lauantai 11. lokakuuta 2014

Elias Koskimies: Ihmepoika

ihmepoika.pienikirjasto

Ilman tätä blogipostausta en olisi varmaan koskaan tai ainakaan pitkään aikaan tullut tarttuneeksi Elias Koskimiehen esikoisromaaniin Ihmepoika. Kirja oli mennä minulta täysin ohi, vaikka heti kirjasta luettuani tiesin, että jos jokin, niin tämä pitää lukea. Pienen kylän erikoinen poika ei tunne sopivansa joukkoon, hän saa osakseen vain ihmetystä ja ystäviä siinä tapauksessa, että hän voisi olla vähän vähemmän itsensä. Hän haaveilee paosta isompiin kuvioihin, aina New Yorkiin asti samalla kun perhe hänen ympärillään hajoaa isän sairauden myötä. Ja voi kuulkaa, kyllä vain minäkin, pienen kylän kasvatti aikoinani katselin kohti ikkunan takana olevaa peltoa, haaveilin samaisesta New Yorkista ja ihmisistä, joiden seurassa en tuntisi oloani aina niin vieraaksi. Koin vahvaa samaistumista jo ennen kuin olin kirjaa saanut edes käsiini. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Ihmepoika kertoo nuoresta, yläasteikäisestä pojasta, jolla on vilkas mielikuvitus, normeja rikkovia haaveita sekä käsiin hajoava perhe. Hän haluaa karata sirkukseen tai olla supertähti kuten Madonna. Hän rakastuu toisiin poikiin ja pukeutuu pojille sopimattomaksi katsottuun tapaan. Ei ole helppoa olla erilainen pienessä kylässä, etenkään jos edes oma perhe ei jaksa aina ymmärtää. Siivousvimmallaan poika hakee ymmärrystä ja hyväksyntää, omaa tärkeää paikkansa perheessä. Kun isä sairastuu, ei mikään ole entisensä. Perhe vajoaa synkkyyteen. Mielikuvituksen voimalla päähenkilö sinnittelee eteenpäin, ja päättää viimein ottaa ratkaisevan askeleen.

Ihmepoika kertoo samaan aikaan erilaisesta nuoresta pienessä kylässä, joukkoon sopimattomuudesta, yhteisön ahdasmielisyydestä ja asettamista rajoista. Kirja kertoo perheen hajoamisesta yhden sairastuttua, roolien muuttumisesta ja surusta. Se kertoo mielikuvituksen voimasta, sen tuomasta helpotuksesta ja pakopaikasta. Unohtamatta kuvailla millaista nuorten elämä oli 80-luvulla. Kirjassa käsitellään useaa aihetta ja teemaa, etenkin pientä sivumäärää ajatellen. Ja samalla kun se on kirjan hienous, se on myös sen heikkous. Kirja on levittänyt sen verran laajalle lonkeronsa, että kirjan ydin tuntuu hukkuvan sen kaiken alle.

Odotuksistani huolimatta kirja jäikin melko etäiseksi. Odotin paljon vanhempaa samaistumista, sillä kirjassa on niin paljon tuttua, kuin suoraan omasta elämästäni. Miten pienessä kylässä on selvitty haaveiden ja mielikuvituksen voimin, miten ei ole malttanut odottaa, että saa lähteä pois. Miten on vaikeat ajat ja muiden halveksunnan kestänyt samalla tavalla. Lopettanut miettimästä mitä muut ajattelevat ja ollut kuten parhaaksi on kokenut. Miten on kieltäytynyt pukeutumasta punaiseen, sillä se on tyttöjen väri, vaikka juuri siksihän sitä on tarjottu. 

Koskimies kirjoittaa mielestäni kauniisti, koskettavasti sekä sopivan humoristisesti. Etenkin dialogit hymyilyttivät ja upposivat kuin veitsi voihin. Hänellä on tärkeä, omakohtainen tarina kerrottavanaan, ja siksi harmittaakin, että se tuntui nyt hukkuvan kirjassa jonkinlaiseen tarinoiden tulvaan. Kirja olisi omalla kohdallani toiminut paremmin, jos olisi keskitytty pääasiassa päähenkilön sisäiseen maailmaan, oman olemisensa kanssa kamppailemiseen ja siihen, kuinka ulkomaailma siihen suhtautuu. Mutta koska kirja on omakohtainen, ymmärrän, että kaikelle on syynsä ja paikkansa kirjassa. Kuinka omasta elämästään voisikaan kertoa leikkaamalla osia pois? Lukijalle kirjan tulvamaisuus vain luo haasteita.

