sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tovemaisia joululahjoja

IMG_7278

Joulu taitaa taittaa jo vuoden vaihteeseen ja ehkä pikemminkin olisi aika näpytellä vuoden koostepostauksia kuin kirjoitella joulusta, mutta minä palaan kuitenkin vielä jouluun näin lahjakirjojen esittelyllä. Onhan tästäkin tainnut jo jonkin sortin perinne tulla!

Sain tänä vuonna huisin hyviä ja kivoja joululahjoja kaikin puolin. Tarkkaan oli joululahjatoiveeni luettu ja muutaman sain listani ulkopuoleltakin - ja jotain sellaista, jota olen kaivannut, mutten edes uskaltanut toivoa. Perheessämme on ollut jo useaman vuoden tapa, että muistamme jouluna toisiamme pääasiassa toivotuilla lahjoilla. Eipä pääse nurkkiin kertymään turhaa tavaraa, jota kukaan ei tarvitse tai käytä.

Joululahjakasastani halusin teille tulla vilauttamaan näitä harvinaisen Tovemaisia joululahjojani. Paketeista paljastui esimerkiksi aivan upea ja huikea Muumimaailma ja todellisuus, Tove Janssonin elämä kuvina, jonka ehdinkin jo kertaalleen lukea ja kuvia ihastella. Ihastuin kirjaan suuresti ja aion sen pariin varmasti palata vielä monta kertaa. Kirjasta on tulossa postaus joko vielä tämän vuoden puolella tai viimeistään alkuvuodesta. 

Boel Westin ja Helen Svenssonin toimittama Kirjeitä Tove Janssonilta oli toinen toivottu kirjalahjani - vaikka kirjaan liittyykin hieman ristiriitaiset tunteeni, mutta kerron niistä lisää sitten myöhemmin - ja olen kirjasta lukenut vajaan puolet nyt. Eiköhän kirja pääse vielä tämän vuoden luettuihin. Tykkää tästäkin kirjasta kovasti.

Kolmas Tovemainen toivomani ja saamani lahjani oli Tove Janssonin valokuvista koostettu seinäkalenteri vuodelle 2015. Meillä on ollut kahtena vuonna kolmesta muumiaiheinen seinäkalenteri, joten pientä vaihtelua kaivataan, mutta turhan kauas ei kannata loikata vaan annetaan Janssonin ilahduttaa meitä edelleen seuraavakin vuosi.

Paljastuiko teidän paketeista kivoja lahjoja tai ehkä jopa samoja kuin täällä? 

Hurja kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Viikko vierähti täysin lomatunnelmissa läheisten kanssa, joten kannettava sai unohtua laukun pohjalle ja vastailu kommentteihin jäi. Loma jatkuu ja olen edelleen maalla, mutta tuntuu jo korkealta ajalta aktivoitua blogin parissa.  Aion vastailla kommentteihinne, näpytellä valmiiksi muutamia postauksia (en tiedä kuinka saan ne julkaistua, koska tämä kannettava ja pätkivä netti eivät ole helpoin väline bloggaamiseen) sekä lukea teidän blogeja. En malta odottaa!

Toivottavasti teillä on ollut ihana joulu. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Loma, lomalukemiset ja hiljaiseloa

lomaaaa.pienikirjasto

Loma on vihdoin täällä. Ja voi kyllä sitä on odotettukin! Viime viikot ovat olleen niin kiireisiä ja intensiivisiä, mitä kouluun tulee, että olen jopa nähnyt unta luetteloimisesta. Seuraavat kolme viikkoa tulevat todellakin tarpeeseen, ja ehkä opin jälleen puhumaan muustakin kuin luetteloimisesta tai johtamisen strategioista, noin nyt niinkun esimerkiksi. 

