sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Luinko 10 oman hyllyn himotuinta vuonna 2016?


Blogiperinteistäni kiinni pitäen on aika paljastaa kuinka kävi viime vuoden 10 oman hyllyn himotuimman kanssa. Mikäli jollekin tämä perinne on vieras, niin lyhyesti: Joka vuosi, yleensä alkuvuodesta, listaan 10 kirjaa, jotka sillä hetkellä haluaisin lukea omasta hyllystäni kaikista eniten. Perinteeseen kuuluu unohtaa koko lista hyvin pian sen tekemisen jälkeen, ja noin vuoden päästä, kun muistan, palaan listaan paljasten, mitä luin (tai yleensä, mitä en lukenut) ja teen uudelle vuodelle uuden listan sen hetkisten fiilisten mukaan.

Kyseessä ei ole lukusuunnitelma, kyseessä ei ole minkäänlainen tavoite. Koko jutun pointti on lähinnä suunnata katse oman hyllyn satoihin lukemattomiin (kyllä, jälleen 100 kirjan raja on paukuteltu puhki, vaikka kuinka olen yrittänyt olla tiukkana!) ja ehkä listalla alitajuisesti yrittää vaikuttaa siihen, että nappaisin luettavani useammin sieltä omasta hyllystäni kuin kirjaston. Tähän mennessä listan vaikutus on todettu häviävän pieneksi. Mutta hauskaa tätä on tehdä, joten - mitä luin tai en lukenut viime vuoden listalta?

10 oman hyllyn himotuinta 2016

Tummenetut olen lukenut, tummentamattomia luonnollisesti en.

Chad Harbach: Pelin henki

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Rainbow Rowell: Fangirl - luen parhaillaan, ja olen loppusuoralla, joten lasken luetuksi!

Joel Haahtela: Katoamispiste, Naiset katsovat vastavaloon, Traumbach, Tule risteykseen seitsemältä

Nathan Filer: The Shock of the Fall

Jennifer Egan: Sydäntorni

Tuula-Liina Varis: Kaksi kesää, kaksi kirjaa

Tove Jansson: Kevyt kantamus

Monica Ali: Brick Lane

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 2
 
 
3/10 ei ole huono, mutta ei myöskään huippulukemiani, sillä vuonna 2014 luin listalta jopa puolet. Tällä kertaa en ole kuitenkaan lainkaan harmissani, että niin moni teos tältä listalta on yhä lukematta. Ensiksikin, viime vuosi oli niin hyvä kirjavuosi, että sen jälkeen ei ole syytä harmitella mistään ja toisekseen, koska niin moni teso jäi lukematta, tarkoittaa se vain sitä, että nämä herkut odottavat hyllyssäni edelleen! Listasta huomaa, että olen ollut sitä tehdessäni innostunut Haahtelasta (olen edelleen!) ja selkeästi halunnut lukea vähän paksumpia lukuromaaneja. Tällä hetkellä lista näyttää kuitenkin todella vieraalta ja jopa hassulta, sillä juuri nyt himotuksen kohteena ovat aivan eri kirjat...

10 oman hyllyn himotuinta vuonna 2017 tulossa pian!


2016: 10 oman hyllyn himotuinta (2016)
2015: 10 oman hyllyn himotuinta
2014: 10 oman hyllyn odotetuinta10 oman hyllyn odotetuinta - tuliko luettua?

tiistai 17. tammikuuta 2017

Pajtim Statovci: Tiranan sydän


Pajtim Statovci: Tiranan sydän, Otava 2016
Sivut: 271
Kirjastosta

Pajtim Statovci, olen rakastunut kirjaasi. Siihen toiseen, Tiranan sydän, joka on aivan mieletön - huikea, fiksu, nero, vahva, elokuvamainen, upea. Antakaa anteeksi lievä paatoksellisuuteni, mutta poistin sentään rivin, jossa julistin rakkauttani kirjailijaan. Sinä, joka et ole vielä lukenut Tiranan sydäntä, suosittelen tuon erheen korjaamista mahdollisimman pian.

