sunnuntai 21. syyskuuta 2014

#Kirjakuvapäivässä: 15-21

Kirjakuva päivässä -haasteen kolmas viikko takana ja alla viikon kuvasaldo. Vielä jaksaa, vaikka välillä tuntuukin, että tässä sitä nyt taas kuvaillaan samaa kirjaa ja teekuppia. Annetut aiheet ovat kivoja, mutta kuvaajan mielikuvitus näköjään harvinaisen rajoittunut. No mutta, katsokaahan itse!

paiva15.pienikirjasto
15. Kirja ja kuppi lämmintä
(Ja muutama hapankorkku murusteltavaksi sivujen väliin...)

paiva16.pienikirjasto
16. Uusi lisäys hyllyyn
(Muutama viimeksi hyllyyni muuttanut.)

paiva17.pienikirjasto
17. Klassikko

paiva18.pienikirjasto
18. Lukueväät
(Leipä, tee ja kirja ovat voittamattomia yhdessä.)

paiva19.pienikirjasto
19. Alkaa V-kirjaimella

paiva20.pienikirjasto
20. Lukutoukan yöpöytä

paiva21.pienikirjasto
21. Kovia kokenut
("Pienen" vesivahingon kokenut Puoliverinen prinssi. Erään teini-Katrin hyvä idea nimittäin oli lukea tätä aikoinaan suihkussa...)

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!

tiistai 16. syyskuuta 2014

L niinkuin Limerikki -blogihaaste

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus lähetti minulle runohaasteen, joka on alunperin Opuscolo -blogista. En voi väittää olevani erityisen kova runoilemaan - siitäkään huolimatta, että teini-iässähän runoja syntyi kuin liukuhihnalla pelkästä olemisen tuskasta - ja pientä hikeä pukkasikin pintaan, kun testailin, josko runosuoni vielä vähän sykkisi. Sykkihän se. Heikosti ja hieman epävarmasti, mutta kyllä sieltä joku räpellys ulos tuli. Alla siis haasteen ohjeet sekä runo.

L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin:

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa: "Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistua haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä.)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 


Itse runoilin rakkaalle kotikaupungilleni kaikella lämmöllä seuraavaa:


Luullaan Pariisiksi, niin kaunis on Turku
Vaikka kohtalo talo vanhuksen, säälimätön, purku

Tietenkin, sanotaan, kaupunkihan muuttuu
Ymmärrän - vaan miksi muutoksista järki puuttuu?

Sillä kun uuden sillan näen, huudahdan: voi surku!


syksy.turku.pienikirjasto
(Kuva viime vuoden syksyisestä Turusta.)


Runoja rustaamaan haastan varsinaisen runosielun Mikon sekä villillä heitolla Sannan, Annin, Lauran ja Nti Kirjastotädin.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa 3. Kuolema

jonasgardell.pienikirjasto2

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa 3. Kuolema
Suomentanut: Otto Lappalainen
Sivut: 304, Johnny Kniga 2014
Alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar - 3. Döden, 2013

Jonas Gardellin trilogia Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin kertoo siitä, mitä oikeasti tapahtui 80-luvulla Ruotsissa, Tukholmassa. Kun nuorten miesten keskuudessa alkoi levitä outo, monioireinen, tappava tauti. Hiv. Aids. Homorutto. Tauti, joka ei pyydellyt lupaa. Se iski, kidutti ja kuihdutti kunnes tappoi. Nuoria miehiä kuoli kuin liukuhihnalla, sillä lääkkeitä tai parannuskeinoa ei ollut. Sairaus leimasi homot, sai koko kansakunnan vainoamaan ja eristämään heidät. Homorutto, oikea kohtalo homoille, sairaudella homot saisivat maksaa omat syntinsä. Jonas Gardell kertoo noista synkistä, mustista ja kivuliaista kuoleman vuosista. Vuosista, jolloin hän eli ja jolloin hänen ystävänsä elivät. Elivät, nauttivat, rakastuivat  - ja sairastuivat ja kuolivat pois. Vain muutama jäi jäljelle. Gardell on yksi heistä.

