torstai 31. maaliskuuta 2011

Tammi-helmi-maalis 2011

Useammissa kirjablogeissa olen törmännyt tapaan listata joko viikon, kuukauden tai vuoden aikana luettuja kirjoja. Ajattelin, että koska olen yksi listojen tekemistä rakastava, voisin itsekin ottaa tämän tavaksi. Mutta koska lukemieni kirjojen määrä vaihtelee seitsemästä kirjasta viikossa yhteen kirjaan kuukaudessa, niin ajattelin listata aina kolmen kuukauden välein luetut kirjat. Ja tänään maaliskuun viimeisen päivän kunniaksi teenkin ensimmäisen listaukseni!

Tummennetut/paksunnetut kirjat ovat olleet erityisesti mieleeni ja ovat sellaisia, jotka tästä listasta suosittelisin ainakin lukemaan. Suluissa päivämäärä, jolloin olen saanut kirjan päätökseen.

Tammi-helmi-maalis 2011

Tove Jansson - Vaarallinen juhannus (01.01)
Tove Jansson - Muumit ja suuri tuhotulva (04.01)
Justin Cronin - Ensimmäinen siirtokunta (18.01)
Tove Jansson - Taikurin hattu (21.01)
Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti (23.01)

Siri Hustvedt - Lumous (08.02)
Gabriel Garcïa Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys (27.02)

Augusten Burroughs - Maagista ajattelua (08.03)
Jodi Picoult - Yhdeksäntoista minuuttia (10.03)
Alan Drew - Vesipuutarhat (16.03)
Nicholas Sparks - Haikein terveisin (21.03)
Tommi Liimatta, Jouni Hynynen - Rillipää ja läski (29.03)


Vuosi alkoi tosiaan melko muumipainotteisesti. Itseasiassa joululomalla selailin ja lueskelin Tove Janssonista kirjoitettua elämänkertaa ja innostuin taas vähän enemmän muumeista, joista olen tosin tykännyt siitä asti kun äiti pisti ensimmäiset muumianimaatiot meillä kotona pyörimään noin 20 vuotta sitten. Muumien lisäksi lukaisin Ensimmäisen siirtokunnan ja vaikka mulla on sitä kohtaa edelleen hyvin ristiriitaiset tunteet, niin jos ylimääräistä aikaa on, niin kyllä se kannattaa melkein läpi lukaista.

Helmikuussa tuli luettua kaksi kirjaa, jotka eivät suoraan sanoen oikein iskeneet ja tästä syystä jankkasin niiden parissa turhankin pitkään. Maaliskuussa sen sijaan olen lukenut erilaisia ja innostavia kirjoja paljon! Maagista ajattelua oli tosiaan ihan lemppari ja myös Yhdeksäntoista minuuttia oli kiehtova. Eikä nuo kolme muutakaan huonoja olleet.

Sellainen lista. Miltäs näyttää? Olisi kiva kuulla vähän muidenkin mielipiteitä näistä kirjoista!

Nyt täytyy rientää syömään. En ole vielä ehtinyt, kun kävin töiden jälkeen ostamassa uudet silmälasit. Katsotaan, josko ne saatuani näkisinkin taas jotain. Sellaista. Hyvää huomenna alkavaa huhtikuuta!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Tommi Liimatta, Jouni Hynynen: Rillipää ja läski

Tommi Liimatta, Jouni Hynynen: Rillipää ja läski
kirjeenvaihto 2007-2009
s. 256 + sanasto


Rillipää ja läski on siis kooste Tommi Liimattan (Absoluuttinen Nollapiste) sekä Jouni Hynysen (Kotiteollisuus) kirjeenvaihdosta vuosilta 2007-2008. Kirjeissä miehet kirjoittavat omasta - ja vähän toistenkin - elämästään, työstään, jaksamisestaan, perheistään ja matkoistaan. Kirjeissä puhutaan paljon henkilöistä, jotka itselle eivät sano mitään, mutta kirjan lopussa on "hauska" sanasto, josta voi vilkuilla, että kenestä on milloinkin kyse. Onpa kirjassa vielä yksi bonuskin - joka tosin minulle oli enemmänkin miinus - mutta enempää en halua paljastaa.