Tiranan sydämen lukeminen on kuin katsoisi elokuvaa. Tarina muodostuu pienistä hetkistä, ja vahvoista kuvista. Tarina on suuri ja moniulotteinen, sen aiheet ja huomiot ovat tärkeitä. Kun aiheita alkaa luetella, tahtoo luettelo olla loputon, joten mainitsen muutaman: sukupuolen määrittely, seksuaalisuus, erilaisuuden vieroksuminen, yksilöllisyys ja sen katoaminen, eriarvoisuus, maasta toiseen muuttaminen, pakolaisuus. Miksi ihminen voi sepittää itselleen kokonaan uuden historian, tehdä lapsen tai abortoida lapsen, (hankkia aseen,) mutta ei vaihtaa nimeään, jos se ei vastaa hänen oletettua sukupuoltaan? Kirja nostaa esiin epäkohtia, pohtii köyhien, sorrettujen, ja vastapainona etuoikeutettujen asemaa.

Vaikka kirja on aiheiltaan ja huomioiltaan tärkeä, niin siinä on myös melkoinen tarina. Tarina joka kuljettaa päähenkilöä, ja lukijaa siinä sivussa, pitkin maailmaa Albaniaan, Italiaan, Espanjaan, Saksaan, Yhdysvaltoihin, Suomeen... ja kaikkialla on uusia tarinoita, uusia ongelmia, epäkohtia ja etuoikeutettuja. Päähenkilön tarina muuttuu jokaisessa maassa ja tarinan kuulija joutuu aina huijatuksi, jollain tavalla hyväksikäytetyksi. On siis kaksi nuorta albanialaista, jotka päättävät lähteä kotoa, pois Albaniasta. Mikä tahansa on parempi, missä tahansa on parempi, ja omista juuristaan kannattaa vaieta. Oman historian voi kertoa uudelleen.


Kirja on vahva, lähes väkivaltainen. Tiedättehän, kun joskus on joku oikein hyvä kirja, ja vaikka sitä lukee mielellään, niin samalla haluaisi olla lukematta, koska se nostaa esiin asioita, jotka iskevät niin lujaa? Kirja pakottaa ajattelemaan, eikä se säästele lukijaa. Se ei ole perinteisesti ymmärtäen raaka, mutta henkisesti kyllä. Vaikka kirjan elokuvamaisuus on ehdottomasti sen vahvuuksia, niin se tekee sen, että kun kirjaan syventyy, se antaa melkein enemmän kuin olisi valmis ottamaan vastaan. Kuvat vyöryvät yli ja välillä on pakko nostaa katse kirjasta, unohtaa myllerys, tuijotella oman kodin paikallaan pysyviä seiniä. Kaikki on hyvin, voi sanoa itselleen, ja kunpa saman voisi sanoa kaikille niin, että se olisi totta.

Pidin kirjasta hurjasti, mikä taisi jo käydä selväksi. Kirjan tarina on mieletön, siinä on tärkeitä aiheita ja kerronta oli mieleeni, pidin äänestä, joka siitä kuului. Pidin siitä, että kirjassa oli niin paljon pureskeltavaa, eikä se päästänyt lukijaa vähällä. Kuitenkaan kirjan lukeminen ei ollut varsinaisesti raskasta, vaan kirjaa luki ripeästi, joskin aivot ja tunteet sauhuten.

Kirja ei kuitenkaan ollut täydellinen. Luin kirjan keskellä yötä loppuun, sillä en malttanut nukkua ennen kuin pääsisin tarinan loppuun. Sydäntä nipisti, kun kirja oli niin hyvä. Suljettuani kannet jäljelle jäi kuitenkin lievä pettymyksen vihlaus - kirja on todella, todella hyvä, mutta ei täydellinen.

