Kirjavuosi 2017

Vuotta on jäljellä vajaat kaksi päivää, ja loppuvuoden kunniaksi nappasin itselleni jonkin omituisen semiflunssan, jonka vuoksi olen viettänyt pari päivää sängyn pohjalla. No, jos jotain hyvää, niin ainakin on ollut aikaa tehdä perinteinen katsaus menneeseen kirjavuoteen. Vaikka vuodesta on vielä hetki jäljellä, en usko sen tuovan enää muutoksia luettujen kirjojen määrään. Mikäli näin käy, päivitän tätä tilastoa myöhemmin. Nyt siis kurkkaus menneeseen kirjavuoteen! Enjoy!

K I R J A V U O T E N I  2 0 1 7

♥  Luin yhteensä 64 teosta. 12 aikuisten romaania, 3 aikuisten novellikokoelmaa, 9 aikuisten tietokirjaa ja 6 aikuisille suunnattua sarjakuvaa. Lisäksi luin 10 nuortenromaania, 12 lastenromaania, 4 satukirjaa, 1 lasten tietokirjan ja 7 kuvakirjaa (luku on oikeasti suurempi, mutta vain nämä olen vuoden aikana listannut).

♥ Kirjoista 35 oli julkaistu vuonna 2017, 10 vuonna 2016, 6 vuonna 2015 ja 5 vuonna 2014. Muut kirjat hajautuivat vuosien 2008-2013 välille. Poikkeuksena vanhin lukemani teos oli vuodelta 1981. 

Luvut huijaavat sen verran, että merkitsen ylös aina lukemani painoksen julkaisuvuoden. Useat käännökset siis ovat huomattavasti vanhempia ja esimerkiksi Astrid Lindgrenin lastenkirjat ovat vanhempia, mutta olen lukenut niistä tuoreimpia painoksia. Joka tapauksessa näiden valossa voi kuitenkin sanoa, että luin paljon uutuuksia ja uusia painoksia.  

♥ Kirjoista 32 oli kotimaisia ja 32 ulkomaalaisia, pääasiassa käännöskirjoja. Hassua, että sattumalta vuoden kirjoista tasan puolet on kotimaisia ja puolet ei.

♥ Kirjoista 4 luin englanniksi, loput suomeksi.  

♥ Lukemistani kirjoista 52 oli lainattu kirjastosta, 8 oli arvostelukappaleita ja 4 oman hyllyn teoksia. Oman hyllyn vähäinen määrä harmittaa, mutta on aika ymmärrettävää, kun päivästä suurimman osan viettää kirjastolla. Arvostelukappaleiden suurehko määrä yllätti, sillä tuntuu, että olen vain harmitellut, miten en ehdi lukea kaikkia saamiani kiinnostavia arvostelukappaleita. 

♥ Tilastot eivät varsinaisesti yllättäneet, vaan vahvistivat oikeaksi tunteeni siitä, että olen lukenut vuoden aikana vähän aikuisten romaaneja, mutta paljon lastenkirjoja. Tietokirjojen määrän tiesin olevan suhteellisesti melko suuri. Myönnän kuitenkin hieman järkyttyneeni siitä, miten vähän aikuisten romaaneja ja novellikokoelmia oikeasti luin. (Ja niistäkin suurimman osan jo alkuvuodesta!) Toisaalta positiivista on se, että luin hyvin monipuolisesti vuoden aikana. Olen tyytyväinen myös siihen, että olen pitänyt kiinni englanniksi lukemisesta. Se on tapa, jota suosittelen kaikille muillekin heikomman englannin omaaville. 

♥ Kaikki vuoden aikana lukemani kirjat voi kurkata täältä tai goodreadsista. Muutamista on arviot kirjoittamatta.

♥ Ostin 17 kirjaa itselleni, ja muutamia lahjaksi ystävilleni.