Itse lähdin lukemaan kirjaa pakkomielteestäni kirjemuotoisiinkirjoihin sekä elämänkertoihin. Tässä yhdistyi molemmat ja mikäs sen parempaa. Kirjan kirjoittavat eivät ennestään olleet minulle erityisen tuttuja tai merkittäviä, eli en lukenut tätä varsinaisesti kirjoittajien vuoksi. Tottakai molemmat entuudestaan tiesin.

Minulle itselleni oli aika suuri pettymys se, että kirjeenvaihtajat olivat päättäneet aloittaa kirjeenvaihdon nimenomaan tarkoituksenaan julkaista ne kirjana. He eivät siis kirjoittaneet kirjeitä pelkästään toisilleen, vaan samaan aikaan suurelle yleisölle ja ainakin itse sanoisin, että se jopa vähän näkyi kirjeissä. Tyylissä, "muka hauskoissa sattumissa" ja ehkä tietynlaisena sensuurina. Toisaalta vaikeahan sitä on sanoa millaisia kirjeitä olisi tullut, ellei lähtökohtana olisi ollut julkaista ne. Tai ehkä kirjeitä ei olisi tullut lainkaan. Toisaaltahan tässä oli ihan hauskakin idea tuoda itseään julki tai kirjoittaa jonkinlaista elämänkertaakin jopa.

Kirjeissä kieli oli pääosin hyvää, mutta varsinkin Liimattan kirjeet meni usein vähä yli ymmärryksen. Ne olisivat ehkä vaatineet vähän enemmän taustatietoja tai keskittymistä lukijalta. Hynysen kirjeet olivat paljon selkeämpiä ja yksinkertaisempia. Toisaalta kieli tuntui välillä vähän turhankin harkitulta. Toisaalta molemmat kirjoittivat oikein hyvin, eikä siitä oikein voi kirjan kirjoittanutta moittia.

Kirjeiden sisältö on sitten seuraava asia. Pääosin kirjeitä luki ihan mielenkiinnollakin, mutta en lukisi itseäni ihan kohdeyleisöksi. "Äijäjutut", jatkuva ryyppääminen ja seksistä/panemisesta jne kirjoittaminen välillä tympäisi. Enkä kyllä itse haluaisi olla Hynysen vaimon paikalla - en ainakaan luettuani tuon kirjan. Kirja oli toisaalta mielenkiintoinen kurkkaus musiikoiden/taiteilijoiden elämään. Ja oli kirjassa ne omat hauskatkin jutut, ei miehiltä huumoria puuttunut.

Ei tämä siis huono ollut. Olenkin tässä pohtinut, että onko tämä kahden vai kolmen vai kahden ja puolikkaan kisun ansainnut. Päätös ei ollut helppo. (Ps. Näyttääkö tuo 2 ja puoli vähän hassulta noin?)

♥½
"Sen verran venkuloita, että vaimoni sanoi minua juuri homoksi. Piti omituisena sitä, että tulin parin viinilasin ja aikaisemmin tallennetun Wallander-elokuvan katsomisen jälkeen kirjoittamaan sinulle kirjettä, enkä mennyt hänen viereensä sänkyyn. Nyt kun yön hämärässä asiaa mietin, niin aika omistuistahan se on."

"En halua löytää sisäistä teinityttöäni."


"Odottelen vaimoani töistä. Lähden huomenna keikoille ja haluan tyhjentää pussini ennen sitä. Eikö olekin romanttista?"

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Nicholas Sparks: Haikein terveisin

Nicholas Sparks: Haikein terveisin
suom. Hilkka Pekkanen
s.329, WSOY
elokuvan on ohjannut Lasse Hallström


Arvatkaas vaan mitä minä keksin tehdä viime yönä sen sijaan, että olisin nukkunut kuten kuka tahansa järkevä, jonka seuraava työpäivä alkaa kahdeksalta? Joo, korvasin yöunet tosiaan lukemalla Nicholas Sparksin Haikein terveisin ja vollottamalla tyynyni märäksi.