Olen yrittänyt sulatella ja miettiä, mikä pettymyksen tunteen aiheutti. Luulen, että yksi syy lievään pettymykseen on yksinkertaisesti se, että kun lukee näin hyvää kirjaa, niin yhtäkkiä sitä huomaa olevansa normaalia kriittisempi. Krjalta alkaa vaatia yhä enemmän, jolloin pettyminen käy nopeasti. En kuitenkaan pidä sitä ainoana syynä. Huomasin harmistuvani, kun arvasin erään kirjan tarinan kannalta tärkeän osan melko ajoissa. Juuri niinhän sen pitikin mennä, mutta jäin kaipaamaan yllätystä. Nyt pelattiin aika varman päälle, ja se on usein tylsin vaihtoehto. Täydellisinkin kirja kaipaa särönsä, ja tästä en tahtonut säröä löytää. Vaikka haluan painottaa kirjan tärkeyttä, niin ihan lievä paatoksellisuus kirjassa paistaa. Olen itse melko paatoksellinen, kun sille päälle satun, ja tärkeiden aiheiden äärellä sitä sopii ollakin, mutta tässä kirjassa oltiin siinä rajoilla, että vieläkö se pysyy aisoissa vai keikahtaako yli. Ei keikahtanut, mutta ehkä alleviivausta olisi voinut olla vähemmän.


Subjektiivinen lukukokemus on aina monen osan summa, kuten tiedetään. Tässä on kuitenkin kirja, jota tulen varmasti hehkuttamaan ja suosittelemaan joka toiselle vielä pitkään. Ja sen verran kovaa tämä potki, että kirjailijan esikoinen Kissani Jugoslavia on nyt lukuvuorossa.

Fun fact: Kun huomasin kirjailijan syntymävuoden, niin huudahdin, että onpa nuori kirjailija, miten se osaa. Asuinkumppani kysyi, että miten nuori? Kerroin syntymävuoden, johon sain vastauksen, että niin, saman ikäinen kuin me, että ei me nyt enää niin nuoria olla. Hirveä tiputus maanpinnalle. Pidän silti väitteestäni kiinni, kirjailija tuntuu nuorelta. Ainakin nuoremmalta kuin minä. Piste.



Muissa blogeissa: Hyllytontun höpinöitä, Kaisa Reetta T., Kirja hyllyssä, Kirjapolkuni, Kirjasähkökäyrä, Kirsin Book Club, Kulttuuri kukoistaa, Lillin kirjataivas, Luetut, lukemattomat, Mitä luimme kerran, Reader, why did I marry him?, Täysien sivujen nautinto
 

lauantai 14. tammikuuta 2017

Parhaat kirjat vuonna 2016


Vuosi 2016 oli suorastaan maaginen kirjavuosi. Viime vuonna julkaistiin niin monta niin hyvää kirjaa, että pohdin jo uskottavuuttani bloggaajana, kun postaus toisensa jälkeen täällä oli tarjolla vain järjetöntä hehkutusripulia. Luin monta hyvää uutuutta ja lukemani vanhemmatkin teokset olivat pääasiassa hyviä. Montaa pettymystä vuoteen ei mahtunut.

Kun takana on vuosi, joka tuntui olevan täynnä kirjallisia ilotulitteita ja hyvää kutinaa vatsanpohjassa, ei ole helppoa koota listaa vuoden parhaista kirjoista. Kun ensimmäisen kerran yritin, listalla oli ainakin kaksikymmentä kirjaa ja karsiminen tuntui ilkivallalta, suorastaan väkivallalta niin montaa, niin hyvää kirjaa kohtaan. En raaskinut tehdä sitä.