Loma alkoi itseasiassa jo keskiviikkona, mutta joulukiireiden vuoksi en ole vielä varsinaisesti ehtinyt lomailla. Asia muuttuu tänään, sillä matkalaukku odottelee jo eteisessä ja pian olisi tarkoitus suunnata aivan muihin maisemiin lomaa viettämään. Takaisin tulen kun siltä tuntuu, tai no, viimeistään kun koulu alkaa. Mutta siihen on useampi viikko!

Matkalaukkuun olen lomalukemiseksi varannut muun muassa J.K. Rowlingia, Kjell Westöä, Anne Swärdiä, Juha Itkosta, Jane Austenia ja yhden englanninkielisen elämänkerran. Jos pukki on kuullut toiveeni, saattaa kirjapinoni vielä kirjalla tai parilla kasvaa. Silti pelkään, että lukeminen loppuu kesken...
 
Minulla on hirveästi postausideoita, joita olen ajatellut lomallani kirjoitella. Muutama roikkuu puolivalmiina luonnoksissakin jo. Perinteiset vuoden parhaat kirjat ovat tietenkin tulossa, mutta olisi tarkoitus kirjoitella vähän muistakin jutuista. Toivottavasti saan luettuakin sen verran, että saisi pari arvostelua aikaiseksi. 

Siltä varalta kuitenkin, että olen koko loman poissa kotikoneen ääreltä ja lomapaikassani ei toimi nettiyhteydet (ei olisi ensimmäinen kerta), tulinkin nyt huikkaamaan, että elossa ollaan, mutta blogin hiljaiselo saattanee jatkua vielä tovin. Tekstejä aion kirjoitella lomani aikana, mutta jos nettiyhteys ei toimi, julkaiseminen saattaa venähtää. Mutta katsotaan! En heitä vielä kirvestä kaivoon, vaan toivon parasta.

Ihanaa, toivon mukaan talvista, ja kirjaisaa joulua kaikille!  
Palaillaan enemmin tai myöhemmin.

maanantai 8. joulukuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

kuoleman varjelukset pienikirjasto

J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Sivut: 828, Tammi 2008
Kannet: Mika Launis
Alkuteos: Harry Potter and the Deathly Hallows 2007

Huom! Tämä teksti käsittelee Harry Potter -kirjasarjan viimeistä osaa, joten oletan aiempien osien olevan lukijalle tuttuja. En tee suuria juonipaljastuksia, mutta yleisellä tasolla pohdin koko kirjasarjaa. Jos et ole lukenut kirjasarjaa, mutta haluat lukea sen tietämättä kirjoista etukäteen mitään, en suosittele lukemaan tätä postausta.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset on Harry Potter -kirjasarjan seitsemäs ja viimeinen osa. Osa, jonka jälkeen olo on aina vähän tyhjä ja sanaton. Nyt se on loppu, tarina saanut päätöksensä. On aika hyvästellä ja kiittää hienosta matkasta. Matkan aikana on koettu ensikohtaamisia, ystävyyttä ja rakkautta. Samoin pettymyksiä, surua ja menetyksiä. On opiskeltu, pelattu huispausta, juotu kermakaljaa ja naurettu Fredin ja Georgen kepposille. Välillä on täytynyt luikkia näkymättömyysviitan alla paikasta toiseen ja toisinaan käyttää lentävää autoa, kun muu ei ole auttanut. On yritetty vapauttaa kotitonttuja, koettu lemmenjuoman vaikutus, tanssittu suuressa salissa ja vietetty joulua Tylypahkassa, Kotikolossa ja Kalmanaukiolla. On jouduttu tutustumaan menneisyyden varjoihin, taistelemaan oman hengen puolesta ja näkemään kuolema. Mutta aina on sinnitelty, pidetty yhtä ja kuljettu kohti vääjäämätöntä totuutta. Kohti loppua - mutta kenen loppua?

