torstai 30. kesäkuuta 2011

Huhti-touko-kesä 2011


Näin kesäkuun viimeisen päivän kunniaksi on jälleen aika vilkaista taaksepäin ja listata viimeisten kolmen kuukauden aikana luetut kirjat. (Edellinen listaus löytyy täältä.) Minun lukuintonihan tosiaan vaihtelee ja välillä tulee luettua kuukaudessa yksi kirja, joskus 30. Sen vuoksi listaan aina kolmen kuun kirjat kerralla.

Jatketaan samalla linjalla kuin viimeksikin, eli paksunnetut kirjat ovat olleet erityisesti mieleeni (4-5 sydämen/tähden saaneita kirjoja) ja sellaisia kirjoja, jotka ainakin listoilta kannattaisi lukea. Suluissa päivämäärä, jolloin kirja on saatu päätökseen. Tällä kertaa myös kirjan nimeä klikkaamalla pääsee lukemaan kirjan arvostelun.

Huhti-touko-kesä 2011

Miina Supinen - Liha tottelee kuria (03.04.)       
Kim Echlin - Kadonneet (04.04)
Helen Walsh - Englantilainen tragedia (11.04)          
Paulo Coelho - Zahir (24.04)
Suzanne Collins - Matkijanärhi (Nälkäpeli #3) (29.04)

Mary Ann Shaffer & Annie Barrows - Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (05.05.)

Nicole Krauss - Rakkauden historia (04.06)
Emma Puikkonen - Turkulainen näytelmä (05.06)
Sue Monk Kidd - Mehiläisten salaisuudet (06.06)
Uma Karma - Kaiken se kestää (07.06)
Heidi Köngäs - Luvattu (09.06)
Helen Walsh - Lutka (12.06)
Patricia McCormic - Viilto (13.06)
Kamila Smahsie - Poltetut varjot (17.06)
Paula Havaste - Kaksi rakkautta (18.06)
Noora Shingler - Marjoja & Maskaraa (20.06)
John Boyne - Poika raidallisessa pyjamassa (22.06)
Tove Jansson - Muumit: Sarjakuvaklassikot IV (23.06)
Tove Jansson & Tuulikki Pietilä - Haru, eräs saari (23.06)
Marjane Satrapi - Persepolis (24.06)
Marjane Satrapi - Persepolis 2 (24.06)
Aino Kontula - Rexi on homo ja opettajat hullui! Opettajan päiväkirja (25.06.)
Doris Lessing - Viides lapsi (26.06)

Mielestäni tämä listaus on aika hauska, kun tästä huomaa hyvin viimeisten kolmen kuukauden elämäntilanteeni. Huhtikuussa luin melko innokkaasti töiden ohessa, kunnes jäin tankkaamaan tuota Coelhon Zahiria. Zahirin aloitin jo maaliskuun puolessa välissä, mutta vasta huhtikuussa sain sen päätökseen. Huhtikuussa osallistuin myös monen muun bloggaajan tavoin 30 days of books - haasteeseen.

Toukokuun alussa olen saanut luetuksi yhden kirjan, yhden erittäin hyvän kirjan. Tämä oli ennen kuin kuulin toukokuun lopulla odottavasta selkäleikkauksesta ja muutosta. Toukokuu meni tosiaan pakatessa, stressatessa ja ylimääräisten työjuttujen parissa. Luin Rakkauden historiaa toukokuun puolella, mutta ehdin lukea sen loppuun vasta kesäkuussa.

Kesäkuu on mennyt sairaslomaa viettäen ja tästä syystä aikaa lukemiselle on toden totta ollut. Kesäkuussa luettujen määrä näyttää melko suurelta, mutta sen verran on sanottava, että mukaan mahtuu tosiaan 3 sarjakuvaa ja monta melko ohutta kirjaa. Kesäkuun listassa näkyy myös hyvin se, että juhannuksena mökillä tuli tosiaan vielä luettua, mutta kaupunkiin palatessa ja olon kohentuessa lukemiset ovat jääneet. Eilenkin oltiin uimassa ja tänään olisi tiedossa pieni kaupunkikierros (ostosten tiimoilta), eli saa nähdä, millainen kuukausi tuosta heinäkuusta tulee!

Mutta tällainen lista tällä kertaa. Miltäs näyttää? Mielelläni kuulisin myös muiden mielipiteitä! Ja suosittelinko ollenkaan oikeita kirjoja tältä listalta mielestänne?

Nyt täytyy varmaan harkita aamupalaa (kyllä kello yksi päivällä, mutta eilen vasta heräsin tähän aikaan) ja sitten suunnnata kohti keskustaa. Toivotan teille maailman parasta kesäkuun viimeistä päivää (tehkää jotain spesiaalia!) ja huomenna alkavaa heinäkuuta!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Doris Lessing: Viides lapsi

Doris Lessing: Viides lapsi
suom. Heidi Järvenpää
s.160, Seven

Viides lapsi on ensimmäinen kirja, jonka luin Doris Lessingiltä. Kirja teki vaikutuksen. Tai pikemminkin tarina teki vaikutuksen, jopa niin suuren vaikutuksen, että kun mietin kirjan tyyliä yleisesti, minulla ei ollut hajuakaan millainen tyyli kirjassa oli ollut. Mieleni täytti Ben, viides lapsi. Kirja imaisee mukaansa.

Kirja on melko ohut, kuin pitkä 160 sivuinen novelli, jossa ei ole lainkaan lukuja. Kirja etenee hengästyttävää vauhtia, kunnes lopussa lyödään vähän jarruja pohjaan ja lopulta pydähdytään ennen määränpäätä. Lukija ei koskaan pääse määränpäähän, suomeksi sanottuna, loppu jää hyvin avoimeksi.

Kirja kertoo nimensä mukaan viidennestä lapsesta. Harrietin ja Davidin viidennestä lapsesta. Viidennestä lapsesta, joka muuttaa kaiken. Lapsesta, joka ei ole kuten muut, mutta millainen hän sitten on? Mikä hän on? Ja miten tällaista lasta pitäisi kohdella? Mitä hänen kanssa on tehtävä?
Harriet tekee oman ratkaisunsa. Siitä, onko ratkaisu oikea, on monia mielipiteitä. Muutkaan vaihtoehdot eivät tunnu oikeilta. Mikä on moraalisesti oikein? Tämä kirja asettaa lukijalle monta kysymystä, pistää pohtimaan asiaa. Olisiko jotain voinut tehdä toisin?
Suosittelen lukemaan kirjan. Se on vaikuttava. Toisaalta minua kirjassa -yllättäen- häiritsi taas ihan mitättömät asiat. Kuten se, että Harriet ja Davit hehkuvat omaa elämäntapaansa ja sanovat, että kaikki haluaisivat elää kuten he, jos vain tekevät siitä mahdollista. Kaikilla ei kuitenkaan ole aivan samaa mahdollisuutta rahoittaa elämäänsä kuin heillä. Ehkä sellaisen hehkuttaminen tuntui vähän tympeältä.

Vaikka annankin tälle "vain" kolme sydäntä, kirja on silti oikeasti lukemisen arvoinen tarinansa vuoksi. Jokin siinä kuitenkin jäi häiritsemään.



Edit 26.12.2013: Kirja on edelleen vahvana mielessäni ja nyt antaisin tälle helposti viisi sydäntä. Lukekaa Lessingiä ihmiset!

Aino Kontula: Rexi on homo ja opettajat hullui!

Aino Kontula: Rexi on homo ja opettaja hullui!
Opettajan päiväkirja
s.222, Ajatus kirjat 2005


Lukaisinpa mökkijuhannusta viettäessämme myös tämän aikoinaan kohutun Aino Kontulan kirjan. Aino Kontula on itse peruskoulun opettaja, joka on kirjoittanut päiväkirjamuotoisen kuvaelman nykyajan peruskoulusta. Kun tämä kirja on julkaistu, olen itse ollut juuri siinä peruskoulusta lukioon siirtymisvaiheessa. Eli minunkin olisi pitänyt nähdä tämä Ainon kuvailema rappio peruskoulussa - missä vika, kun en nähnyt?

