maanantai 31. joulukuuta 2018

Kirjavuosi 2018

IMG_6955

V u o n n a   2 0 1 8

luin yhteensä 77 teosta

10 aikuisten romaania
9 aikuisten/nuorten tietokirjaa/elämäkertaa/ei-romaania
13 nuorten/aikuisten sarjakuvaa
4 nuorten romaania
1 SKAM -tv-sarjan käsikirjoitus 
2 runoteosta

38 lastenkirjaa töitä varten
näistä 2 oli lasten sarjakuvia

33 kotimaista teosta
32 teosta on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2018 

2 arvostelukappaletta
 4 oman hyllyn kirjaa
71 kirjastolainaa

IMG_6767

V u o d e n   p a r a s

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

10   m u u t a   h y v ä ä

Maryam Abdulkarim & Eveliina Talvitie: Noin 10 myyttiä feminismistä
Johannes Anuyry: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
 Alison Bechdel: Äideistä parhain: koominen draama 
Jenni Holma: Näkymätön sukupuoli: ei-binäärisiä ihmisiä
Tommi Kinnunen: Pintti
Riina Mattila: Järistyksiä
Maiju Ristkari ym.: Sukupuolena ihminen
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen
Karin Erlandssonin kirjat

V u o d e n   h e i k o i m m a t

Jyri Paretskoi: K15
Kalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka ja Kivimutka sotapoluilla


Vuoden kaikki luetut kirjat voi kurkata täältä.

IMG_4774

Kirjavuosi 2018 on  ollut runsas ja hyväkin, mutta ei aivan mieleiseni. Kuten kirjatilastoja katsoessa huomaa, on suuri osa lukemastani ollut töihin luettuja lastenkirjoja. Työkirjat on tietenkin pakko lukea, mutta minulla on paha tapa lukea niitä vapaa-ajallani ajatuksena, että lukuinto ja lukuaika pitää käyttää hyödyksi. Muut kirjat ovat jääneet varjoon. Ensi vuonna tiedossa on vielä muutama etäpäivä, ja olen päättänyt, että niiden ulkopuolella en enää käytä aikaa työkirjoihin. Vapaa-aika on vapaa-aikaa ja silloin luen aivan muuta. Eikä se johdu siitä, ettenkö pitäisi lastenkirjoista ja ettenkö niitä muutenkin silloin tällöin lukisi, mutta on aivan eri asia lukea jotain työtä varten, kuin omaksi ilokseen.

Vuoden parhaita kirjoja miettiessä oli hassua, että mieleeni parhaiten jääneet kirjat eivät olleet vain niitä, joille olen aikanaan antanut goodreadsissa viisi tähteä. Vaikka viisi tähteä saaneet teokset ovat olleet ja ovat mielettömän hyviä, niin ihon alle ovat päässeet kuitenkin ne kirjat, jotka ovat herättäneet kaikista eniten tunteita. Ne kirjat, joiden tarinat ovat vieneet mukanaan ja ne kirjat, joiden lukuhetket muistan. Vuosi on ollut täynnä monella tapaa hyviä kirjoja ja parhaiden listaaminen oli tälläkin kertaa haaste. Listan karsimista vaadittiin, jotta lista pysyi vielä jotenkin tarkoituksenmukaisena. Vuoden parasta ei silti tarvinnut miettiä lainkaan, sillä Pieni elämä on yksi vaikuttavimpia kirjoja, joita olen koskaan lukenut. 

Luetuista kirjoista suurin osa on kirjastolainoja. Eikä mikään ihme, sillä kun kirjastossa pyörii viitenä päivänä viikossa työpäivän verran, on vaikea välttää kiusausta tuoda osa kirjoista kotiin. Ensi vuonna aion lukea enemmän oman kirjahyllyni teoksia, mutta varmasti myös paljon kirjastolainoja. 