Haikein terveisin ei nyt välttämättä kuulu mihinkään laatukirjallisuuteen, mutta onhan tuo ihan viihdyttävää rakkaushömppää, jonka ääressä nyt aina yhden yön pillittää. Kirja on pääasiassa pelkkää tunteiden paloa, eikä siitä välttämättä saa paljon irti, ellei ole sitten suurikin romantikko (tai toivoton, kuten minä taidan olla). Toisaalta tässä tarinassa elettiin myös hetkinen sodan keskellä, koettiin Yhdysvaltojen armeija ja toisaalla tutustuttiin autistisiin lapsiin ja aikuisiin. Eli tarinassa on paljonkin erilaisia vivahteita.

Tarinan kulku on pääasiassa se, että poika tapaa tytön, pitää tytöstä ja tyttö pitää pojasta. Poika on entinen pahis ja tyttö kuin enkeli. He rakastuvat, mutta asiaa monimutkistuttaa se, että poika on sotilas ja joutuu oleilemaan suurimman osan ajastaan toisessa maassa. Se, miten tarina selviää ja saavatko tyttö ja poika lopulta toisensa, pitää teidän selvittää itse. En halua pilata keltään muulta mahdollisuutta pillittää tämän ääressä!

Intouduin tosiaan lukemaan kirjan, koska olen aiemmin nähnyt sen pohjalta tehdyn elokuvan. Elokuva ei nyt ollut mikään kovin järisyttävä - siskoni mielestä totaalisen paska -, mutta tarina oli kiinnostava. Tietysti ajattelin, että kirja päihittää elokuvan, mutta tässä tulee taas tällainen harvinainen poikkeus, kun tuntuu siltä, että elokuva saattaa jopa voittaa kirjan.

Elokuvan tarina poikkeaa hyvin paljon kirjan tarinasta, vaikka tietysti pääideat ovat samat. Elokuvassa kokonaisuus on ehkä parempi. Ja elokuvassa hahmot ainakin ovat särmikkäämpiä ja mielenkiintoisempia.

Kirja saa kyllä pisteitä siitä, että se on kirjoitettu miehen näkökulmasta! Miinusta siitä, että kieli on todella tökeröä ja kökköä paikoin ja kirjassa on muutamia virheitä (ei kirjoitusvirheitä, lähinnä sitä, että kirjailija on tainnut unohtaa mitä on aiemmin kirjoittanut). Hömppäkirjojen ystävälle varmasti ihan kivaa luettavaa!


"Sen jälkeen hän on ollut kotiäiti ja toimii äitinä kaikille, jotka sattuvat tarvitsemaan äitiä."

"-- tiesin että voisin elää vaikka satavuotiaaksi ja käydä joka ikisessä maailman maassa, mutta mikään ei voisi ikinä vetää vertoja hetkelle, jona ensimmäisen kerran suutelin unelmieni tyttöä, ja tiesin, että rakkauteni kestäisi ikuisesti."

"-- enkä pystynyt ajattelemaan muuta kuin sitä, että halusin herätä hänen vierellään loppuelämäni joka ikisenä aamuna."


maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kuka, mitä, missä, milloin?

Luettua blogin Sanna oli heittänyt minulle haasteen (kiitti!) ja tässä nyt sitten minunkin vastauksia vielä.


Kuka?

Katri, 21 vuotta. Tällä hetkellä päiväkotitäti, joka tykkää lapsista, kissoista ja kirjoista. Pian toivottavasti opiskelija tai maailmanmatkaaja. Mulla on maailman paras poikaystävä ja hulluimmat kissat. Pakkomielteilijä, laiska ja tällä hetkellä hyvin kurkkukipuinen.

Mitä?

Kirjoja, tarinoita, elämää. Tänne kirjoitan pääasiassa mielipiteitäni lukemistani kirjoista, joskus jotain muuta.

Missä?

Turussa, omassa kodissa, joskus jossain muualla. Luen melkein missä vaan. Oma sänky tosin on paras paikka, aamupalapöytä toinen, jos vaan ei ole kiire minnekään.