Ennen kuin nyt. Luin viime vuonna niin monta merkittävää kirjaa, ettei alla olevaa listaa voi pitää ainoana totuutena. Lista voisi olla paljon pidempi, siihen mahtuisi muitakin kirjoja. Mutta nyt listalla ovat niin sanotut sydän- ja sielukirjat, jotka koskettivat jostain syvältä, jotka muistan edelleen kokonaan tai osittain ulkoa, jotka ovat jättäneet jälkensä. Eivät välttämättä ne lukuhetkellä viiden tähden kirjat, vaan ne, jotka ovat jääneet elämään. Kirjat, jotka voisin lukea heti uudelleen ja joita suosittelen myös muille. Listalla on paljon uutuuksia, koska niitä luin paljon, mutta ei pelkästään. Itseäni kiusatakseni päätin vielä rankata viiden parhaan kirjan listan. Vuoden paras kirja on kuitenkin se paras, jota ei tarvinnut arpoa, vaan joka on ollut paras lukuhetkestään asti.


Henkilökohtaisen kirjavuoteni  parhaat kirjat vuonna 2016 ovat:


Laura Lindstedt: Oneiron
Aloitin tällä kirjavuoteni ja ihastuin pakahduttavasti. Niin hieno, fiksu ja täynnä uskomattomia, mielikuvituksellisia tarinoita, joissa kuitenkin totuuden jyvät mukana.

Riitta Jalonen: Kirkkaus
Lukiessa vatsasta kipristi innostus. Niin hienoja lauseita, joita halusi lukea uudelleen ja uudelleen. Kauniista lauseista muodostui vahva ja vaikuttava tarina.

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
Vau, vau, vau. Olen edelleen hitusen katkera, ettei tämä hieno helmi voittanut Finlandiaa!

Tommi Kinnunen: Lopotti
Koukuttava, koskettava ja viisas. Neljäntienristeys ilahdutti, tämä vakuutti. Kinnunen on kahden kirjan jälkeen yksi lempikirjailijani.

Minna Rytisalo: Lempi
Kirja yllätti kauneudellaan, rujoudellaan ja oveluudellaan. Huikea teos, joka oli pakko lukea yhdellä istumalla. 

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi
Yksi viime vuoden kauneimpia, puhututtavimpia ja fiksuimpia. Vei mukanaan täysillä ja yllätti hienoudellaan.

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus
Niin kaunis ja koskettava, että jo toisen sivun jälkeen itketti. Kaunokirjallisesti upea vahvoine ilmauksineen ja niin koskettava, että kirjan jättämät jäljet ovat varmasti ikuisia.

Deborah Levy: Uiden kotiin
Todella vaikuttava pieni kirja, joka kaatoi kulissit ylösalaisin ja vielä lopussakin yllätti. Ehdottomasti luen uudelleen ja nautin.

Hurjan hauska ja mukaansa tempaava kirja, joka sytytti sisälläni sellaisen Islanti-kipinän, että vielä jonain päivänä uhmaan lentopelkoani ja menen itse katsomaan tuota hurmaavien harhojen maata. 

Timo Parvela & Bjørn Sortland: Kepler62 - Kirja 1: Kutsu
Olen aikuinen (ainakin ikäni perusteella), mutta Kepler62 on vienyt minua mukanaan kuin nuorassa. Todella vaikuttava lastenkirja, josta myös aikuinen nauttii.


Viisi parasta kirjaa vuonna 2016:

Laura Lindstedt: Oneiron
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
Tommi Kinnunen: Lopotti
Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus


Paras lukemani kirja vuonna 2016:

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus


Kaikki viime vuonna lukemani kirjat voit kurkata täältä. Vuosikooste tilastoineen on tulossa.

Onko listalla sinun lemppareitasi?

perjantai 13. tammikuuta 2017

Hanna Weselius: Alma!


Hanna Weselius: Alma!, Wsoy 2016
Sivut: 210
Päällys: Martti Ruokonen
Kirjastosta

Väitän usein, etten anna paljon painoarvoa kirjallisuuspalkinnoille, mutta lienee syytä päivittää tuota väitettä, sillä Alma! pääsi lukulistalleni puhtaasti siitä systä, että se voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon viime vuonna. Ja onneksi pääsi, sillä pidin kirjasta kovasti.

