keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kate Atkinson: Elämä elämältä


Kate Atkinson: Elämä elämältä
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Sivut: 595, Schildts & Söderströms 2014
Kannet: Anders Carpelan
Alkuteos: Life after Life, 2013


Elämä elämältä on jännä kirja, jossa yksi elämä eletään monta kertaa, mutta eri tavoin. Ensin sitä ei eletä lainkaan, sillä kun Sylvie Toddin synnytys käynnistyy, lääkäri ei ehdi paikalle ja vauva kuolee. Sitten lääkäri ehtiikin paikalle, Sylvie Toddin vauva syntyy ja saa nimekseen Ursula. Ursula kuolee viisi vuotiaana. Ursula ei kuolekaan viisi vuotiaana. Niin pienet asiat voivat muuttaa koko elämän kulun ja niillä pienillä asioilla kirjassa leikitään. Mitä jos on kirjan kantava kysymys. 

En ole aiemmin lukenut Kate Atkinsonia, vaikka hän tuntuu kirjablogipiireissä suosittu olevankin. Olen mieltänyt Atkinsonin pitkälti dekkarikirjailijaksi ja kun en juurikaan lue dekkareita, niin hänet on ollut helppo sivuuttaa. Aina tähän uutuuteen asti. Elämä elämältäkin olisi varmaan mennyt minulta ohi, ellei se olisi heti ilmestyttyään alkanut kerätä melkoisi kiitoksia ja nimenomaan siitä, ettei ole dekkari. Kirjan idea tuntuikin kutkuttavan mielenkiintoiselta ja kun joku mainosti tätä vuoden parhaana kirjanaan, päätin minäkin kokeilla.

Atkinson on rakentanut kirjaansa sellaisen tarinoiden viidakon, että ajatus sekä herätti uteliaisuuden että pienen kauhun. Mietin, että miten aina vain uudelleen alkava tarina jaksaa vielä muutaman alun jälkeen kiinnostaa? No, Atkinson on onneksi taitava tarinan kertoja sekä rakentaja, eikä pitkästymisestä juurikaan ole vaaraa. Myönnän toki, etten ihastunut kirjaan heti alkumetreillä, jossain kohtaa menin hieman sekaisin tarinoiden kanssa ja puolen välin tienoilla huomasin kiinnostukseni hieman hiipuvan. Mutta yllätyksekseni kirja pysyi hyvin kasassa eikä kärryiltäkään alun jälkeen enää tippunut. Kiinnostuksen hiipuminenkin johtui vain vuosista, joille oman makuni mukaan oli annettu turhan paljon sivuja. Intoni lukemiseen kuitenkin palasi loppua kohden uudelleen.

Kirjassa on oikeastaan kaikki hyvän kirjan ainekset. Se sijoittuu 1900-luvun alkuun, mikä on mieleeni. Tarinaan tai tarinoihin sisältyy tuon ajan Englannin kuvaus Ursulan elämän kautta. Lapsuus vähän syrjässä maalla Fox Cornerissa, kesäpäiviä rannassa tai nurmikolla loikoillen, matkustelua enemmän tai vähemmän, ihmissuhteita ja sota. Hahmot ovat erilaisia, vahvoja, hauskoja ja huvittavia. Osa ihania, osa ei. Kirjassa on vakavia aiheita, mutta myös sopivina annoksina kevyttä huumoria, joka tuo tarinaan oman naurun vivahteen. Kaikin puolin melkoisen hyvä kirja, josta tosin ei voi liikaa kertoa ettei pilaa sitä muilta. Teksti on taidokasta ja todella miellyttävää lukea.

Mutta kirja ei ollut täydellinen. Erittäin hyvä se on ja herätti kiinnostukseni lukea enemmänkin kirjailijan teoksia, mutta kun suljin kirjan kannet, en kokenut lukeneeni mitään kovin ihmeellistä. Se on hassua, että lukee kirjan, jossa kaikki on kohdallaan, eikä silti ole. Lukukokemustani nakersi suuret odotukseni, sitä en kiellä. Ja alun tahmeus sekä lievä hyytyminen puolen välin tienoilla eivät tehneet hyvää kokonaisuudelle, vaikka muuten kirjasta pidin. Oikeastaan suurin syy, miksi kirja ei ollut minulle täydellinen oli se, ettei siinä oikein ollut mitään uutta. Hyvä lukuromaani kivalla idealla, mutta tavallaan kaikki oli jo ennestään tuttua. Petyin, ettei kirja antanut enempää. Lukuromaanina ihan mainio, mutta täydelliseltä kirjalta haluan vielä enemmän - jotain uutta ilman tylsiä sivuja hyvien sivujen välissä.