Milloin?

Aina kun on aikaa. Luen läpi yön, jos sille päälle satun. Tänne kirjoitan melkein heti kirjan luettuani, jos vaan suinkin ehdin.

Mitä mielessä nyt?

Tällä hetkellä mieleen ei mahdu paljon muuta kuin tämä kamala kipu kurkussa, mitä tänään syödää, kuinka jaksan siivota huoneeni ja pitäiskö vaan sittenkin ottaa kirja kainaloon ja sukeltaa peiton alle lukemaan.


Tämän on tainnut melkein jokainen jo tehdä. Toivon, että kaikki jotka eivät ole tätä vielä tehneet, tekevät tämän nyt!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Alan Drew: Vesipuutarhat

Alan Drew : Vesipuutarhat
suom. Satu Leveelahti
s.394, Otava

Olen oikeasti miettinyt nyt puoli tuntia, kuinka kertoisin tästä kirjasta paljastamatta liikaa. Se alkaa tuntua mahdottomalta tehtävältä. Yritetään siis kertoa jotain kirjan pääpiirteitä.

Kirja sijoittuu Turkin Istanbuliin ja tarina kertoo pääasiassa yhdestä turkkilaisesta perheestä. Tarina kulkee läpi maanjäristyksen ja sen seurausten. Kirja kertoo eri kulttuurien kohtaamisesta ja nuoresta rakkaudesta, jota toisen kulttuurissa ja perheessä paheksutaan. Toisaalta kirja kertoo myös paljon muslimeista ja Islamin uskosta ja sen sitovuudesta, siitä kuinka toiset haluavat vapauden. Niin ja toisaalta myös siitä, miten vaikeaa voi olla elää ilman oman kulttuurinsa tuomaa suojaa. 

Alkukankeuden jälkeen (eli ensimmäiset 50 sivua takkusi) luinkin kirjan sitten yhdessä päivässä. Tarina vei mukanaan ja ainakin minä halusin vain nopeasti tietää, mitä kirjassa seuraavaksi tapahtuu. Kirjan keskiössä oli myös kahden nuoren kielletty rakkaus, jonka ainakin minulle romantiikan nälkäiselle kelpasi hyvin. (Tunnustan: itkin melkein silmät päästäni.) Kirja oli siis aikas hyvä.

Tarina oli yhtä aikaa sekä suloinen että traaginen. Kirjan päähenkilöitä sääli, vihasi ja rakasti. Kirja oli aika tunteikas tai tunteisiin vetoava, ja toisaalta taas hyvin raadollista luettavaa, koska tarina voisi hyvin olla suoraa oikeasta elämästä.

Kirjassa oli tosin kaksi hyvin isoa miinusta. En tiedä johtuiko se nopeasta tahdistani lukea, kirjailijasta vai suomentajasta, mutta minusta kirjan kieli oli osittain vähän heikkoa. Kirjan idea oli hyvä, toteutus tuntui muutamassa kohdassa takkuavan. Toisaalta tämä saattaa olla ihan maku kysymys. Toisaalta kieli oli välillä hyvinkin nappiin osuvaa ja tarina sykähdyttävää.

Toinen iso miinus oli kirjan loppu. Harvoin lukee yhtä hyvää kirjaa, jonka loppu on näin surkea. Minä ihan suorastaan pakotin itseni lukemaan kirjan viimeiset sivut. Loppu oli todellakin pettymys monella tavalla. Kirja olisi saanut enemmän "tähtiä", jos loppu olisi ollut parempi. On vaan huono juttu, jos kirjan lopusta jää karvas maku suuhun. Siinä ei oikein auta edes se, että kirja muuten oli hyvä.