Kirjablogivuosi on ollut hiljainen ja epäaktiivinen. Jokainen blogiani tänä vuonna vilkaissut varmaan tietää jo syyn: kokopäivätyö ja opinnäytetyö ovat syöneet ajan ja energian. Vuoden 2018 tavoitteeni oli valmistua koulusta työn ohessa, ja sen tein, mutta veronsa se vaati. Tekisi mieleni sanoa, että ei enää koskaan, mutta jätetään sanomatta.

Blogille ei juurikaan ole ollut aikaa. Toisaalta vapaa-ajan bloggausintoa on syönyt myös se, että olen lukenut niin valtavan määrän työkirjoja, joista pitää kirjoittaa töihin raportti. Kun lukee ja kirjoittaa joka kuukausi töihin, niin vapaa-ajalla kaipaa muuta. Bloggausinto, tai ehkä pikemminkin kaipuu, on kuitenkin tuntunut hiipivän takaisin, joten ehkä ensi vuonna olen aktiivisempi. Sitä en kuitenkaan lupaa.

Vuoden 2018 Helmet-lukuhaasteen ja 10 oman hyllyn himotuinta käyn myöhemmin läpi omissa postauksissaan. Ehkäpä kirjoittelen vielä tarkemmin niistä tavoitteista, joita aion asettaa 2019 kirjavuodelle. Paljon niitä ei ole, mutta jotain kuitenkin.

Ihanaa huomenna alkavaa uutta vuotta!

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Tommi Kinnunen: Pintti

IMG_7141

Tommi Kinnunen: Pintti, Wsoy 2018
Sivut: 291
Päällys: Martti Ruokonen 
Omasta hyllystä 

Tommi Kinnusesta on tullut nopeasti, oikeastaan jo ensimmäisen kirjan jälkeen, sellainen luottokirjailija, jolta uskaltaa odottaa hyvää. Samapa tuo mistä Kinnusen kirja kertoo, varmasti sen lukee ja pitää. Pintti on oiva esimerkki siitä. Jos joku muu olisi kirjoittanut kolmen päivän romaanin pienestä kyläpahasesta, lasitehtaasta ja eräästä perheestä, perinteisin kotimaisin maustein, en välttämättä olisi löytänyt itseäni kirjan äärelle. Nyt en miettinyt hetkeäkään, kun ostin kirjan tuoreeltaan omakseni.

Pintti on Kinnusen kolmas romaani. Se ei ole jatkoa Neljäntienristeykselle ja Lopotille - vaikka tarinaan on tosin lupailtu vielä yhden kirjan verran lisää! -, vaan aivan oma tarinansa. Lopotin luettuani toivoin, että Kinnunen kokeilisi myös jotain uutta ja tässä sitä on. Tosin Pintistäkin löytyy aiemmista kirjoista tutuksi tulleita elementtejä ja kirjailijan tuttu ääni kuuluu taustalla. 

Kinnusen kirjojen keskiössä on raadollisia, koskettavia ja aitoja ihmiskohtaloita. Menneeseen aikaan Pinttikin sijoittuu, ja herättää sen menneen hienosti eloon. Sulan lasin kuumuuden voi melkein aistia, ja sodasta palanneiden miesten mykkyyden kuulla. Jussi, Helmi ja Raili ovat kaikki erilaisia, karheita ja eri tavalla mailmaa katsovia hahmoja. Kinnusen teksti on hyvää, kaunista, kuvailevaa ja varmaa.
 
Kirjaa tekee mieli muutenkin kuvailla sanalla varma, ja se on myös kirjan ongelma. Kirja on ehkä liian varma. Paikoin kuvaileva ja oivaltava teksti tuntui menevän lauseen verran yli, nojattiin liiaksi kekseliäisiin sanakäänteisiin ja käytettiin niitä enemmän, kuin tarina olisi vaatinut. Siinä ei ole moitittavaa, sillä teksti on läpikotaisin hyvää. Mutta kun lukiessa tajuaa lukevansa, on jokin mennyt tarinan yli. Onko se huono asia? Ei, ja ehkä vähän. Joissain kohdissa kappaleen olisi voinut katkaista aiemmin, säästää kauniita sanoja toisaalle.

