos kumppanisi valehtelee muille sinun olevan jotain sellaista, mitä et ole? Entä kun kaikki on ok, mutta ei kuitenkaan ole? (Toisaalta, jos kumppanisi valehtelee sinun olevan jotain mitä et ole, ei kaikki todellakaan ole ok.)

Kirja herättää paljon ajatuksia liittyen parisuhteessa olemiseen, ja oman minuuden rakentumiseen. Miten herkästi sitä määrittelee itseään omien suhteidensa tai kumppaniensa kautta. Kirja ravistelee sitä väsymystä, mikä voi syntyä, jos yrittää elää elämäänsä muiden odotusten ja toiveiden mukaisesti. 

Täytyy myöntää, että aiheidensa vuoksi kirjasta tuli aika henkilökohtainen lukukokemus, sillä kaltaiseni kolmekymppisen lukija on saattanut itsekin elää herkästi läpi nämä osat. On kasvatettu naiseksi, toteuttamaan sitä annettua ahdistavaa roolia elämässä. Kun sitten on toivottavasti herännyt ja päässyt pyristelemään irti siitä, ei sekään ole niin helppo osa. 

Tyttöystävässä on samaa kaikua, kuin monissa viime aikoina julkaistuissa kolmekymppisten autofiktiivissä teoksissa. Näissä teoksissa omaa elämää tarkastellaan sisäpuolelta ja silti kuin ulkopuolisena, omaa elämää tutkitaan kuin esitettyä näytelmää. Kirjan luettuani luin kommentin, jossa teosta verrattiin Turusen Järjettömiä asioita -teokseen, ja kyllä, molemmissa teoksissa on paljon samoja teemoja ja ajatuksia.

Vanhatapion teos on paljon upeampi, kuin mitä etukäteen odotin ja osasin aavistaa. Kirja kiinnosti lähtöasetelmaltaan, mutta takakannessa mainitut keskustelut torakan kanssa ja haaveilu laitoshoidosta saivat pelkäämään, että tässä olisi aivan liian allegorinen, taiteellinen ja kokeileva teos makuuni. Kirja ei kuitenkaan ollut sellainen. Kirjassa yhdistyy hienosti taitava kerronta, realistisen arkinen tarina, ja jotain sen kaiken yli kurkottavaa, jotain vähän enemmän. 

Kirjan lukemisesta on jo jonkin verran aikaa, mutta se on jäänyt vahvasti mieleeni ja aina välillä palaan joihinkin sen kohtiin ajatuksissani. Tässä oli vähän kuin pala itseäni jo valmiiksi. 

Hieno, puhutteleva teos.

Lisa Taddeo: Eläin

Lisa Taddeo: Eläin

Gummerus 2021

Kirjastosta 

"Minut on tuomittu paitsi muihin ihmisiin kohdistamieni tekojen vuoksi, myös - julmasti - minulle tapahtuneiden asioiden vuoksi.

Kadehdin noita tuomioitaan jakelevia ihmisiä: niitä, jotka elävät elämäänsä siistillä ja ennustettavalla tavalla. -- Voisin lyödä vetoa, ettei suurin osa noista ihmisistä ole kokenut sadasosaakaan siitä mitä minä."

Eläin on kirja, jota haluan kuvailla sanoilla vahva, väkevä, raju, erikoinen, liiallinen, hyvä, kiinnostava, erilainen, koskettava, itkettävä ja oksettava. Kirja on yksi niitä teoksia, jotka voi melkein haistaa ja maistaa. Vaikuttava. 

Kirja alkaa hetkestä, kun kirjan kertoja Joan on ravintolassa syömässä miehen kanssa. Joanilla on suhde tähän mieheen; mies on naimisissa toisen naisen kanssa. Ravintolaan tulee myös toinen mies, jolla on ollut suhde Joanin kanssa; tämäkin mies on naimisissa toisen kanssa. Ravintolaan tullut mies ampuu itsensä siinä paikassa, Joanin silmien edessä.

Tästä hetkestä aletaan keriä auki Joanin tarinaa, joka on raju, täynnä väkivaltaa ja seksiä. Joanin menneisyydessä on tapahtunut kamalia asioita, ja ne selviävät lukijalle pikku hiljaa. Osan melkein osaa aavistaa. Samaan aikaan kuljetaan kohti jotain vääjäämätöntä pahaa. Joan tulee tappamaan jonkun. Joan kertoo tätä tarinaansa tulevalle sinulle, lapselleen, pienelle tyttärelleen. Hän haluaa kertoa millainen on maailma, millainen on naisen paikka maailmassa ja miten siitä selviää. Vai selviääkö siitä.

Joanin elämä on kuin väkivallan ja trauman kierre, ja se on sysännyt Joanin elämän aivan omille raiteilleen. Hänen elämässään ei ole ollut montaa hyvää, kestävää tai luotettavaa ihmissuhdetta. Ei varsinkaan miesten kanssa. Siitä huolimatta Joan hakeutuu suhteisiin miesten kanssa. Useat heistä ovat suhteissa muiden naisten kanssa. Suhteet eivät ole kovin terveitä. Vaikka Joania käytetään myös näissä suhteissa hyväksi, ei hän ole vain uhri. Myös Joan osaa käyttää valtaansa miehiin. Hän osaa käyttää miehiä. 