 ♥♥

"Jos on tarkoitettu, että ihminen yksinkertaisesti alistuu kaikkeen, silloinhan ihminen voisi yhtä hyvin vain paneutua maahan makaamaan ja kuolla, ihminen voisi sallia sen, että hänet tapetaan."

torstai 10. maaliskuuta 2011

Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia

Jodi Picoult - Yhdeksäntoista minuuttia
suom. Tytti Träff
s. 628, Karisto


En ole kyllä hetkeen lukenut yhtä nopeasti yli 600 sivua kuin nyt. Tämä kirja vei mukanaan alusta lähtien ja tätä ei lukenut kerralla 10 sivua, vaan 100. Tänään aamupala venähti yli tunnin mittaiseksi, kun satuin avaamaan tämän kirjan teekupin seuraksi. (Ehkä tässä kohtaa voi melkein sanoa, että onneksi olen sairaslomalla.)

Yhdeksäntoista minuuttia kertoo kouluampujasta ja hänen teostaan. Ja tarkasti kertookin. Kirjassa ruoditaan ampuja, hänen lapsuutensa, perheensä, ympäristönsä ja kaikki melkein puhki asti. Tapahtumia edeltävää aikaa, itse tapahtumaa ja tapahtuman jälkeistä aikaa kuvataan monen eri hahmon näkökulmasta ja ajatusten läpi. Miten monella tavalla asiat voikaan nähdä. Tarina kulkeutuukin eteenpäin samalla kun hahmoihin syvennytään aina vain lisää. Ei pelkästään ampujaan tai hänen uhreihinsa, vaan myös poliiseihin, lasten vanhempiin ja jopa naapureihin. Tästä huolimatta kirja ei ole millään tavalla tylsä tai sekava, vaan päinvastoin. 

Kirja ei etene kronologisesti aikajärjestyksessä, vaan välillä kerrotaan mitä tapahtui 17 vuotta ennen ampumista, mitä päivä ennen ja mitä 5 kuukautta sen jälkeen jne, niin, että pikku hiljaa koko mysteeri avautuu lukijalleen kokonaisuudessaan. Itse pidin tästä tavasta paljon. Kun paljastui palasia kerrallaan ja kun lopulta viimeinenkin puuttuva pala löytyi, ja kuvasta tuli ehjä. 

Kirjan teemana on pitkälti koulukiusaaminen ja ihmissuhteet. Kouluampuminen oli kirjan ydin, jonka ympärille kaikki rakentui. Kirja kyllä herättelee lukijaansa pohtimaan koko soppaa melko syvällisesti. Itsekin välillä aivan hämmästyi sitä, millaisia ajatuksia kirjan tapahtumat saivat itsessä aikaan. Ampujaa kohtaan tunsi sääliä ja ymmärrystä, vaikka eipä hänen tekoaan silti oikeana voinut pitää. Vai voiko? Niimpä.

Kirja oli hyvin realistinen. Ja kun taustalla on viime vuosina tapahtuneet ampumavälikohtaukset kouluissa, niin kirja tuli melko lähelle. Kirja myös herätti kiukkua ja itselle tuli ainakin se ajatus, että tämä pitäisi luetuttaa jokaisella peruskoululaisella ja miksei vielä lukiossakin. Kirja ottaa aika hyvin kantaa kiusaamiseen ja siihen, mihin se voikaan johtaa.

Muutama mutta kirjassakin silti on. Kuten sanoin, kirja on hyvin realistinen, sen voisi kuvitella todeksi. Silti muutamia hieman outojakin kohtia siinä oli, jotka olisi ehkä voinut jättää pois tai korvata muulla. Ne söivät ihan hitusen uskottavuutta, tai sitten en eivät vain sopineet siihen minun totuttuun ajatusmalliin. Lisäksi jäi pieni epäilys, että mikä nyt olikaan totta? Osa kirjan tapahtumista nimittäin avautui ei hahmojen ajatuksissa, tai kertojan äänellä, vaan siinä, että joku kirjan hahmoista tavallaan sanoi sen. Oliko se vain asianajajan puhetta, vai totta? Kuka tietää. Ja vaikka ampujaa päästiin hyvin lähelle ja hänestä jäi selvä mielikuva, niin silti kirjan viimeisillä sivuilla tuli tunne, ettei siltikään vielä täysin tiedä, millainen tapaus olikaan kyseessä.