Ymmärrän miksi tämä on aikoinaan ollut kohuttu. Enkä itsekään kiistä, eikö peruskoululaiset olisivat olleet ja varsinkin nykypäivänä ole - no - suht kauheita tapauksia. Ja nykypäivänä kun opettajien auktoriteettia on kavennut mielettömästi ja jo pelkästä karjaisusta saattaa joutua ongelmiin, niin ei ihme, että nämä 13-15 vuotiaat tuntuvat kävelevän opettajiensa yli mennen tullen.

On silti pakko edelleen sanoa, että itse olen kyllä nähnyt peruskoulun vähän eri silmin enkä voi ymmärtää opettajan tuntemaa kauhua. Esimerkiksi opettaja vältteli vapaa-aikanaan erinäisiä paikkoja - miksi? Miksi hänen tarvitsi pelätä? Itse en ole koskaan ollut minkäänlainen häirikkö, eli en todellisuudessa tiedä, millaisia päähänpistoja esimerkiksi tarkkailuluokkalaiset voivat saada, mutta itseäni ei ainakaan ikinä kiinnostanut edes nähdä opettajia vapaa-ajalla. Tosin tämä olikin yksi asia mistä järkytyin - tekeekö joku oikeasti noin? Vainoaako joku oikeasti opettajia? Minä en tiedä, mutta en ole kyllä tällaisista tapauksista ainakaan kuullut tätä ennen. Näiden ns. häiriköidenkin kiinnostus koulua kohtaan tuntui katoavan sen saman tien, kun he koulun ovista vapauteen pääsivät. Mutta, tämä on vain se, miten itse olen asian nähnyt, ei totuus.

Oli meidänkin koulussa opettajia, joille naureskeltiin ja joitakin saatettiin pilkata jopa päin naamaa. Selän takanahan nyt puhuttiin jokaisesta, opettajasta ja oppilaasta. Mutta syynä oli myös opettaja itse välillä. Toiset opettajat kun saivat luokan pysymään hiljaa aina tunnin alusta loppuun, toiset eivät ikinä. Minusta nyt ei vain voi antaa esimerkiksi 15 vuotiaiden poikien kävellä ylitseen. Ja tottakai ne sen tekevät, jos kukaan ei pistä vastaan. Osalla sen ikäisistä kun ei tunnu olevan mitään empatiakykyä esimerkiksi, pitää vaan pistää ruotuun muuten. Ja karkea kieli nyt vain tuntuu kuuluvan tuohon ikään, ei silti, että se olisi mikään puolustus.

Mutta olenko oikeasti ollut näin sokea, etten voisi tunnistaa esimerkiksi omasta yläasteestani noita piirteitä? Osan kyllä, todellakin, mutta osaa en. Meilläkin oli omat häiriköt, pari siirrettiin tarkkikselle aikoinaan ja kyllä meidänkin luokat pojat sättäsi ja höpötti. Mutta me myös kuunneltiin ja opiskeltiin. Vai onko tämä nyt se harha, kun itse on kuunnellut ja opiskellut ja parhaat ystävät koulussa olivat varsinaisia "hikkejä", niin on jäänyt muistikuva, että suurin osa tunneista meni ihan rauhassa kuunnellen? Meidän luokka oli kyllä muutenkin melko opiskelumotivaatioinen, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

En siis halua missään nimessä väittää, etteikö Kontula kirjottaisi rehellisesti oman näkemyksensä ja tuntemuksensa. Ja jokainen koulu on erilainen. Itse vaan en yläasteaikoina nähnyt, että opettajat olisivat olleet mitenkään uhattuina. Muutamat pistivät välillä vähän kampoihin ja ranttaliksi, mutta hyvin vähäistä se oli. Tosin, hirveää jos asia näin on. Ja se on sanottava, että peruskoulu on muuttunut. Itse olen haaveillut mm. opettajan ammatista, mutta pelkkä ajatus yläasteella opettamisesta kauhistuttaa. Eli, ehkä tämä kirja onkin todenmukaisempi kuin edes myönnän. Ehkä en vain muista, mutta takaraivoon on jäänyt kammo.

Kirja oli ihan mielenkiintoinen ja nopea luettava, aihe oli kiinnostava, mutta mikään kirjallinen mestariteos tämä ei ole.


"Teppo huutaa, että luonnonsuojelu on perseestä ja kaikki kierrättäjät, erityisesti koirankarvojen ja sukkahousujen uusiokäyttäjät pitäisi välittömästi tappaa."

"Hän tietää, että sota ja kärsimys kasvattavat. Minä protestoin; ilman sotaakin pitäisi oppia elämään ihmisiksi."

Marjane Satrapi: Persepolis & Persepolis 2

Marjane Satrapi: Persepolis & Persepolis 2
suom. Taina Aarne
sivuja: tarpeeksi, LIKE

Marjane Satrapin taidokkaat sarjakuvat ovat sarjakuvamuotoon tehty omaelämänkerta, joka raottaa ensimmäisessä osassa Marjanen lapsuutta Iranissa (Iranilainen lapsuuteni) ja toisessa osassa arkeaan maahanmuuttajana Itävallassa (Kotiipaluu). 

Ensimmäinen osa sijoittuu Iraniin vuodesta 1980 vuoteen 1984, eli sarjakuva kuvaa Marjanen elämää 10 vuotiaasta 14 vuotiaaksi. Kirja kuvaa Iranilaista arkea noina vuosina. Arkea, jossa politiikka oli tiukasti läsnä joka päivä. Tuolloin mm. hunnukäytöstä tuli pakollista, jotta "naiset olisivat turvassa kaikilta potentiaalisilta raiskaajilta". 

Minusta ensimmäinen osa on hyvä, lämminhenkinen, vaikka avaakin ovet näkemään kaiken väkivallan ja kauheuden, jota Iranissa tuolloin tapahtui. Kirja on mukavan humoristinen ja piirrostyyli yksinkertainen, mutta sitäkin mainiompi ja toimiva. Tosin pakko myöntää, että osa tämän sarjakuvan politikoinnista meni kyllä vähän ohi ja muutamissa kohdissa olin totaalisen pihalla, että kuka nyt olikaan kukin ja miten tuossa nyt noin kävi ja miten tuo nyt kukistetaan ja apua, kuinka tähän päädyttiin. Mutta uskoisin oleellisimman selvinneen. Synkkä tämä on, siitä ei pääse mihinkään.

(mikäli tekstistä ei saa selvää, klikkaa kuvaa!)


Jos ensimmäinen osa käsitteli pitkälti politiikkaa ja esimerkiksi juuri huntua ja sen käyttöä, niin toinen osa kuvaa mielestäni enemmän Marjanen kasvua, kehitystä ja kokemuksia maahanmuuttajana. Toisessa osassa kun Marjane ei enää ole Iranissa, vaan Itävallassa. Elämä Itävallassa ei kuitenkaan suju täysin suunnitelmien mukaan ja Marjane palaa kotiinsa Iraniin mm. opiskellakseen, mutta se, että onko se lopullista, teidän pitää itse ratkaista ja lukea sarjakuvat.

Itse pidin jostain syystä enemmän tästä toisesta osasta. Vähemmän turhan rankkaa politiikkaa ja enemmän yksilön kuvausta. Toisaalta Marjane oli tässä jo saanut vähän tuntumaa sarjakuvantekoon, mikä ehkä näkyi hieman järkevämmässä ja selkeämmässä kokonaisuudessa, piirrustyylissä sekä huumorissa! Toinen osa oli mielestäni hauskempi, tässä tosin kuvattiin vähemmän Iranissa tapahtuneita kauheuksia, joten tämä ei ollut yhtä synkkä kuin ensimmäinen osa.




Suosittelen tutustumaan molempiin!

Persepolis: ♥♥ 
Persepolis 2: ♥♥

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Tove Jansson, Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari


Tove Jansson, Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari
suom. Liisa Ryömä
s.103, WSOY

Haru, eräs saari on Tove Janssonin kirjoittama ja hänen elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilän maalauksilla kuvitettu teos, kurkkaus näiden kahden elämään heidän yhteisellä mökillään.