Kuolema on trilogian viimeinen osa. Vääjäämätön kohtalo, kaiken loppu on käsillä. Alkuajan rakastumiset, tutustumiset ja riehakkaat joulut ovat takanapäin. Sairaus on runnellut ja osunut jo lähes jokaiseen. Toisilla se vaanii veressä vielä hiljaisena, toiset se on jo vienyt mennessään. Kolmannessa kirjassa jäljelle jäänet ystävykset kiertävät toistensa hautajaisissa, parhaiden ystäviensä, rakkaidensa hautajaisissa. Hiv-positiivisina he kantavat toistensa, tautiin jo kuolleiden arkkuja, odottaen omaa vuoroaan. Sillä oma vuoro tulee, sitä ei voi välttää. Nuorimmat, kauneimmat, elinvoimaisimmat ja rakastetuimmakin menehtyvät. Kuolema korjaa tehokkaasti ja varmasti.

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin on samaan aikaan tärkeä ja ravisteleva tositarina, hauska ja sydäntä riistävän surullinen kertomus ystävyksistä, sekä kohtalokas rakkaustarina. Minuun teki vaikutuksen, miten aidosti Gardell on osannut tuoda kaikki tapahtumat ja henkilöt lukijalle. Kuinka osa kirjan pojista on vielä niin nuoria, vielä niin hukassa itsensä kanssa, vain rakkautta janoten ja kuinka he kuolevat ennen kuin ehtivät edes kunnolla aikuisen miehen ikään. Gardell ei kaunistele, vaan kertoo suoraan erilaisista ihmisistä ja siitä, millaista nuorten vainottujen miesten oli tuolloin elää. Miten pelottavaa ja vaikeaa. Klara Norralla seistiin ja toivottiin, että joku ajaisi ohi ja vinkkaisi kyytiin. Tai hakeuduttiin yleisiin saunoihin, jos sieltä löytyisi joku. Omasta itsestään ei saanut huudella, seuraa oli vaikea hakea julkisesti, sillä vaihtoehdot olivat vähissä. 

Sairaus iski salaa, eikä siltä osattu suojautua. Kukaan ei aluksi edes tiennyt miten sairaus leviää tai miksi. Mitkä ovat ensimmäiset oireet. Ja kun se tiedettiin, oli sairaus jo iskenyt niin moneen. Tai kyti pinnan alla. Lääkkeet ja parannuskeinot löytyivät niin myöhään, monen kannalta liian myöhään. Kirjassa tuskaista onkin lukea siitä, miten pojat saavat tartuntoja siitä mitään tietämättä. Miten se voi olla oireeton ja liian myöhään tajuaa kantavansa tautia, tartuttaneensa jo monta. Tartuttaneensa oman kumppanin, sen kenen kanssa koko elämä piti jakaa. Mutta paljon ei ole jaettavana päiviä ennen kuolemaa.

Olen pitänyt alusta asti trilogiasta paljon. Jo siksi, että tässä on tarina, jonka olemassaolo on tärkeää. Mutta myös siksi, että se tarina on niin syvän surullinen ja vaikuttava. Jostain syystä huomaan kuitenkin vaikuttuneeni eniten juuri tästä viimeisestä. Se tuntui tiivistävän ja kutovan kaikki langat yhteen. Kokonaisuus toimi, ja vaikka suru on kirjassa koko ajan läsnä, niin kirjasta jäi surun lisäksi myös toiveikas olo. Kirja on kaunis ja kunniaa tekevä päätös tälle trilogialle. Täyttä rakkautta.

Katsoin  kirjasarjan pohjalta tehdyn minisarjan, joka teki myös todella suuren vaikutuksen ja herätti upeasti kirjan tarinan henkiin. En ole aikoihin katsonut mitään yhtä hyvää. Näyttelijävalinnat, miljöö, musiikki - kaikki toimi. Sarja ja kirjat myös pelaavat hyvin yhteen, ja mielestäni sarjan voi hyvin katsoa ennen kirjojen lukemista, lukemisen jälkeen tai vaikka siinä rinnalla.

Suosittelenkin kaikella lämmöllä sekä kirjasarjaa että tv-sarjaa (jonka voi ainakin vielä muutaman päivän ajan katsoa yle areenasta) kaikille. Tässä on tositarina, joka jokaisen pitäisi kuulla ja nähdä. Ja voi Benjamin ja Rasmus... kyyneleiltä ei voi välttyä. 

" -- hänen poistuttuaan ei ole enää meitä, kuten aiemmin on ollut, vaan hän on ainoastaan Benjamin, ja hän on yksin, eikä hän ole enää kukaan eikä hänellä ole ketään.
    Ei ketään jota raskastaa, ei ketään jota puolustaa, ei ketään jota suorella, hänellä ei ole enää velvollisuuksia, ei vastuuta, hän on täysin vapaa.
    Eikä hän halua sitä, ei hän halua olla vapaa."