Ainakin itseäni kirja ravisteli! Ja minusta tämä aihe on aina ajankohtainen. Koska kirjassa ei siis pelkästään ruodita kouluampujaa ja kouluampumista, vaan nuoruutta, nuorten herkkyttä, nuorten maailmaa, kiusaamista, perhe-elämää ja kaikkea, mikä on ihmiselle tärkeää. Kirja myös esittää paljon moraalisia kysymyksiä ja no, itselle jäi kysymys, missä hitossa ihmisten empatia on?

Mutta lukekaa tämä, niin tajuatte mistä puhun. Minä kun en voi kuin raapaista pintaa, etten paljasta yhtään enempää kuin on tarpeen.


 ♥♥♥♥

"Hän mietti, miltä kalasta oli tuntunut, kun se oli odottanut pääsevänsä kirkkaaseen siniseen mereen ja päätynyt räpiköimään paskassa."

"Jos sydäntään vähänkään raotti, se revittiin rinnasta heti."


tiistai 8. maaliskuuta 2011

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua
suom. Sami Heino
s. 266, Sammakko

Alkuun haluan sanoa sen, että tämä kirja on aivan loistava. Paras! Tämä oli kolmas lukemani kirja Augusten Burroughsilta ja pidän silti miestä jo lähinnä omana pienenä kirjailijaneronani. Vaikka olenkin lukenut vain suomennetut omaelämänkerralliset teokset, en epäile, etteikö Augusten pärjäisi myös fiktionaalisten romaanien maailmassa.

Mutta tosiaan, tämä oli Burroughsin kolmas suomennettu omaelämänkerrallinen teos. Poiketen edeltäjistään Juoksee saksien kanssa ja Kuivilla, tämä kirja koostuu tositarinoista, eli kirja ei ole yksi iso yhtenevä tarina, vaan erilaisia pieniä tarinoita kirjailijan omasta elämästä. Kirja ei silti ole millään muotoa sekava ja tarinat kyllä limittyvät hyvin yhteen. Kuin lukisi lyhkäisiä novelleja, joista kuitenkin koostuu yhtenäinen tarina.

Augustenin tapa kirjoittaa on, kuten takakansikin jo sanoo, "hauskaa, vinksahtanutta ja groteskia". Kerronta saattaa saada yhtä aikaa kauhistelemaan sekä nauramaan ja välillä miettii vaan omaa mielenterveyttään. Augusten tuntuu kirjoittavan suoraa sensuroimatta sen mitä ajattelee, eikä häpeile kertoa melko henkilökohtaisiakin paljastuksia ja ajatuksia.

Ainakin minua tarinat kiehtovat kovasti. Augusten on kokenut aika hurjia juttuja, jotka todellakin kuvottavat, ja hän on käynyt pohjalla, mutta säilyttänyt silti sen jonkin, mikä pitää hänet pinnalla. Augusten tuntuu osaavan nauraa itselleen - ja muille. 

Myönnän toki, että kirjat eivät ehkä vastaa ihan kaikkien kirjamakua, mutta itse pidän tätä sekä kahta aiempaa Burroughsin kirjaa suorastaan parhaimmistona, mitä olen lukenut. Ehkä olen tarpeeksi häiriintynyt, että kykenen tosiaan välillä tajuamaan tarkalleen, miksi Augusten ajattelee kuten ajattelee ja välillä jopa samaistumaan miekkosen ajatusmaailmaan. Pelottavaa!

Jos kestätte vähän kuvotusta, lukekaa! 

♥♥

"Minä henkilökohtaisesti koostun kokonaisvaltaisesti vioista, jotka on kursittu yhteen hyvillä aikomuksilla."

"Luin Vanhus ja Meri-romaania, mutta luomien auki pitämiseksi käyttämäni hammastikut saivat silmäluomeni vuotamaan verta."

"Antakaa lapsia haluavien ihmisten hankki niitä. Ja antakaa meidän muiden tuhlata ylimääräiset rahat itseemme. Homous ei tee ihmisestä pahaa. Se, ettei halua lapsia, ei tee ihmisestä pahaa. Kentien pikkutytön kämmen- ja sormiluiden murskaaminen tekee ihmisestä pahan, mutta se oli vahinko."