Kuoleman varjelukset rikkoo kirjojen perinteisen kaavan ja kuljettaa lukijan tällä kertaa Harryn, Ronin ja Hermionen mukana kauas Tylypahkasta. Heillä on tärkeä tehtävä, joka heidän on pakko saada tehtyä, eivätkä he voi kertoa siitä kenellekään. He lähtevät kolmestaan matkaan kohdatakseen tehtävänsä ja sen tuomat vaarat - ja kohdatakseen toisensa. Kolmen ystävyksen tiivis matka saa heidän välinsä lähentymään ja rakoilemaan. Matka on vaikea monella eri tavalla ja he joutuvat kohtamaan asioita, joita eivät olisi osanneet edes kuvitella ja tekemään ratkaisuja, joita tuskin kukaan muu koskaan tekisi. He yrittävät mahdotonta ja ajautuvat väistämättä kohti lopullista ratkaisua, sillä kaikesta huolimatta sen on tultava.

Tämä viimeinen osa on hyvin erilainen Potter ja ehdottomasti vanhemmalle lukijalle suunnattu. Kaukana ovat viattomat ajat, kun Harry oli 11 vuotias ja kohtasi velhomaailman ensimmäistä kertaa. Viimeisessä kirjassa seisotaan väkivallan, menetyksen ja sodan äärellä. Lukija, joka on kulkenut kuuden aiemman kirjan verran tiivisti Harryn rinnalla, ei pääse tämän kirjan äärellä helpolla. Eikä loppu ehkä olekaan aivan sellainen, kuin on odottanut. Toisaalta siinä on myös paljon juuri sitä, mitä on odottanut ja tuntuu palkisevalta, kun Rowling väläyttää kirjan lopussa, miltä elämä näyttää vuosia kaiken tapahtuneen jälkeen.

Kuoleman varjelukset on pitkään ollut kirjasarjasta oma lempparini. Se on hassua, sillä samaan aikaan kun olen pitänyt siitä valtavasti, on juuri tämän kirjan lukeminen ollut vaikeinta. Kirja on viimeinen, sen jälkeen on päästettävä irti, eikä se tunnu yhtään hyvältä. Ei millään haluaisi kääntää kirjan sivuja ja kulkea kohti loppua. Mutta olen pitänyt kirjassa siitä, että se on erilaisin, monipuolisin ja kypsin. Lankoja sidotaan yhteen, tarinan kokonaisuus alkaa hahmottua ja ratkaisut ovat käsissä. Kirjassa päästään sukeltamaan vielä syvemmälle kolmeen päähahmoon ja heidän keskinäisiisn suhteisiinsa. Historiaa aukaistaan aivan uudella tavalla ja yksi koko tarinan lempikohdistani löytyy juuri tästä kirjasta. 
 
En tiedä johtuuko aikuisuudesta vai lukuhetken kiireisestä elämäntilanteesta, mutta ensimmäistä kertaa ikinä tätä kirjaa lukiessani, koin kirjan muutamassa kohdassa hitaaksi ja vähän junnaavaksi. Se on hassua, koska olen aina valitellut kuinka nämä lähes tuhat sivuiset ystäväni voisivat olla vähän vielä pidempiä ja pysähtyä vielä vähän useammin ihan vain kuvailemaa Tylypahkan arkista elämää, mutta nyt koin päinvastaista. Kirja ei ollut tylsä tai puuduttava, mutta en yhtään muistanut, että muutamissa kohdissa edetään todella hitaasti - jopa lievään turhautumiseen asti. Huh - olenko tullut sittenkin liian vanhaksi? No tuskin, sillä nautin kirjan lukemisesta kuitenkin täysin. Hieman hitaalta tuntuvat sivut kirjasta luin, kun oma elämä oli äärimmäisen hektistä ja oli vaikea keskittyä johonkin, mikä ei tuntunut syöksähtävän eteenpäin ääntä nopeammin.
 
