sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Mitä kuuluu?

mitakuuluu1.pienikirjasto

mitakuuluu1.pienikirjasto

 mitakuuluu_3.pienikirjasto

mitakuuluu4.pienikirjasto

Kuulumiseni voi tällä hetkellä tiivistää kolmeen sanaan: koulu, stressi, väsymys. Toki vivahteita löytyy, kuten koukuttuminen Wireen, jossa meneillään toisen tuotantokauden puoliväli. Kaksi tulossa olevaa tenttiä ja totaalinen lukujumi joka yltää tenttikirjoista yöpöydälle kasaantuneisiin romaaneihin. Olen tosin availlut lukujumia Harry Potterin turvin ja muutaman päivän jähmettymisen jälkeen jatkanut marraskuun lukuhaastetta. Olen etsinyt lisää kynttilänjalkoja kirppareilta ja putiikeista - lopulta tyytynyt kuvien kynttilänjalkoihin ja oman kaapin lasipulloihin. Eilisten pikkujoulujen jäljiltä on hyvä mieli, väsy ja kattoa hipova tiskivuori. Kaksi kissaa nukkuu sängyssä niin houkuttelevina, että tästä sunnuntaista on tulossa virallisesti sunnuntai eli se päivä, kun ei tehdä mitään. Köllötellään kissat kainalossa, luetaan kirjaa muutama sivu, tuijotellaan kattoa ja kun nälkä iskee, pyöräytetään pitsa ja sen jälkeen katsotaan pari jaksoa Wireä. 

Tällä hetkellä elämä pyörii hyvin tiivisti koulun ympärillä ja tästä syystä blogi elää vaihteeksi vähän pienemmällä liekillä. Mihinkään täältä ei olla häviämässä ja eiköhän lukutahtikin tästä vielä piristy - viimeistään sitten joululomalla. Mutta tällä hetkellä aivot käyvät sen verran kuumina koulujuttujen vuoksi, että vapaa-aikaa ei kovin raskaiden romaanien parissa jaksa viettää. Ehkäpä tässä on nyt hyvä sauma vihdoin ja viimein opetella lukemaan vähän kevyempiä kirjoja. Kirjastokissa ainakin maittoi ja Potterhan on melkein parasta, mitä lukea voi.

Eli elossa ollaan, ei ehkä ihan parhaimmissa ruumiin ja sielun voimissa mitä voisi olla, mutta aika hyvissä kuitenkin. Ja eikö näin marraskuussa nyt saakin olla vähän väsähtänyt?

Ai niin. Näin muuten pari yötä sitten unta, jossa kirjoitin blogiin eräästä todellisesta jymy-ylläristä, parhaasta aiheesta ehkä koko blogihistoriani aikana. Aamulla heräsin, ja yritin muistella kovasti, että mikähän tuo maailmankaikkeuden paras aihe olikaan, sillä siitähän voisi oikeasti kirjoittaa. Aamupäivän tavailtuani muistin! Olin nähnyt unta, jossa kirjoitin merkintää Tove Janssonista - suurten ihailujeni kohteesta - ja samassa merkinnässä paljastin, että kaiken sen lisäksi, että Tove on yksi mahtavimpia taiteilijoita ja ihmisiä ikinä, hän on myös isoäitini.

No, jäi juttu kirjoittamatta. Ei siksi, etteikö aihe hyvä olisi. Kyllä kuulkaa se niin hyvä on, että enemmän kuin mielelläni kirjottaisin ja kertoisin moisia juttuja. Mutta valitettavasti aiheen totuuspohja perustuu alitajuntani ilmeisen syviin ja salaisiin toiveisiin. Mutta hyvä uni se silti oli, aamullakin hymyilytti.

Mitä teille kuuluu? Onko marraskuu musertanut vai ollut armollinen?

torstai 13. marraskuuta 2014

Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa

kirjastokissa.pienikirjasto


Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa
Suomentanut: Laura Beck
Sivut: 303, Otava 2008
Kannen kuva: Rich Krebsbach
Alkuteos: Dewey: A Small Town, a Library and the World's Most Beloved Cat

Kirjastokissa on kiva kirja lukijalle, joka tykkää minun laillani sekä kirjastoista että kissoista. Kirja on elämäkerta kissasta, joka eli lähes 20 vuoden ajan Iowan Spencerin kirjastossa. Kirjan on kirjoittanut Spencerin kirjaston entinen kirjastonjohtaja Vicki Myron, joka kertoo kissan ja kirjaston elämän lisäksi omasta elämästään sekä Spencerin kaupungista. Kirja on mukavaa, lämminhenkistä ja kevyehköä luettavaa, joka tarjosi ainakin minulle kiireisen ja pimeän syksyn keskellä mukavan tavan pysähtyä hetkeksi ja sukeltaa kirjaston elämään. Kirja onkin oivaa luettavaa, kun kaipaa jotain kevyempää ja nopeaa - mikäli vain ei ärsyynny kirjan lievästä amerikkahenkisyydestä ja pateettisuudesta. 