Kirja on päiväkirjamainen kuvaus siitä, kuinka Tove ja Tuulikki löytävät saaren, jolle haluavat rakentaa oman mökin. Mökkiä aletaankin rakentaa muutaman tutun ja tuntemattoman miehen avustuksella. Mökki nousee ja pian saarella vietetään yhteisiä kesiä niin kahdestaan kuin seurueenkin kanssa.

Minulle, joka rakastan Tove Janssonia, kirja oli kuin pala tämän mielettömän naisen elämää. Kirjan tyyli, tunnelma ja Tuulikin kuvat, jotka hitaasti sivu sivulta aukesivat katselijalleen. Meri, saaret ja luonto tulivat lähelle. 

Itsekin luin tämän kirjan tosiaan eräässä saaressa, merta haistellen. Melkein toivoi, että meri olisi myrskynnyt kuin kirjassa, että jonnekin lähelle olisi ajautunut lasti viinaa (...), jota lähteä pelastamaan.

Jos olette kiinnostuneita Tove Janssonista ja hänen elämästään, lukekaa tämä. Saatte tästä varmasti paljon. Muille kirja ei välttämättä ole yhtä antoisa, vaikka kirjan kuvaama luonto ja elämä ylipäänsä ovatkin mielettömiä. 102 sivuun mahtuu saaren löytäminen, mökin pystytys ja niin, myös se viimeinen kesä.

Maailma tarvitsee enemmän Tove Janssoneita!

 ♥♥

"Tarkemmin ajatellen Tooti voi tosiaan tikahtua nauruun mitä yllättävimmistä syistä, esimerkiksi kun hän tiskiveden sijasta heittää mereen mielivasaransa - entäpä sitten Smoky Mountains! Me ajoimme bussilla neljätoista tunita Charlestonista Smoky Mountainsille joita Toori oli ikävöinyt nähdäkseen pienestä pitäen, saavuimme päätepysäkille lumituiskussa, kaikki oli autiota, yksinäinen herra tiskin takana selitti alakuloisesti että Smoky Mountains oli talvella suljettu. Tootin mielestä se oli lystikkäintä mitä  hän oli eläissään kuullut, ja hän on sentään täysin normaali ihminen."

torstai 23. kesäkuuta 2011

Tove Jansson - Muumit: Sarjakuvaklassikot IV

Tove Jansson - Muumit: Sarjakuvaklassikot IV
suom. Anita Salmivuori ja Juhani Toivanen
s. 111, WSOY


Normaalisti en ole kirjoitellut tänne lukemistani sarjakuvista, sillä luen paljon sarjakuvia vähän kuin siinä sivussa enkä oikein tiedä, mitä niistä sanoisin. Sarjakuvat ovat minulle viihdettä ja yleensä otan sarjakuvan esiin esimerkiksi ennen nukkumaan menoa helpoksi luettavaksi. Olen kuitenkin ajatellut, että voisin muutamista tällaisita hieman "isommista" sarjakuvista (joita luen nyt vasta ensimmäistä kertaa) sanaisen kirjoittaa ja näin mahdollisesti jakaa mukavia lukuvinkkejä.

Tove Jansson on yksi suosikkikirjailijani ja - naiseni, ja etenkin hänen luomansa muumimaailma. Muumisarjakuvat varsinkin ovat olleet oikein viihdyttäviä, niissä on niin viisas elämänfilosofia, hyviä ajatuksia ja mietteitä sekä sopivissa määrin huumoria. Ja yhtäkkiä lapsuudesta tutut rakkaat hahmot kiroilevat, juovat viiniä, keittelevät viinaa ja antavat selkeitä signaaleja homoseksuaalisuudesta.

Tämä muumien neljäs sarjakuva-albumi sisältää sarjakuvat Muumipeikko Villissä lännessä, Niiskuneiti Rokokoossa, Muumi ja velvollisuudentunto, Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Muumipeikko ja kultainen häntä. Minun on myönnettävä, että kaksi ensimmäistä aikakoneen ympärillä pyörivää sarjakuvaa eivät oikein sytyttäneet minua. Ne eivät olleet huonoja, mutta eivät myöskään sitä parasta muumia. Vaikka muumipappa eli Two-Gun-Muumi osasikin riemastuttaa - sekä muumimamman huoli papan koroista.



Muumi ja velvollisuudentunne sen sijaan oli sarjakuvista parhain, hauskoin ja ehkä eniten myös vallitsevia normeja kritisoiva. Muumit näyttivät, miten hulluilta maailma voi näyttää. Minua tämä sarjakuva riemastutti suuresti ja olisin voinut napata melkein minkä tahansa ruudun tännekin. Vaikka ette mitään muuta muumisarjakuvaa lukisi, lukekaa tämä!

(napsauta kuvaa ja näet sen suurempana!)


Muumipeikko ja pyrstötähti on varmaan monelle tuttu. Siitä löytyy niin Tove Janssonin kirjoittama kirja kuvituksineen, tämä sarjakuva ja vieläpä animaatio. Maailmanlopuntunnelmiahan tässä kuvataan, mutta ei ehkä niin kovin vakavasti.


Viimeisestä sarjakuvasta Muumi ja kultainen häntä (josta ei ole esimerkkipätkää) viittaa osittain Tove Janssonin omaan elämään ja se on kuin hyvästijättö muumisarjakuville. Muumi ja kultainen häntä onkin tämän albumin ainoa sarjakuva, jonka Tove on tehnyt kokonaan itse. Muissa käsikirjoittajana on ollut myös Lars Jansson. Vaikka en voi moittia Lars Janssonin työtä, niin minusta se näkyy näissä (heidän ensimmäisissä yhteisissä sarjakuvissaan) selkeästi. Toven työ kun uppoaa takuuvarmasti - tämän albumin kahta ensimmäistä lukiessa tuli tunne, että jopa muumit voivat olla keskinkertaisia. Mutta ne eivät olekaan vain Toven käsialaa!

Minusta muumisarjakuvissa on aivan ainutlaatuinen tunnelmansa ja eihän muumihahmoja voita mikään. Itse pidän kovasti myös Toven tyylistä piirtää, vaikka esimerkiksi tämän albumin sarjakuvissa piirrustustyyli vähän vaihteleekin. Ja miten ihana kansi tällä koko albumilla onkaan!

Mikäli kaipaatte kesäksi jotain vähän kevyempää ja hauskempaa luettavaa, niin suosittelen kyllä tutustumaan tähän. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti!



 ♥♥



keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
suom. Laura Beck
s.206, Bazar


Luin tämän kirjan juuri loppuun ja olen vielä hieman sanattomassa tilassa, mutta haluan silti kirjoittaa tästä heti. Nimittäin kävelin tänään jokirantaa pitkin kotiin ja manasin tätä kirjaa suureen ääreen poikaystävälleni. Olin siihen mennessä lukenut 60 sivua ja todennut kirjan tylsäksi, typeräksi ja - "mikä kirjan tarkoitus muka on?!" Jos kirjoittaa kirjan, joka sijoittuu toisen maailmansodan synkkiin aikoihin, niin luulisi otteen olevan vähän toinen.