Yhdessä asiassa olen kuitenkin aikuistunut ja ehkä ihan hyvällä tavalla. Nimittäin joskus nuorena, kun luin kirjasarjan kaikki osat yhtä kyytiä, tuntui viimeisen kirjan jälkeen täysin tyhjältä. Tuntui siltä, ettei elämässä ole mitään odotettavaa tai ei oikeastaan järkeä lainkaan. Muutaman päivän olin kuin tyhjä kuori, joka oli joutunut hyvästelemään parhaat ystävänsä kivuliaalla tavalla ja kohtaamaan karvaan jästimaailman totuuden. Tällä kertaa totaalinen tyhjyys ei iskenyt! Lievä outo kumea tunne iski jonnekin pallean lähelle, mutta sekin lieveni nopeasti. Ehkä syynä on se, tällä kertaa en lukenut kirjoja yhteen putkeen, vaan olen lukenut näitä 10 kuukauden aikana hitaampaan tahtiin. Lisäksi viimeisen kirjan jälkeen oivalsin jotain mieletöntä - minähän voin aloittaa lukemaan kirjat uudelleen koska vain. Koska vain! Pois turha tyhjyys ja suru, kun siihen ei ole mitään aihetta. (Paitsi ihan vähän, mutta sen vähän kanssa voin elää.)
 
Jos et ole vielä lukenut Harry Potteria, niin lue. Lue ja nauti. Minä jään salaa odottamaan, että Rowling päättäisi sittenkin kirjoittaa vielä vähän Harrysta, ja Ronista, ja Hermionesta. Vaikka sellaisen kirjan, jossa kerrotaan heidän aikuisuudestaan. Toisaalta kirjasarja Harryn vanhemmista ja kumppaneistakin tulisi varmasti luettua. Rowling, miten olisi? (Ja tiedän, että tulossa on kolme elokuvaa velhomaailmaan liittyen, mutta ei Potteria...)
 

maanantai 1. joulukuuta 2014

Michael Cunningham: Lumikuningatar

lumikuningatar pienikirjasto

Michael Cunningham: Lumikuningatar
Suomentanut: Raimo Salminen
Sivut: 291, Gummerus 2014
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
Alkuteos: The Snow Queen 2014

Lumikuningatar lojui yöpöydälläni kaksi kuukautta kirjanmerkki hieman alle puolessa välissä, kunnes eilen ilalla päätin repäistä ja lukea kirjan viimein loppuun. Nyt kirja on luettu. Pyysin Lumikuningattaresta syksyllä arvostelukappaleen, sillä olen pitänyt Cunninghamin kirjoista ja halusin lukea kirjan heti sen ilmestyttyä. Eikä kirja ehtinyt kunnolla postiluukusta eteisen matolle tipahtaa, kun olin jo lukemassa ensimmäistä sivua ja sitten toista ja hetken kuluttua laskemassa kirjan käsistäni. Ei voi olla totta, taisi olla päällimmäinen ajatukseni, kun puoliväkisin kääntelin kirjan sivuja enkä saanut otetta mistään. Kirja oli varsinainen pettymys.

Lumikuningatar on tarina kahdesta veljeksestä Barretista ja Tylerista. Barret on rakkaudessa pettynyt, tullut jokaisen poikaystävänsä hylkäämäksi ja sitten hän näkee valon. Valon Central Parkin yläpuolella eikä hän keksi valolle mitään selitystä. Ehkä Jumala? Mutta hän ei uskalla puhua valosta, ei tästä ihmeestä kenellekään. Ei nyt, kun Tylerin tuleva vaimo Beth makaa heidän yhteisessä asunnossaan sairasvuoteella tekemässä kuolemaa. 

Cunningham kirjoittaa New Yorkista, sotkuisista ihmissuhteista ja huumeista. Hän kirjoittaa rakkaudesta ja kuolemasta. Hyväksikäytöstä ja ystävyydestä. Hän kirjoittaa tarinaa, jossa nykyisyys tuntuu toistavan mennyttä ja jossa ihmeelle on sijansa. Vaan mitä se kaikki tarkoittaa vai tarkoittaako se mitään?