Tosin samaan aikaan kun viisi sydäntä tippuu yllä mainitun vuoksi neljään - joka sekin tosin puhuu hyvän kirjan puolesta - niin en voi kuin ihailla kirjailijan taitavuutta. Kirja on todella kunnianhimoinen, mutta onnistuu yrityksessään hyvin. Suosittelen, jos haluat lukea taitavan kertojan kirjan, jossa on tuttu tarina hieman erilaisella toteutuksella.



Toisaalla: Kirjava kammari, Luetut, lukemattomat, Lukuisa, Lukuneuvoja, Lumiomena, Mustikkakummun Anna, P. S. Rakastan kirjoja

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Blogistanian neljäs lukumaraton huomenna!


Edellisestä lukumaratonista on tuskin ehditty toipua, kun uutta pukkaa jo. Nimittäin huomenna 16.7. käynnistyy blogistanian neljäs lukumaraton. Itse en tällä kertaa osallistu, sillä yksi maraton per kesä riittää mainiosti. Siitä huolimatta, että maratonin suorittaminen kirja kädessä onkin vallan mukavaa puuhaa.

Tällä kertaa ilmoittautua voi Lukutoukan ruokalista -blogissa. Osallistuminen ei vaadi omaa blogia ja säännötkin ovat joustavat. Kaikki lukutoukat mukaan!

Itse ajattelin huomenna heittää repun (täynnä kirjoja) selkääni, hypätä bussiin ja hurauttaa maalle. Saas nähdä onnistuuko tämä äkkilähtö, mutta jos ei huomenna, niin tämän viikon aikana kuitenkin. Sen verran kesäistä kaupunkia nyt tallailtu, että jo on korkea aika vaihtaa maisemaa. 

Lukukuulumisia sen verran, että kuvan Atkinson on luettu ja ainakin yritän näpytellä siitä jonkin sortin postauksen ennen maalle lähtöä, mutta katsotaan ehdinkö. Sen verran voin paljastaa, että tykkäsin, mutta en ehkä ihan niin paljon kuin odotin. Nyt olenkin ihanan pulman edessä - mitä lukea seuraavaksi? Onneksi reppuuni mahtuu useampi kirja. Eikä sitä mukaansa muuta oikeastaan tarvitsekaan.

Blogini saattaa olla muutamat seuraavat viikot hiljaisempi, koska ajattelin tehdä kaikkea muuta kuin notkua koneella, mutta eiköhän muutama postaus silloin tällöin tipu.

Mutta huippua maratonia kaikille huomenna mukana oleville ja kivaa heinäkuuta!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

23/50 ja kirja, josta en kirjoita (kuin muutaman sanan)


Olen pitänyt kirjablogia pian kolme ja puoli vuotta. Siinä ajassa on kirjablogirintamalla tapahtunut yhtä sun toista ja moneen soppaan olen minäkin lusikkani työntänyt. Yksi soppa oli kirjabloggaajien äänestys, jonka tarkoituksena oli äänestää omia suosikkikirjojaan ja näin ollen löytää yksi kaikkien aikojen paras kirja. Äänestyksen tiimoilta syntyi myös uusi kirja, kun blogikollegat Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen kokosivat 50 eniten ääniä saanutta kirjaa yhteen, samojen kansien väliin. Ja tietenkin minäkin halusin lukea ja kokea Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa (Avain, 2014).

En kuitenkaan lukenut kirjaa kokonaan. Kuten kirjan takakannessa varoitetaan, se sisältää juonipaljastuksia ja koska 50 kirjan joukossa on monta kirjaa, jotka aion tulevaisuudessa lukea, en halunnut ottaa riskiä ja tulla mahdollisesti spoilatuksi. Niinpä luin muutaman tekstin kirjoista, jotka olen itse jo lukenut ja sitten jätin lopun suosiolla lukematta. Näin ollen en kirjasta varsinaista arviotakaan kirjoita.