Nyt minun täytyy vähän perua sanojani. Myönnän toki, että kirja oli alkuunsa hyvinkin pitkäveteinen ja että kirjan päähenkilö Bruno ei tuntunut kovin uskottavalta 9 vuotiaalta. Eihän 9 vuotiaat nyt sentään noin typeriä ole, mietin, kun päähenkilön ajatusmaailma tuntui samalta kuin mitä itse totuin päiväkodissa 3-6 vuotiaiden ryhmässä ja vieläpä lapsellisemmalta. (3-6 vuotiaat eivät ole typeriä, mutta jos 9 on samalla tasolla, niin saa sanoa salaa hiljaa vähän typeräksikin, ainakin jos kyse on fiktiivisestä hahmosta.) Kaiken lisäksi ihmettelin kirjan nimeä (seuraa pieni juonipaljastus, mutta uskon, ettei tämä kovinkaan monen lukukokemusta pilaa), sillä poika raidalisessa pyjamassa astuu kuvioihin vasta kirjan puolivälin tienoilla.
Annan kirjalle kiitosta lukujen hauskasta otsikoinnista, mutta muuten kirja tuntui - kuten jo sanoin - hieman pitkäveteiseltä. Onko kirjan ideana oikeasti se, että kuvataan tuon karmean ajanjakson tapahtumia lasten silmin? Varsinkin näin "sokean" lapsen silmin. Lapsen, joka kutsuu Hitleriä Hilleriksi ja Auschwitz vääntyy Aus-vitsiksi ja joka ei "kuule" ilkeää nimitystä juutalaisista. Kirjan juoni kun ei kovin kummoiselta alkuunsa vaikuta: pieni poika Bruno joutuu muuttamaan Berliinistä Puolaan, lähelle Auschwitziä ja jää kaipaamaan mm. ystäviään ja isoäitiään. Päivät hän käyttää samoin, kuten useat 9 vuotiaat aina siihen asti, kunnes tutustuu ikäiseensä poikaan aidan toiselta puolelta. No, vastaukseni aiempaan kysymykseen on että ei. 

Tämän ohuen kirjan idea paljastuu tasan vasta sitten, kun on jo lukenut kirjan. Itselleni oikeastaan valkeni kirjailijan idea vasta luettuani lopusta hänen jälkisanansa. Aivan. Tämä ohut läpyskä sai minut järkyttymään ja ennen kaikkea omasta tavastani ajatella.


(Seuraava pätkä sisältää oleellisia juonipaljastuksia, jotka mahdollisesti pilaavat lukukokemukseksi. Älä siis lue seuraavaa pätkää, mikäli kirjaa et ole vielä lukenut, mutta haluat sen lukea.) 
Keskinkertainen tarina sai todellakin traagisen päätöksen Brunon kohtalon myötä. Minua sieppasi sielusta siitä lähtien, kun Bruno meni aidan ali. Tiesin, ettei tarina voisi kääntyä hyväksi. Kun Brunon kohtalo selvisi, olin järkytyksestä sanaton. Sen jälkeen järkytyin omaa reaktiotani: järkytyin tämän hirvittävän natsiupseerin pojan menehtymistä, vaikka samalla tavalla menehtyi miljoonia ihmisiä. Muidenkin poikia katosi, ja äitejä ja isejä ja setiä ja tätejä ja rakkaita. (Juonipaljastukset päättyvät tähän.)


Tämä on vähän sellainen kirja, joka ihan oikeasti tylsän alun jälkeenkin kannattaa lukea loppuun. Koska tämä on yksi niistä harvoista, jotka paranevat loppua kohden. Tarina on traaginen, mutta mikäpä toiseen maailmansotaan liittyvä kirja ei olisi? Minua tämä kirja ravisteli aivan omalla tavallaan, vaikka syynä ei suoraa olekaan itse kirjan tarina vaan sen herättämät ajatukset. Ja tarina on hyvä, jos se herättää lukijan ajattelemaan. Ainakin näin minä ajattelen.

Mutta kyllä toisesta maailmansodasta on tietysti parempiakin kirjoja kirjoitettu. Ja parasta olisi, jos niitä kirjoja ei koskaan olisi tarvinnut kirjoittaa. Kun niitä kirjoja kuitenkin on, on niitä aina välillä hyvä lukea ja muistaa. Muistaa se, mihin ihminen kykenee ja toivoa, että "Kaikki tämä tapahtui kauan aikaa sitten, eikä mitään sellaista voisi ikinä enää tapahtua. Ei tähän maailman aikaan."

 ♥♥

"Jos minulta kysyt, olemme kaikki samassa veneessä. Ja se vuotaa."

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Noora Shingler: Marjoja & maskaraa

Noora Shingler: Marjoja & maskaraa 
- Kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit
s. 313, Atena 2011

Aloitin lukemaan Marjoja & maskaraa sillä mielellä, että "aloitetaanpas tämä nyt tässä muiden kirjojen ohella, että saan tämän luetuksi". Ideana oli se, että saisin rauhassa sulatella kirjan asioita eikä lukeminen kävisi turhan raskaaksi. Ja pötyä! Minähän luin kirjan melkein kokonaan eilisen päivän aikana, enkä vaatinut sen kummempia sulattelutaukoja. Kiitos siis erittäin selkeästä ja helposti ymmärrettävästä kirjasta. Jopa "perusjamppa" ymmärtää!

Ennen kuin jatkan itse kirjasta kirjoittamista, minun täytyy hieman valaista taustaani ja sitä, mistä näkökulmasta kirjan luin. Olen nimittäin kasvissyöjä (, joka syö kalaa muutaman kerran vuodessa), olen laktoosi-intolerantikko ja vaikka testein ei ole todettu, niin maitoallerginen. Poikaystäväni on vegaani ja syönkin pääasiassa siis vegaanista ruokaa. Suosimme luomua kaikessa mahdollisessa: kasviksista ketsuppiin valitsemme mieluiten luomua riippuen kaupan tarjonnasta. Olemme molemmat kiinnostuneita aidosta ruoasta ja jo pidemmän aikaa pyrkineet syömään mahdollisimman hyvin.

Tästä näkövinkkelistä luettuna kirja oli minulle vähän kuin kannustushuuto, joka jaksoi innostaa minua jo eilisellä kauppareissulla syynäämään ostoskoria entistäkin tarkemmin. Kirjassa oli minulle jo entuudestaan tuttua tietoa, sillä olen lukenut aiheista paljon muualtakin (ja myös elänyt tämän mukaisesti) sekä tietenkin Nooran blogista. Mutta kirjassa oli myös uutta juttua, joka tietenkin riemastutti. Niin ja kertaushan on vain opintojen äiti. Kirja siis käsittelee pääasiassa sitä, mitä kaikkia erilaisia kemikaaleja niin syömämme ruoka kuin käyttämämme kosmetiikka sisältääkään ja miten nämä kemikaalit saattavat vaikuttaa meihin ja ennen kaikkea, miten niitä voisi vältellä! Shingler aloitti tutkimustyön kärsittyään mystisistä vatsavaivoista, joihin ei tuntunut löytyvän mitään syytä.

Minusta kirja on hyvä pakkaus, jossa on niin teoreettista tietoa kuin käytännön vinkkejä hauskalla kuvituksella varustettuna. Rento tyyli lähestyä asioita ja valaista lukijaa käytännön esimerkein toimii. Noora ei suoraan sano, mitä kenenkin pitäisi tehdä, vaan kyseenalaistaa ja johdattelee lukijankin kyseenalaistamaan ja tosiaan, antaa muutamia vinkkejä siinä sivussa. Ja kaikesta ei tarvitse luopua - ehkei tarvitse luopua mistään: nykyään melkein kaikelle löytyy terveellisempi, luonnollisempi ja luomumpi vastike.

On jotenkin surkuhupaisaa, miten sokeasti ihmiset luottavat siihen, että kun meille kerta jotain kovasti yritetään tarjota, niin pakkohan se on olla terveellistä. Minun atoopinen ihottumani helpottui heti kun jätin maidon ruokavaliostani - vaikka eikös maito ole juuri se, mitä meitä kannustetaan juomaan litratolkulla? Minulle se aiheutti vain ikäviä vatsavaivoja ja ihottumaa. (Eräällä työkaverillani sen sijaan lähti hiukset tippumaan päästä tukkoina, syytä etsittiin kauan ja viimein hiustutkimus paljasti syyksi maitoallergian - onneksi maidoton ruokavalio tepsi, ja nykyään hän saa jälleen nauttia jo paksuuntuneesta tukastaan. Myös itse kävin hiustutkimuksissa ja näin minultakin löytyi maitojuuria, mutta se ei kuitenkaan ollut pääsyy hiusteni harvenemiseen.) Laktoosi-intolerantista kärsivä serkkuni taas ei kykene juomaan maitoa Suomessa lainkaan, mutta Espanjassa hän joi sitä kärsimättä minkäänlaisista oireista. Jännä juttu eikös?