Cunninghamin kirja ei ole varsinaisesti huono. Kirja on omalla tavallaan hyvin tyypillistä Cunninghamia. Verkkainen kerronta, vahva tunnelma ja kauniit lauseet löytyvät. Mutta vaikka kirja ei ole huono, se ei tunnu tarjoavan mitään uutta. Muistan jonkun sanoneen kirjasta, että eikö tästä aiheesta ole kirjoitettu kaikki jo monta kertaa aiemminkin. Samanlainen olo minullekin jäi. Olen lukenut ja nähnyt tämän jo, osittain itse Cunninghamin kirjoittamana. Eikö miehellä ole mitään muuta tarjottavana?

Kirja oli tylsä. Siitä ei tuntunut saavan irti oikein mitään ja kynnys jatkaa kesken olevaa kirjaa oli suuri. Kirja ei yksinkertaisesti houkutellut puoleensa ja harvinaista kyllä, en ollut edes kiinnostunut tietämään kuinka tarina päättyy. Jos kyseessä ei olisi ollut arvostelukappale, olisi kirja jäänyt kesken. Jäin myös ihmettelemään tekstissä esiin nousevia tuotemerkkejä - mikä niiden pointti oli? Tuli aivan mieleen urheilijat, joilla on puvuissaan logoja yrityksiltä, jotka heitä sponsoroivat.

Huolimatta nurinastani, kirjaa kuitenkin luki yllättävän joutuisasti kun vain päätti tarttua siihen. Lisäksi pidin kirjan tietynlaisesta outoudesta sekä hieman synkästä tunnelmasta. Luultavasti olisin pitänyt kirjasta enemmän, mikäli odotukseni olisivat olleet maltillisemmat ja ellen olisi lukenut samasta aiheesta aiemminkin. Nyt kirja yksinkertaisesti oli pettymys. Mahtaakohan mikään Cunninghamin kirja yltää enää samalle tasolle kuin Tunnit?

Kirjasta voisi pitää lukija, joka ei ole aiemmin lukenut New Yorkin sykkeestä huumeilla, joka pitää kauniista kielestä ja hitaasta kerronnasta, ja joka ei odota kovin suuria juonikuvioita vaan nauttii kirjojen tunnelmasta. Lukija, jolla ei ole samanlaisia odotuksia kuin minulla oli.

 

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun kirjat ja lukuhaasteen sujuminen

marraskuu.pienikirjasto

Eilen aurinko pilkahteli saaristossa ja minä seisoin laivan kannella sitä ihailemassa - hytisten. Aurinko huijasi hetkeksi uskomaan, ettei kylmää merituulta olisi. Kyllä se oli, pisti tukan sekaisin ja luut kalisemaan. Ihanaa oli silti viettää eilinen päivä vapaaehtoistyön merkeissä laivalla, kehittämässä toimintaa sekä virkistäytymässä. Hieno lopetus marraskuulle, joka on ollut muuten melko raskas kuukausi täällä. Tänään olenkin lähinnä levännyt (ja vähän tehnyt koulujuttuja).

Koulu ja koulutyöt ovat syöneet lukuaikaa ja energiaa tehokkaasti. Kuukauden kirjasaldo jäi laihan puoleiseksi, eikä marraskuun lukuhaastekaan edennyt ihan niin hienosti, kuin olin ajatellut. Mutta jos asiaa ajattelee positiivisemmin, niin ehdin kuitenkin lukea edes jotain kaiken hässäkän keskellä!