Kirja voisi olla kaikessa rajuudessaan kamalaa luettavaa, ja paikoin se onkin. Samaan aikaan kirjan feministinen ote tekee siitä vahvistavaa luettavaa. Kirja on liiallinen, mutta hyvällä tavalla. Kirjassa tehdään selväksi, missä kenenkin paikka oikeasti on. Miksi nainen, jolla on suhde varattuun mieheen, mielletään syylliseksi varatun miehen sijaan? 

Kirja käsittelee naisvihaa, sisäistettyä naisvihaa ja teos nostaa esiin patriarkaalisen yhteiskunnan ongelmia. 

"Maailma oli vain iskostanut minuun ajatuksen, että naiset ovat niitä, jotka tulevat hulluiksi. Vaikka oikeasti naisen tuska vain nähdään hulluutena."

"Lyhyesti sanottuna vihasin äitiä siksi, että hän oli nainen."

Kirja ei päästä helpolla. Onneksi. Oma suhteeni kirjaan on edelleen ristiriitainen. Sen lukeminen oli rajua, ja mielettömän upeaa. Kirja on niin erilainen kuin mitä yleensä lukee. Naisen rooli teoksessa on kaikkea muuta paitsi passiivinen, siloteltu tai kaunis. Kirja kuvaa karulla tavalla naisen hyväksikäyttöä, uhriksi joutumista. Samalla se kuvaa vahvasti sitä, miten ei enää suostu asettumaan siihen uhrin asemaan. Tavallaan kirjan päähenkilö tekee niitä tekoja, joita yleensä annetaan miehille. 

Suosittelen. 

Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema

Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema

Kosmos 2021

Kirjastosta

Akwaeke Emezin suomennetut teokset ovat pyörineet paljon kirjasomessa, mutta silti ne ovat menneet itseltäni vähän ohi. Vasta kun kumppanini lainasi kirjastosta Vivek Ojin kuoleman, luki sen hetkessä ja suositteli kirjaa, päädyin itsekin kirjan lukemaan. Kirja on hyvä!

Vivek Ojin kuolema kertoo Vivek Ojista, joka kirjan nimen mukaisesti kuolee. Vivekin äiti löytää lapsensa ruumiin heidän kotitalonsa etukuistilta. Ruumis on riisuttu alasti, mutta peitetty kankaalla. Vivekin takaraivo on ruhjoutunut. Mitä on tapahtunut ja miksi? Kuka on tuonut ruumiin etukuistille? Samaan aikaan kun Vivekin äiti haluaa kuumeisesti selvittää mitä Vivekille tapahtui, koska poliisit eivät tee asialle juuri mitään, Vivekin ystävät yrittävät varjella Vivekin salaisuutta.

Kirja avaa hiljalleen Vivekin tarinaa, hänen perheensä tarinaa ja tarinaa kuoleman taustalla. Mysteeri pitää jännitystä yllä. Kirjassa kuitenkin annetaan paljon viitteitä tulevasta jo ennen, kuin se kirjoitetaan auki. 

Nigeriaan sijoittuva queer-tarina oli itselleni uutta, ja erittäin tervetullutta. Vaikka onhan Nigeriaa ja seksuaalivähemmistöjen asemaa maassa käsitelty viime aikoina muun muassa Netflixin sarjassa Sex Education. Kirjailija itse on nigerialaistaustainen ja queer. Hän tietää, mistä kirjoittaa. Itse yllätyin hieman siitä, että kirjassa on melko miehinen näkökulma. Kumppanini pohti sen johtuvan siitä, että kirjailija haluaa ehkä tuoda esiin nigerialaisen machokulttuurin, ja en lainkaan pidä tätä kaukaa haettuna.

Itseasiassa kirjassa on melko räikeitä naisvihan ilmentymiä, joita tuodaan esiin miesten ajatusten kautta. Huvitti, ja vähän itketti, kun eräässä kohtauksessa yksi mies syyttelee mielessään erästä naista noidaksi, koska tämä nainen on tehnyt hänestä melkein uskottoman vaimolleen. Ah, miten sopivaa jatkumoa juuri lukemalleni Naisia vai noitia? -teokselle. 

Vivek Ojin kuolema on todella hyvä, mutta ei täydellinen. Luin kirjaa mielelläni ja pidin sen tarinasta. Tämä on tärkeä lisä kirjallisella kentällä. Mutta olisin kaivannut syvemmälle menemistä. Mielestäni hahmoja olisi voitu syventää, ja etenkin keskiössä olevaa Vivekiä. Tuntui, että tarina jäi ihan vähän pintapuoliseksi. 