V U O D E N  P A R H A A T  T E O K S E T

Vuoden tärkein kirja

Koko Hubara: Ruskeat tytöt

Vuoden romaani

Han Kang: Vegetaristi

Vuoden paras klassikko

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

Vuoden comfort book

Rainbow Rowell: Fangirl

Vuoden hurmaavin kuvakirja

Ninka Reittu: Sinä olet superrakas

Vuoden lastenromaani

Vuokko Hurme: Kiepaus

Vuoden tietokirja

Giuali Enders: Suoliston salaisuus: Kaikki kehomme keskeisestä elimestä

Vuoden sarjakuva

Alison Bechdel: Hautuukoti: tragikoominen perheeni

Kirjavuosi 2017 ei ollut aivan yhtä maaginen kuin vuosi 2016. Kun omassa elämässä tapahtuu suuria, hiljenee kirjarintama näköjään melko radikaalisti. Vuoden huippujuttuina pidän kuitenkin Astrid Lindgrenin kunnollista löytämistä ja parhaillaan luen elämäkertaa kirjailijasta. Toinen upea löyty oli Alison Bechdel. Luin kasan hienoja feministisiä teoksia, toisen kasan hienoja lasten uutuusteoksia ja innostuin myös kunnolla lastenkirjallisuuden klassikoista. 

Muita tärkeitä kirjallisia hetkiä: perustin blogilleni oman Instagram-tilin, olin mukana Ylen ja kirjabloggareiden 101-kirjaa projektissa, nostin esiin unohdettuja kirjahelmiä Kirsin innoittamana, pohdin lukemattomuuden vaikutusta tyhmyyteen (hehe), kirjoittelin jälleen kerran kirjojen ostamisesta, jaoin lukuvinkkejä Helsingin Pride-viikolla & Turun Pride-viikolla ja kävin tutustumassa Tampereen pääkirjasto Metsoon. Mieleen jääneitä juttuja kaikki.

Huikeaa loppuvuotta ja ihanaa uutta vuotta kaikille!

Kepler62 ja uusi dekkarisarja nuorille

Viime aikoina olen jälleen lukenut enemmän kirjoja, kuin mitä ehdin blogata. Tuntuu vähän siltä, että kun luen etenkin lastenkirjoja, niin ehdin käsitellä niitä sen jälkeen niin paljon töissä, että meinaan unohtaa tuoda ne tänne. Ja kun aikaa kuluu, niin ei jaksaisi enää toistaa itseään vielä täälläkin. Pieniä, mutta tällä hetkellä todellisia kompastuskiviä tämän bloggaajan tiellä. Mutta olen muutaman koontipostauksen räpeltänyt kasaan, ja tässä niistä ensimmäinen.

Bjorn Sortland & Timo Parvela: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus, Wsoy 2017

Kuvitus: Pasi Pitkänen

Suomentanut: Outi Menna

Sivut: 187

Kirjastosta

Kepler62-kirjasarjan viimeisen osan kanssa kävi kuten vähän pelkäsinkin; Sortlandin osuudet eivät ole olleet lemppareitani, ja viimeinen osa oli pettymys. Sortland ei ole mielestäni yhtä hyvä kuljettamaan juonta, luomaan jännitettä ja kokoamaan palasia yhteen kuin Parvela. Tämä viimeinen osa oli liian sirpalemainen, löysä ja väkivaltainen. En ymmärtänyt kaiken romantiikan ja väkivallan tarpeellisuutta, sillä ne tuntuivat ajavan tarinan syvällisemmän osuuden yli. Loppuratkaisu oli kuitenkin odotettu ja ihan hyvä.

Kepler62 on kokonaisuutena hyvä kirjasarja, mutta harmittaa, ettei sen osat ole keskenään tasalaatuisia. Lisäksi kirjat ovat huomattavasti rankempia mitä pidemmälle sarja etenee. Ensimmäistä osaa uskaltaa suositella melko nuorellekin lukijalle, mutta viimeisiä osia ei. Tämän kanssa pitäisi kasvaa kuin Pottereita lukiessa.

Kirjasarjasta on tulossa toinen tuotantokausi, mitä ikinä se kirjojen kohdalla tarkoittaakaan, ja toivon, että sen kanssa on ratkottu ongelmat, jotka nyt vaivaavat näitä ensimmäistä kuutta osaa. 