Marraskuun luetut

Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus
Kirsti Kekki: Menestystarina nimeltä kirjasto (koulukirja, ei arviota)
Vicki Myron & Bret Witten: Kirjastokissa
J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset (luettu aiemminkin) (arvio tulossa)

Sivuja yhteensä: 1756

Sivumäärä on hieman huijaava, sillä minä lasken kirjan sivumäärän kokonaisuudessaan sille kuukaudelle, jolloin kirjan lopetan. Näin ollen Munron kirjan sivumäärä tuli tälle kuukaudelle, vaikka siitä suurimman osan luin jo lokakuun puolella. Ilman Munroakin kuukauden sivumäärä yltäisi kuitenkin yli tuhanteen, kiitos järkälemäisen ja ihanan Potterin.

Kuukauden paras kirja olikin vanha tuttu Harry Potter ja kuoleman varjelukset, joka suuresta sivumäärästään huolimatta tuli tahkottua nopeasti. Potterilla avasin myös lukujumini ja jatkoin hetkeksi katkennutta lukuhaastetta. Potter pelastaa - niin velhomaailman kuin jästinkin kiireiden keskeltä. 

Marraskuun lukuhaastesta

Lähdin mukaan Karo Hämäläisen kehittämään lukuhaasteeseen, jonka ideana oli lukea jokaisena marraskuun päivänä 30 sivua. Kuun lopussa sivumäärän pitäisi siis olla vähintään 900 sivua. Minulla tuli kuukauden sivumäärä täyteen ja meni reippaasti ylikin, mutta ihan päivittäin en kuitenkaan ehtinyt lukea 30 sivua romaania.

Laskin, että ehdin lukea 30 sivua romaania 17 päivänä kuukaudessa, sen lisäksi luin muutamana päivänä alle 30 sivua, joten niitä ei voi laskea haasteen kannalta onnistuneiksi. Parina päivänä en ehtinyt lukea kuin tenttikirjaa ja muutamana päivänä en ehtinyt lukea lainkaan. 

Lukuhaasteesta jäi kuitenkin hyvä mieli ja hyvä ajatus kytemään. Nimittäin joskus huomaan pörrääväni kotona tekemättä mitään muiden tekemisten välillä. Tuollaisena hetkenä saatan pohtia, että mitä tekisin seuraavaksi vai jaksanko tehdä mitään. Sen sijaan, että kulutan puolituntia pähkäillen mitä tekisin saamatta kuitenkaan mitään aikaan, voi hyvin ottaa kirjan käteen ja lukea, kunnes jostain tulee se oivallus, että mitä tehdään vai tehdäänkö mitään. Marraskuussa palautin myös mieleeni, miten ihana tapa lukeminen on pysähtyä kiireen keskellä. Koulun jälkeen oli mahtavaa keittää kuppi teetä ja istua se 30 minuuttia teen ja (hyvän) kirjan äärellä ennen kuin aloitti koulutöiden tekemisen kotona. No, ihan joka päivä en sitä tehnyt, enkä tule tekemään, mutta ehkä taas toistaiseksi vähän useammin.

Huomasin myös sen, että suurin syyni lukemattomuuteen ei oikeastaan ollut kiire (vaikka sillä hyvin iso osa olikin) vaan huono kirja. Nimittäin yöpöydälläni on liian pitkään maannut kaksi kirjaa kesken ja yritinkin lukea ne tämän haasteen aikana. Ei onnistunut. Kun tartuin kirjoihin puoliväkisin, saatoin lukea niitä 10 sivua ja sitten luovuttaa. Ei maittanut eikä kirjoihin tehnyt mieli tarttua oikeastaan lainkaan. Sen sijaan Potteria saatoin lukea jopa kiireisenä päivänä reilusti yli 30 sivua ongelmitta. Aikaa siis löytyy, kunhan tekeminen on tarpeeksi mielekästä.

Sellainen marraskuu täällä takana! Nyt jännityksellä kohti joulukuuta ja kahta viimeistä tenttiä ennen lomaa. Alkukuu saattaa olla siis blogissani hiljainen, mutta yritän korjata asian kunhan loma starttailee kuun puolessa välissä.

Mukavaa marraskuun viimeistä päivää ja ihanaa huomenna alkavaa joulukuuta kaikille!