Kirja sisältää myös ruokareseptejä sekä listan esimerkiksi kosmetiikkamerkeistä, jotka ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa tai sen kriteerit täyttäviä. Eli kirja ei ole vain tyhjää puhetta, joka jättää lukijan miettimään, että mistä alottaisi vaan se tönäisee lukijan ikään kuin alkuun. Kirjan lopussa on hakemisto sekä lista kirjoista, joihin Noora tekstissään viittaa.

Ainoa mikä kirjassa minua hieman häiritsi, oli huumori. Tai huumori toimi ja kirja oli ihan hauska, mutta jotkut jutut, varsinkin usein toistettuina, tuntuivat enemmänkin "muka-hauskoilta" ja vähän väkisin väännetyiltä. Lennokas tyyli toimi aina kun se tuntui aidolta, joissakin kohdissa se tuntui vähän kaukaa haetulta.

Minulla olisi tästä kirjasta ja aiheesta niin paljon sanottavaa, että saatan palata kirjaan vielä toisen merkkinän verran myöhemmin, kun olen käynyt kirjaa vielä vähän uudestaan läpi ja ottanut ainakin ylös listan noista kosmetiikkamerkeistä! On nimittäin niin, että minä herkkänahkaisena käytän mielelläni luonnonkosmetiikkaa, enkä esimerkiksi apteekista ostettuja (vaikka niitäkin toki aina välillä), jotka nekin sisältävät ikäviä parabeenejä! Ja ihan totta, että tukka puhdistuu myös niillä ekokaupan tuotteilla. Itse olen niitä käyttänyt jo parisen vuotta tyytyväisin mielin sen jälkeen kun markettimerkit alkoivat aiheuttamaan minulle ikävää ihottumaa päänahkaan.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat yhtään kiinnostuneita omasta terveydestä, syömästään ruoasta ja ympäristöstä. Ja mielestäni kaikkien pitäisi olla näistä asioista kiinnostuneita.

Vai miten on, kiinnostaako tällaiset asiat teitä? Onko teillä ollut mystisiä oireita Nooran tavoin, jotka ovat helpottaneet ruokavaliota tai kosmetiikkaa vaihtamalla? Olisi kiva kuulla muiden ajatuksia ja kokemuksia!

Kirjasta on kirjoittanut myös Kirjavan kammarin Karoliina!

 ♥♥♥♥
"Pysymme hengissä syömällä. Elintarviketeollisuuden silmissä ruoka ei ole kuitenkaan ensisijaisesti hengissä pysymisen väline vaan bisnestä, jonka sivuvaikutuksena tyydytetään asiakkaiden nälkä."

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Paula Havaste: Kaksi rakkautta

Paula Havaste: Kaksi rakkautta
s. 355, Gummerus 2010


Päädyin lainaamaan Havasten kirjan jonkun mainittua siitä omassa huhtihaasteessaan. Ja onneksi, sillä pitkästä aikaa tuli luettua oikeasti hyvä suomalainen kirja. Aloittelin lukemaan kirjaa eilen illalla ja luinkin sitä saman tien reippaasti yli puolen välin, kunnes tänään heti aamusta jatkoin kirjan loppuun.

Kirja kertoo siis Anna nimisestä tytöstä, joka rakastuu ja menee naimisiin. Nuorten perhe-elämä lähtee kuitenkin käyntiin melko ikävissä merkeissä, sillä sota syttyy ja Annan mies Voitto lähtee rintamalle. Voitto palaa rintamalta ehjänä ja hetken perhe-elämä voi jatkua, kunnes koittaa jatkosota ja miehen on lähdettävä takaisin rintamalle. Anna siis elää useamman vuoden yksin kotona lastensa kanssa ja hoitaa niin omat kuin miestenkin työt, siinä sivussa hän yrittää opiskella ja kuinka ollakaan - rakastuu.

Kirja avaa lukijalle ovet sotien aikaiseen Suomeen; siihen, millaista elämä silloin kotirintamalla oli ja millaisina miehet rintamalta kotiin palasivat. Ja vaikka olisi samanlainen mustalammas kuin minä, että historia kiinnostaa, mutta jostain syystä juuri Suomen historia on maistunut aina hieman puulta, niin tämä kirja kyllä vie ajassa taaksepäin ja kuvailee sotien aikaa niin kiinnostavasti ja mielekkäästä näkökulmasta, että jopa minut kirja vei mukanaan.

Myös kirjan kuvailema maalaiselämä sai minut ainakin ihastumaan. Itsekin kun olen maalla 10 vuotta asunut, niin oli jotenkin ihana lukea kirjaa, joka toi eläväisenä puulla lämmitetyn saunan löylyt iholle, räsymattojen värit silmille ja jalkojen alla rahisevan hiekkatien. Unohtamatta hankia silmänkantamattomiin. 

Niin ja tarina oli hyvä. Kirja oli ihanan konstailematon, jotenkin niin aito. Ja yllätti lukijansa, ainakin minut. Yhdessä vaiheessa aloin todellakin miettiä, että olinko lukenut näin huolimattomasti, että tuollainen sivuseikka oli mennyt ohi. Piti ihan lukea aiempia kohtia uudemman kerran. Loppu tosin oli jälleen kerran lievä pettymys. Odotin jotain muuta, jotain suurta isoa ratkaisua kaikkeen. Mutta sanottava on, että eipä lopetus huono ollut.

Tämä Havasten kirja, joka on muuten ensimmäinen kirja, jonka kirjailijalta luen, sai minut tosissaan kiinnostumaan uudella tavalla Suomen historiasta ja varsinkin tällaisista hyvin kirjoitetuista romaaneista, jotka jonnekin menneisiin vuosiin sijoittuvat. Tällaisen kirjan kautta on paljon helpompi kuvitella elämä sota-aikoinakin, kuin koulun historiankirjoja selaamalla.

Suosittelen kirjaa kyllä kaikille. Varsinkin kaltaisilleni, jotka aina vaivautuvat, kun joku mainitseekin jotain Suomen historiasta. Pitäisiköhän tässä vielä se Tuntematon sotilaskin joskus lukea? Mutta se on varma, että Havastelta tulen kyllä jatkossakin lukemaan kirjoja!

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Sanna ja Jossu.

 ♥♥♥♥
"Ajateltiin, että se aiheuttaisi vakavia vaurioita naisten elimistölle, sillä kun oppi pakottaisi vertaaivoihin, kohtu surkastuisi."

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kamila Shamsie: Poltetut varjot

Kamila Shamsie: Poltetut varjot
suom. Kristiina Drews & Tommi Uschanov
s. 462, Gummerus 2010


Kun aloitin lukemaan kirjaa, jo muutaman sivun jälkeen kirjan tunnelma ja kaunis kieli - tässä tapauksessa tietenkin suomennos - vangitsivat  minut ja yritin lukea kirjaa hieman hitaammin, jotta se ei loppuisi niin nopeasti. 

Minä suorastaan rakastuin tämän kirjan alkuun, jossain sadan sivun paikkeilla olin jo täysin myyty. Sitten tapahtui jotain, jota minä luulin aluksi jonkun hahmon uneksi, ja uskottavuus hieman kärsi. Onneksi tämän pystyi antamaan pian anteeksi, sillä pian taas loistokas ja vangitseva tarina jatkui. Erilaisena kuin odotin, mutta edelleen yhtä kiinnostavana ja hyvänä. Kirjan loppu kuitenkin tuntui suorastaan lässähtäneeltä kirjan alun jälkeen. Minä jopa hieman jo odotin, että saisin vain nopeasti viimeiset 80 sivua luetuksi - vaikka loppu sitten kuitenkin pääsi yllättämään lukijansa.

Tämä kirja on hyvin taidokkaasti kirjoitettu ja tarina on todella sykähdyttävä. Tämän kirjan sivuilla on kuin olisi itse Japanissa, Nagasakissa atomipommin aikaan, välillä elämää sykkivässä Intiassa, Pakistanissa, Afganistanissa, New Yorkissa ja silti kirjan kauheudet jäävät hieman etäisiksi - eivät tule liian lähelle. Kirja on surullinen tarina, joka käy läpi monet maailman pahuudet, mutta sen kestää silti lukea. 