Pienestä vikinästäni huolimatta kirja on hyvä. Ei loistava, ei mielestäni syksyn paras, mutta ehdottomasti hyvä ja lukemisen arvoinen. Tällaisia kirjoja kaivataan mielestäni enemmän.



torstai 9. lokakuuta 2014

J.K. Rowling: Harry potter ja puoliverinen prinssi

puoliverinen prinssi pienikirjasto

J.K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Suomentanut: Jaana Kapari
Sivut: 698, Tammi 2006
Kannet: Mika Launis
Alkuteos: Harry Potter and the Half-Blood Prince 2005

(Huom! Tekstini käsittelee Harry Potter -kirjasarjan kuudetta osaa, joten oletan aiempien osien olevan lukijalle tuttuja. En tee juonipaljastuksia viidennestä tai sitä seuraavista osista, mutta yleisellä tasolla pohdin koko kirjasarjaa. Jos et ole lukenut kirjasarjaa, mutta haluat lukea sen tietämättä kirjoista etukäteen mitään, älä lue tätä postausta.)

Alkuvuodesta lähtien olen lukenut Harry Potter -kirjasarjaa jälleen kerran uudelleen läpi. Vuosi lähenee loppuaan ja sama kohtalo on kirjasarjalla. Nyt kuudeskin kirja on luettu ja vain päätösosa on jäljellä. Harry Potter ja puoliverinen prinssi tuli luettua ensimmäisten kunnon syksypäivien iskiessä päälle, kiireen ja stressin keskellä - ja juuri siinä hetkessä Potter tarjosi kaiken mitä kaipasin. Lämmin teekuppi käsissäni vaeltelin Tylypahkassa ja pakenin omaa koulustressiä taikamaailmaan. Mielelläni olisin sinne jäänyt, jatkanut sarjan lukemista suoraan viimeiseen osaan, mutta hetkeksi täytyy irrottautua, tehdä omat koulujutut (sillä valitettavasti taidan olla oman elämäni Hermione) ja säästellä viimeistä kirjaa vielä pimeämpiin, kylmempiin ja väsyneempiin iltoihin.

Harry Potter ja puoliverinen prinssi on aina ollut yksi suosikkini kirjasarjasta. Kuudennessa päästään asian ytimeen, valaistaan nykyisyyttä historialla ja edetään tarinassa harppauksin. Kirja avaa taikamaailmaa vielä enemmän ja vielä syvemmin. Hahmot ovat kasvaneet ja hioutuneet, ensimmäisten kirjojen lapset ovat jo nuoria. Hahmojen luonteet ja ominaispiirteet ovat selvempiä, terävämpiä ja paikkansa löytäneitä. Enää ei tapailla kuka on kukakin, nyt jo tiedetään. Ja samaan aikaan hahmot ovat saaneet lisää väriä, ovat enemmän itsejään kuin aiemmin. Pidän siitä miten näissä viimeisissä kirjoissa taikamaailma tuntuu niin valmiilta, sinne voi vain sukeltaa ja kaikki on kuten pitääkin. 

Kuudennessa osassa tapahtuu paljon kaikkea. Koulu painaa Harryn, Ronin ja Hermionen päälle raskaammin kuin koskaan, sillä viimeisimmät ja tärkeimmät kouluvuodet ovat käsillä. Eivätkä oppitunnit ole entisellään opettajien keskuudessa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Oppituntien lisäksi Dumbledore alkaa pitää Harrylle yksityistunteja ja antaa hänelle niihin liittyen vaikean, lähes mahdottomalta tuntuvan, mutta tuiki tärkeän tehtävän. Harryn pitäisi kaiken keskellä pitää huispausjoukkueen kapteenina joukkue kasassa ja pelikuntoisena. Lisäksi nuorten päähenkilöidemme elämässä alkaa pilkahdella romansseja, jotka sekoittavat pakkaa entisestään. Eikä Harry voi antaa periksi, ennen kuin ottaa selvää, mitä ihmettä Malfoy puuhaa. 

Yksi syy miksi kirjasta pidän niin paljon on juurikin kirjan uudet sävyt. Kirja on jo huomattavasti vakavampi kuin aiempansa, se hehkuu odotettua romantiikkaa, mutta ei liikaa ja päästää huumorin valloilleen. Kirja on todella sykähdyttävä. Vähän kuin se, jota on koko sarjan odottanut. Siitäkin huolimatta, että kirjan lopun tapahtumat ovat kaikkea muuta kuin odotettuja. Kirja on kokonaisuutena toimiva, koukuttava ja viihdyttävä. Kuitenkaan en osaa laskea kirjaa viihdekirjaksi, sillä kirjassa käsitellään niin painavia teemoja. Jälleen kerran kirja on sekoitus iloista linnunlaulua ja loputonta pimeyttä.