"Vaikka pystyin säilyttämään mielevän ilmeeni, henkisesti oksensin hänen naamalleen."




tiistai 1. maaliskuuta 2011

The Gorgeous Blogger


Minäkin sain sitten tuon jo monessa blogissa nähdyn The Gorgeous Blogger palkinnon Laurenilta. On kiva tulla huomatuksi, vaikka onkin vasta ihan "untuvikko" ja ehtinyt sanoa sanottavansa vasta parista kirjasta. Joten kiitos ja kumarrus!

Tämän palkinnon pääidea taitaa silti olla tuo kysymyksiin vastailu ja vaikka olenkin ehtinyt päivitellä vasta kuuden merkinnän verran, niin ajattelin silti kokeilla vähän avata näitä päänupin ajatuksia mitä tähän blogiin tulee. 

1. Milloin aloitit blogisi?
Tämän blogin alle kuukausi sitten. Muita blogeja minulla on ollut ja mennyt jo jopa useampi vuosi!

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Tämä on ihan vain kirjablogi. Pääasiassa siis haluan kirjoittaa lukemieni kirjojen herättämiä ajatuksia ylös ja näin mahdollisesti myös suositella muille hyviä kirjoja. Ehkä vaaditaan vielä muutama kuukausi ja merkintä lisää, jotta voi sanoa, mitä tämä sitten oikeasti alkaa sisältämään. Ehkä tästä tuleekin vain kanava negailla, miten hitaasti jotku kirjat etenee ja miten hyvät kirjat ovat niin kovin lyhkäsiä! Mutta toivotaan että ei, ja että keskittyisin ihan vaan muuten siihen kirjojen maailmaan.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen?
Aika moni on tainnut vastata samalla tavalla, mutta eiköhän se ole se jokaisen tyyli kirjoittaa. Jokaisen blogin takana on erilainen persoona, joka tekee myös blogista usein persoonallisen. Itse pyrin kirjoittamaan mahdollisimman luontevasti ja itseäni sensuroimatta ajatuksiani ylös. Haluan myös pitää tämän blogin mahdollisimman yksinkertaisena ja helppona lukea. Olen meinaan itse törmännyt siihen, että jotkut hyvätkin kirjablogit on jotenkin kovin sekavia, väreillä ja kuvilla kyllästettyjä, ja että se itse asia ikään kuin hukkuu siihen. Katsotaan miten tässäkin käy!

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olen kirjoittanut todella nuoresta erilaisia blogeja (yhtä henkilökohtaista "nettipäiväkirjaa" jo melkein kymmenen vuotta!) , koska koen pystyväni ilmaisemaan itseäni parhaiten kirjoittamalla. Lisäksi lukeminen ja kirjoittaminen ovat aina olleet se minun juttu, siitä asti kun lukemaan ja kirjoittamaan opin. Kirjablogi syntyi tarpeesta saada vähän "avautua" lukemistani kirjoista ja kun goodreads (johon olen totaalisen koukussa) on kuitenkin eri asia kuin blogi. Muistoissani on myös lukion lukupiiri, josta nautin kovasti. Oli ihana saada puhua kyllästymiseen asti lukemastaan kirjasta ja niin, että moni muu oli lukenut saman opuksen.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Muokkailen ja muovaan tätä tässä koko ajan mieleisemmäksi, elikkäs tähän on vaikea sanoa mitään, kun ei tämä ole vielä oikein saanut sitä lopullista muotoaan. Ehkä haluaisin tästä entistä selvemmän ja ehkä haluaisin saada enemmän aikaa ja energiaa lukea kirjoja, jotta olisi enemmän myös kirjoiteltavaa. Mutta kuten ihka ensimmäisessä merkinnässä totesin, minä en ala lukemaan kirjoja vain siksi, että päivittelisin. Joten pitää ehkä odotella vähemmän kiireisiä viikkoja, kun taas ehti lukeakin.





Niin ja koska tämän ovat varmaan jo kaikki tehneet, en taida keksiä nyt ketään kenelle tämän antaisin eteenpäin. Kaikki halukkaat tehkööt tämän!