Aion kuitenkin jatkossakin suositella kirjasarjaa, mutta viimeisiä osia varauksella nuorimmille lukijoille. 

♥♥♥

Camilla ja Viveca Sten: Syvyyksissä (Synkät vedet #1), Otava 2017
Suomentanut: Tuula Kojo

Sivut: 268

Kirjastosta

Syksyn yllättäjä taitaa olla Camilla ja Viveca Stenin - äiti ja tytär! -yhdessä kirjoittama Syvyyksissä. Hieno perusdekkari nuorille, jonka miljöönä on upeasti eloon herätetty Itämeren saaristo. Kirjan tunnelma ja jännitys veivät mennessään. Mikä voisikaan olla kutkuttavampaa kuin saaristoon kadonneet ihmiset ja mysteerit, joita tuntuu riittävän jokaisen kylmää hönkäilevän saarennyppylän takana? Kirjassa on mystiikkaa, myyttejä ja salaisuuksia. Teos ottaa myös hienosti kantaa Itämeren saastuneisuuteen. Mielestäni sopii eri-ikäisille lukijoille hyvin.

Kirjan heikkouksia oli paikoitellen tökkivä ja virheellinen kieli. Ainakin heti alussa oli sellainen kirjoitusvirhe, että olisin saattanut jättää lukematta, ellei työkaveri olisi kirjaa kehunut. Lisäksi lopussa kun isoin salaisuus oli paljastunut, niin itseltäni meinasi loppua kiinnostus lukea viimeiset sivut. Vika ei liene kirjan, vaan kärsimättömän lukijan, sillä pidin kirjasta kyllä muuten kovasti.

Syvyyksissä aloittaa Synkät vedet -kirjasarjan, jonka melko varmasti luen, jos sarjassa pysytellään saaristossa. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan.

♥♥♥

Astrid Lindgren: Ronja, Ryövärintytär

Astrid Lindgren: Ronja, Ryövärintytär, Wsoy 2015 

Sivut: 268
Suomentanut: Tuula Taanila

Kuvitus: Ilon Wikland

Alkuteos: Ronja Rövardotter 1981

Kirjastosta

Kirjoitin lokakuussa Peppi Pitkätossusta ja suhteestani Astrid Lindgreniin. Tai itseasiassa sen suhteen puuttumisesta, sillä Lindgrenin tarinat ovat enimmäkseen vieraita minulle. En ole lukenut tai kuullut niitä lapsena, tai jos olenkin, niin en muista sitä. Olen ollut niin vahvasti muumilapsi, että moni muu on jäänyt sen varjoon. Nyt vanhempana ja lastenkirjallisuudesta uudelleen innostuneena on Lindgren alkanut kiinnosta enemmän. Luettuani Pepin oli luontevaa siirtyä lukemaan Ronja, ryövärintytär, siirtyä anarkistista toiseen. Veljeni Leijonamielen olen lukenut kahdeksan vuotta sitten.

Voi miksi tätä ei ole luettu minulle lapsena? Ronja, ryövärintytär on niin upea klassikko, että lukemisen jälkeen harmittelin, että näin hieno tarina on ollut minulta pimennossa näin pitkään. Kirjan tarina on ikiaikainen. Siinä on kaikkea tuttua, kuin palasia poimittuna perinteisistä tarinoista, ja silti se on aivan oma tarinansa. Tarina, jossa hahmot ovat ryöväreitä, yhteiskunnan normeja rikkovia, mutta silti hyväsydämisiä hölmöjä. Tarina, jossa on vahvoja naisia miesten maailmassa - vaikka yhtälailla se on naisten maailma. Tarina, jossa kipunoi rakkaus toisiin ihmisiin ja luontoon. Tarina, joka käsittelee luonnon ja eläinten kunnioitusta ja kohtelua, kuinka sen pitäisi olla hyvää.