Laitoin heti tämän luettuani varaukseen kirjailijan toisen suomennetun teokseen Makeaa vettä. Toivottavasti Emezin muut teokset suomennetaan myös!

Rachel Cusk: Ääriviivat

Rachel Cusk: Ääriviivat

S&S 2018

Kirjastosta

Rachel Cuskin romaanitrilogian ensimmäinen osa Ääriviivat on oikeastaan juuri niin hyvä, kuin kaikki ovat sanoneet. Ymmärrän, miksi niin monet (haluaisin kovasti sanoa, että kaikki) hänestä puhuvat ja hänen teoksiaan ylistävät. Rachel Cusk on kirjailija, jota pitää lukea tässä hetkessä. 

Rachel Cuskin ympärillä leijailee ehkä vähän ajatus siitä, että kaikki häntä ovat jo lukeneet. Ainakin kaikki, jotka nauttivat hyvästä ja älykkäästä kirjallisuudesta. Rachel Cusk tuntuu olevan jonkinlainen kirjallinen ilmiö. Ja se vaikutti omaan lukukokemukseeni paljon. En lukenut vain kirjaa, vaan astuin sisälle ilmiöön, ja yritin lukemalla käsittää mistä siitä on kyse. 

Ääriviivat on hieno teos, ja olisi valhetta väittää, etteikö teos olisi nykykirjallisuuden helmiä. Teos on monella tasolla taitava, älykäs, upea, hiottu, ja silti vähän karhea. Kirja on kerrottu taitavasti, ovelasti ja tarkkanäköisesti. Kirja on kirjoitettu taidolla, tekee mieli sanoa huolellisesti. Kirjan jokainen lause vaikuttaa tarkkaan harkitulta, ja ne on asetettu juuri oikeaan paikkaan oikeassa muodossa. 

Kirja nojaa, tai hyödyntää, kirjailijan omaa elämää. Kirja alkaa siitä, kun kertoja, ehkä kirjailija itse, tai ainakin kertoja on kirjailija, istuu lentokoneessa ja puhuu vieressään istuvan entuudestaan tuntemattoman henkilön kanssa. He molemmat ovat matkalla Ateenaan. Kertojakirjailija on matkalla opettajaksi kirjoittamisen kurssille. Matkallaan kertojakirjailija kohtaa erilaisia ihmisiä ja heidän tarinoitaan, ja hän kertoo niistä. Näiden kohtaamisten kautta muodostuu kuva myös kertojasta itsestään, vähän kuin salassa.

Kirjassa on monta erilaista kohtaamista, ja monta tarinaa. Vaikka mistään juonivetoisesta tarinasta ei olekaan kyse, kirja vetää silti puoleensa ja sitä haluaa lukea kuin selvittääkseen jonkinlaisen mysteerin. Itse luin kirjan yhdessä päivässä, kahdessa erässä. Heti kirjan luettuani varasin seuraavan osan, enkä malta odottaa, että pääsen lukemaan sen. 

Teoksen yksi hienous on ehdottomasti se, että kaikessa älykkäässä loistossaan se on helppo lukea. Kirja ei ole yksi niistä hienoista kirjoista, joista tietää, että tämä on sitä suurta kirjallisuutta, jota pitää arvostaa, vaikka sen lukeminen on vaikeaa ja monimutkaista. Kirja ei ole koukeroinen, eikä se jätä liikaa rivien väliin, vaikka lukijan tulkinnoille onkin tilaa. Lopussa kirja avaa itseään, ehkä ihan vähän alleviivaten, mutta toisaalta pidin siitäkin juuri siksi, että kirja tekee itsestään ymmärrettävän.

Silti, kaiken tämän kirjan upeuden ylistyksen keskellä on todettava, että kirja ei kuitenkaan ollut täydellinen. Se oli täydellinen, mutta se ei ollut sitä minulle. Suurin syy on ehdottomasti siinä, että kun kirjan ympärille syntyy tällainen ilmiö, se vaikuttaa väkisinkin odotuksiin tehden niistä ehkä mahdottomia. Kirjaa tulee puntaroitua paljon sen kautta, että täyttyvätkö odotukset vai eivät. Kun lukee kirjaa, joka on ollut joillekin koko kirjallisuuden kentän upein ja hienoin teos, niin pettymyksen vaara on naurettavan suuri. En pettynyt, mutta kun tiesin tulevani lukemaan jotain upeaa, en myöskään yllättynyt. 

Kirja on juuri niin loistava, kuin sanotaan. Mutta minulle se oli ehkä juuri inahduksen verran liian harkittu, liian hiottu. On kyllä taas niin kauheaa, että sitä tuleekin lukeneeksi liian hyvän kirjan! Joka tapauksessa jäin kaipaamaan henkilökohtaista osumaa, jotain omaa oivallusta ja ajatusta. Sitä ei tullut. Kirja on upea, aion lukea sen jatko-osat ja kaiken muunkin Cuskilta, aivan ehdottomasti. Toivottavasti jokin niissä osuu myös sinne henkilökohtaisuuteeni. Toivon ja odotan sitä todella.