Kirjan keskiössä on Nagasakissa atomipommin aikaan asunut Hiroko, joka saa kokea paljon pahaa niin itse kuin läheistensäkin kautta. Hän matkaa ja asuu monissa maissa, ja silti pahuutta tuntuu olevan kaikkialla. Tarina on hyvin moniulotteinen ja maailmaa kuvataan monen Hirokon läheisen kautta.

Tämä on ehkä sellainen kirja, jonka jokaisen pitäisi lukea. Kirja, joka välillä palauttaa mieleen nekin onnettomuudet, jotka jo hetkeksi unohti täällä omassa suojatussa maailmassa. Enkä minä kyllä ole itse tainnutkaan lukea yhtäkään esimerkiksi Nagasakin pommituksiin liittyvää romaania. Asiatietoa tietenkin paljon.

Kirjailijan taidokkuudesta kertoo myös se, miten hahmot kasvavat ja muuttuvat kirjan sivuilla. Ja miten hän voi kuvailla kaiken niin kuin olisi ne itse kokenut? Se on melkein käsittämätöntä. Ja miten elävänä kaikki hahmot, kadut, asunnot avautuvat lukijalle. Miten sielunsa silmin pystyy näkemään Hirokon paljaan selän, tumman tukan tai Sajjadin, Razan kasvonpiirteet ja kaiken. Yksinkertaisesti kaiken. 

Odotin tältä kirjalta paljon ja se pitkälti myös vastasi odotuksiini. Heikkoutenaan vain lopetus, joka kyllä sopi kirjaan, ja joka oli kuin jatkumoa, mutta kun odottaa jotain muuta, niin sitten voi käydä näin ja pettyä.

Mutta minä sanoisin, että lukekaa tämä kirja.
Ps. Myös Sanna on kirjoittanut kirjasta täällä.


♥♥♥♥ ½

"Jokin hänen sisällään oli mennyt epäkuntoon, niin yksinkertaista se oli."

" 'Kun ihminen on yhdeksänkymmentäyksi, parasta mitä uskaltaa toivoa on se, että olisi hyvin säilynyt. Mikä tarkoittaa, että näyttää säilykkeeltä.' "

" 'Tämän maailman pitää lakata olemasta niin hirveä paikka' "

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Patricia McCormick: Viilto

Patricia McCormick: Viilto
suom. Milla Karvonen
s.171, Minerva kustannus oy


Viilto kertoo nuoresta tytöstä Calliesta, joka itsensäviiltelyn vuoksi joutuu "Laholatvaan" eli hoitokotiin. Callie ei aluksi puhu, mutta tarkkailee muita. Hänen kauttaan tutuksi tulevatkin syömishäiriöiset Becca, Tara ja Debbie, päihderiippuvaiset Tiffany ja Sydney sekä Amanda, joka myös viiltelee itseään. Kirjan edetessä Callie joutuu kuitenkin tilanteeseen, joka pakottaa hänet puhumaan - mikäli hän haluaa parantua. Kirjassa syvennytäänkin Callien viiltelyyn, syihin, miksi hän viiltelee ja tarina Calliesta aukeaa lukijalle pikku hiljaa. (Tai no, sivumäärän huomioiden melko nopeasti...)

Lainasin kirjastosta kirjan vain, koska se sattui olemaan jollain hyllyllä näytillä ja vaikutti takakannen perusteella ihan mielenkiintoiselta. Takakansi on kyllä hyvin harhaanjohtava. Kirja käsittelee mielenterveysongelmia ja itse olen ainakin syömishäiriöistä ja muista mielenterveydenongelmista niin paljon lukenut, että en kokenut saavani kirjasta irti mitään uutta. Tarina oli hyvin perinteinen, eikä kerrontakaan tehnyt kirjasta sen ihmeellisempää.

Kerronta on kyllä siitä aika hauska, että siinä on minäkertoja Callie, joka tavallaan kertoo kirjan terapeutilleen, "sinulle". Mitään muuta erikoita kirjassa ei oikeastaan olekaan. Kirja ei ole huono, mutta jos aiheesta on jo lukenut, kirja ei tosiaankaan tuo mitään uutta. Lyhyeen sivumäärään on kyllä mahdutettu yllättävän paljon, se on oikeastaan aika taidokasta kirjailijalta. Toisaalta kirjassa haluais ehkä syventyä myös muihin hahmoihin enemmän, kuin vain Callieen. Mutta tällainen tapaus tällä kertaa!
♥♥

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Helen Walsh: Lutka

Helen Walsh: Lutka
suom. Juha Ahokas
s. 251, Like

Luinpas sitten Helen Walshin esikoisteoksen Lutkan ihastuttuani aikoinaan hänen kirjaansa Englantilainen tragedia. Tämä kirja tuotti ehkä lievän pettymyksen ja onneksi olen lukenut jo aiemmin Englantilaisen tragedian, sillä tämän kirjan jälkeen en välttämättä olisi ollut yhtä kiinnostunut kirjailijan muusta tuotannosta.

Lutka kertoo pääasiassa nuoresta tytöstä Milliestä, sekä myös hänen ystävästään Jamiesta. Ja heidän ystävyydestään. Kirjassa kertojana onkin vuorotellen Millie ja Jamie. Tarina ei ole kovin kummoinen. Muutama nuori tyyppi vetää aineita, ryyppää ja harrastaa seksiä. Taustalla häilyy Millien perheen salaisuus sekä Jamien naisystävä. Osittan tarina on jopa hieman tylsähkö, vaikka kirja varmaan yrittääkin järkyttää lukijaansa sillä faktalla, että tällaista oikeasti tapahtuu. Kirja sijoittuu Englantiin ja kirjan mukana pääseekin taittamaan monia katuja esimerkiksi Liverpoolissa.

Kirjan kieli on ronskia ja raisua. Paljon kirosanoja ja yksityiskohtaisia seksikuvauksia. Kieltä ei siis kovin kauniiksi voi kutsua, oikeastaan hieman liioitelluksi jopa. Aivan nuorille kirjaa en suosittele karun kielen vuoksi. 

Jos haluatte lukea jotain Helen Walshilta, niin suosittelen tutustumista ennemmin tai ainakin ensin Englantilaiseen tragediaan kuin Lutkaan.

♥♥

"Tytöllä on samat hiukset ja kasvot, mutta ihon alla asuu nyt joku muu."

torstai 9. kesäkuuta 2011

Heidi Köngäs: Luvattu

Heidi Köngäs: Luvattu
s. 188, Otava

Lainasin tämän kirjastosta ihan vain siksi, että joku tätä joskus blogissaan oli kehunut. Takakansikin vaikutti ihan lupaavalta "Kuulas ja kiihkeä romaani nuoren naisen luvattomasta rakkaudesta -- ". Odotin siis romanttista tarinaa, joka sijoittuu jonnekin jo historiallisiin aikoihin. No, kirja ei ehkä ollut aivan sellainen kuin kuvittelin, mutta eipä se erityisen huonokaan ollut.

Kirja kertoo nuoresta piikatytöstä, joka on luvattu miehelle eli menossa tämän kanssa naimisiin. Mies kuitenkin tekee töitä kaukana tytöstä, eivätkä he oikeastaan näe toisiaan. Sen sijaan piikatyttö näkee toisen miehen, joka on tullut työskentelemään samalle tilalle kuin missä tyttö on. Matkassa on kuitenkin monta mutkaa ja eräs hyvinkin ällistyttävä tapahtuma, jonka jälkeen mikään ei enää tunnu menevän niin kuin pitäisi. 

Kirjan kieli on paikoitellen kaunista ja ns. vanhahtavaa. Toisaalta mukaan mahtuu myös mm "-- tämän piian pillun päälle --" ja "-- kyrpä viuhkaisee vitussa-- " (näiden jälkeen saan varmaan aivan uuden lukijakunnan, mutta tervetuloa teillekin, täältä ei ehkä löydy sitä mitä etsitte). Kieli on yhtäaikaa hauskaa lukea ja toisaalta taas kieli vie paljon huomiota itse tarinasta, varsinkin ensialkuun kun kieleen vasta totuttelee. 