Rohkea ja hurjapäinen, mutta silti sydänjuuriaan myöten täyttä kultaa oleva Ronja voitti minut puolelleen samoin kuin Peppi teki lokakuussa. Vaikka Ronja joutuikin omaan makuuni hieman liian usein vaikeuksiin ja päätyi pelastettavaksi, ja vaikka turhan usein hänen maailmaansa pyöri isän tai pojan ympärillä, niin silti Ronja oli ihana.

Kirjan luontokuvaus ja viisaus oli kuitenkin se, joka minut lumosi lopullisesti. Olisin lukenut kirjan hetkessä, ellen olisi halunnut tankata jokaista lausetta kuin suurempaakin totuutta, sillä kirja on täynnä todella taitavia kohtauksia ja kuvauksia sekä syvälle uppoavia ajatuksia. Kirjallisuuden helmi, joka on samaan aikaan seikkailutarina ja filosofinen eepos.

Tietenkin kirja on lastenkirja, mutta onneksi siitä voi nauttia myös aikuinen lukija. Jos minulla olisi lapsi, jolle lukea kirjoja, olisi tämä pinossa päällimäisenä Pepin ja muumikirjojen kanssa.

Lindgren on onnistunut luikertelemaan nopeasti suosiooni ja tutustuminen hänen tuotantoonsa jatkuu. Mutta ehkä seuraavaksi voisin lukea kirjailijan elämäkerran.

♥♥♥♥

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?

 Wsoy 2016

Sivut: 216
Graafinen suunnittelu: Mika Tuominen

Kirjastosta

Luin lokakuun alussa Eveliina Talvitien kertomuksen siitä, miten hänestä, tavallisesta porilaistytöstä, tuli feministi. Tarina on melko tyypillinen kasvukertomus siitä, kuinka elää tiettyjen opittujen sukupuoliroolien ja normien mukaan, kunnes herää kyseenalaistamaan ne syystä tai toisesta. Tuttu tarina, joka ei välttämättä tarjoa mitään uutta syvien vesien feministille, mutta joka on silti tärkeä. 

Talvitien tarina on jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, miten meitä kasvatetaan tiettyyn muottiin, millaisia ongelmia yhteiskunnassamme on ja miten ne tiedostamalla voi oppia toimimaan eri tavalla. Talvitien tarina on helppo väylä oppia ymmärtämään mitä on feminismi, miten feministiksi saattaa tulla ja mitä se oikeastaan tarkoittaa. Sekä saada otetta niistä syvään juurtuneista rakenteellisista epäkohdista, joita yhteiskunnassamme edelleen on, vaikka kuinka oma henkilökohtainen kokemusmaailma ei niitä tunnistaisikaan.

Talvitien kirja osui käteeni samassa rytäkässä kun luin ison kasan muitakin feministisiä teoksia. Niiden joukosta tämä ei erityisemmin erottunut, tai tuonut kentälle mitään uutta, mutta toimii hyvänä perusteoksena aiheesta. Henkilökohtaisten kokemusten kautta on aina jotenkin helpompi saada kiinni ja ymmärtää sellaisiakin aiheita kuin feminismi. Minusta oli mahtava lukea toisen kertomus siitä, miten hänestä tuli feministi.

Mutta miten helvetissä minusta sitten tuli feministi? No, voisin itsekin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan. Tai laajahkon esseen ainakin. Feministiksi kun ei aina niin vain synnytä, vaan sitä kohti kuljetaan mutkaista polkua, käydään läpi useita kipupisteitä ja löydetään itsensä kyseenalaistamasta milloin mitäkin. Se on tarina, jossa riittää kerrottavaa varmaan aika monella. Ja koska ihminen ei koskana ole valmis, niin samaan tapaan oma tapa olla feministi muuttuu ja muovautuu. Toivottavasti joka päivä vähän tiedostavampaan ja reilummin toimivaan suuntaan.

