lauantai 5. tammikuuta 2019

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina

IMG_7249

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina, Wsoy 2017.
Napoli-sarjan toinen osa.
Sivut: 508
Suomentanut: Helinä Kannas
Alkuteos: Storia del nuovo cognome
Kirjastosta 

Yksikään kirja ei ole tainnut saada yhtä montaa mahdollisuutta minulta, kuin Napoli-sarjan toinen osa Uuden nimen tarina. Olen lukenut kirjan kahdesti alusta jonnekin 100-200 sivun paikkeille, sitten jättänyt sen kesken ja palauttanut takaisin kirjastoon. Joku olisi ehkä uskonut vähemmällä, antanut periksi, eikä ainakaan lainannut kirjaa kolmannen kerran! Mutta halusin ja haluan lukea tämän kirjasarjan. Ottaa siitä selkoa. Sillä vaikka en syttynytkään ensimäiselle osalle ja toisen osan lukeminen oli enemmän taistelua, kuin nautintoa, niin tunnistan ja tunnustan, että Napoli-sarjassa on jotain todella hienoa, siinä on oma jujunsa, taitonsa ja vetovoimansa. Jotain mistä minunkin ehkä kuuluisi pitää.

Luulen, että oma "ongelmani" Napoli-sarjan suhteen on ollut se, että molemmissa lukemissani osissa on paljon raskaita, raakoja ja epämiellyttäviä asioita. Hahmot eivät ole miellyttäviä, väkivaltainen machokulttuuri järkyttää ja kirjan naiskuvakaan ei varsinaisesti ilahduta. Kirjassa kuvailtu naisten välinen ystävyys tuntuu omituiselta ja kierolta. Kirjan lukeminen on monella tapaa raskasta ja vaatii paljon. Varsinkin, kun se on niin yksityiskohtainen, tarkka ja - ainakin tässä kirjassa paikoin - loputtoman hitaasti etenevä.

Itseasiassa pidän juuri tällaisesta kirjoitustyylistä monessa kirjassa. Yksityiskohtaisesta, kuvailevasta ja lukijan syvälle kirjan maailmaan upottavasta. Mutta silloin, kun luettava on näinkin epämiellyttävää, niin se asettaa haasteensa. Kiinnostus ei tahdo pysyä yllä, koska kukaan hahmoista ei tunnu nousevan mieleiseksi. Siinä sitä sitten lukee kirjaa, mistä ei ole oikein löytänyt kiintopistettä itselleen, ja lukee vielä todella tarkkaa kuvausta siitä.

Kirjan julma ja rosoinen maailma tai epätäydelliset hahmot eivät sinänsä haittaa. En kaipaa silottelua, pilvilinnoja tai loputonta keskiluokkaista höttöä, jota kyllä saa lukea riittämiin muutenkin. Minulle kelpaa haastavat, ärsyttävätkin hahmot ja raadollinen maailma. Mutta kaipaan jotain, johon tarttua. Nyt lukeminen tuntui siltä, että luen kaiken kovin etäältä, sillä en saa mistään kunnollista otetta. Jokin jäi tavoittamatta.

 
Mutta - kun olin jaksanut kolmannen kerran lukea kirjan pitkäveteisen ja hieman paikallaan junnaavan alun, niin noin 300 sivun jälkeen tarina jouhevoitui ja alkoi kiinnostaa enemmän. Luin kirjan lopun nopeammin, kuin olisin uskonut. Ehkä siinä vaiheessa hahmotkin alkoivat olla niin tuttuja, että heidän elämänsä alkoi kiinnostaa vähän väkisinkin. 


Kirjassa on paljon hyvää. Se on oikeasti tosi taitava. Mutta edelleen jokin oma henkilökohtainen kosketus, jokin syvempi liikuttuminen jää puuttumaan. Haluan lukea jatko-osat, mutta ainakaan vielä en koe mitään suurta intohimoa niiden suhteen. Olen nyt optimistisempi ja kiinnostuneempi, kuin ennen tämän lukemista, mutta en vieläkään siinä tilassa, että jatkoa pitäisi päästä lukemaan nyt heti.


Luin kirjan viime vuoden puolella.