Kirjastokissa Dewey päätyi Iowan Spencerin kirjastoon melko surkealla tavalla. Joku oli työntänyt pienen kissanpennun kirjaston kirjojen palautusluukusta, josta se löytyi eräänä jäisenä talviaamuna tassut paleltuneina. Kirjastohenkilökunta ihastui kissaan heti ja kirjastonjohtaja Vicki Myron sai idean, että mikäli kissa selviäisi hengissä, siitähän voisi tulla kirjastokissa. Kirjastokissoja on ollut aina silloin tällöin eri kirjastoissa. Henkilökunta ei kuitenkaan voinut itse päättää asiasta, vaan se kuului kaupungille. Myron otti asiasta selvää, tutki säädöksiä ja puhui asian puolesta päättäjille. Lopulta kirjasto pitää kissan kirjastokissana. Kissa nimettiin Deweyksi Melvil Deweyn, eli kymmenluokitusjärjestelmän isän, mukaan.

Dewey oli mitä mainioin kirjastokissa. Kissa viihtyi kirjastossa sekä ihmisten parissa paremmin kuin hyvin. Suurin osa asiakkaistakin ihastui kissaan. Myron kertoo, miten kissa vaikutti kirjaston henkilökuntaan, asiakkaisiin sekä koko kaupungin elämään. Olihan kirjastokissa koko kaupungin eli kaikkien kissa. Elämänsä aikana Dewey tuli tunnetuksi maailmalla niin lehtien ja tv-ohjelmien kautta. Kissaa tultiin ihastelemaan myös itse kirjastoon kauempaakin, itseasiassa aina Japanista asti.

Kirjassa kerrotaan millainen kissa Dewey oli sekä millaisia kohtaamisia hänellä oli ihmisten kanssa. Kirja onkin mitä hellyyttävintä luettavaa, sillä Dewey tuntui olevan hyvin tärkeä ja merkittävä monelle ihmiselle monella tavalla. Kissa toi iloa ja lohtua monen elämään. Vicki Myron kertoo kissan elämän lisäksi omasta, melko rankasta elämästään. Hänen elämäänsä on mahtunut alkoholismia, sairastelua ja useita leikkauksia, yksinhuoltajuus sekä omien vanhempien ja sisarusten murheet. Hän kertoo miten on räpiköinyt pohjamudissa, mutta päässyt sieltä ylös. Hän kertoo, miten on päätynyt kirjastonjohtakasi ja huomannut rakastavansa tekemäänsä työtä kirjastossa. Yhtenä isona tekijänä hänen elämässään oli tietenkin kirjastokissa Dewey. 

Deweyn ja kirjailijan oman elämän lisäksi kirjassa päästään kurkistamaan kirjaston arkeen - ihan mahtavaa luettavaa muuten! - , Spencerin kaupungin historiaan, vaiheisiin, elämään ja ihmisiin. Lisäksi Myron kertoo omien läheistensä elämästä jonkin verran, mikä tuo oman vivahteensa tarinaan.

Minä pidin kirjasta, sillä yhdistyyhän siinä lempiaiheitani. Oli mukava lukea kirjastokissasta sekä Myronin elämästä, mutta yhtä kiinnostavaa oli lukea yleisesti kirjastosta ja sen kehityksestä. Kirjaa tuntui lukevan aivan eri tavalla kuin kirjoja yleensä, kun on itsekin työskennellyt kirjastossa ja opiskelee alaa. Aloin salaa haaveilla tulevaisuudesta, jossa työskentelen pienessä kirjastossa seuranani kirjastokissa... no taitaa jäädä haaveeksi, mutta mainio haave se silti on!

En kuitenkaan ihastunut kirjaan aivan varauksetta. Nimittäin kirjasta paistaa vahvasti amerikkahenkisyys, jota itse vierastan. Tarkoitan sillä lähinnä kirjan paatoksellisuutta ja hehkutusta, joka jossain kohtaa löi pahasti yli. Deweytä kuvailtiin lähinnä ihmeeksi, mitä en toisaalta kissaihmisenä ihmetellyt (voi kuulkaa, jos kirjottaisin omista kissoistani, se olisi varmaan vielä paatoksellisempaa), mutta kun kirjassa noin kymmenennen kerran toistettiin Deweyn rakastavan kaikkia, mutta hänellä oli silti erityinen, ainutlaatuinen ja uniikki suhde milloin henkilö x:n, milloin henkilö y:n ja milloin henkilö u:n kanssa, niin alkoi uskottavuus väkisinkin kärsiä. Dewey oli varmasti mahtava, sillä oli varmasti monta hyvää ystävää ja se vaikutti varmasti monen elämään, mutta jokaisen ystävyyden nostaminen jalustalle ja kuvaaminen aivan ainutlaatuiseksi alkoi väkisinkin naurattaa.  Kirjassa oli muutenkin hieman toistoa, mikä ei olisi ollut mielestäni tarpeen, mutta samaan olen törmännyt muissakin samalla tavalla amerikkalaishenkisissä kirjoissa. Pieniä vikoja, jotka eivät onneksi sen pahemmin tehneet hallaa lukukokemukselle, mutta osuivat silti silmään.

