perjantai 24. lokakuuta 2014

Viikonlopun kirjaostoksia

viikonlopun kirjaostokset pienikirjasto2

Perjantain kunniaksi (ja tenttiin lukemista vältelläkseni) piipahdin tänään pitkästä aikaa Kontissa kurkkaamassa kirjavalikoimaa ja poistuin lopulta pino kirjoja sylissäni. Ei ole aikoihin oikein millään kirppareilla osunut silmiin mitään ostamisen arvoista, mutta nyt jouduin karsimaan ostospinoani, jotta jaksoin sen vielä kantaa kotiin. Mutta mielestäni tein hurjan hyviä löytöjä!

Virginia Woolfin Majakka ja Aallot maksoivat yhteensä 3 euroa, ja kirjat ovat loistokunnossa. Loput kirjat maksoivat kaksi euroa kappale. Montgomeryn Pieni runotyttö oli pakko ostaa, ihan vain koska se on vuodelta 1948, toinen painos ja aivan mielettömän kaunis kirja, oikea sulostuttaja! Miksei enää tehdä yhtä kauniita kirjoja?

Mutta kauniitkin kirjat joutuvat toistaiseksi tuonne kilometrin pituiseen lukupinooni, sillä sen verran kiireistä elämää täällä eletään.  Tenttikirjat ovat ainoa, joita nyt ehdin lukea. Tai no, jos ihan rehellisiä ollaan, niin pelkästään ehtimisestäkään se ei ole kiinni, vaan osansa tekee tämä järkyttävä väsymys, jonka syksy on tuonut mukanaan. Vaikka kuinka syön d-vitamiinia ja hedelmiä, niin syksy vaan pistää kehon sekaisin ja minut nukkumaan parhaassa tapauksessa kahdet päiväunet päivässä. Tiedän, että ohi tämä menee, kunhan keho ja mieli tottuvat, mutta siihen asti täytyy tyytyä nuokkumaan ja torkkumaan. Elää vähän pienemmällä liekillä.

Suurin osa kirjablogikansasta taitaa olla Helsingissä kirjamessujen merkeissä, mutta jos joku nyt sattuu siellä ruudun toisella puolella olemaan, niin kerroppa mikä on sinun viimeisin kirpparilöytösi? Onko se kirja vai jotain ihan muuta?

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri

vaaleanpunainenmeri.pienikirjasto

Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri
Sivut: 197, Wsoy 2014
Kansi: Jussi Karjalainen

Marisha Rasi-Koskinen teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen esikoisellaan Katariinalla (2011), joka on edelleen yksi parhaimpia koskaan lukemiani kotimaisia teoksia. Kirjailijan toinen teos Valheet (2013) ei sekään pettänyt, vaan tarjoili esikoisen tapaan annoksen uudenlaista, vahvaa kotimaista kirjallisuutta. Ja kolmas kertahan toden sanoo; kirjailijalta hetki sitten ilmestynyt teos Vaaleanpunainen meri jatkaa samalla vahvan väkevällä linjalla. Huh ja hei, Marisha Rasi-Koskinen on tosissaan kiipeämässä yhdeksi kotimaiseksi suosikikseni, siitäkin huolimatta, että kolmas kirja aiheutti lievää nikottelua kohdallani.

Vaaleanpunainen meri on novellikokoelma. Se sisältää seitsemän erilaista novellia perheistä, jotka ovat olleet ja rikkoutuneet. Lapsen kuolema, isän kuolema, vanhemman mielisairaus - ne runnovat perheen hajalle, rikki ja erilleen. Tapahtunut, syyllisyys ja ikävä painavat. Ja niillä on kirjailija novellinsa värittänyt. Mustalla ja synkällä, ikävällä ja syyllisyydellä. Oma tunteeni oli, että novellit ovat kipeitä ja ne tekevät kipeää. Ajattelin, että teoksen lyhyt sivumäärä takaisi sen, että sen lukisi hetkessä. Ei sitä lukenut, ei voinut. Novellit repivät hajalle ja tuntuivat mustaavan lukijan tummalla tussilla synkäksi. Novellien välissä oli pidettävä taukoa, joskus päiviä. Kirja oli pimeä - mutta hyvä. 