Alma! on vimmainen feministinen purkaus, jonka keskiössä on Alma Mahler. Hänet muistetaan muusikko Gustav Mahlerin vaimona, vaikka Alma oli itsekin muusikko. Mutta niin naiset usein muistetaan, jonkun vaimoina. Vaan miksi Alma salli sen? Miksi hän lopetti muusikkona (no miehensä tahdosta, mutta oi miksi?) ja tahtoi jäädä muistoihin vain muusikon vaimona? Voi Alma! 

Alman lisäksi kirjassa on tilaa muillekin naisille. On Aino, taiteilija hänkin ja kahden lapsen yksinhuoltaja nyky-Suomessa. Lakimies, joka ajaa naisten asioita. On Nigeriassa siepatut tytöt, joiden lukumäärästä kukaan ei ole varma. On ollut vain joukko tyttöjä, kuka ne olisi laskenut? Vähän vähemmän tilaa on miehille, mutta on sitä heillekin piirun verran. Ytimessä naiseus, naisen asema, naisiin kohdistuva raivo, naiset taiteilijoina, ja ehkä jonkinlainen miesten ruotiminen, sanoisin minä.

Alma! on rönsyilevä ja useaan suuntaan samaan aikaan kurkottava teos. Kirjassa on feminististä raivoa, kulmakarvat kohoamaan saavia kohtauksia, ajatuksia herättäviä huomioita ja syvyyttä. Paljon hienoja lauseita, jos kirja olisi oma, olisi se saattanut olla niitä harvoja, joita alleviivaisin. Kirja jättää jälkeensä kysymyksiä ja lukiessa kulmat ovat kurtussa (tai koholla), kun kaikesta ei tahdo saada otetta. Kunnes ehkä saa ja sitten naurattaa. Vaikka rönsyä riitti, niin minusta kirja kuroi lopussa kaiken kokoon, kuin pakettiin. Pakettia ei ole taputeltu liian tiiviiksi tai siistiksi, mutta se tekee tarinasta tarpeeksi eheän kokonaisuuden, sitoo irrallisia kappaleita yhteen.

Pidin kirjan vimmaisesta, jopa hengästyttävästä ja persoonallisesta kerronnasta. Kun tekstiä luki ajatuksella, antoi jokaiselle huutomerkille, pilkulle ja pilkuttomuudelle (,joka tuntui välillä vain kirjoitusvirheeltä) oman arvonsa, niin tekstin raivosta ja sävyistä sai kunnolla otteen. Tekstiä ei kannata vain läpilukea vaan siihen kannattaa syventyä ja sitä maistella. Irralliset osat ja lauseetkin muodostivat suuria kokonaisuuksia, tai ainakin tässä pienessä päässä suuria ajatuksia.

Pidin siitä, ettei kirja ollu itsestään selvän helppo ja punaisen langan hahmottaminen vaati keskittymistä. Pidin siitä, että kirjassa oli paljon kaikkea pientä (ja isoa!) fiksua, joiden oivaltaminen lisäsi lukunautintoa. Enempää avaamatta ja kenenkään oivaltamisen mahdollisuutta riistämättä totean lyhyesti, että yksi näistä oli lakimies. Toki kirjaa voi tulkita tai olla tulkitsematta mielensä mukaan, mutta itse sain paljon iloa siitä, että kirjaa lukiessa aivot raksuttivat vähän normaalia tiheämmin. Kirjailija tuntui luottavan lukijaansa, ja se tuntui hyvältä. Pidin siitä, että kirjailija tuntui tehneen hyvän taustatyön kirjaansa varten.