En muista aiemmin lukeneeni samankaltaista kirjaa, joka kertoisi tällä tavalla kissasta. Nyt vain ihmettelen, että miksen? Lukujonoon pärähtikin heti James Bowenin Katukatti Bob, jonka haluan ehdottomasti lukea ja pian. Sillä Kirjastokissa oli sen verran ihastuttavaa luettavaa, josta tuli pitkästä aikaa oikeasti hyvä ja lämmin olo. Kirja on elämänmakuinen kera kissankarvojen. 

Suosittelen, jos tykkää kissoista, kirjastoista ja elämäkerroista.



torstai 6. marraskuuta 2014

Alice Munro: Hyvä naisen rakkaus

alice munro 2 pienikirjasto

Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivut: 386, Tammi
Kannen suunnittelu: Markko Taina
Kannen kuva: Datacraft Co Ltd / Getty Images
Alkuteos: The Love of a Good Woman 1998

Jaksaako kukaan enää lukea näitä ylistyslaulujani Alice Munrosta? Toivottavasti, sillä tällä hetkellä ei tunnu loppua näkyvän tälle intohimoisen pakkomielteiselle rakkaussuhteelle. Ei edes kunnon karikoita. Hyvän naisen rakkaus on neljäs Munrolta lukemani teos ja jo ensimmäisten sivujen jälkeen tuntui jälleen siltä, kuin olisi palannut omaan rakkaaseen ja turvalliseen syliin keinumaan. Sama tunne jatkui koko teoksen ajan, ja siinä tunteessa oli hyvä olla. Luin kirjaa hiljalleen silloin tällöin, sillä yritän kovasti säästellä Munron teoksia. Olen nyt puolen vuoden aikana lukenut jo neljä ja jos sama tahti jatkuu, loppuu pian luettava kesken. Mutta sitä päivää en halua ajatella.

Hyvän naisen rakkaus on kahdeksan novellin kokoelma. Novellit ovat keskenään hyvin erilaisia, joskin niistä on havaittavissa samoja aiheita kuten perhe, parisuhteet, hairahdukset, lapset ja näiden äidit. On nuori aviovaimo, jota piinaa naapurin vanhempi rouva. On isä, joka pitää vastaanottoa naisille, jotka parahtelevat kilvan toimenpidehuoneessa. On auto veden alla ja sen sisällä miehen ruumis. On vauva, joka ei halua äitinsä syliin. On kuolemaa, sairauksia ja aviorikoksia. Ja salaisuuksia yhdellä jos toisellakin.

Munro maalailee tuttuun omaan tapaansa tavallaan arkisia novelleja tavallisista ihmisistä, mutta kuitenkin novellit ovat kaikkea muuta kuin tavallisia. Ne tuntuvat ylittävän kaikki rajat ja silti sopivan uomiinsa loistavasti. Novellit ovat kuin maailman tavallisimpia epätavallisia hetkiä elämässä. Ne  ovat hengästyttävän upeita, kipeän nerokkaita ja värikkäitä sävyiltään.

Munron novelleissa kaikki palaset ovat kohdallaan. Kiinnostavat tarinat ja kerronta, joka on niin taidokasta, ettei sitä tahdo huomata. Olen varmaan ennenkin sanonut, että kun Munroa lukee, tietää ja tuntee lukevansa jotain mielettömän hyvää. Sellaisia teoksia, joiden takia ylipäänsä lukee. Ja silti ei tunne osaavansa pukea sanoiksi sitä, mikä niistä tekee niin oivallisia. Munron tavassa kertoa on yksinkertaisesti nerokkuutta, jolla hän osaa poimia juuri ne oikeat hetket ja yksityiskohdat novelleihinsa, jotta ne tuntuvat olevansa kuin kokonaisia maailmoja. Hänessä yhdistyy mielikuvitus ja kertomisen taito - tai taika.