Marisha Rasi-Koskisen tapa kertoa on erilainen, se on kokeilevaa, mutta varmaa. Hän aloittaa novellinsa niin, että lukija tuntuu ensin hämääntyvän, eksyvän ja sitten oivaltavan. Pakokauhu ja ahdistus valtaavat, ja välillä tuntuu, ettei halua lukea novellia loppuun. Haluaa pienen pojan takaisin auton etupenkille leikkimään, ei haluakaan kuulla jatkoa. Kirjailijan tyyli on esikoisesta lähtien ollut vahvaa ja väkevää, tummaa ja synkkää. Silti niin houkuttelevaa ja kutkuttavaa, että on pakko lukea. Pakko nähdä ja kokea.

Pidän Rasi-Koskisen tyylistä kirjoittaa, vaikka se onkin vaativaa ja raskasta. Novellikokoelma on vaatinut paljon sulatteluaikaa ja aikaa asettua. Kirjan lukemisesta on yli viikko, melkein kaksi, mutten ole osannut pukea kaikkea lukemaani sanoiksi. Kirja jätti jälkeensä hämmentyneen tunteen. Olin pökertynyt. Kirja oli taitava, mutta jätti niin synkän sävyn jälkeensä, etten tiennyt pidänkö kirjasta sittenkään. 

Pidin minä, mutta kuten totesin, lievää nikottelua kirja aiheutti. Nimittäin vaikka kuinka olen Alice Munroon tutustumisen jälkeen päässyt pahimmasta novellikammostani, niin tällä kertaa Rasi-Koskisen novellit jäivät juuri siihen harmaaseen maastoon, johon sijoittuvat novellit, jotka tavallaan ovat ihan hyviä, mutta joita kuitenkin kartan. Rasi-Koskisen novellit ovat taitavia ja vahvoja, mutta minut lukijana ne veivät mukavuusalueeni laitamille kärvistelemään.  Kyseessähän on puhtaasti omat mieltymykseni lukijana, ja sen vuoksi lukukokemus itselläni taitavasta teoksesta huolimatta ei noussut niin upeaksi, kuin se olisi voinut nousta.

Marisha Rasi-Koskinen on kirjailija, joka tuo jotain uutta kotimaiseen kirjallisuuteen ja jättää jälkensä. Suosittelen kokeilemaan, jos vahvat ja väkevät kotimaiset teokset kiinnostavat.


Muualla: Anssin kirjat

lauantai 11. lokakuuta 2014

Elias Koskimies: Ihmepoika

ihmepoika.pienikirjasto

Ilman tätä blogipostausta en olisi varmaan koskaan tai ainakaan pitkään aikaan tullut tarttuneeksi Elias Koskimiehen esikoisromaaniin Ihmepoika. Kirja oli mennä minulta täysin ohi, vaikka heti kirjasta luettuani tiesin, että jos jokin, niin tämä pitää lukea. Pienen kylän erikoinen poika ei tunne sopivansa joukkoon, hän saa osakseen vain ihmetystä ja ystäviä siinä tapauksessa, että hän voisi olla vähän vähemmän itsensä. Hän haaveilee paosta isompiin kuvioihin, aina New Yorkiin asti samalla kun perhe hänen ympärillään hajoaa isän sairauden myötä. Ja voi kuulkaa, kyllä vain minäkin, pienen kylän kasvatti aikoinani katselin kohti ikkunan takana olevaa peltoa, haaveilin samaisesta New Yorkista ja ihmisistä, joiden seurassa en tuntisi oloani aina niin vieraaksi. Koin vahvaa samaistumista jo ennen kuin olin kirjaa saanut edes käsiini. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Ihmepoika kertoo nuoresta, yläasteikäisestä pojasta, jolla on vilkas mielikuvitus, normeja rikkovia haaveita sekä käsiin hajoava perhe. Hän haluaa karata sirkukseen tai olla supertähti kuten Madonna. Hän rakastuu toisiin poikiin ja pukeutuu pojille sopimattomaksi katsottuun tapaan. Ei ole helppoa olla erilainen pienessä kylässä, etenkään jos edes oma perhe ei jaksa aina ymmärtää. Siivousvimmallaan poika hakee ymmärrystä ja hyväksyntää, omaa tärkeää paikkansa perheessä. Kun isä sairastuu, ei mikään ole entisensä. Perhe vajoaa synkkyyteen. Mielikuvituksen voimalla päähenkilö sinnittelee eteenpäin, ja päättää viimein ottaa ratkaisevan askeleen.