Minusta kuitenkin tuli jonkin sortin feministi silloin kun maailmani mureni tajutessani, ettei se olekaan kaikille tasa-arvoinen. Olin vasta lapsi kun ymmärsin, että sukupuoleni saattaa vaikuttaa siihen miten minua kohdellaan tai mitä minulta odotetaan, ja sehän oli aivan täysin typerä ajatus. En tietenkään silloin ajatellut itseäni feministinä. Enkä vielä silloinkaan, kun yläasteikäisenä lopetin päivittäisen meikkaamisen kun en hyväksynyt sitä, että minun odotettiin meikkaavan mutta luokan poikien ei. Vaikka usein koin ja muiden suusta sain kuulla, etten ole kuten toiset tytöt (niin toksista kuin tällainen toteaminen onkin), vaan rikon normeja olemalla mitä olen, niin en ajatellut itseäni feministinä. En ajatellut taistelevani mitään vastaan. Olin vain minä, en ihan kaikkia juttuja ymmärtävä tai niistä piittaava, kyseenalaistava, monesti vähän ulkopuolinen tai ainakin monissa tilanteissa koin itseni sinne kuulumattomaksi. 

En ajatellut olevani feministi vuosiin, koska käsitykseni feministeistä oli juuri niin väärä kuin mitä se voi olla. Feministithän vihaavat miehiä, jättävät rintaliivit käyttämättä, sääret ajamatta ja meikit ostamatta. Liittyi tähän väärään mielikuvaani varmasti vielä muutakin, mutta nämä ovat jääneen parhaiten mieleeni.

Onneksi otin asioista selvää. Onneksi tajusin, että olin väärässä siitä, mitä feminismi tarkoittaa. Ja halusinpa tai en, tajusin olevani feministi. Olin sitä jo lapsena, vielä enemmän teininä ja todella paljon aikuisena. Vuosi vuodelta tiedostavammin, lisää oppien ja kasvaen. Vuosi vuodelta tasa-arvoa tiukasti eteenpäin vieden, yksin ja yhdessä muiden kanssa.

Siten helvetissä minusta tuli feministi. 

Ps. Miten sinusta tuli feministi?

♥♥♥

Syyskuun ja lokakuun tärkeät, mutta vaikeat kirjat

"Lokakuu on puolessa välissä. En tiedä missä välissä se on tapahtunut. Itseasiassa seinäkalenterikin näytti vielä hetki sitten syyskuuta, kun en huomannut kääntää sivua. Tuntuukin ihan vähän huijarilta kirjoittaa syyskuusta, sillä jos ei huomaa kuukausien vaihtuvan, niin on haastava alkaa sijoittamaan tapahtuneita oikeisiin aikaikkunoihin näin myöhään. En minä tiedä mitä syyskuussa tapahtui. Jotain?"

Näin kirjoitin lokakuun puolessa välissä. Teksti jäi kesken ja kun seuraavan kerran katsoin kalenteria, olikin marraskuu. En tiedä minne nämä päivät katoavat, mutta sen tiedän, että tältä syksyltä olen saanut osumaa. Lempivuodenaikani on osoittanut armottomuutensa, ja ensimmäistä kertaa ehkä ikinä olen ymmärtänyt mitä on kaamos, loputon pimeys ja siitä seurannut väsymys. Aika monta vuotta sitä saikin porskutella täysillä syksyt, ärsyttää muita loputtomalla energialla pimeyden keskellä ja kituutella sitten kevätväsymyksestä. Ehkä nyt on toisin, kun kärsin tämän syksyn, niin ensi kevään valo onkin ihana eikä pirullinen?

Syyskuu ja lokakuu ovat yhtenä sykkyränä päässäni. Sen muistan, että syyskuu vaihtui lokakuuksi peilityynen järven rannalla kauempana kotoa. Muuten on ollut töitä, koulujuttujen laiminlyöntiä ja niistä stressaamista, iltakävelyjä pimeinä syysiltoina jokirannassa (aina kun olen jaksanut), baari-iltoja (joskus silloinkin kun en olisi jaksanut), Stranger Things -maratoneja seurassa, laiskuutta ja saamattomuutta, sairastelua ja no, sitä väsymystä. 