Muutaman sanan haluan kuitenkin sanoa, sillä kirja herätti paljon ajatuksia.

50 parasta kirjaa - onko moisen listan teossa mitään mieltä? Ehkä, ehkä ei? Kuten kirjoittajat itsekin toteavat, ei tällaisessa listassa voisikaan olla mitään yhtä tiettyä absoluuttista totuutta. Listan kirjat ovat valikoituneen tietyn ryhmän tietyllä hetkellä käydyn äänestyksen tuloksena. Jos äänestys toteutettaisiin nyt uudelleen, tulokset olisivat mitä luultavimmin erilaiset. Minusta ajatus on kuitenkin kutkuttava. Mitkä kirjat nousevatkaan pinnalle tällaisessa äänestyksessä?

Lista kirjoista ei ole kovin yllättävä. Klassikot, niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin, ovat pitäneet pintansa. Joukkoon mahtuu uudempiakin teoksia, mutta nekään eivät kirjabloggaajaa yllättäneet, sillä juuri ne ovat saaneet melko paljon blogihuomiota ja kehuja. Itse olin lukenut listasta 23 kirjaa (tai 24, mutta en ole aivan varma yhdestä teoksesta) ja loput vain odottavat lukemistaan. Laadukkaita kirjoja lista tuntuu olevan täynnä. Ja muutama sellainenkin, joista itse en aikoinani pitänyt. (Parhaat kirjat jakavat lukijansa, eikö niin?)

Kirjaa lukiessa ja sen kesken jättäessä pohdin väkisinkin sitä, kenelle kirja on suunnattu. Ajattelisin, että kirjavinkkaajana kirja toimii. Toisaalta melko perusteelliset tekstit kirjoista sisältävät tosiaan juonipaljastuksia ja valmiiksi pureskeltuja ajatuksia kirjoista, mikä voi parhaimmillaan nostaa lukukokemuksen uudelle tasolle tai pahimmillaan pilata sen. Kirja on kuitenkin kiinnostava pakkaus, jota ei ehkä ole tarkoituskaan lukea kerralla kannesta kanteen.

Listafriikin kaveri kirja ainakin on. Alle liitin kirjan listan 50 parhaasta kirjasta. Tummensin ne, jotka olen jo lukenut.

50. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina 
49. Yann Martell: Piin elämä 
48. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
47. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva 
46. George Orwell: 1984 
45. James Joyce: Odysseus/Ulysses
44. Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
43. William Golding: Kärpästen herra
42. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin (tämän olen lukenut... ehkä?)
41. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
40. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
39. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
38. Margaret Mitchell: Tuulen viemää
37. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
36. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja 
35. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
34. Victor Hugo: Kurjat
33. Tove Jansson: Taikatalvi
32. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
31. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut
30. Minna Canth: Anna Liisa
29. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
28. Ulla-Lena Lundberg: Jää
27. John Irving: Ystäväni Owen Meany
26. Lionel Shriver: Poikani Kevin 
25. L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
24. Aki Ollikainen: Nälkävuosi
23. Leo Tolstoi: Anna Karenina
22. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
21. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
20. Louisa M. Alcott: Pikku naisia
19. Michael Cunningham: Tunnit
18. Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär
17. Haruki Murakami: Kafka rannalla
16. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi 
15. Sirpa Kähkonen: Hietakehto
14. John Irving: Carpin maailma
13. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
12. Väinö Linna: Tuntematon sotilas
11. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
10. Leena Krohn: Tainaron
9. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
8. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
7. Sofi Oksanen: Puhdistus
6. Emily Brontë: Humiseva harju
5. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
4. J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta
3. Mika Waltari: Sinuhe, egyptiläinen
2. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
1. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Lukemattomista melkein kaikki ovat lukulistallani ja yllättävän suuri osa jopa omassa hyllyssäni odottamassa. Se selittynee sillä, että kirjablogien myötä suurin osa poimimistani kirjavinkeistä alkaa olla toisilta kirjabloggareilta ja ei siis ole ihme, jos kirjabloggareiden äänestyksessä juuri ne suositellut kirjat päätyvät 50 parhaan joukkoon. 

Ehkä kirjaa voikin ajatella listana kirjoista, joita ainakin suurin osa kirjabloggareista suosittelee. Minäkin useampaa.

Kuinka monta kirjaa te olette listalta lukeneet? Löytyykö omia suosikkeja tai ehkä inhokkeja?