Kuudes osa päättyy taitekohtaan, jonka jälkeen mikään ei ole entisensä. Kaikki muuttuu, eikä voi kuin kauhun sekaisin tuntein odottaa jatkoa tarinalle. (Ellei sitä jo tapaani tiedä, jolloin sitä suorastaan janoaa.)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Hulluilla kirjaostoksilla

hullutkirjaostokset1.pienikirjasto
Kuvan ottanut poikaystäväni.

Keltaiset muovipussit ovat jälleen liikkeellä ja kaltaiselleni kirjafriikillehän se tarkoittaa vain yhtä asiaa - kirja-aleja! Tänään täytyikin heti koulun jälkeen rientää kohti keskustaa, sillä olin kuullut etukäteen villin huhun, että Keltaisen kirjaston kirjoja saattaisi olla hyvissä aleissa, jopa Murakamia ja uutta rakkauttani Munroa. Ja olihan siellä, sylin täydeltä kirjoja kassalle kannettavaksi.

Ja voi miten ylpeä olen, etten sortunut heräteostoksiin tai ostanut kasaa halpoja pokkareita. Vain kovakantisena kahden oman lempikirjailijan teoksia. Sellaisia, jotka varmasti haluan omistaa ja pitää omassa hyllyssä hamaan loppuun asti. Ja niin sen haluankin menevän. Omasta hyllystä löytyy ne ehdottomat lempparit, jotka kainalossa voisin vaikka nukkua ja kaiken muun voi hakea kirjastosta.

Loppuviikon aion kiertää nuo hulluudet kaukaa - tosin vain sunnuntaihin asti, sillä silloin tarjoukseen tulee eräs kirjarakkaus, jota ei voi sivuuttaa.

Oletteko te tehneet hyviä kirjalöytöjä viime aikoina?

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Turun kirjamessuilla perjantaina 3.10.

kirjamessut9.pienikirjasto

Hälinäiset ja pään pyörälle pistävät Turun kirjamessut tuli taas nähtyä ja koettua.

Suuntasin messuille perjantaina heti kymmeneltä koulujuttujen merkeissä. Varttin yli kymmenestä yhteen asti istuin tulevaisuusteemaisessa seminaarissa, jossa kuuntelin ensin Sirkka Heinosen esitelmän otsikolla "Miten maailma ja media muuttuvat - menemmekö kohti digitaalista merkitysyhteiskuntaa?" ja sen jälkeen vielä Turkulaisen päätoimittajan Janne Kaijärven puheenvuoron "Milloin viimeinen painettu sanomalehti ilmestyy Suomessa?". Seminaari oli yllättävän mielenkiintoinen ja olisi jatkunut pidempäänkin, mutta luvassa oli niin paljon kaikkea muutakin, että hipsimme luokkakaverini kanssa paikalta pois Kaijärven esityksen jälkeen.

Toisin kuin yleensä, en tällä kertaa käyttänyt koko messupäivää päättömään harhailuun ja kirjalöytöjen tekemiseen, vaan pyrin keskittymään enemmän esiintyjiin. Kirjoitin kerrankin jo kotona etukäteen ylös kiinnostavimmat, jottei tarvinnut käyttää siihen aikaa itse messuilla.

kirjamessut3.pienikirjasto

Ensimmäisenä menimme kuuntelemaan Kuisti -lavalle keskustelua eläinten hyvinvoinnista. Keskustelemassa olivat Elina Lappalainen (Syötäväksi kasvatetut, Atena 2012) Eveliina Lundqvist (Salainen päiväkirja eläintiloilta, Into 2014) sekä eläinasiavaltuutettu Sari Salminen. Heitä haastatteli Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara. Keskustelu oli kiinnostavaa, ja itseäni kiinnosti etenkin Lappalaisen ja Lundqvistin kokemukset ja mielipiteet. Tilaisuus huipentui kun Jenni Haukiolle myönnettiin Pro Animalia -palkinto hänen eläinten hyvinvoinnista kirjoittamiensa, rohkeiden ja kantaa ottavien tekstien vuoksi.

kirjamessut4.pienikirjasto

Haukio piti tilaisuuden lopuksi puheen, jossa hän otti kantaa eläinten kohteluun. Puhe päätti tilaisuuden hienosti.