Tarina oli hyvä, ja koskettava. Tarinassa on voimakkaita kohtauksia, ja kirja täytti mielen elävillä kuvilla. Mutta ihan kuin olisin lukenut sen aiemmin. Tai ehkä kuullut, nähnyt jossain. Vai tuntuuko siltä siksi, että tällaista on ollut, tällaista elämä on ja tällaisia ovat ihmiset? Yksikään kirjan käänteistä ei yllättänyt, vaikka ehkä niiden olisi pitänyt. Kuvittelisin, että tarinan olisi pitänyt aueta kuin kerä, hiljalleen. Mutta arvasin aina heti, että taustalla on enemmän ja ratkaisut olivat, kuten olin ajatellut. Siinäkään ei ollut mitään vikaa, niin kaiken piti tapahtua, niin oli hyvä. Mutta toisaalta tarinaa olisi voinut hieman horjuttaa, rikkoa rajoja.


Vai olenko lukenut Kinnuseni niin hyvin, että hän ei voi minua yllättää? Tunnenko niin hyvin hänen tapansa kertoa, että aavistan mitä tuleman pitää? Kertokaapa se.

Toisaalta mielestäni Pintissä on jotain samaa, kuin Minna Rytisalon kirjassa Lempi. Ehkä se, ja kirjan rakenne ylipäänsä auttoivat arvaamaan tulevan. (Samankaltaisuus kirjojen välillä muuten huvittaa, sillä olenhan jo jonkun aikaa puhunut siitä, että Rytisalo saattaa olla nousemassa Kinnusen rinnalle toiseksi kotimaiseksi luottokirjailijakseni. Heidän teksteissään on jotain samaa, joka saa minut puolelleen.)

Pintissä oli muutama, vähän hiertämään jäänyt ristiriitaisuus, joista ei tiennyt, ovatko ne tarkoituksellisia, asioita, joihin kuuluu tarttua, vai eivät. Ainakin minut ne herättivät lukijana, kun kesken lukemisen pitikin kääntää sivuja taaksepäin ja tarkistaa, olinko hetki sitten lukenut jotain väärin.

Joka tapauksessa Pintti on loistava kirja - jos se jollekin oli vielä epäselvää. Jonkun toisen kirjoittamana se olisi vielä parempi, ja sillä tarkoitan sitä, että  Kinnunen on tehnyt itselleen ansan, kun on niin hyvä, että häneltä odottaa aina vielä vähän enemmän. Jos tämä olisi jonkun toisen teksti, olisin varmaan mykistynyt. Nyt sain mitä odotin, mutta Kinnusen taidoilla voi kirjoittaa vielä parempaa.

Sitten tärkein: joko Kinnunen kirjoittaa seuraavaa kirjaansa?

torstai 27. joulukuuta 2018

Joulu x 15


Joulu tuli ja meni. Joulu oli hyvä, mutta silti jäi tunne, etten ihan ehtinyt mukaan. Ennen joulua en tehnyt kodissani muuta kuin nostin ikkunalle kynttelikön, jonka syksyllä muistin kaivella vinttikomerostani esiin. Kalenterikynttilä näyttää 7. päivää - siihen asti onnistuin viime vuonna polttamaan sitä, tänä vuonna en sytyttänyt kynttilää kertaakaan. Jouluruokia mietin sen verran etukäteen, että hain valmiin seitankinkun, koska tiesin, että itse en jaksaisi tehdä. Vähäiset lahjat kävin ostamassa viime tipassa. Itseasiassa vielä pari tuntia ennen, kuin piti olla bussissa matkalla maalle, en tiennyt pääsenkö lähtemään lainkaan. Onneksi asiat järjestyivät ja lopulta istuin täydessä bussissa juuri ajallaan.