Aivan kaikesta en kuitekaan pitänyt tai saanut otetta. Kirjassa on viittauksia, jotka menivät minulta ohi ja siksi tuntuu, että tekstistä jäi vielä paljon ymmärtämättä. Vaikka viittauksia avattiin kirjan lopussa, niin olisi vaatinut uusintaluvun, että olisi saanut niistä kaiken irti. Vieraskieliset pätkät jäivät ymmärtämättä (englantia laskematta). Tässä olisi voinut toimia alaviitteet ja tekstien kääntäminen, mutta se on vain oma henkilökohtainen mieltymykseni. Tai ehkä minun pitäisi olla se nainen, joka olisi sen verran kouluttautunut, että saksan kieli ja historialliset viittaukset setvittäisiin kuin vettä vain? No, en ole.

Alma! on todella, todella paljon merkityksiä täynnä. Se on syvällinen ja fiksu kirja, nerokas. Ehdottomasti palkintonsa ansainnut.


Muissa blogeissa: Kaisa Reetta T., Kirsin Book Club, Kulttuuri kukoistaa, Luettua elämää, Lukuisa, P. S. Rakastan kirjoja, Reader, why did I marry him?, Tuijata. Kulttuuripohdintoja

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Jessica Schiefauer: Ester & Isak


Jessica Schiefauer: Ester & Isak, Karisto 2016
Suomentanut: Säde Loponen
Sivut: 279
Kansi: Mari Villanen
Alkuteos: När hundarna kommer
Kirjastosta

Ester & Isak on ensimmäinen lukemani kirja vuonna 2017. Ei kirjapinoni kirkkain tähti, mutta lopulta näköjään se, joka potkaisi lukujumin auki. Olen nimittäin tammikuussa aloittanut valehtelematta, mutta parilla kirjalla liioitellusti, lukea kymmentä kirjaa, joista yhtäkään en ole jaksanut. Useamman kohdalla olen luovuttanut jo ensimmäisellä sivulla. Kun ei nappaa, niin ei nappaa. Lopulta pakotin itseni lukemaan tätä kirjaa, väkisin keskityin ja tahkosin muutaman sivun, seuraavaksi luin kirjaa unettomana yönä ja seuraavana päivänä loppuun ihan vain, jotta saisin edes yhden kirjan luettua ja voisin tuulettaa suurta saavutustani. Vuoden ensimmäinen kirja luettu, tälle voisi nostaa maljan. Tai ainakin hieman kohottaa kahvikuppia ja samalla suupieltä hymyyn.

Ester & Isak on nuortenkirja, joka kertoo kahdesta asiasta. Keskiössä on Esterin ja Isakin ensimmäinen, joskin kipeä ja vaikea rakkaussuhde, joka leimahtaa ensin liekkeihin, haalenee sitten, kuljeskelee koukeroisesti kun toinen haluaisi ja toinen ei, syttyy uudelleen ja kulkee vääjäämättä kohti loppua, vaan en kerro, onko loppu onnellinen vai onneton. Keskiössä on myös väkivalta, järjetön ja tappava väkivalta. Väkivalta joka tuottaa nautintoa, väkivalta, jonka seurauksena on kuolema, ja väkivallan kierre. Niin sitä sanotaan, väkivallasta seuraa väkivaltaa.

Kirjailija kertoo loppusanoissaan pohtineensa väkivaltaa ja kirja on pohdintojen tulos. Se ei ole tositarina, mutta ei valhettakaan, hän sanoo. Kirjaan on lainattu useista todellisista tapahtumista. Tätä vasten kun kirjaa tarkastelee, se tuntuu vaikuttavammalta kuin se ehkä muuten olisi. Jos tämä olisi vain pläjäys fiktiota, se ei välttämättä tuntuisi miltään, mutta todellisia tapahtumia peilaten se luo kirjalle enemmän merkitystä. Tässä kirjassa on pala totuutta, pala oikeaa elämää. Ymmärrän miksi kirja on kirjoitettu, sillä aihe on selkeästi kirjailijalle tärkeä. Mutta onko se sitä lukijalle?