Ihmepoika kertoo samaan aikaan erilaisesta nuoresta pienessä kylässä, joukkoon sopimattomuudesta, yhteisön ahdasmielisyydestä ja asettamista rajoista. Kirja kertoo perheen hajoamisesta yhden sairastuttua, roolien muuttumisesta ja surusta. Se kertoo mielikuvituksen voimasta, sen tuomasta helpotuksesta ja pakopaikasta. Unohtamatta kuvailla millaista nuorten elämä oli 80-luvulla. Kirjassa käsitellään useaa aihetta ja teemaa, etenkin pientä sivumäärää ajatellen. Ja samalla kun se on kirjan hienous, se on myös sen heikkous. Kirja on levittänyt sen verran laajalle lonkeronsa, että kirjan ydin tuntuu hukkuvan sen kaiken alle.

Odotuksistani huolimatta kirja jäikin melko etäiseksi. Odotin paljon vanhempaa samaistumista, sillä kirjassa on niin paljon tuttua, kuin suoraan omasta elämästäni. Miten pienessä kylässä on selvitty haaveiden ja mielikuvituksen voimin, miten ei ole malttanut odottaa, että saa lähteä pois. Miten on vaikeat ajat ja muiden halveksunnan kestänyt samalla tavalla. Lopettanut miettimästä mitä muut ajattelevat ja ollut kuten parhaaksi on kokenut. Miten on kieltäytynyt pukeutumasta punaiseen, sillä se on tyttöjen väri, vaikka juuri siksihän sitä on tarjottu. 

Koskimies kirjoittaa mielestäni kauniisti, koskettavasti sekä sopivan humoristisesti. Etenkin dialogit hymyilyttivät ja upposivat kuin veitsi voihin. Hänellä on tärkeä, omakohtainen tarina kerrottavanaan, ja siksi harmittaakin, että se tuntui nyt hukkuvan kirjassa jonkinlaiseen tarinoiden tulvaan. Kirja olisi omalla kohdallani toiminut paremmin, jos olisi keskitytty pääasiassa päähenkilön sisäiseen maailmaan, oman olemisensa kanssa kamppailemiseen ja siihen, kuinka ulkomaailma siihen suhtautuu. Mutta koska kirja on omakohtainen, ymmärrän, että kaikelle on syynsä ja paikkansa kirjassa. Kuinka omasta elämästään voisikaan kertoa leikkaamalla osia pois? Lukijalle kirjan tulvamaisuus vain luo haasteita.

Pienestä vikinästäni huolimatta kirja on hyvä. Ei loistava, ei mielestäni syksyn paras, mutta ehdottomasti hyvä ja lukemisen arvoinen. Tällaisia kirjoja kaivataan mielestäni enemmän.



torstai 9. lokakuuta 2014

J.K. Rowling: Harry potter ja puoliverinen prinssi

puoliverinen prinssi pienikirjasto

J.K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Suomentanut: Jaana Kapari
Sivut: 698, Tammi 2006
Kannet: Mika Launis
Alkuteos: Harry Potter and the Half-Blood Prince 2005

(Huom! Tekstini käsittelee Harry Potter -kirjasarjan kuudetta osaa, joten oletan aiempien osien olevan lukijalle tuttuja. En tee juonipaljastuksia viidennestä tai sitä seuraavista osista, mutta yleisellä tasolla pohdin koko kirjasarjaa. Jos et ole lukenut kirjasarjaa, mutta haluat lukea sen tietämättä kirjoista etukäteen mitään, älä lue tätä postausta.)

Alkuvuodesta lähtien olen lukenut Harry Potter -kirjasarjaa jälleen kerran uudelleen läpi. Vuosi lähenee loppuaan ja sama kohtalo on kirjasarjalla. Nyt kuudeskin kirja on luettu ja vain päätösosa on jäljellä. Harry Potter ja puoliverinen prinssi tuli luettua ensimmäisten kunnon syksypäivien iskiessä päälle, kiireen ja stressin keskellä - ja juuri siinä hetkessä Potter tarjosi kaiken mitä kaipasin. Lämmin teekuppi käsissäni vaeltelin Tylypahkassa ja pakenin omaa koulustressiä taikamaailmaan. Mielelläni olisin sinne jäänyt, jatkanut sarjan lukemista suoraan viimeiseen osaan, mutta hetkeksi täytyy irrottautua, tehdä omat koulujutut (sillä valitettavasti taidan olla oman elämäni Hermione) ja säästellä viimeistä kirjaa vielä pimeämpiin, kylmempiin ja väsyneempiin iltoihin.