♥♥

Bloggaukseni trilogian kahdesta aiemmasta osasta:

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa 1. Rakkaus

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

#Kirjakuvapäivässä: 8-14

Kirjakuva päivässä -haasteen toinen viikko on nyt purkissa, ja alla jälleen kooste viikon kuvista. Ensimmäisen viikon kuvat voi kurkata täältä. Haastetta on ollut ainakin vielä toistaiseksi ihan kiva kuvailla ja vasta yhtenä päivänä olen meinannut kokonaan unohtaa ottaa kuvan (13. päivä, huomaa kyllä, että on vähän vähässä valossa näpsäisty!). Viikon päästä sunnuntaina sitten taas lisää kuvia. Sitä ennen yritän saada ainakin kahdesta lukemastani kirjasta postaukset kirjoiteltua. Mutta nyt lähden ulos. Ihanaa sunnuntaita kaikille!

paiva8.pienikirjasto
8. Lukunurkka
(Sänky tai sohva, useimmiten sänky!)

paiva9.pienikirjasto
9. Kirjabloggarin työpiste
(Ei ehkä kauneimmasta päästä, mutta täällä näitä postauksia näpytellään!)

paiva10.pienikirjasto
10. Kirja-aarteesi
(Tovemaisia kirja-aarteitani!)

paiva11.pienikirjasto
11. Kirjastossa
(Turun pääkirjaston vanhan puolen sisäänkäynti. Upea on!)

paiva12.pienikirjasto
12. Ensimmäiset lauseet

paiva13.pienikirjasto
13. Värikästä
(Muistin ottaa kuvan siinä vaiheessa, kun auringosta ei ollut enää tietoakaan...)

paiva14.pienikirjasto
14. Kesken jäänyt
(Ei sopinut kiireiselle lukijalle, joten jätin odottamaan parempaa ja kirjan ansaitsemaa hetkeä varten.)

lauantai 13. syyskuuta 2014

Gayle Forman: Jos vielä jään kirjana ja elokuvana


josvielajaan.pienikirjasto

Gayle Forman: Jos vielä jään
Suomentanut: Ulla Selkälä
Sivut: 214, Wsoy
Alkuteos: If I Stay 2009

Hei, tämä postaus on tehty yhteistyössä Blogatin kanssa. Arvostelemani kirjan sekä kaksi elokuvalippua kirjan pohjalta tehtyyn elokuvaan olen saanut yhteistyön tiimoilta. Vastaavat yhteistyöt sekä arvostelukappaleet merkitsen tuttuun tapaan postauksen loppuun tunnisteisiin.

Ensimmäinen kosketukseni Jos vielä jään -elokuvaan sain ollessani katsomassa erästä toista teinielokuvaa leffateatterissa. Ennen varsinaista illan nyyhkypätkää tuli traileri toisesta selkeästi kyynelkanavia koittelevasta elokuvasta Jos vielä jään ja siitä enempää tietämättä tuumailin, että tuonhan voisi tässä teinielokuvien villityksessäni vaikkapa katsoa. Meni muutama päivä, kunnes huomasin Blogatilla olevan tarjolla kamppanjan, jossa bloggaajalla oli mahdollisuus saada Jos vielä jään -kirja sekä liput elokuvateatteriin katsomaan kirjan pohjalta tehty elokuva. Päätin tarttua tilaisuuteen ja otin osaa kamppanjaan, samalla halusin kokeilla miten Blogat toimii.

Jos vielä jään  on ennen kaikkea rakkaustarina. Se kertoo 17-vuotiaasta Miasta, joka on äärettömän taitava ja intohimoinen sellonsoittaja, sekä hänen poikaystävästään Adamista, joka on melko suositun rockbändin laulaja. Paria yhdistää vahvasti musiikki, mutta samalla se on myös se, joka tahtoo heidät erottaa. Adam viipyy pitkiä aikoja keikkamatkoillaan, poissa Mian luota. Mia taas pyrkii opiskelemaan musiikkia Juilliardiin, todella tasokkaaseen kouluun, joka sijaitsee toisella puolella maata. Mikäli Mia pääsee sisään, tarkoittaa se entistä enemmän erossa olemista. Ehkä jopa kokonaan. Mia ja Adam ovat rakastuneet nuorina, mutta koko elämää vavisuttavalla tavalla, ja haluavat saada suhteensa toimimaan. Suhde tuntuu kuitenkin kaatuvan pelkästään omaan mahdottomuuteensa. Molemmat haluavat pitää kiinni toisistaan mutta myös unelmistaan, eikä ratkaisua tunnu löytyvän.