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo


Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
Suomentanut: Tarja Härkönen
Sivut: 646, Otava 2012
Graafinen suunnittelut: Piia Aho
Kannen kuva: Francesc Català-Roca
Ensimmäisen kerran ilmestyi suomennettuna 2004.
Alkuteos: La Sombra del Viento 2001

Kuulin ensimmäisen kerran Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjosta lukiossa, kun joku äidinkielentunnilla kertoi sen olevan lempikirjansa. Kiinnostuin tuolloin teoksesta ja nakkasin sen lukulistalleni, jossa se onkin roikkunut monta pitkää vuotta. Vaikka olen kohdannut kirjan useamman kerran vuosien varrella, kuullut siitä useamman ylistyslaulun ja omaankin hyllyyni sen hankkinut, niin vasta nyt oman hyllyn lukemattomia tahkotessani päätin vihdoin lukea tämän mielessäni lähes myyttisiin mittoihin paisuneen espanjalaisen tapauksen.

Tuulen varjo on kertomus Danielista, kirjakauppiaan pojasta, joka 10 vuotiaana on isänsä mielestä tarpeeksi vanha kohtaamaan salaisen ja mystisen Unohdettujen kirjojen hautausmaan. Tuonne vain harvan tuntemaan paikkaan on vuosien saatossa kerätty loputtomat määrät vanhoja, jo muiden unohtamia kirjoja. Siellä ne odottavat löytäjäänsä ja lukijaansa. Perinteiden mukaan Danielkin saa valita mukaansa yhden haluamansa kirjan. Daniel valitsee Julián Caraxin kirjoittaman Tuulen varjon aavistamatta lainkaan, kuinka se tulee määräämään hänen koko elämänsä suunnan.

Daniel lukee kirjan, joka on hänen lyhyen elämänsä aikana lukemista kirjoista jotain paljon enemmän. Hän vaalii kirjaa kuin aarretta ja haluaa kuumeisesti ottaa selvää kirjailijasta sekä hänen mahdollisesta muusta tuotannostaan. Yllätyksekseen Daniel päätyykin varsinaisen mysteerin äärelle eikä voi olla tempautumatta mukaan tapahtumiin, joiden kytköksiä toisiinsa tuntuu olevan mahdoton ymmärtää.

Pidin kirjan tarinasta, ainakin suurimmaksi osaksi. Oli aika ihanaa ja sympaattista, miten kirjat, kirjalijat ja muut kirjoihin hurahtaneet nousivat kirjan keskiöön. Tarina oli kiinnostava ja sitä luki mielellään, melkoisesta sivumäärästä huolimatta vieläpä vinhaa vauhtia. Mutta parhaimmillaankin kirja ylsi omalla kohdallani vakaan ja vankan keskinkertaiseksi. Muiden ylistämät elämää suuremmat lukukokemukset jäivät minulta välistä. 

Ensinnäkin kirja on aika perinteinen eli hyvin ennalta-arvattava ja kirjaa lukiessani oli koko ajan tuntu kuin olisin lukenut kirjan jo, vaikka tietääkseni en ole. Kirja on sekava, monet henkilöhahmot, menneisyyksien tapahtumat ja tarinat tarinoiden sisällä tahtoivat saada pääni sekaisin. Langanpätkiä oli liikaa, ja ne saivat sojottaa mikä minnekin niin, ettei niiden solmiminen yhteen ollut helppoa. Kirjassa oli makuuni vähän liikaa kaikkea. Ja 400 sivun kohdilla koinkin lievää hyytymistä. Siihen asti luin innostuneena, mutta sitten innostukseni vaihtui loppuratkaisun odotteluun. 

Kirja tuntui yrittävän vähän liikaa kaikkea eikä sen toisaalta vakava ja samaan aikaan humorinen ote oikein tahtonut purra. Ne kohdat, joiden olisi varmaan pitänyt olla rajuja ja ravistavia, jättivät lähinnä hämmentyneen tunteen. Mutta ei kirjassa sinänsä mitään huonoa ole, siinä ei vain ole mitään erityisen loistavaakaan. Kelpo kirja - mutta siinä se.