Tämä ei ehkä minua vakuuttanut ja varsinkin kun mielestäni kirjasta ei voi puhua kovin kiihkeänä romaanina ja rakkaustarinakin on vähän niin ja näin. Kyllähän kirja tiettyä historiallista ajanjaksoa ihan hauskasti kuvaa ja jos on kiinnostunut Suomen historiasta, voi tämä olla ihan mukavaakin luettavaa. Itse pidin eniten siitä, että kirja on ohut läpyskä. Niin ja kyllä se yksi mystinen tapahtumakin ehkä hitusen pilasi minun lukutunnelmaa. En tiedä miksi!
♥♥

Mutta lukekaapa myös Saran mielipide kirjasta; se vähän poikkeaa omastani!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Uma Karma: Kaiken se kestää

Uma Karma: Kaiken se kestää
s.312, Books on Demand

Aivan ensiksi täytyy mainita, että Kaiken se kestää on tosiaan nuortenkirja. Ja vaikka se näin vähän vanhempaankin lukijaan upposi, niin tämä on taas niitä kirjoja, jotka olisivat olleet omiaan 15 vuotiaalle minulle. Näin vanhempana kirjan luki kyllä hieman eri tavalla kuin nuorena olisi lukenut.

Kirja kertoo kahdesta nuoresta pojasta, Luukaksesta ja Tuukasta, jotka rakastuvat toisiinsa. Kyseessä on siis tosiaan rakkaustarina, mutta hieman erilainen sellainen. Poikien suhdetta kun varjostavat niin perhe, kaverit kuin maailman asenteet muutenkin, eikä suhdetta niin vain tuodakaan päivänvaloon. Poikien suhde on yhtä kamppailua niin itseään kuin ympäristöäänkin vastaan, eikä suhteessa kumpikaan pääse helpolla. Mutta rakkaus - kaiken se kestää, eikö niin?

Kirja on julkaistu 2008, mutta tarina sijoittuu 2000 luvun vaihteeseen eli siihen niin sanottuun markka-aikaan. Itseäni kovasti mietitytti, että onko kirjailija mahdollisesti kirjoittanut kirjaa noina vuosina vai onko hän muuten vain halunnut tarinan sijoittuvan noihin vuosiin. Mielestäni tarina voisi nimittäin aivan hyvin sijoittua vaikka näihin vuosiin, sillä samanlaisia ennakkoasenteita löytyy edelleen aivan yhtä lailla.

Kirjan tarinasta pidin ja siitä, että kirja käsitteli poikien elämää kokonaisvaltaisesti, niin kotona, koulussa kuin harrastuksissa. Kirjassa oli paljon vivahteita: poikien perheet olivat erilaiset, poikien kaverit olivat erilaisia ja pojatkin olivat hyvin erilaisia. Kirja ei ollut missään mielessä tylsä. 

Mutta sitten se toinen osuus, eli kerronta. Tämä on kirjailijan esikoisteos ja nuorenahan hän tämän on kirjoittanut, mutta ehkä juuri siksi muutama juttu ihmetytti. Välillä meinaan tuli tunne, ettei kirjan kirjoittanut tiedä mitään nuorena olemisesta - välillä hän taas kuvaili juuri osuvasti ne nuoruudesta tutut kipupisteet. Kirja hämmensi ainakin minua. Ovatko pojat keskenään tuollaisia? Mutta, kyllä ne taitavat vaan olla. Kuvailu oli yksityiskohtaista, nuortenkirjaan sopivaa. Kerronta kyllä sopi tyyliin, mutta ehkä näin vanhempana se ei aina tuntunut niin uskottavalta. Tai ehkä ne olivat tarinan tapahtumat, jotka eivät tuntuneet uskottavilta. (Saiko 2000 luvulla lukiossa ehdot? Tässä kirjassa se ainakin oli mahdollista.)

Pidin kirjan särmikkyydestä. Se oli mukavan rosoinen, ei liian siloteltu. Ja kyllä tämä kirja vaan minua kiehtoi, kun sen melkein yhdessä illassa luin. Kyllä tähän vaan kannattaa tutustua, varsinkin jos on vielä samassa iässä kuin pojat eli vaikkapa lukion ekalla ja jos kestää vähän homoerotiikkaa. 

 ♥♥

"Tunne hiipi huoneeseen kuin paha henki pimeästä hirrenraosta, laskeutui Luukakseen vaivihkaa ja teki kodin hänen sydämeensä."

" 'Mulla on sydän ihan vitun paskana.' "

 Uma Karman kotisivut ja blogin.

Kirjaostoksia

Ystäväni kysyi valmistaudunko maailmanloppuun nähtyään kirjapinon, jonka kirjastosta olen kotiin raahannut. Alan itsekin jo vähän epäillä toimiani, sillä ei riitä enää kirjastosta selkävääränä kannetut (poikaystävä kantoi, itse olen edelleen kantokiellossa leikkauksen vuoksi) kirjat, vaan nyt olen hurahtanut jo ihan kirjakaupastakin niitä kotiin kuskaamaan.

Eilen piipahdin kaupunkireissulla Sammakon kirjakauppaan ja vähän oikeastaan tiesinkin mitä etsin, ja kun kaupasta vielä yksi kappale löytyi hintaan 20 euroa, niin olihan se ostettava. Kyseessä Noora Shinglerin Marjoja ja Maskaraa. Olen Nooran blogia kyllä satunnaisesti seurannut ja itsekin samoista asioista kiinnostunut, joten kun eräs ystäväni tätä goodreadsissa suositteli, niin päätinpä sen sitten käsiini hankkia. Pienen selailun jälkeen kirja vaikutti juuri sellaiselta, kuin kuvittelinkin ja yritän tätä syvemminkin lueskella, kunhan saan ensin muutaman muun pois alta.

Tänään sen sijaan eksyin Suomalaiseen kirjakauppaan ja sielläkin oli hyllyt piukassa kirjoja, jotka haluaisin omaan hyllyyni, mutta kiitos itsehillinnän pystyin kantamaan tuon kirjakassin jopa itse kotiin! Kirjakaupassa oli jälleen kerran 3 pokkaria 10:llä - tarjouspöytä ja kun silmiini osui Khaleid Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, josta kovakantisen painos on loppu, niin pakkohan siitä oli sitten muutakin nappailla. Itselleni ostin vielä John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa ja mukana ollut ystävä valitsi kolmannen pokkarin. 

Sitten aika yllätyslöytönä löytyi Nicholas Sparksin Haikein terveisin kovakantisena. Ja kyllä, olen lukenut kirjan, mutta hintaan 2.95 en vaan voinut jättää sitä ostamatta. Ainakin on yksi takuuvarma itkettäjä hyllyssä, jos joku ilta tekee mieli sellaista lukea.

Kirjastosta sen sijaan olen raahannut lähinnä muista blogeista pongattuja kirjoja. (Alla lista.)


Yhteenvetona ostetut kirjat:

Noora Shingler - Marjoja ja maskaraa
Khaleid Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa (tämän olen lukenut ennen blogia)
John Boyne - Poika raidallisessa pyjamassa
Nicholas Sparks - Haikein terveisin (tästä olen kirjoittanut täällä)

Kirjastosta lainatut:

Emma Puikkonen - Turkulainen näytelmä (tästä olen kirjoittanu  täällä)
Uma Karma - Kaiken se kestää (tästä tulen kirjoittamaan vielä tänään!)
Heidi Köngäs - Luvattu
Helen Walsh - Lutka
Jhumpa Lahiri - Kaima 
Patricia McCormick - Viilto
Paula Havaste - Kaksi rakkautta

ja aiemmin lainattuja, joita en ole vielä lukenut:

Linda Olsson - Sonaatti Miriamille
Kamila Shamsie - Poltetut varjot
Vigdís Grímsdóttir - Z - rakkaustarina (tätä en varmaan saa edes luetuksi, yritetty on)


Tällaisia ostoksia ja lainauksia tällä suunnalla. Nappaileeko mikään? Ja tänään tosiaan tulossa vielä tekstiä tuosta Uma Karman kirjasta. Sitä ennen haluan vielä vain sanoa, että älkää sulako, vaan menkää kirjakauppaan, ne on ilmastoitu! (Mun mielestä ihan käyttökelponen selitys kun tulee kotiin kirjakaupan kassi kädessä.)