Mutta sitten tapahtuu jotain peruuttamatonta. Autokolari, jossa menehtyy henkiä. Koomaan vaipunut Mia kiidätetään onnettomuuspaikalta suoraan sairaalaan leikkauspöydälle. Vauriot ovat suuret, eikä takuuta henkiin jäämisestä ole. Mia makaa tajuttomana letkuissa hoitajan kuiskatessa korvaan, että hänen pitää itse päättää taistella. Jäädä henkiin. Samaan aikaan Mia näkee kaiken sivusta, vierestä, kuin haamuna elämän ja kuoleman välitilassa. Hän makaa sairaalasängyssä pidellen elämästä hädin tuskin kiinni ja samaan aikaan hän seisoo sängyn vierellä, eikä tiedä mitä tehdä. Hän on menettänyt niin paljon, että jääminen tuntuisi tuskaiselta. Mutta hänellä on vielä niin paljon, että lähteminen tuntuisi mahdottomalta. Ja entä Adam?

Kirjana Jos vielä jään ei tehnyt minuun kovinkaan suurta vaikutusta. Tarina oli itsessään ihan kiinnostava ja musiikkipiireissä pyörimisestä oli mukava lukea. Ehkä hieman kirjaan oli ympätty liikaa, sillä jo pelkästään musiikki sekä parin kiperä tilanne olisivat tehneet kirjasta kiinnostavan, vaikka Mian ruumiinsa ulkopuolella oleminen olisi jätetty pois. Sen sijaan kirjan tyylille huomasin olevani auttamattomasti liian vanha. Kirja on kovin yksinkertainen, suoraviivainen ja vähän lapselliseksi taittava. Esimerkiksi kirjassa painotetaan koko ajan sitä, miten erikoisia Mian vanhemmat -  entiset punkkarit - ovatkaan. Saman asian toistaminen eri tilanteissa alkoi tympäistä. Uskon kuitenkin kirjan olevan mielekkäämpi nuorelle lukijalle kuin jo teini-ikänsä ohittaneelle, jolla on takana jo useita paljon parempia rakkaustarinoita luettuina ja koettuina.

R.J. Cutlerin ohjaamasta elokuvasta pidin enemmän. Olenkin huomannut omalla kohdallani, että vaikka monet nuortenkirjat eivät välttämättä enää sellaisenaan iske, niin elokuvaversiot tuntuvat vielä toimivan minullakin. (Tähtiin kirjoitettu virhe ehkä liiankin hyvin, terveisiä vaan vieressä istuneille ja itkustani kastuneille.) Jos vielä jään oli elokuvana toteutettu hyvin ja mikä parasta - kirjan pahimmat ylilyönnit oli elokuvasta siistitty pois. Mian ja Adamin suhde tuntui realistiselta kaikkine pienine onnellisuuksineen ja riitoineen. Mian epävarmuus Adamin suhteen, molempien pienet kilahdukset ja söpöilyt tuntuivat aidoilta. Tuollaistahan se teini-iässä oli, kun ei oikein vielä tiennyt edes kuka itse on ja mihin suuntaan tässä nyt ollaan menossa.

Elokuvakaan ei ollut täydellinen. Kuten elokuvaa kanssani katsomassa ollut poikaystäväni totesi, elokuvassa oli välillä todella hyviä kohtia ja välillä aivan järkyttävän huonoja. Muutamissa kohtauksissa näyttelijät tuntuivat kovin jäykiltä ja jossain oli heidän suuhunsa työnnetty väkisin vuorosanat, jotka eivät sopineet heille lainkaan. Pienistä vioistaan huolimatta elokuva oli kuitenkin pääasiassa viihdyttävä ja mukava katsoa, ja kyllä sielläkin saatettiin muutama kyynel nähdä. Toimii varmasti akuutin teini- tai nyyhkyleffan nälkään.

Mikäli Jos vielä jään kiinnostaa, kannattaa siihen mielestäni tutustua elokuvan muodossa. Nuoremmat varmaan pitävät kirjastakin, mutta vanhemmille lukijoille se saattaa olla jo liian helppo. Kirjalle on olemassa jatko-osa ja toivon mukaan elokuvallekin, sillä kirjasta en ole niinkään kiinnostunut, mutta elokuva voisi maittaa.

Kirja: 
Elokuva: ½

Muualla: Ajatuksia kirjamaasta, Kirjakaapain kummitus, Kirjaston kummitus, Nenä kirjassa, Pihin naisen elämää