Hyvän naisen rakkaus ei kuitenkaan ole paras lukemani Munro, kun kirjoja keskenään vertailen. Teksen loppupäässä on pari novellia, jotka eivät täysin osuneet ja uponneet. Niistä tuntui puuttuvan se jokin. Ne eivät todellakaan olleet huonoja, saati edes keskinkertaisia, mutta jäin silti odottamaan enemmän. Omalla "Mikä on parhain Munro?" -listallani tämä teos ei siis yltänyt ylimmälle sijalle. Tuntuu myöskin väärydeltä antaa tälle "vain" neljä sydäntä, sillä verrattuna moniin muihin teoksiin, se olisi aivan liian vähän. Mutta vertaillessani Munroja keskenään, on ratkaisuni tämä.

Jos ette vielä ole tutustuneet Munroon, niin tehkää se nyt. Välillenne ei välttämättä synny palavaa rakkaussuhdetta, mutta yrittää kannattaa aina. Minulle Munron teokset ovat onnea ja rakkautta kansien välissä. Ja Munro itse - palavaa rakkaussuhdetta ja kirjallista jumaluutta.



lauantai 1. marraskuuta 2014

Marraskuun lukuhaaste

marraskuun lukuhaaste pienikirjasto

Päätinpä minäkin lähteä mukaan Karo Hämäläisen ideoimaan lukuhaasteeseen (vaikka ensin pitkään emmin). Haasteen idea on lyhykäisyydessään lukea marraskuussa joka päivä vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta. Lukuhaasteen hashtag somessa on #lukuhaaste ja lukuhaasteella on omat sivut facebookissa.

Ajattelin ensin, etten osallistu tähän, sillä enhän minä ehdi! Sitten mietin, että millaisia päiviä olen itselleni oikein kaavailemassa, jos niistä ei muka löydy sen verran aikaa, että nopeana lukijana en ehtisi lukea 30 sivua päivän aikana. Kyllä nyt vähintään sen verran ylimääräistä aikaa pitää löytyä. Joten mukana ollaan! Ensimmäisen päivän tavoite ylittyikin jo mukavasti aamukahvin parissa - pitäisikö ottaa tavaksi?

Blogini twitteriin yritän muistaessani kirjoitella lukuhaasteen etenemisestä kuukauden aikana. Kuukauden lopussa lupaan kertoa täällä blogissakin, että kuinka kävi. 

Onko teistä joku lähtenyt mukaan haasteeseen? 

perjantai 31. lokakuuta 2014

Lokakuun kirjoja ja muita kuulumisia

lokakuu.pienikirjasto

Lokakuussa olen...
  ollut kiireinen ja stressaantunut
  ollut väsynyt 
viettänyt viikon loman maalla puolukoita ja sieniä keräten
käynyt tutustumassa mm. maakunta-arkistoon ja siirtolaisinstituuttiin
totutellut pimeisiin iltoihin
katsonut vampyyriaiheisia elokuvia ja tv-sarjoja
  järjestellyt jälleen kerran kirjahyllyni
  haaveillut matkustamisesta
  ostanut yllä olevan kuvan kirjat
   
 Lokakuussa luin...
 Elias Koskimies: Ihmepoika
 Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri
+
Päivi Almgrenin & Päivi Jokitalon toimittaman Kirjasto 2012: Asiakkaan asialla

Tällä hetken kesken ovat...
  Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus
  Michael Cunningham: Lumikuningatar
  Ene Mihkelson: Ruttohauta

"Salaa" haluaisin lukea...
  J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Oikeasti minun pitäisi lukea...
 ♥ tenttikirjoja ja tenttimateriaaleja


Todella väsynyt ja kiireinen lokakuu alkaa vihdoin olla takana. Blogissa lokakuu on näkynyt hitaampana postaustahtina, sillä kiireiden vuoksi aikaa lukea on ollut vähemmän ja vähäisellä vapaa-ajalla en ole jaksanut tehdä juurikaan mitään television tuijottamista kummallisempaa. Mutta vaikka tässä rutisenkin, niin opiskelu maittaa kiireistä huolimatta ja vaikka vieroitusoireet romaaneista alkavat olla kovat, niin koulujututkin ovat tuoneet eteen paljon kiinnostavaa luettavaa kuten myös vampyyriaiheiset tv-sarjat...(Vaikka en panisi pahakseni, jos saisin jokaiseen viikkoon yhden ylimääräisen päivän, jonka voisin käyttää puhtaasti kaunokirjallisuuden parissa.)

Marraskuussa kiireet tuskin ihan hirveästi helpottavat, mutta ehkä yritän kiireiden ja pimeyden keskellä kuitenkin kaivaa vähän energiaa myös kirjojen lukemiseen, jotta ensi kuussa voin avautua, hehkuttaa ja rutista niistä enemmän kuin siitä, ettei aikaa kirjoille ole. Se saattaisi olla hieman hedelmällisempi aihe kuitenkin.

Mutta tänään vietän täysin kouluvapaata päivää ja painelenkin jatkamaan siitä nauttimista. Ihanaa viikonloppua ja kirjojen täyteisää marraskuuta kaikille!