kirjamessut6.pienikirjasto

Eniten odottamani esiintyjä oli Tuula Karjalainen, joka kertoi haastattelussa kirjoittamastaan kirjasta Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta, Tammi 2013. Karjalainen kertoi haasteista ja tuntemuksista, joita oli kirjaa kirjoittaessaan kokenut sekä tietenkin Tove Janssonista. Karjalainen mainitsi muun muassa miten vaikeaa oli kirjoittaa Janssonista, koska tällä oli niin monta uraa ja ne kulkivat päällekkäin. Hänellä oli valtavasti materiaalia, josta lähteä kirjaa työstämään. Tove Janssonista on julkaistu aiemminkin elämänkertoja, minkä haastattelija toi esille, mutta Karjalaisen mielestä Janssonista voisi julkaista uuden elämänkerran vaikka viiden vuoden välein, sillä aina tuntuu löytyvän jokin uusi näkökulma. Tuula Karjalainen oli järjestämässä Ateneumissa Tove Jansson 100 -juhlavuoden näyttelyn aiemmin tänä vuonna. Karjalaista haastatteli Katariina Heilala.

kirjamessut7.pienikirjasto

kirjamessut8.pienikirjasto

Heti Tuula Karjalaisen haastattelun jälkeen samalla lavalla jatkui Muumi-kirjojen kuvat ja kieli -keskustelu, jossa Karjalainen oli mukana Sirke Happosen (Muumiopas, SKS 2012), kuvittajien Riina Kaarlan, Sami Kaarlan ja Päivi Areniuksen kanssa. Keskustelu keskittyi lähinnä uusien muumiteosten kuvittamiseen, jonka haasteista ja iloista kuvittajat Arenius sekä Kaarlat kertoivat. Keskustelijat pohtivat miten Jansson mahtaisi suhtautua työnsä jatkajiin ja mitä kuvittajat itse haluaisivat Janssonille sanoa tai häneltä kysyä, jos voisivat. Keskustelu kiinnosti, sillä olen itse skeptinen uusia Muumi-kirjoja kohtaan. Näkemykseni ei varsinaisesti muuttunut, mutta kun Karjalainen kertoi miten Jansson oli eläessään kommentoinut Japanissa tehtyjä Muumianimaatioita, niin ymmärsin, ettei Jansson itse välttämättä olisi yhtä pahoillaan uusista muumikirjoista kuin mitä hänen faninsa tuntuvat olevan. Mutta sitähän ei voi kukaan tietää. Haastattelijana keskustelussa oli edelleen Katariina Heilala.

kirjamessut1.pienikirjasto

Esiintyjien lisäksi täytyi tietenkin käyttää tovi myös kirjatarjousten ja kirjojen metsästykseen. Muutamia hyviä tarjouksia oli, mutten kuitenkaan ostanut mitään. Sen sijaan kävimme kauhistelemassa käytettyjen kirjojen hintoja. Esimerkiksi yllä olevan kuvan kirjojen hinnat olivat 35-50 euron välillä. Ei ihan ollut varaa sijoittaa moisiin.

En ole koskaan ollut innokas messuilla kävijä, sillä mielestäni messuilla on ihan liikaa kaikkea. Jossain välissä väsähtää meteliin, ihmistungokseen sekä siihen, että nähtävää olisi niin hirveästi. Tällä kertaa kokemus jäi kuitenkin positiivisen puolelle, ja suurin syy taisi olla etukäteen tehty aikataulu, jota seuratessa päivä ei tuntunut niin kaoottiselta kuin yleensä. Siitäkin huolimatta, etten jaksanut ihan loppuun asti aikatauluani seurata, vaan nälän ja väsymyksen ajamina lähdin kotiin jo ennen viittä. Mukavaa kuitenkin oli, kiitos hyvän seuran ja esiintyjien. Oli kiva myös törmäillä pariin kirjabloggaajatuttuun yllättäen - toivottavasti törmäillään jatkossakin.