Harry Potter ja puoliverinen prinssi on aina ollut yksi suosikkini kirjasarjasta. Kuudennessa päästään asian ytimeen, valaistaan nykyisyyttä historialla ja edetään tarinassa harppauksin. Kirja avaa taikamaailmaa vielä enemmän ja vielä syvemmin. Hahmot ovat kasvaneet ja hioutuneet, ensimmäisten kirjojen lapset ovat jo nuoria. Hahmojen luonteet ja ominaispiirteet ovat selvempiä, terävämpiä ja paikkansa löytäneitä. Enää ei tapailla kuka on kukakin, nyt jo tiedetään. Ja samaan aikaan hahmot ovat saaneet lisää väriä, ovat enemmän itsejään kuin aiemmin. Pidän siitä miten näissä viimeisissä kirjoissa taikamaailma tuntuu niin valmiilta, sinne voi vain sukeltaa ja kaikki on kuten pitääkin. 

Kuudennessa osassa tapahtuu paljon kaikkea. Koulu painaa Harryn, Ronin ja Hermionen päälle raskaammin kuin koskaan, sillä viimeisimmät ja tärkeimmät kouluvuodet ovat käsillä. Eivätkä oppitunnit ole entisellään opettajien keskuudessa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Oppituntien lisäksi Dumbledore alkaa pitää Harrylle yksityistunteja ja antaa hänelle niihin liittyen vaikean, lähes mahdottomalta tuntuvan, mutta tuiki tärkeän tehtävän. Harryn pitäisi kaiken keskellä pitää huispausjoukkueen kapteenina joukkue kasassa ja pelikuntoisena. Lisäksi nuorten päähenkilöidemme elämässä alkaa pilkahdella romansseja, jotka sekoittavat pakkaa entisestään. Eikä Harry voi antaa periksi, ennen kuin ottaa selvää, mitä ihmettä Malfoy puuhaa. 

Yksi syy miksi kirjasta pidän niin paljon on juurikin kirjan uudet sävyt. Kirja on jo huomattavasti vakavampi kuin aiempansa, se hehkuu odotettua romantiikkaa, mutta ei liikaa ja päästää huumorin valloilleen. Kirja on todella sykähdyttävä. Vähän kuin se, jota on koko sarjan odottanut. Siitäkin huolimatta, että kirjan lopun tapahtumat ovat kaikkea muuta kuin odotettuja. Kirja on kokonaisuutena toimiva, koukuttava ja viihdyttävä. Kuitenkaan en osaa laskea kirjaa viihdekirjaksi, sillä kirjassa käsitellään niin painavia teemoja. Jälleen kerran kirja on sekoitus iloista linnunlaulua ja loputonta pimeyttä.

Kuudes osa päättyy taitekohtaan, jonka jälkeen mikään ei ole entisensä. Kaikki muuttuu, eikä voi kuin kauhun sekaisin tuntein odottaa jatkoa tarinalle. (Ellei sitä jo tapaani tiedä, jolloin sitä suorastaan janoaa.)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Hulluilla kirjaostoksilla

hullutkirjaostokset1.pienikirjasto
Kuvan ottanut poikaystäväni.

Keltaiset muovipussit ovat jälleen liikkeellä ja kaltaiselleni kirjafriikillehän se tarkoittaa vain yhtä asiaa - kirja-aleja! Tänään täytyikin heti koulun jälkeen rientää kohti keskustaa, sillä olin kuullut etukäteen villin huhun, että Keltaisen kirjaston kirjoja saattaisi olla hyvissä aleissa, jopa Murakamia ja uutta rakkauttani Munroa. Ja olihan siellä, sylin täydeltä kirjoja kassalle kannettavaksi.

Ja voi miten ylpeä olen, etten sortunut heräteostoksiin tai ostanut kasaa halpoja pokkareita. Vain kovakantisena kahden oman lempikirjailijan teoksia. Sellaisia, jotka varmasti haluan omistaa ja pitää omassa hyllyssä hamaan loppuun asti. Ja niin sen haluankin menevän. Omasta hyllystä löytyy ne ehdottomat lempparit, jotka kainalossa voisin vaikka nukkua ja kaiken muun voi hakea kirjastosta.

Loppuviikon aion kiertää nuo hulluudet kaukaa - tosin vain sunnuntaihin asti, sillä silloin tarjoukseen tulee eräs kirjarakkaus, jota ei voi sivuuttaa.

Oletteko te tehneet hyviä kirjalöytöjä viime aikoina?