Nuoremmalle lukijalle varmasti. Palaan taas tähän samaan hokemaan, jota käytän kun kirjoitan nuortenkirjoista, mutta tässä on hyvä ja tärkeä kirja nuorelle. Vanhempi lukija kun on saattanut lukea samankaltaisia kirjoja jo useamman, jolloin kirja ei tarjoa kovin paljon uutta. Kirja käsittelee ensirakkauteen liittyviä tunteita, niitä ihania, mutta myös vaikeita ja ikäviäkin. Kirja käsittelee väkivaltaa. Käsittämätöntä ja silti jotenkin niin tuttua väkivaltaa. Kirja nostaa esiin miten olla tukena toiselle, mikä riittää ja mikä on jo liikaa. Se nostaa esiin elämän pieniä järjettömiä hetkiä ja pelkoja. Kirja on kuin palasia hetkistä, jotka rikkovat ihmistä ja tekevät kipeää. Eikä mikään kuitenkaan ole niin mustaa, tai joskus on, mutta tässä kirjassa tunnelin päässä on myös valoa ja matkallakin pieniä tuikkuja. Asiat eivät ole mustavalkoisia, eivätkä vain synkkiä.

Minusta tässä oli yhdeksi kirjaksi aika paljon tavaraa. Kirjassa on nuorten sirpaleimainen ensirakkaus, koko rakkaustarinan kaari kaikkine muhkuroineen, mistä voisi jo kirjoittaa yhden kirjan. Kohti väkivaltaa syöksyvästä nuoresta ja tappamisesta voisi kirjoittaa toisen. Tavallaan kirjan moniulotteisuus on ilahduttavaa, ei jauheta vain yhtä ja samaa. Mutta tässä tapauksessa molemmat aiheet olivat raskaita, eivätkä suinkaan tasapainottaneet toisiaan niin, että toinen olisi tuonut kepeyttä ja toinen syvyyttä, vaan molemmat aiheet painoivat lukijan aika syvälle pinnan alle, tarjosivat kunnon syöksyn syvälle ihmisen pimeyteen. Kummatkin aiheet olisivat jo yksinään vaatineet käsittelyä, pureskelua ja ajattelua, mutta nyt sitä kaikkea on kaksinverroin. Samalla aiheet söivät toisiaan, kun molempiin ei riittänyt yhtä paljon paukkuja lukijalta. Kirja tuntui vyöryvän lukijan yli tarjoten enemmän kuin jaksoi ottaa vastaan.

Sanoin, ettei tämä ollut kirjapinoni kirkkain tähti, mutta olen iloinen, että näin puoliväkisin luettu kirja onnistui kuitenkin herättämään paljon ajatuksia ja koskettamaan. Olisin ehkä kaivannut synkän kuukauteni keskellä jotain kepeämpää, mutta toisaalta joskus muiden murheissa rypeminen herättelee siihen, miten hyvin omat asiat ovat. Tosin, no jaa, tämä kirja taisi talloa omaa mielialaani vähän vielä alemmas, mutta se herätti myös kiinnostukseni lukea enemmän ruotsalaisia nuortenkirjoja ja lämmitteli seuraavaa kirjaa varten, ehkä se rullaa jo vähän paremmin.

Ester & Isak on hyvä nuortenkirja sinulle, joka et kaipaa kevyttä höttöä, vaan vakavampien aiheiden käsittelyä ja kestät synkkiä sävyjä. Mielestäni kirja erottuu monista muista nuortenkirjoista edukseen älykkyydellään ja syvyydellään.

Jessica Schiefauer on voittanut Ruotsin lasten- ja nuortenkirjapalkinnon Augustin kahdesti. Vuonna 2011 nuortenromaanillaan Pojat ja vuonna 2015 nuortenromaanilla Ester & Isak.