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet

Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
suom. Helinä Kangas
s.349, Bazar


Minulta vei tasan kuukausi lukea tämä kirja ja välissä ehdin lukea jo kaksi muutakin kirjaa. Ehkä syynä oli huono ajankohta kirjalle, ennen leikkausta kun ei hirveästi lukemiset kiinnostanut. Tai ehkä tässä sitten vain oli vähän kehno alku, sillä päästyäni sivulle 139 kirja aukesi minulle täysin uudella tavalla ja yhtäkkiä en malttanutkaan laskea sitä käsistäni. Oltiin päästy sellaisiin maisemiin, joihin halusi jäädä. Luin eilen siis sivulta 139 kirjan melkein loppuun, aamupalaksi jätin muutaman kymmenen sivua. 

(Seuraava kappale sisältää jonkin verran juonipaljastuksia.)
Kirja kertoo Lilysta, nuoresta tytöstä, joka on menettänyt äitinsä ja jonka välit isään eivät ole erityisen lämpimät. Kun perheen musta kotiapulainen joutuu vaikeuksiin ihonvärinsä puolesta, Lily päättää auttaa kotiapulaistaan ja karata tämän kanssa pois isänsä vaikutuspiiristä. Kuinka ollakaan parivaljakko päätyy Pinkkiin taloon, jossa asustelee kolme kuukausien mukaan nimettyä mustaa naista. Siitä alkaakin aivan uusi seikkailu, joka sisältää tutustumista mehiläisiin, hunajaan ja vähän omaan itseenkin. Pian myös elämän muut solmut alkavat aueta ja Lilyn elämään alkaa tihkua rakkautta, joka ennen siitä puuttui. 
(Juonipaljastukset loppuvat tähän.)

Kirjassa sukelletaan siis nuoren tytön maailmaan, rotuerottelun maailmaan ja myös mehiläisten maailmaan. Kerronnassa kirja onnistuu hyvin, ja vaikka tarina on jälleen kerran myös rankka, niin siinä on paljon iloa ja kirjaa lukiessa hymy onkin huulilla. Tämä voisi olla minun hyvän tuulen kirjani. Tietysti kirja ottaa kantaa myös tärkeään asiaan ja tekeekin sen hyvin. Kirjassa on oma uskonnollinen piirteensä, mutta minua, joka suhtaudun kaikkeen tuollaiseen aika kielteisesti, se ei häirinnyt. Se vaikutti hyvin kiinnostavalta itseasiassa.

Vaikka kirjan tarina ei ehkä käänteillään ihan hirväesti lukijaa ravistele, se ravistelee lukijaa jollain muulla. Eikä kirjasta tapahtumia puutu, mutta ei tämä mikään jännitysnäytelmä suinkaan ole. Tämä olisi saattanut olla täydellinen kirja 16 vuotiaalle minulle, joka valvoin mummin vintillä kesäöitä kirjoja lukien. Nyt se oli hyvin lähellä täydellistä. 

Antaisin tälle viisi "tähteä", ellei alun reilut sata sivua olisi vieneet niin kovin kauan aikaa lukea. Jokin siinä alussa mättäsi. Ehkä se, että tarina ei ollut silloin vielä kunnolla alkanut. Se alkoi vasta siitä mystisestä 139 - tai ne jotka kirjan ovat lukeneet tai voivat omasta hyllystä sivua vilkaista, tajuavat ehkä mistä on kyse.
Lukekaa tämä! Kesälukemiseksi tämä on melkein täydellistä.

 ♥♥♥♥

"Ihmiset, joiden mielestä kuolema on pahinta, eivät tiedä elämästä mitään."


sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Emma Puikkonen: Turkulainen näytelmä

Emma Puikkonen: Turkulainen näytelmä
s. 233, WSOY


Lainasinpas eilisellä kirjastoreissulla Emma Puikkosen Turkuun sijoittuvan kirjan luettuani siitä ensin uppoa hetkeen - blogista. Itseänikin kirjassa kiehtoi sen sijoittuminen Turkuun, eli kaupunkiin, jossa asun. En ole aiemmin tainnutkaan lukea yhtäkään Turkuun sijoittuvaa tai Turusta kertovaa kirjaa, sillä sen verran erilaiselta lukukokemus tuntui. 

Oli hassua, kun päähenkilö kulki kaduilla, joita itsekin on kulkenut tai katseli jokea, jonka itsekin näkee lähes päivittäin. Kirjan maisemat olivat niin eläviä, sillä elää itsekin sen kaiken keskellä. On nähnyt samat kadut, jokilaivat, förin ja käynyt samoissa baareissa. "Hei, tuollahan minäkin vähän aika sitten kävelin" tai "millainen turkulainen ei käy myös siellä ja kuka muka kiertää tuollaista reittiä". Turun Linnan kylmyys iski luihin asti kirjaa lukiessa.

(Seuraava kappale sisältää juonipaljastuksia!)
Kirja kertoi turkulaisesta opiskelijasta Nadiasta, joka lähtee mukaan erääseen näytelmäprojektiin. Pian näytelmästä tuleekin suuri osa hänen elämäänsä, oikeastaan näytelmä ja hänen todellinen elämänsä sekoittuvat sellaiseksi sotkuksi, että itsekin välillä hämmentyy. Nadia ja Sigrid, Nadia tai Sigrid vai onko se sittenkin vain yksi ja sama. Kuolleet runoilijat nukkuvat nurkassa patjalla tai kaapissa, yhden kanssa käydään jokilaivassa siiderillä. Mielikuvitusta vai vain hulluutta? Ihmissuhdesotkuja oikeassa elämässä, näytelmässä, menneisyydessä. (Juonipaljastukset loppuvat tähän.)

Pakko myöntää, että kirjan tarina ei minua niinkään kiehtonut. Ei se huono ollut, mutta jos kirja ei olisi sijoittunut Turkuun, sillä olisi ollut hyvin vähän annettavaa minulle. Enkä minäkään kovin keskittyneesti kirjaa jaksanut lueskella, kaikki osuudet eivät olleet yhtä mielenkiintoisia.

Kirjassa hauskinta oli melkein heti kirjan alussa mainittu nimi. Tunnen samannimisen henkilön täältä Turusta ja se mitä hän teki kirjassa, voisi olla juuri hänen tyyppinen kepposensa. Tai nuoruuden kepposensa, toivon hänen vähän rauhoittuneen iän myötä. Pitikin tovi miettiä, että tunnenkos minä ketään Emma Puikkosta - mutta ei, emme me kyllä tunne. Vaikka samassa kaupungissa ollaankin oleskeltu.

Kirja oli mukavan raikas ja uusi kokemus juuri siltä kantilta, että se sijoittuu Turkuun. Muille kun turkulaisille en silti kirjaa osaa suositella. Jos joku ei-turkulainen kirjaan kuitenkin päättää tarttua, niin ainakin tämä on lyhyt ja nopea luettava! Itsekin hain tämän eilen kirjastosta ja luin illalla sängyssä puoleen väliin ja tänään ehtiessäni toiset puolet. Pikainen pala Turkua siis.

 ♥♥½
"Elämän tarkotus on pieni ja se mahtuu taskuun, vähän niinkun kompassi. Sen voi ottaa esiin ja panna takasin, ottaa esiin ja panna takasin. Sillä tavalla se ei hukkaannu. Kelpaako?"

" -- ainakin minä tunnen kaupungin parhaat mielikuvitusolennot."

"Älä ala mulle filosofoimaan. Mä tarvitsen suklaata ja oikean ystävän."