On hassua, että jo useamman vuoden on tuntunut siltä, etten pääse mukaan joulutohinaan, vaikka tänäkin vuonna koko joulukuu meni joulujuttujen parissa töissä. Niin on ollut jo monta vuotta. Tai ehkä se johtuu juuri siitä. Kun töissä touhotetaan, nostetaan esille joulukirjat, koristellaan kuusi ja puhutaan joulusta, niin vapaalla ei sitten oikein jaksa tehdä omaa joulua.  

Onneksi joulu silti tulee, vaikka sitä ei niin kovin tekisikään! Tämä joulu vietettiin pienellä porukalla. Aatonaattona tehtiin ruokia, muuten lähinnä vain oltiin ja katsotiin elokuvia yhdessä.


J o u l u  x   1 5

x Matkustin viettämään joulua lapsuudenkotiini maalle. 

x Pakkasin mukaani kaiken muun, paitsi alusvaatteet. Korjasin asian käymällä ensimmäistä kertaa Porin Puuvillassa.

x Söin kaikkea vegaanista: riisipuuroa, seitankinkkua, laatikoita, porkkalaa, rosollia, italiansalaattia, erilaisia lisukkeita, tahnoja, juustoa... Suklaata söin, kunnes en enää kyennyt. Joulutorttuja vain yhden ja omituisella reseptillä tehtyä pannukakkua palan.

x Kävin kahdesti kävelyllä lumisissa maalaismaisemissa. Toisella kerralla pakkasta oli 20 astetta, toisella kerralla ehkä yksi. Nähtiin eläinten jälkiä ja täysikuu.

x Luin Tommi Kinnusen Pinttiä hieman yli puoleen väliin. Kirja on hyvä.

x Katsoin elokuvia: Almost Christmas, Love Actually, Man som heter Ove, New Years Eve, Suite Française, The Family Stone, Frozen, Tatu ja Patu, kanelia kainaloon!, ja osittain Viiru ja Pesonen: paras joulu ikinä + talvisia muumijaksoja.

x Tehtiin ristikoita. Yksin ja yhdessä.

x Kuuntelin joululauluja neljä päivää putkeen. Osa alkoi kyllästyttää, paitsi Varpunen Jouluaamuna ei kyllästytä koskaan. Lapsuudesta asti lempijoululauluni on ollut tuo hyvin surullinen ja uskonnollinen kappale.

x Sain lahjaksi kaksi toivomaani asiaa. Minna Rytisalon Rouva C. -kirjan ja Ystävyys-muumimukin. Ennen joulua avasin ystävältäni saadun paketin, jossa oli uusi painos Tove Janssonin Vaarallisesta juhannuksesta.

x Muualla joulua viettäneet sisarukset soittivat FaceTime-puhelun, kun avasivat lahjoja. 

x Saunoin joka ilta, ja ympäristötuskaani lievitin sillä ajatuksella, etten kaupungissa sauno koskaan. 

x Olin somelomalla (paitsi yhden kuvan julkaisin kirjagramissa) ja se teki hyvää, kuten aina. 

x Ikävöin koiraamme, joka menehtyi aiemmin tänä vuonna. Tämä oli ensimmäinen joulu 15 vuoteen ilman Kasperia. 

x Palasin Turkuun Tapaninpäivänä ja illalla kävin Töölön ketterän keikalla. Se taisi olla vuoden viimeinen keikka.

x Välipäivät olen töissä.

Millainen joulu teillä on ollut?

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Hyllyni lukemattomat kirjat

IMG_6991

Laskin eräänä iltana kaikki kirjahyllyni lukemattomat kirjat.

Niitä on 132.

(Plus 12 lukematonta kirjaa, jotka aion laittaa kiertoon lukemattomina.)

Luku järkytti, mutta ei yllättänyt. Olen ollut tietoinen, että hyllyssäni on paljon lukemattomia kirjoja. Olen ostanut kirjoja hyvin vähän viime vuosina, mutta olen ostanut niitä kuitenkin jonkin verran. Olen ostanut kippareilta löytämiäni klassikoita, ja joskus eurolla tai parilla jonkun lukulistallani olevan kirjan. Olen ostanut lempikirjailijoideni kirjoja, sekä uutuuksia, jotka haluan ehdottomasti omaan hyllyyni. Lisäksi olen saanut arvostelukappaleita ja lahjakirjoja. Toisinaan poimin kirjoja taloyhtiömme "saa ottaa"-kasasta.