Ensi viikolla onkin sitten ihan toisenlaiset kirjahulinat tulossa, mutta siitä lisää myöhemmin.

tiistai 30. syyskuuta 2014

#Kirjakuvapäivässä: 29-30 & syyskuun kuulumiset

paiva29.pienikirjasto
29. Kestosuosikki

paiva30.pienikirjasto
30. "Bookshelfie"

#Kirjakuvapäivässä: 1-7 / #Kirjakuvapäivässä: 8-14 / #Kirjakuvapäivässä: 15-21

Syyskuu alkaa olla ohi ja samoin Kirjakuva päivässä -haaste. Vaikka haaste on ollut kiva, niin en voi väittää, etteikö tänään olisi tehnyt mieli vetää pieniä voitontansseja kun viimeinenkin kuva oli otettu. Kuvaaminen oli kivaa, mutta kaikkien kiireiden keskellä se tuntui välillä melkoiselta taakalta. Varsinkin kun halusin ottaa kuvat aina varsinaisena haastapäivänä, enkä siksi halunnut kuvata etukäteen tai jälkikäteen päivän kuvia. Kahtena päivänä en ehtinyt ottamaan kuvaa, joten jouduin ottamaan ne seuraavana päivänä - ja ai että harmitti! Taidan ottaa nämä haasteet aina vähän turhan vakavasti.

Syyskuussa olen tehnyt muutakin kuin kuvaillut. Aloitin nimittäin monen vuoden tauon jälkeen opiskelut ja kouluun palaaminen on ollut samaan aikaan sekä mahtavaa, että todella uuvuttavaa. Kun on tottunut työssäkäyvänä yleensä vapaisiin iltapäiviin, niin nyt aikataulut ovat jotain aivan muuta. Onneksi olen ehtinyt kaiken keskellä lukea ja bloggaillakin, ainakin vielä. Katsotaan kuinka lokakuussa käy. JA minulla on pyhä ja syvä tarkoitus tehdä lähitulevaisuudessa oma postaus opiskelusta sekä uusi bloggaajan esittelyn niin uusia lukijoita varten, kuin myös kertoakseni kuulumisia vanhoille tutuille. Paljon on elämässä tapahtunut, ja olisi kiva päivittää blogikin ajantasalle. Mutta niistä lisää myöhemmin.

Syyskuussa aloitin myös puolivahingossa kahvilakon. Syyskuun ensimmäisen päivän aamuna olen viimeksi juonut kupillisen kahvia. Ensimmäisen viikon migreenit olivat melkoisen tappavat, mutta kun niistä pääsi yli, ei tehnyt mieli edes ajatella kahvia. Sen sijaan epävirallisesta viralliseksi muuttunut kahvilakkoni päättyy huomenna aamulla ja saattaa olla, että sen kunniaksi maittaisi kupillinen mantelimaitoon tehtyä lattea. Itseasiassa viimeiseen viikkoon en ole paljon muuta ajatellutkaan. (Nyt ihan naurattaa, että keksin syyskuusta mainita opiskeluni sekä tämän kahvilakon. No siitä lienee hyvä päätellä, että kahvilakko on saattanut olla melko puhuttu ja ajateltu aihe tässä viime aikoina.)

Mutta kirja-asiaan! 

Kuten jo sanoin, olen syyskuussa ehtinyt lukeakin ja jopa ostaa pari kirjaa.

Syyskuussa luin:

Gayle Forman: Jos vielä jään
Alice Munro: Liian paljon onnea
Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

Sivuja yhteensä: 1674

Kuukauden parasta kirjaa ei tarvitse edes miettiä, sillä voiton vei kevyesti Jonas Gardellin trilogian upea päätösosa. Katsoin myös kirjasarjaan perustuvan minisarjan, enkä voi kuin suositella sitä aivan kaikille. Sekä kirjasarja, että tv-sarja tuntuvat jättäneen jokseenkin pysyvän jäljen jonnekin syvälle. Gardellin rinnalla loisti myös kirjailijarakkauteni Alice Munro upealla novellikokoelmallaan Liian paljon onnea. Murakamin uusimmasta pidin ja lukupiirissä luettu Tylerin kirjakin oli lopulta mieleen. Sen sijaan Formanin Jos vielä jään upposi enemmän elokuvana kuin kirjana ja Härkösen teoksesta en tahtonut keksiä oikein mitään hyvää sanottavaa.

Syyskuussa ostin kaksi kirjaa kirpparilta. Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taidon eurolla ja Märta Tikkasen Emma ja Uno maksoi kolme euroa. Arvostelukappaleita olen saanut muutaman, ja niistä on vielä osa lukematta. 

Syyskuu oli hyvä kirjakuukausi ja täytyy toivoa, että lokakuussakin likenisi aikaa lukea. Nyt on nimittäin kesken sekä Marisha Rasi-Koskisen uusin että vanha tuttu Harry Potter ja puoliverinen prinssi. Ja yöpöydältä löytyisi kyllä kasa kaikkea muutakin ihanaa, kuten esimerkiksi yksi lukematon Munro. No jos ei päivällä ehdi lukea, niin yöllä sitten...

Kivaa huomenna alkavaa lokakuuta kaikille!