Syksyn värejä taisin muistaa ihastella kerran tai kaksi. Tekisi mieleni sanoa, että koko syksy on ollut yhtä harmaa kuin nämä kuvat, mutta ei se ihan paikkaansa pidä. Tämäkin syksy on ollut ihan hyvä, on ollut paljon mukavia juttuja, hauskoja päiviä ja iltoja, kivoja ihmisiä. Olen innostunut useammasta asiasta, kokenut onnistumisia ja tykännyt tekemistäni jutuista. Mutta jotenkin se väsymys on luikerrellut vähän kaikkialle (kiitos pitkään kestäneen unettomuuden), ja tuntuu että syksy on mennyt ohi hujauksessa ja kivoista jutuista huolimatta on jotenkin vellonut siinä harmaudessa. Kun yleensä syksyisin kipunoin innostuksesta, niin nyt kipinä on ollut jossain piilossa. 

Mutta kuten ystävälleni sanoin, ei tämä ole mitään vakavaa, vain ikävää. Eikä nyt edes niin ikävää. Vähän tällaista vain.

Syyskuussa ja lokakuussakin luin. Teemana tuntui olevan tärkeät, mutta vaikeat feministiset kirjat. Sellaiset, jotka olivat vähän enemmän kuin muut, joita pitäisi useampien lukea, mutta joista oli vaikea saada kirjoitettua ajatuksia ulos. Niiden lisäksi luin paljon lastenkirjoja. Kuudestatoista kirjasta yhdeksän oli lastenkirjoja. Osan luin töitä varten, osan enemmän omaksi ilokseni. Astrid Lindgreniltä luin kolme kirjaa.

S Y Y S K U U

♥ Alison Bechdel: Lepakkoelämää IV: Rakkaus & muita onnettomuuksia

♥ Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista

♥ Rosa Meriläinen ja Saara Särmä: Anna mennä - opas hauskempaan elämään

♥ Roxane Gay: Bad Feminist

♥ Koko Hubara: Ruskeat tytöt

L O K A K U U 

♥ Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi? (Arvio tulossa)

♥ Vuokko Hurme: Kiepaus

♥ Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba

♥ Martti Linna: Isän luokse

♥ Minna Lindeberg: Lumi Azharian yllä

♥ Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

♥ Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat 

♥ Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

♥ Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

♥ Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu astuu laivaan

♥ Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär (Arvio tulossa)

Syyskuu oli kirjavalintojen suhteen onnistunut, eikä yksikään kirja ollut huono. Pidin jokaisesta ja jokaisen lukeminen tuntui tärkeältä. Kuukauden paras kirja oli kuitenkin Koko Hubaran upea Ruskeat tytöt, jonka toivon jokaisen suomalaisen ja Suomessa asuvan lukevan.

Lokakuussa luin monta lastenkirjaa, joista useampi oli etäpäivänä luettu työkirja, mutta joukossa oli myös muutama lastenkirjaklassikko, joista olen innostunut. Lisäksi luin ihanaa Tove Janssonia, kertomuksen kuinka Talvitiestä tuli feministi ja Saastamoisen masennuksesta. Lokakuun luetuista parasta on vaikea sanoa, mutta kallistun Janssonin ja Lindgrenin kirjoihin, sekä aivan huikeaan Vuokko Hurmeen Kiepaukseen. Lindebergin ja Hain lastenkirjat sen sijaan eivät oikein olleet minulle.

Marraskuussa alkoi perinteinen lukuhaaste, jossa on tarkoitus lukea 30 sivua kirjaa päivässä. Lähdin innolla mukaan ja parissa päivässä olin jo lukenut yhden kokonaisen kirjan. Sitten koko juttu romuttui, kun muutamana päivänä kävin kotona lähinnä nukkumassa. Aina tulee elämä lukemisen väliin! Mutta tavoittelen kyllä hyvää kirjasaldoa tälle kuulle, sillä on niin monta kiinnostavaa nyt lukupinossa, että ehdottomasti haluan ehtiä lukea ne pian.

Miten teidän syksy? Maailman paras vai pimeyden nielemä?