Samaan aikaan, kun kirjojen määrä hyllyssäni on kasvanut hitaasti, mutta tasaisesti, olen lukenut pääasiassa koko sen ajan kirjastolainoja.

Olen tiennyt, että omistan paljon kirjoja, joita en ole koskaan lukenut. Lukumäärä oli silti enemmän, kuin oletin. Arvelin sen olevan ainakin 100, en ollut täysin hukassa, mutta jos laskee mukaan vielä kirjat, jotka aion laittaa nyt pois, on luku melkein 150. Tätä tahtia lukemattomia on pian enemmän, kuin luettuja.

Tässä ei ole mitään järkeä. Miksi hankkia kirjoja, joita ei koskaan lue? En mieti niinkään rahallista puolta, sillä useampi kirja on saatu tai muutaman euron löytö, muutama jopa ilmainen löytö. En ole upottanut omaisuutta näihin kirjoihin. Mutta tilaa ne vievät. Ne vievät tilaa asunnosta, ja ne vievät tilaa kokoelmalta, jossa olisi vain lempikirjojani. Moni lukematon on sellainen, että haluan ne lukea, mutta olen aika varma, etteivät ne jää sen jälkeen hyllyyni.

Nuorempana halusin kirjahyllyn, jossa on vain lukemiani kirjoja. En edes suostunut laittamaan saamiani kirjoja siihen pikkuruiseen hyllyyn ennen, kuin olin ne lukenut. Nykyään minua kutkuttaa ajatus siitä, että omastakin hyllystäni löytyy lukemattomia helmiä, teoksia lempikirjailijoiltani ja aina joku kirja, jonka voi huoletta napata mukaan reissuun.
 
Mutta yli sataa lukematonta kirjaa en tarvitse. En ainakaan ennen, kuin kotoani löytyy tarpeeksi tilaa moiselle määrälle. (Siitäkin huolimatta, että kun puhuin tästä pulmasta isälleni, niin hän tiiraili silmät sirrissä 25 neliötäni ja totesi sitten, että television päälle voisi kiinnittää vielä monta hyllyä kirjoja varten. En ole vielä alkanut harkita tätä vaihtoehtoa, isompaa asuntoa kyllä...)

Olen kirjoittanut tästä samasta aiheesta useita kertoja blogiini. Kirjoitan siitä taas. Tämä taitaa olla kirjaihmisen ikuinen puheenaihe. Mutta kirjoitan tästä nyt myös siksi, että olen päättänyt ensi vuonna karsin lukemattomien kirjojen määrää. Ihan lukemalla kirjoja, kuten kirjoja kuuluu lukea, tai lukemalla kirjoja sen verran, että tiedän, kannattaako ne lukea kokonaan vai laittaa pois. Aion motivoida itseni sillä, että näin saan hyllyyni tilaa, jotta voin ostaa juuri ne kirjat, jotka sinne haluan.

Ovelaa, eikö? Niin minustakin.

Samana iltana, kun laskin kirjahyllyni lukemattomien määrän, kirjoitin listan lukemattomista teoksista ja aakkostin ne kirjailijan sukunimen mukaan. Lista löytyy bannerin alta, tai klikkaamalla tästä. En tiedä vielä miten listaa hyödynnän, jos mitenkään, mutta ainakin sain nyt hyvän tuntuman siitä, mitä hyllyni sisältää.

Instagramin puolella sain paljon kommentteja aiheeseen liittyen, kun pyysin muita arvailemaan paljonko hyllyssäni on lukemattomia kirjoja. Mutta kysytään nyt vielä täälläkin, että painiiko joku muu kenties saman ongelman äärellä? Paljonko sinulta löytyy lukemattomia kirjoja omasta hyllystäsi?