Joskus tällaisen kirjan kohdalla tulee miettineeksi, että olenkohan lukenut liikaa. Sillä aivan varmasti olisin pitänyt kirjasta enemmän viisi tai kymmenen vuotta sitten, mutta nyt, monta loistavaa kirjaa takana, kirja ei herättänyt juurikaan tunteita puoleen tai toiseen. Melkein harmittaa, että monen muun kovasti kehuma kirja jää itsellä näin keskinkertaiseksi. Ja vaikka asiaa vääntäisi kuinka, en edes koe pettyneeni kirjaan, eli odotukseni eivät tällä kertaa aiheuttaneet tiputusta. Kirja ei vain itsessään ollut sen parempi kuin ihan hyvä.

Mutta kirja on ollut monelle varsinainen lukuelämys ja minustakin se oli varsin vetävä. Jos Barcelonan kadut, kirjat ja mysteerit kiinnostavat, niin miksipä ei kokeilisi tätä? 


maanantai 7. heinäkuuta 2014

Cecilia Samartin: Kaunis sydän


Cecilia Samartin: Kaunis sydän
Suomentanut: Tiina Sjelvgren
Sivut: 364, Bazar 2013
Alkuteos: Vigil 2009

Joskus on päiviä - tai kesäöitä -, jolloin kaipaa seurakseen kesäyön lämpöön sopivaa kevyttä, romanttista ja viihdyttävää kirjaa. Kirjaa, jonka äärellä voi ikään kuin palata teinivuosien kesäöihin, jolloin luettiin pinokaupalla äidin vanhoja vintiltä löytyneitä harlekiineja. Minä tartuin yhtenä tuollaisena yönä Cecilia Samartinin kirjaan Kaunis sydän toivoen parasta. Olen nimittäin lukenut kirjailijalta aiemmin kolme teosta, joista yksi oli loistava, toinen keskinkertainen ja kolmas surkea. Jännityksellä sain odottaa, miten rivi jatkuisi. No, yksi yö ja ehkä muutama tirautettu kyynel. Kirja oli vähän keskinkertaista parempi. Sain sitä mitä halusin ja mitä kirja takakannessaan lupaa, viihteellistä romantiikkaa.

El Salvadorista pienenä tyttönä pakenamaan joutunut Ana on kokenut sodan ja menetyksen. Lohdun ja turvan hän on saanut hiljaisesta ja rauhallisesta luostarielämästä. Mutta jäädäkseen luostariin, on Anan ensin lähdettävä. Hän päätyy kalifornialaiskotiin lastenhoitajaksi, ja pian hänen elämänsä ei ole enää entisensä. Hän on kohdannut perheen, josta palaaminen luostariin ei olekaan enää itsestäänselvyys. Se on menneisyys. Nykyisyydessä Ana istuu kuolemaa tekevän vierellä, hoitaa ja huolehtii. Kuolinvuoteen vierellä hän muistelee mennyttä, sitä kuinka on päätynyt siihen. Rakkaansa kuolinvuoteen ääreen.

Kaunis sydän on kuin muutaman asteen parempaa kioskikirjallisuutta. Se sisältää tarinan, jonka moni on varmasti jossain muodossa jo kuullut. Mutta tarina siitä huolimatta hyvä, koskettava ja mikä tärkeintä - koukuttava. Kirja on tarpeeksi ennalta-arvattava, jotta lukija ei joudu pettymään, mutta sisältää silti elementtejä, joita ei välttämättä olisi odottanut. Kirja on kirjoitettu ja suomennettu hyvin. Tarina kulkee hyvin ja kirjan lukeekin nopeasti, vaikka yhdessä yössä.

Kirjassa on kliseitä, ja vähän turhan kiltti ja alistuva päähenkilö sekä tuttuakin tutumpia juonikuvioita. Itse en moisiin takertunut, sillä mitään muuta en kirjalta oikein odottanutkaan. Oikeassa mielentilassa tarina on ihan kaunis ja herkkä. Kirjasta jää hyvä mieli. Mutta toisenlaisessa mielentilassa kirja olisi ollut varmasti pettymys. 

Jos kaipaat jotain todella kevyttä, helppoa ja romanttista luettavaa, etkä piittaa kliseistä tai hieman naurettavaan taittavista juonikuvioista, niin lue tämä. Se voi olla oikein ihanaa luettavaa kuumaan kesäyöhön. Mutta muussa tapauksessa suosittelen etsimään ihan muuta luettavaa.